Nepsylapsi ahdistuu jos häntä katsotaan,silti sosiaalityön järjestämän perhetyön mukaan lapsi ei saisi syödä omassa huoneessaan rauhassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

voi lässyn lässyn ja sössön sössön

Kasvattamattomia kakaroita halutaan diagnosoida kaiken maailman kirjon alle.

Sori mutta törmään näihin työssäni ihan liikaa. 90% lapsen ongelmista johtuu vanhempiensa taitamattomuudesta.

Kaverivanhemmuus on p erseestä.

Voi hyvä luoja nyt. Ei kukaan millään kasvatuksella tai kasvattamattomuudella pysty aiheuttamaan lapselleen autismia, saati sitten lievää kehitysvammaa. Jotain rajaa nyt. 

On sekin kuule aivan mahdollista! Jos lapsi jätetään kasvattamatta, hän voi aiheuttaa itselleen vaikka päävammoja. Ei ne toki silloin ole synnynnäisiä, vaan vanhempien välillisesti aiheuttamia.

Autismi ja kehitysvamma oli eri asia kuin aiheutettu pää- tai aivovamma. Autismi on neurologinen sairaus tai poikkeavuus ja kehitysvamma voi olla synnynnäinen esim.kromosomeista johtuva Downin syndrooma.

Vierailija kirjoitti:

Toimintakykyisen ja ikätasollaan olevan erityislapsen on tulevaisuudessa pysyttävä toimimaan ja elämään yhteiskunnassa. On pystyttävä edes jossain määrin tulemaan toimeen muiden ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Työpaikalla ei voi kiukutella, kieltäytyä työtehtävistä tai vaatia muita toimimaan haluamallaan tavalla siksi että ahdistaa. Vanhempienkin elinaika on rajallinen, jotten loputtomiin ei nepsyn elämää voi vain siloitella ja taputella paremmaksi. Tämän vuoksi nepsylasta ei mielestäni voi kuntoutaa siten, että jokainen ihminen taipuu ja muuttuu tai jokainen paikka ja asia mukautuu ja toimii nepyn ehdoilla. Nepy-lapselle on karhunpalvelus mennä kasvatuksessa sieltä missä aita on matalin. On helpompaa ja nopeampaa tehdä aina asiat kuten nepsy haluaa. Se on kasvatuksen välttelemistä. Nepsylapsen vanhempi olen itsekin. 

Luepas tuosta tuo pitkä kirjoitus, missä kerrottiin, mitä käy, kun ei oteta huomioon lapsen nepsyyttä, ja seuraa romahdus. 

Vierailija kirjoitti:

"Ei tämä kivaa ole ja taiteilla saa, että jaksaa" Tarkoitin autismin kanssa.

Kuuntelin kirjaa, jossa henkilöltä leikattiin aivokasvain ja hänelle tuli sen jälkeen oireita jotka rajoittivat hänen elämäänsä. Ne kuulosti ihan samoilta kuin minulla on tämän autisimin kanssa. Jotenkin silloin tajusin, että miten raskasta on elää näiden oireiden kanssa ja vika on todellakin päässä ja pysyy. Täytyy yrittää kuunnella itseään, muuten lähtee henki.

 

Autismi/adhd-tyyppien keskimääräinen elinikä on 45 vuotta. Tämän sanoi psykologi.

Vierailija kirjoitti:

Toimintakykyisen ja ikätasollaan olevan erityislapsen on tulevaisuudessa pysyttävä toimimaan ja elämään yhteiskunnassa. On pystyttävä edes jossain määrin tulemaan toimeen muiden ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Työpaikalla ei voi kiukutella, kieltäytyä työtehtävistä tai vaatia muita toimimaan haluamallaan tavalla siksi että ahdistaa. Vanhempienkin elinaika on rajallinen, jotten loputtomiin ei nepsyn elämää voi vain siloitella ja taputella paremmaksi. Tämän vuoksi nepsylasta ei mielestäni voi kuntoutaa siten, että jokainen ihminen taipuu ja muuttuu tai jokainen paikka ja asia mukautuu ja toimii nepyn ehdoilla. Nepy-lapselle on karhunpalvelus mennä kasvatuksessa sieltä missä aita on matalin. On helpompaa ja nopeampaa tehdä aina asiat kuten nepsy haluaa. Se on kasvatuksen välttelemistä. Nepsylapsen vanhempi olen itsekin. 

Tämä. Nepsylapset pystyvät sopeutumaan eri tilanteisiin kuten yhdessä syömiseen. Nepsylapsia pitää sosiaalistaa jotta oppivat sietämään tilanteita joita eivät pysty itse hallitsemaan. Curling-vanhempien isoin karhun palvelus on päästää lapsi yksin omassa huoneessa ilman seuraa. Jos ei kestä meteliä niin syö samassa pöydässä kuulosuojaimet päässä. Tärkeintä on antaa lapselle tarpeeksi palautumisaikaa sosiaalisen tilaisuuden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimintakykyisen ja ikätasollaan olevan erityislapsen on tulevaisuudessa pysyttävä toimimaan ja elämään yhteiskunnassa. On pystyttävä edes jossain määrin tulemaan toimeen muiden ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Työpaikalla ei voi kiukutella, kieltäytyä työtehtävistä tai vaatia muita toimimaan haluamallaan tavalla siksi että ahdistaa. Vanhempienkin elinaika on rajallinen, jotten loputtomiin ei nepsyn elämää voi vain siloitella ja taputella paremmaksi. Tämän vuoksi nepsylasta ei mielestäni voi kuntoutaa siten, että jokainen ihminen taipuu ja muuttuu tai jokainen paikka ja asia mukautuu ja toimii nepyn ehdoilla. Nepy-lapselle on karhunpalvelus mennä kasvatuksessa sieltä missä aita on matalin. On helpompaa ja nopeampaa tehdä aina asiat kuten nepsy haluaa. Se on kasvatuksen välttelemistä. Nepsylapsen vanhempi olen itsekin. 

Luepas tuosta tuo pitkä kirjoitus, missä kerrot

Ei kirjoituksessani väitetä, ettei nepsyn erityistarpeita pitäisi huomioida lankaan. Tai ettei erityistarpeita olisi. Siinä todetaaan että kasvatuksen on oltava kuntouttavaa ja tavoitteellista.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

voi lässyn lässyn ja sössön sössön

Kasvattamattomia kakaroita halutaan diagnosoida kaiken maailman kirjon alle.

Sori mutta törmään näihin työssäni ihan liikaa. 90% lapsen ongelmista johtuu vanhempiensa taitamattomuudesta.

Kaverivanhemmuus on p erseestä.

Voi hyvä luoja nyt. Ei kukaan millään kasvatuksella tai kasvattamattomuudella pysty aiheuttamaan lapselleen autismia, saati sitten lievää kehitysvammaa. Jotain rajaa nyt. 

On sekin kuule aivan mahdollista! Jos lapsi jätetään kasvattamatta, hän voi aiheuttaa itselleen vaikka päävammoja. Ei ne toki silloin ole synnynnäisiä, vaan vanhempien välillisesti aiheuttamia.

Ei ole mahdollista. Autistilla on erilainen aivojen rakenne. Sitä ei voi muuttaa millään kasvatuksella, ei edes aivovauriolla. Aivovaurio aiheuttaa tuhoa, ei muuta rakennetta.

Useilla autisteilla ja monella muullakin nepsyllä on aivoissa enemmän yhteyksiä kuin muilla. Joillakin taas vähemmän kuin muilla. 

Aivot ovat jo sikiöaikana kehittyneet omaan suuntaansa. Mutta mukana on toki myös kasvun aikana tapahtuvia poikkeavuuksia. Monella autistilla ei tapahdu 7 vuoden iässä ylimääräisten hermoyhteyksien karsiutumista, eikä edes se johdu kasvatuksesta tai muusta ulkoisesta tekijästä.

Kasvatuksella on mahdollista aiheuttaa traumoja lapselle. Hyvin voimakkaat traumaoireet voivat näyttää samalta kuin autismin tai ADHD:n oireet, mutta ne johtuvat erilaisesta syystä.  Ehkä jotkut puhuvat näistä kun sanovat että kasvatuksella on tehty lapsesta nepsy.

Mutta traumatisoitunut ei ole nepsy eikä häntä pidä hoitaa samalla tavalla kuin nepsyjä. Diagnoosivaiheessa nämä poissuljetaan heti tutkimusten alussa, eikä traumatisoituneille aseteta nepsydiagnoosia.

^

Jos mä olisin kokenut, että vanhempieni asenne minua kohtaan olisi ollut, että kasvatukseni tulee olla kuntouttavaa ja tavoitteellista, niin olisin varmaan tappanut itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yritetään pakottaa autistia neurotyypilliseen muottiin, niin saadaan aikaan vain mielenterveysongelmia ja rikkonainen ihminen. 

Ehkä hän on mieluummin mielenterveysongelmainen, mutta kykenevä elämään neurotyypillisten ihmisten joukossa itsenäistä elämää, kuin autistina aikuisena isin ja äidin hoivissa?

Ei siitä autistista, jonka mielenterveys tuhotaan traumatisoimalla lapsena, tietenkään tule jotenkin paremmin itsenäiseen elämään kykenevä, vaan päinvastoin. 

Onko kaikki kuntoutus mielestäni traumatisointia? Entä terveydenhuolto? Esimerkiksi hampaiden oikomahoito on usein ikävää, mutta onko se traumatisoivaa?

Entä voivatko kasvatukselliset tavoitteet traumatisoida myös neurotyypillisiä, vai ainoastaan a

Hampaiden hoitoa ei yritetä tehdä mahdollisimman epämukavaksi, vaan esim paikatessa käytetään puudutusainetta.

Vierailija kirjoitti:

^

Jos mä olisin kokenut, että vanhempieni asenne minua kohtaan olisi ollut, että kasvatukseni tulee olla kuntouttavaa ja tavoitteellista, niin olisin varmaan tappanut itseni. 

Kasvatus voi olla samaan aikaan rakastavaa ja kunnioittavaa sekä samalla kuntouttavaa ja tavoitteellista. Ei ne poissulje toisiaan. Esimerkiksi dysfasialapsen kanssa opetellaan sanoja ja viittomia. 

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä lapselle voi tehdä on kytätä hänen syömistään.Ihankuin kyseenalaistaisi hänet. 

Anoreksiaa sairastava teini olisi tyytyväinen jos saisi olla ruoka-aikaan yksin ja totaalisen rauhassa. Vanhemmuus ei ole helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina näissä ketjuissa äidit sanovat, että pitäisi ymmärtää nepsyjä loputtomiin ja pukea maailma pumpuliin, kun onhan se rankkaa raskaan päivän jälkeen kuunnella astioiden kilinää tai kestää muiden katsetta. 

Mutta just siihen pitääkin tottua. Asteittain, mutta pitää siedättyä ja oppia käsittelemään sitä, millainen maailma on. On karhunpalvelus suojata nepsylapsi kaikilta aistiärsykkeiltä ja mennä aina hänen tahtonsa mukaan. Jos haluatte, että lapsestanne tulee normaali yhteiskunnan jäsen, hänen pitää siedättyä joihinkin asioihin. Kaikkea ei voi paeta. 

Eri asia, jos lapsi on niin vaikeasti nepsy, ettei selviä ilman elinikäistä apua. Mutta meillä on paljon fiksuja, kykeneviä nepsyjä, jotka kyllä pärjäävät ja jopa menestyvät kunhan oppivat sietämään ja toimimaan normien mukaan. Näistä keskusteluista mulle tulee aina sellainen olo, että nepsy on muide

Mutta kun se siedättäminen ei auta siten, että niitä asioita oppisi kestämään. Päinvastoin taas toimii. Mun on annettu olla sellainen yliherkkä itseni lapsena, niin nyt aikuisena kestän kyllä vaikka mitä. 

Tämä on aivan totta. Itse olen huomannut, että kun autisti saa riittävän paljon suojautua epämukavilta ja kivuliailta ärsykkeiltä, on hänen paljon helpompi sietää niitä ärsykkeitä pienissä määrissä. Esim sen verran että pystyy käymään töissä tai harrastuksissa.

Parhaimmillaan autisti pystyy toimimaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen jos hän on saanut suojautua riittävästi aistiärsykkeiltä.

Mutta jos yritetään siedättää ja ärsykkeitä tulee liikaa, niin oireilu vaan voimistuu ja lopulta tulee shutdown tai meltdown. 

En usko että kukaan neurotyypillinenkään jaksaisi loputtomiin vuodesta toiseen siedättää itseään korviin sattuvalle melulle, ihoa kivuliaasti raapiville vaatteille, silmiin sattuville valoille tai teräville kiville kengissä. Jossain vaiheessa saattaisi mennä kuppi nurin.

Olen itsekkin "nepsy", tosin lapsuuteni kasarilla sitä ei ihan tällä nimellä vielä tunnettu, ja koska siitä ei silloin vielä tiedetty paljoa, niin eipä siihen kukaan osannut sitten kiinnittää huomiotakaan.

Mutta: kaikesta huolimatta olen erittäin onnellinen siitä, että vanhempani oepttivat tärkeän asian elämästä, eli kuinka sopeutua yhteiskuntaan, sillä vääjäämättä se tulee jossain vaiheessa eteen.  Opettivat kunnioittamaan itseään, muita ja eläimiä.  Sallivat tunteita laidasta laitaan ( ilo, suru, pettymys, riemu, neutraali) , mutta samalla opettivat, ettei missään nimessä kaikkea voi saada mitä haluaa ja kaikki ei mene aina niinkuin itse toivoisi / haluaisi. Pettymystäkin piti opetella käsittelemään jo lapsesta lähtien.  Opettivat, ettei maailma ole kaikilta osin reilu paikka, mutta samalla antoivat valoa ja kannustivat iloitsemaan elämän isoista ja pienistä iloista.

Tämä oli "nepsylle" aika hidasta oppia, mutta olen äärettömän kiitollinen siitä, että näillä opeilla kasvoin yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi ja ei tullut elämän ikävät puolet  yhtäkkisenä yllättävänä iskuna päin kasvoja, vaan oli saanut rauhassa opetella siihen, että niitä kuitenkin tulee.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa että kukaan autisti haluaa edes ottaa riskin ja ryhtyä vanhemmaksi. Todennäköisesti kärsii niin lapsi kuin vanhempikin. 

Jonkun tutkimuksen mukaan ainakin 80% autistisista naisista saa diagnoosin vasta aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun ope alkaa olla selvästi burniksen partaalla, kyynisyys on sen yksi merkki. 

Kannattaa myös prosessoida miksi se autismin oireiden esiintyminen lapsilla tai nuorilla ottaa niin koville. Ehkä olet itse kärsinyt jostain vastaavasta ja sinulta on häpeällä ja kurilla kitketty se pois. Ei sellaista jaksa, että ei hyväksytä sellaisena kuin on joten, jossain vaiheessa se kostautuu. Monet juo, katkeroituu, vihaa samankaltaisia oireita muilla. Ovat onnettomia.

Niin se Dr. Philkin sanoi, There's something about you that I hate about me. 

 

varmaan moni ope on burniksen partaalla, kun eskari-ikäisetkin hakkaa, potkii, sylkee, nimittelee ja uhkaa tappaa. Ja meno senkun paranee iän myötä.

eri

Inkluusio ei ole niiden lasten syytä, ei edes heidän vanhempiensa syytä

Inkluusio on idioottimainen juttu. Olen ehdottomasti pienluokkien kannalla.

Mutta suurin osa yllämainituista purijoista ja potkijoista tulee valmiiksi tuollaisina. Eivät ehdi olla päivääkään inkluusion armoilla. Esikoulusta suoraan erityiseen tukeen ja sitä kautta peruskoulun läpi. 

Ymmärrän, että on lohdullista syyttää inkluusiota, koulua, rehtoria, kavereita ja koko maailmaa oman mussukan perseilystä. Mutta edestänne löydätte. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekkin "nepsy", tosin lapsuuteni kasarilla sitä ei ihan tällä nimellä vielä tunnettu, ja koska siitä ei silloin vielä tiedetty paljoa, niin eipä siihen kukaan osannut sitten kiinnittää huomiotakaan.

Mutta: kaikesta huolimatta olen erittäin onnellinen siitä, että vanhempani oepttivat tärkeän asian elämästä, eli kuinka sopeutua yhteiskuntaan, sillä vääjäämättä se tulee jossain vaiheessa eteen.  Opettivat kunnioittamaan itseään, muita ja eläimiä.  Sallivat tunteita laidasta laitaan ( ilo, suru, pettymys, riemu, neutraali) , mutta samalla opettivat, ettei missään nimessä kaikkea voi saada mitä haluaa ja kaikki ei mene aina niinkuin itse toivoisi / haluaisi. Pettymystäkin piti opetella käsittelemään jo lapsesta lähtien.  Opettivat, ettei maailma ole kaikilta osin reilu paikka, mutta samalla antoivat valoa ja kannustivat iloitsemaan elämän isoista ja pienistä iloista.

Tämä oli "nepsylle" aika hidasta oppi

Sinulla on ihanat ja viisaat vanhemmat <3

Tuo on täysin normaalia, kyllä sinäkin ahdistuisit jos olisit ravintolassa syömässä ja kerjäläiset tuijottaisivat ikkunan läpi sinun ruokailuasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimintakykyisen ja ikätasollaan olevan erityislapsen on tulevaisuudessa pysyttävä toimimaan ja elämään yhteiskunnassa. On pystyttävä edes jossain määrin tulemaan toimeen muiden ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Työpaikalla ei voi kiukutella, kieltäytyä työtehtävistä tai vaatia muita toimimaan haluamallaan tavalla siksi että ahdistaa. Vanhempienkin elinaika on rajallinen, jotten loputtomiin ei nepsyn elämää voi vain siloitella ja taputella paremmaksi. Tämän vuoksi nepsylasta ei mielestäni voi kuntoutaa siten, että jokainen ihminen taipuu ja muuttuu tai jokainen paikka ja asia mukautuu ja toimii nepyn ehdoilla. Nepy-lapselle on karhunpalvelus mennä kasvatuksessa sieltä missä aita on matalin. On helpompaa ja nopeampaa tehdä aina asiat kuten nepsy haluaa. Se on kasvatuksen välttelemistä. Nepsylapsen vanhempi olen itsekin. 

Luepas tuosta tuo pitkä kirjoitus, missä kerrot

Jos lapsi näyttelee normaalia niin hyvin, että vanhemmatkaan eivät tajua hänen olevan nepsy, niin sittenhän kuka tahansa meistä saattaa koska tahansa saada autistisen romahduksen. Ja keneltäkään ei sovi vaatia yhtään mitään, ettei näin kävisi.

Autismilla on oma määritelmänsä, johon kuuluvat merkittävät haasteet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ja mitä tulee normaalin näyttelemiseen, siteeraisin vanhaa viisautta: jos se kävelee kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, se on ankka. Ei yksikään nepsylapsi näyttele normaalia kaikkialla ja kaikille.

-eri. 

Vierailija kirjoitti:

^

Jos mä olisin kokenut, että vanhempieni asenne minua kohtaan olisi ollut, että kasvatukseni tulee olla kuntouttavaa ja tavoitteellista, niin olisin varmaan tappanut itseni. 

No millaista sitten kasvatuksesi oli? Hengissä pitävää? Vai suorastaan taannuttavaa?

Ennenkin oli varmasti nepsyjä mutta heitä varmaan kutsuttiin vain hulluiksi. Ja nämä "hullut" sitten laitettiin johonkin kellariin piiloon tai johonkin laitokseen. Samaa mitä monessa maassa tehdään nykyäänkin. Järkyttäviä paikkoja lastenkodit ja mielisairaalat esim. Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Taisi olla Ukrainasta missä kehitysvammaiset ja autistiset lapset vain sidotaan sänkyyn köysillä. Kuulostaa suoranaiselta maanpäälliseltä helvetiltä. 

Tämä on aivan totta. Itse olen huomannut, että kun autisti saa riittävän paljon suojautua epämukavilta ja kivuliailta ärsykkeiltä, on hänen paljon helpompi sietää niitä ärsykkeitä pienissä määrissä. Esim sen verran että pystyy käymään töissä tai harrastuksissa.

Parhaimmillaan autisti pystyy toimimaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen jos hän on saanut suojautua riittävästi aistiärsykkeiltä.

Mutta jos yritetään siedättää ja ärsykkeitä tulee liikaa, niin oireilu vaan voimistuu ja lopulta tulee shutdown tai meltdown. 

En usko että kukaan neurotyypillinenkään jaksaisi loputtomiin vuodesta toiseen siedättää itseään korviin sattuvalle melulle, ihoa kivuliaasti raapiville vaatteille, silmiin sattuville valoille tai teräville kiville kengissä. Jossain vaiheessa saattaisi mennä kuppi nurin.

Pelkäättekö te niitä meltdowneja? Eiväthän ne ole mitenkään vaarallisia. Jossain vaiheessa menee kuppi nurin yhdeltä sun toiselta ja niin kuuluukin mennä. Siten siedättyy. Mailmassa on valtavasti menestyneitä kirjolla olevia ihmisiä, tuolla lumihiutalekasvatuksella heitä ei kyllä tule. Saatte aikaan vain tuetun asumisen asiakkaita.