Miten saada ihminen ymmärtämään, kun laihduttaja kieltäytyy kahvitarjoiluista jne.? Kun toinen ei ymmärrä ilmaisua "ei kiitos"
Eli noudatan ihan tietynlaista ruokavaliosuunnitelmaa, ja se sopii minulle. Käyn seurakunnan tilaisuuksissa, jonka jälkeen usein on joko kahvitarjoilu tai lähetyslounas. Herkuista olen luopunut toistaiseksi. Lounaallekaan en mene, koska suunnittelen ruokavalioni aina etukäteen ja syön sen mukaisesti, eikä tule ruokahävikkiäkään. Toisekseen, jos aion aloittaa vhh-ruokavalion jossain vaiheessa, niin sitä suuremmalla syyllä en voisi sille lounaalle osallistua, koska ruokana voi olla esim. broilerilasagnette. Ja muutenkin, syön oman mallini mukaan, ja se sopii laihdutustyylliini.
Ongelmaksi on muodostunut, että henkilö jonka siellä tapaan, ei näytä ymmärtävän vaikka olen sanonut että haluan pudottaa painoa, syön tietyllä tapaa enkä toistaiseksi osallistu noihin kahvi- ja lounastarjoiluihin. Silti vaan jatkuu tuputtaminen siitä, miten meillä on lounas, tai kahvit ja pullat tarjolla.
En haluaisi sanoa pahasti, sillä välit menisivät poikki. Enkä haluaisi jättää menemättäkään. Onko muilla kokemuksia vastaavasta laihduttajalle tuputtamisesta? Miten ratkaisitte tilanteet? Riittikö normaali asiallinen puhe?
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Varmasti riittää se, että noudatat ruokavaliotasi kotona. Kukaan ei ole lihonut satunnaisten kahvitarjoiluiden vuoksi.
Ihan jokainen saa itse päättää mitä syö ja milloin. Tyrkyttäminen ja toisen kieltäytymisestä numeron tekeminen on huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Et vain mene kahville tai et syö mitään herkkuja. Ei se ole sen kummempaa. Ei toisten jankkaamiseen tarvitse lähteä mukan. Vähän sama kun puhelinmyyjät tai auloissa norkoilevat myyjät, ei vaan edes ala keskustelemaan.
Mieti myös mitä mahdollistat omalla käytökselläsi.
No sehän tässä onkin ongelma, kun olen jo asiallisesti sanonut hänelle etten aio tulla syömään tai osallistua kahvikesteihin toistaiseksi. Olen kaksi kertaa sanonut, ja hyvin asiallisesti. En voi oikeasti käsittää, sillä jos joku minulle sanoisi tilaisuudessa, että en kiitos ota mitään muuta kuin kahvin mustana, sillä olen luopunut herkuista toistaiseksi, niin kyllä minä sen ymmärtäisin enkä alkaisi tuputtaa. Tai tämä että "oletko nyt ihan varma ette ota mitään".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Varmasti riittää se, että noudatat ruokavaliotasi kotona. Kukaan ei ole lihonut satunnaisten kahvitarjoiluiden vuoksi.
Miksi ap:n pitäisi tehdä itseään vastaan, jos joku muu on niin pösilö että "loukkaantuu" hänen syömisistään?!?
Ai, niin; Täytyy asettaa muut itsensä edelle, vaikka tekisi vahinkoa itselleen.
Hyi, miten "itsekästä"!
Sanot, että "kiitos, jätän tällä kertaa väliin" tai muuta vastaavaa ja sitten jos tuputetaan edelleen, niin kiittelet vain kovasti "kiitos, kiitos, jätän tänään väliin", "kiitos kovasti, kiitos, kiitos, mutta tänään ei maistu". Josj edelleen tuputetaan niin sitten vaan kiittelelet. " kiitos, kiitos, kiitos"
Ei kai siinä muuta voi.
Anopilla oli tapana tuputtaa kahvia ja kaatoi kuppiin, vaikka sanoin kiitos ei. Kahvittelun päätteeksi kaadoin kahvit kupistani viemäriin ja huuhtelin kupin. Alkoi tajuta, että olin tosissani.
Ei tarkoittaa ei.
Mä vastaan aina vaan että toistaiseksi en halua syödä herkkuja. Tai syön vain kotona.
Miksi ei voi sanoa suoraa että on tiukalla ruokavaliolla?Pari tehostettua ei kiitosta jos ei joku tajua.
Minä oon tehnyt niin, että kaikki mulle tupattu jää lautaselle. Juon vettä tai teetä ja sitten poistun.
Vierailija kirjoitti:
Jos siis on tarjoilu, tyhjästähän on turha maksaa, miksi ei voi istua pöytään, ottaa kuppia teetä tai kahvia ja jutella vaikkei muistaisi ottaa hörppyäkään. Sama siellä anoppilassa. Istuu pöytään eikä tee numeroa itsestään. Ottaa minimaalisesti ja jättää tai ei ota ollenkaan.
Näin miniäni tekee, hän istuu pöytään, ottaa kupin tai lautasen mutta mitään ei laita suuhunsa. Annan asian olla tuputtamatta, ei ole koskaan perustellut vai pelkääkö jotain bskteereja.
Toinen miniä on avoimesti sanonut, vain kasvisruokaa, maidoton, gluteiiniton. Mutta ei hänkään siitä numeroa tee, ei ota jos ei tykkää.
Siis tottakai voisin ottaa vain lasin vettä tai kupin kahvia tai teetä, mutta kun siitä seuraisi se etkö nyt ota mitään -jankkaus. Eli jos tietäisin, että ihminen ymmärtää olla puuttumatta toisen syömisiin tai syömättä jättämisiin, niin voisin mennäkin. Nuo tilanteet vain ahdistavat, varmaan siksi kun on ikäviä kokemuksia taustalla.
Ap
Mieti joku sun suuhun sopiva naseva kommentti valmiiksi, se auttaa, jos tilanne on ahdistava.
Ei se ole pahasti sanomista, jos sanoo että on jollain tietyllä rupkavaliolla eikä siksi syö tarjottua ruokaa. Sanot vaan ihan ystävällisesti sen saman asian joka kerta ja jos ruokaa silti tuodaan eteesi, jätät sen syömättä ja voit vielä sanoa että kuten jo kerroin, en nyt osallistu ruokailuun.
Tuputtajat ovat ärsyttäviä. Voihan ottaa vain kupin mustaa kahvia tai teetä. Kaloreita nolla. Pääsee tilanteesta eroon. Anorektikkona opin kymmeniä eri tapoja kieltäytyä syömästä tai juomasta. Tai miten ruoka hävitetään. Täydestä meni. Moni laihduttaja tekee itse omasta laihduttamisestaan valtavan numeron. Herättää itse muiden huomion. Joka paikassa suureen puhutaan kuinka minä LAIHDUTAN. Ketään ei kiinnosta. Olemalla hiljaa saa laihdutusrauhan. Paineet vähenee. Tuputus loppuu.
"Kiitos, näyttää herkulliselta"...ja unohtaa koko asian. Jos lautasella on jotain, sen voi peittää lautasliinalla ja vie roskikseen. Lautaseen sotkettu pieni pala täytekakkua, jäätelöä tai kääretorttua näyttää syödyltä annokselta. Kukaan ei välitä. Kukaan ei huomaa. Kunhan et itse sano sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voi sanoa suoraa että on tiukalla ruokavaliolla?Pari tehostettua ei kiitosta jos ei joku tajua.
Vaan mitä jos ei silläkään mene perille? Tai tunnelma on sen jälkeen painostava tai suorastaan loukkaantunut? Kysehän ei ole edes hänen tarjoamistaan ruoista, vaan ihan yleisesti kaikille tarjolla oleva lähetyslounas tai lähetyskahvit, jonne saa mennä jos haluaa tai jättää menemättä jos haluaa.
Ap
Ei ole laihdutusruokavaliota, on vaan elämäntapamuutosruokavalio. Heti kun lopetat laihiksen ja alat syömään samalla tavalla kuin ennen kilot tulee takaisin. Jos taas muutat pysyvän ruokavaliosi niin kilot pysyvät poissa.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku olla niin itseään täynnä kuin ap?
SInä ilmeisesti. Miksei saisi syödä kuten haluaa?
Jos on esim. useita sairauksia ja lääkkeitä, ruokavalio voi olla todella tarkka. Ärsyttää suunnattomasti, jos sanon, että juon laihaa kaakaota ja sitten emäntä lappaa hirveästi sitä makeaa kaakaota kuppiini. En halua avata sairauskertomustani koko pöytäseurueelle. Käyttäkää järkeänne ja antakaa ihmisten itse päättää mitä suuhunsa lappaa.
Minä ihan mielelläni syön lounasta esim. buffeteissa, koska niissä saa koottua todella hyvän ja ravitsevan annoksen jos vain haluaa. Olen tekemässä ihan elämäntapamuutosta, mutta anoppilassa kuitenkin söin Runebergin tortun ihan hyvillä mielin. Olin ajatellut jo etukäteen, että siellä varmaan on jotain kahvin kanssa ja mietin päivän syömiseni sen mukaan.
En siis itse usko totaalisiin kieltäytymisiin, koska elämästä tulee todella vaikeaa jossain kohtaa sellaisen kanssa.
Ja olen ihan hassu kyllä kun mietin sinun tilannettasi, että jee, ilmainen lounas :D (Onko se ilmainen, et maininnut). Ja miten tee sotkee ruokavaliotasi tai dieettiäisi mitenkään? Yleensähän ne on ihan tavalisia Liptonin harmaita tms. En ehkä lähtisi ihan joka kerta tiukasti ja tylysti kieltäytymäänkään, vaan luovisin. Tai sitten en menisi ollenkaan, jos syöminen aiheuttaisi sellaista että miettisin jo välien katkaisua johonkin ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihan mielelläni syön lounasta esim. buffeteissa, koska niissä saa koottua todella hyvän ja ravitsevan annoksen jos vain haluaa. Olen tekemässä ihan elämäntapamuutosta, mutta anoppilassa kuitenkin söin Runebergin tortun ihan hyvillä mielin. Olin ajatellut jo etukäteen, että siellä varmaan on jotain kahvin kanssa ja mietin päivän syömiseni sen mukaan.
En siis itse usko totaalisiin kieltäytymisiin, koska elämästä tulee todella vaikeaa jossain kohtaa sellaisen kanssa.
Ja olen ihan hassu kyllä kun mietin sinun tilannettasi, että jee, ilmainen lounas :D (Onko se ilmainen, et maininnut). Ja miten tee sotkee ruokavaliotasi tai dieettiäisi mitenkään? Yleensähän ne on ihan tavalisia Liptonin harmaita tms. En ehkä lähtisi ihan joka kerta tiukasti ja tylysti kieltäytymäänkään, vaan luovisin. Tai sitten en menisi ollenkaan, jos syöminen aiheuttaisi sellaista että miettisin jo välien katkaisua johonkin ihmiseen.
Ostan ruokatarpeet ja teen ruoat niiden mukaan, syön tietyn suunnitelman mukaisesti. Toisekseen, jos tosiaan olisi vaikka VHH:lla, niin silloin ei mitään pastaruokaa syödä. Ja jos kotona odottaa ruoat valmiina. Maksu on vapaaehtoinen, mutta suositus on 10 e. Olen työtön, joten joku 10 euron lounas joka sunnuntai ei tulisi kysymykseen, vaikka en laihduttaisikaan.
Mutta joo, yritän vielä yhden kerran. Jos tulee puhe lounaasta, niin sanon että syön suunnitelmani mukaisesti, ja kasvissosekeitto odottaa jo kotona valmiina (olen pakastanut sen annosrasioihin). Jos ei asiaa ymmärretä, niin nousen ylös ja sanon hymyillen että "oli kiva nähdä, saa nähdä kuka valitaan presidentiksi, oletkos tulossa ensi viikolla iltatilaisuuteen, itse ajattelin tulla, nyt pitääkin lähteä bussiin, moikka" ja vaikka pieni halaus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti uskovainen. Pohdi tätäkin henkilökohtaisessa kilvoituksessasi: miten olisi hyvä käyttäytyä ja reagoida muihin. On juuri alkamassa tällaiselle itsetutkiskelulle otollinen aika eli paastonaika.
Paastonaika alkaa ja pullaa on pakko ottaa, okei.
Ja voihan pöytään istua ja ottaa sen kupillisen ja unohtaa juomatta. Paasaamatta minä, minä, minä, minä