En jaksa enää tätä kotiorjuutta ;(
Olen keski-ikäinen, minulla on hyvä ura, kaksi lasta (10 ja 12 v.) ja mies. On harrastuksia, ystäviä ja matkoja, kiva koti. Mutta en vaan enää jaksa!
Teen kotona uhan hirveästi, esimerkki viikonlopulta: siivosin, leivoin luokan vaalikahvilaa varten ja toimitin leivonnaisten, pesin pyykkiä, kävin kaupassa, tein ruokaa ja vielä extra ruokaa viikolle. Vein lapsen harrastuksen kisoihin, olin toimitsija toisen lapsen kisoissa. Mies vei toisen lapsen kisoihin, lähti toimistolle tekemään veroilmoituksia ym. papereita, kävi salilla ja seurasi vaaleja. Miehellä on auto ja minulla ei, joten kävelin ja taitoin kaikki matkat pakkasessa. Mies lähetti minulle viestin, jossa totesi, että minun olisi hyvä opetella täyttämään astianpesukone oikein.
Suutuin ja sanoin perheelle, etten jaksa tehdä kaikkea. Että jokainen saa tästä lähtien viedä omat pyykit kaappiin, vaihtaa omat lakanat ja pyyhkeet jne. Kun tulin tänään kotiin, mies oli tyhjentänyt puhtaat pyykit silityslaudalta isoon kasaan kylppärin lattialle, yhtäkään lautasta ei ollut laitettu astianpesukoneeseen ja keittiönpöydällä hirveä sotku. Minä lähdin ensimmäisenä aamulla töihin.
Otin pyykit lattialta muutoin, mutta jätin miehen valkoiset paidat sinne. En meinaa jaksaa enää. Mitäs nyt?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Nytkin jätin viikkaamatta pyykit, koska EN JAKSA. Mies kaatoi pyykit kylppärin lattialle. Ap
No sitten ne on siellä lattialla vaikka maailman tappiin. Mies tietysti olettaa, että kyllähän sinä ne sieltä nostat ja viikkaat. Älä tee! Sama muidenkin asioiden kanssa. Jätät vaan tekemättä. Paitsi jos on niin, ettet käy palkkatyössä ollenkaan. Jos mies käy töissä ja sinä et, niin siinä tapauksessa kodin kuuluukin olla sinun työsi. Muussa tapauksessa kodinhoito on teillä ihan tasapuolisella vastuulla, ja lapsille omat sopivat vastuualueet jotta hekin kantavat kortensa kekoon, ja myös jotta oppivat tekemään kotitöitä.
Mikä ihme sinut saa ahertamaan niin vimmaisesti? Etsi käsiisi hyvä kirja, osta iso suklaarasia ja rauhoitu. Huomaat, että ei taivas pudonnut eikä maailman romahtanut, vaikka luit vaan kirjaa ja söit suklaata.
Ja mikä kummallisinta, sinun perheenjäsenesi ehkä ryhdistäytyvät siivoamaan edes omat jälkensä, eivät kuole nälkään ja saavat jopa vaatteet päälleen ja peppunsa pyyhityksi.
Minunkin mieheni on joskus heittänyt jotain lattialle. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään kerätä niitä siitä pois. Jos hän ei olisi kerännyt niitä itse, olisivat siinä vielä tänäkin päivänä.
Miksi sinä työssä käyvä ihminen et hanki itsellesi autoa? Tai miksi et kulje taksilla?
Jotenkin tuli vaikutelma, että ap ei käy ihan täysillä kierroksilla. Tai ehkä kierroksia on sittenkin liikaa niin, että ei älyä käyttää jarrua ollenkaan eikä ajatella muita vaihtoehtoja vaan paahtaa eteen päin samaa raidetta täyttä vauhtia kuin juna.
Hänellä olisi ollut 10 vuotta aikaa opettaa lapsensa huolehtimaan itsestään, vaatteistaan ja muutenkin kodista, ja mies on oletettavasti jo aikuinen ja pitäisi osata hommat. Vasta nyt hän havahtuu siihen, että jonkun muunkin pitäisi tehdä yhteisessä kodissa jotain
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme sinut saa ahertamaan niin vimmaisesti? Etsi käsiisi hyvä kirja, osta iso suklaarasia ja rauhoitu. Huomaat, että ei taivas pudonnut eikä maailman romahtanut, vaikka luit vaan kirjaa ja söit suklaata.
Ja mikä kummallisinta, sinun perheenjäsenesi ehkä ryhdistäytyvät siivoamaan edes omat jälkensä, eivät kuole nälkään ja saavat jopa vaatteet päälleen ja peppunsa pyyhityksi.
Minunkin mieheni on joskus heittänyt jotain lattialle. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään kerätä niitä siitä pois. Jos hän ei olisi kerännyt niitä itse, olisivat siinä vielä tänäkin päivänä.
Miksi sinä työssä käyvä ihminen et hanki itsellesi autoa? Tai miksi et kulje taksilla?
Et tainnut lukea koko ketjua. Mies huutaa, valuttaa, kritisoi, potkii vaatteita ja pakottaa lapset siivoamaan kun on kiire lähteä, jos ei ole siistiä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Aloita nyt vaikka siitä, että tilaat ne kauppatavarat kotiin. En tajua tuollaista raahaamista nykyaikana.
Ja jatka antamalla miehelle kauppalista. Ilmoitat samalla, että et sitten itse käy tässä kuussa kaupassa ollenkaan. Sillä pärjätään, mitä mies tuo. Äläkä anna periksi!
Vierailija kirjoitti:
Miksi teet tota?
Koska koko juttu on kektittyä satua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme sinut saa ahertamaan niin vimmaisesti? Etsi käsiisi hyvä kirja, osta iso suklaarasia ja rauhoitu. Huomaat, että ei taivas pudonnut eikä maailman romahtanut, vaikka luit vaan kirjaa ja söit suklaata.
Ja mikä kummallisinta, sinun perheenjäsenesi ehkä ryhdistäytyvät siivoamaan edes omat jälkensä, eivät kuole nälkään ja saavat jopa vaatteet päälleen ja peppunsa pyyhityksi.
Minunkin mieheni on joskus heittänyt jotain lattialle. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään kerätä niitä siitä pois. Jos hän ei olisi kerännyt niitä itse, olisivat siinä vielä tänäkin päivänä.
Miksi sinä työssä käyvä ihminen et hanki itsellesi autoa? Tai miksi et kulje taksilla?
Et tainnut lukea koko ketjua. Mies huutaa, valuttaa, kritisoi, potkii vaatteita ja pakottaa lapset siivoamaan kun on kiire lähteä, jos ei ole siistiä. Ap
En lukenut. Miksi ihmeessä sinä siedät tuota?

Miksi ihmeessä sinä olet antanut miehesi käyttäytyä kuin persereikä perhettään kohtaan? Voiko tuollekin sokeutua?
AP. Vika on sinussa. Delegoi. Kyllä maailmassa ilmainen työ kelpaa. Haluatko miellyttää muita ja mitä saat siitä. Myös lapset osaavat täyttää tiskikonetta ja laittaa tavarat paikoilleen. Kynnysmattoon pyyhkäistään jalat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva ymmärtää, että Ap tekee / on tehnyt kaiken yksinkertaisesti sen vuoksi, että ei jaksa kuunnella miehen raivoamista. Juuri sitä mitä on nytkin tulossa, kun mies huomaan paitansa lattialla (jonne itse oli ne viskannut).
Minulla on ollut Ap:n kaltainen mies. Viisitoista vuotta olen häntä kouluttanut ja monen monituista raivoamista kuunnellut. Nyt tuo kivikallo on vihdoin hieman alkanut oppimaan tavoilla. Toivottavasti seuraava nainen saa hänestä paremman puolison, sillä lähden samalla oven avauksella, kun lapset lähtevät opiskelemaan.
Ap:na miettisin pitkään ja hartaasti, että kannattaako valita sama tie mitä minä valitsin. Helpompaa nimittäin olisi lähteä heti.
Suunnilleen näin. Ennen mukava, rento, reilu ja tasa-arvoinen mies meuhkaa, potkii vaatteita, heittää pyykit lattialle ja vauhkoaa, kun astianpesukone on täytetty
Miksi sitten yrität niin mahdottomasti? Anna miehellekin tilaisuus vaikka itse täyttää tiskikone. Sano aivan suoraan, että et sinä enää edes opettele sen täyttämistä, kun tähän mennessä et ole oppinut , joten täyttäköön mies itse. Ja lapset!
Miksi te viitsitte keksiä näitä juttuja?
Tässä nyt on tasan kaksi vaihtoehtoa:
1. tarina on totta ja ap on kehitykseltään pahasti jälkeen jänyt kun kyselee "mitä pitäisi tehdä" tältä palstalta, aivan kuin se ei olisi jokaiselle täysin selvää
2. ap levittää taas kerran miesvihaa
Kumpi valitaan?
Miksi ihmeessä et ota miehen autoa lauantaina ja käytä sitä kauppareissuihin ja lapsen vientiin??
Vierailija kirjoitti:
Ehkä pointti ei tullut selväksi. Mies ajelee autollaan, kiukuttelee ja lähettelee viestejä neuvoakseen astianpesukoneen täyttämisessä (useamman kerran), muttei itse leivo, täytä konetta, heittää pyykit lattialle jne. Jos on ekspertti astianpesukoneen täyttämisessä, niin tekee ITSE. Ap
Mikset hanki itsellesi omaan käyttöön omaa autoa? Ei tarvitse olla mikään kymppitonnien tuliterä, itsekin ajelen parilla tonnilla ostamallani kauppakassilla.
Ja luokkaretkiraha-leipomisiin ja myyjäisiin en ole suostunut, teen eroäitinä 100% työaikaa ja hoidan lapsiarjen yksin, joten taatusti rajaan ja pidän huolta myös itsestäni. Maksan lapsen omat luokkaretkikulut jos niikseen tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos alkaa vähänkään kynnysmatoksi, helposti jää ja pian ei ole enää onnellinen. Parisuhde vaatii molemmilta,eikä miehenkään pidä alkaa pikku lapseksi. En katselisi hetkeäkään. Ei ole kokemusta omasta perhe-elämästä paitsi parisuhteesta jossa asuttiin yhdessä. Kaikkien pitää tehdä kotona ja pitäs miehenkin ymmärtää kun o lapset,niin eri tavalla asioita.
Kun on lapsia, jonkun on pakko tehdä. Se on se kohta elämästä, jolloin itsekäs mies sysää kotityöt vaimolle. Kahden aikuisen parisuhteessa ei ole samaa tekemisen pakkoa, jolloin toista on vaikea alistaa.
Ne lapset voi ja kannattaa opettaa tekemään osansa kodissa. Alunpitäenkään ei ole vain yhden ihmisen tehtävä hoitaa huushollia. Ap on mahdollistanut tämän antamalla periksi. Meillä opittiin kantapään kautta osallistumaan ja teinikin osaa tehdä monenlaisia asioita. Joko sovussa tai kiukutellen mutta kuitenkin.
Anna miehelle samalla mitalla takaisin: laita kuva niistä lattialla lojuvista vaatteista, ja sano että voisi opetella laittamaan vaatteet kaappiin. Tiskikasasta viestillä, että voisi opetella laittamaan tiskit koneeseen. Viestillä siksi parempi, ettei lasten ehkä tartte kuunnella sitä raivoamista...
Ruuat voi tilata marketista noutotilauksena, mies käy autoineen hakemassa, ei ole mitään järkeä raahata niitä jalan. Siivouksesta voi kysyä, että haluaako mies siivota vai tilataanko siivooja? Lapset saavat toki luvan alkaa tehdä myös oman osansa, heille esim ne omat puhtaan pyykin korit käyttöön. Tai nostaa vaan koko pyykkitelineen keskelle olkkaria ja ilmoittaa, että tuosta jokainen ottaa omansa ennen huomista, kyllä tuon ikäiset osaa jo viikata. Jos ei osaa, niin opeta. Ja muutenkin kotitöistä listaa, esim. astianpesukoneen tyhjennys ja roskien vienti vuoropäivinä lasten hommiksi.
Mies on täysi mulk ku, mutta ap on mahdollistaja, eikä muutosta tapahdu ellei ap nyt itse sitä laita alulle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et yhtään ajattele vanhojapiikoja, niiden ahdistusta ja hukkaan valuvaa elämää? Sinulla on mies ja koti jonka hengettärenä saat häärätä mielesi mukaan. Leipaisepa vaikka perheellesi joku herkullinen kakku niin tulee sinullekin parempi mieli.
Väitätkö, että muut on kateellisia ap. perhe-elämälle ja tulisivat ap: n paikalle jos vaan voisivat?
Vierailija kirjoitti:
Nytkin jätin viikkaamatta pyykit, koska EN JAKSA. Mies kaatoi pyykit kylppärin lattialle. Ap
KYSYITKÖ HÄNELTÄ, MIKSI , MIKSI???
Olet kuvitteellisen nyrkin ja hellan välissä ja suostut siihen vapaaehtoisesti. Kasvata nyt selkäranka nainen.
Vierailija kirjoitti:
Anna miehelle samalla mitalla takaisin: laita kuva niistä lattialla lojuvista vaatteista, ja sano että voisi opetella laittamaan vaatteet kaappiin. Tiskikasasta viestillä, että voisi opetella laittamaan tiskit koneeseen. Viestillä siksi parempi, ettei lasten ehkä tartte kuunnella sitä raivoamista...
Ruuat voi tilata marketista noutotilauksena, mies käy autoineen hakemassa, ei ole mitään järkeä raahata niitä jalan. Siivouksesta voi kysyä, että haluaako mies siivota vai tilataanko siivooja? Lapset saavat toki luvan alkaa tehdä myös oman osansa, heille esim ne omat puhtaan pyykin korit käyttöön. Tai nostaa vaan koko pyykkitelineen keskelle olkkaria ja ilmoittaa, että tuosta jokainen ottaa omansa ennen huomista, kyllä tuon ikäiset osaa jo viikata. Jos ei osaa, niin opeta. Ja muutenkin kotitöistä listaa, esim. astianpesukoneen tyhjennys ja roskien vienti vuoropäivinä lasten hommiksi.
Mies on täysi mulk ku, mutta ap on mahdollist
Olet oikeassa. Otin eilen kuvat tiskialtaasta, joka oli täynnä, ja lähetin miehelle, samoin lähti kuva sotkuisesta keittiönpöydästä. Samalla ilmoitin nukkuvani aamulla pidempään (etäpäivä), joten hänen tulee herätellä lapset. Äsken laitoin viestiä käyttämälleni siivouspalvelulle siitä, miten 2 krt/ kk siivous järjestyisi. Mies oli myöhään illalla käynyt ostamassa pyykkikorin ja korkeamman kannellisen pyykkikorin, ja vaatteet olivat kadonneet lattialta.
Aion lähettää ostoslistaa miehelle, käyköön kaupassa. Arki-illan ruoanlaiton osalta voin kysyä, minä iltoina hän ottaa kopin. Pyykkejään en pese, pesköön itse. Lähden lasten kanssa lomalle, hotelliin viikoksi eli ei mitään kotitöitä, ja koska pakkaan lauantaina, niin en tee ruokaa.
Jos teen toimitsijatyötä tai käyn lasten kisoissa, jotka ovat minusta kivoja silloin kun ei ole liikaa kotitöitä.
Mies on todella m*lkku, käyttänyt hyväksi sitä, että olen kiltti ja ahkera, ja ilkeillyt ihan ilman ilmeistä syytä. Vedän nyt nämä rajat, ja mietin sitten, mitä haluan tehdä isommassa kuvassa. Ap
Lapset voivat hoitaa lakanoiden vaihdon koko perheelle.