Mies suuttuu, jos en ole kiinnostunut seksistä
Taas eilen sama riita. Mies olisi halunnut alkaa puoliltaöin sekstaamaan ja minä halusin vain nukkua. Mies suuttui ja kävi kävi syyllistämään ja sitä sitten puitiin aamuyölle ja lopulta annoin sitten seksiä, vaikka väsytti ihan helkkaristi ja otti pattiin eikä huvittanut yhtään.
Miksei mies tajua, että
- jos hänkin sallistuisi kotihommiin, ne olisivat aiemmin tehty, jolloin olisi aikaa seksille ennen puoltayötä?
- jos aloittaisi lähestymisen jollain muulla tavalla kuin haarojen kourimisella, minun olisi helpompi tuntea itseni muuksikin kuin höyläpenkiksi?
- jos hän ei itse menisi yhdeksänä iltana kymmenestä nukkumaan lasten kanssa (kun minä jään tekemään kotihommia), olisi enemmän mahdollisuuksia löytää molempia kiinnostava hetki?
- jos hän ei vastaisi kaikkeen minun puoleltani tulevaan lähestymiseen haarojani kourimalla, saattaisin lähestyä häntä useammin?
- jos joka ikinen lähestyminen hänen puoleltaan ei johtaisi minuutin sisällä haarojeni kourimiseen, olisin paljon mieluummin hänen lähellään?
- jos ei tarvisi harrastaa seksiä silloin kun ei huvita, ajatus seksistä ei tuntuisi niin epämiellyttävältä?
Joo ja olen kyllä sanonut nämä asiat miehelleni.
Kommentit (43)
En usko että miehen saa puhumalla olemaan ilman seksiä.
22:
Mietin vain, että jos sun sana ei paina, uskoisiko asiantuntijaa? Miehen voisi vaikka saada tuonne, jos kannusteena on parempi seksielämä..
Allaoleva lisäksesi on hyvä kommentti.
Lisään siihen vielä, että jos seksin tarpeissa on huomattava ero, eikä molemmat rakkaudesta riittävän usein huomioi toisiaan, nähdessään toisen kärsivän (joko hirveästä puutteesta tai unipulasta), on avioero todellakin hyvä vaihtoehto. Seksi on useille parisuhteessa niin kantava voima, että se antaa voimaa viedä eteenpäin ja vastaavasti puute vie hulluuden/turhautuneisuuden partaalle. Toivottavasti samanlaisella seksuaalisuudella varustetut ihmiset kohtaavat toisensa, jotta homma toimii.
Kyllä aviopuolisi saa olla väsynyt ja kieltäytyä seksistä. Kai kuitenkin kuukautiskivuista olisi kiva päästä pariksi päivää eroon, jos siitä pääsisi sillä, että mies on 10 min. hiljaa selällään. Jos näin olisi, niin vaimot kyllä syyttäisivät miestä mitä loukkaavimmilla termeillä, jos eivät tuota 10 minuuttia olisi hiljaa selällään.
Kummallakin on tarve: miehellä saada seksiä, naisella olla ilman (joskus). Molempien tarpeet ovat yhtä tärkeitä. Sinä asetit kirjoituksessasi miehen tarpeen tärkeämmäksi kuin naisen.
Seksin pihtaaminen vallankäyttötarkoituksella on toki törkeää, mutta sellaista ei kukaan fiksu ihminen tee. Jos oikeasti ei jaksa tai halua, siitä ei saa mies suuttua. Useimmilla on kuitenkin kaksi tervettä kättä, joilla hoitaa asiansa. Jos seksin vähyys vie huoriin tai avioeroon, vieköön. Sitä ei olisi sitten edes enemmällä seksillä pelastettavissa.
5
[/quote]
T: 14
Meillä ihan sama paitsi minä käyn nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa.
Mies nukkuu päiväunet aiemmin eikä sen takia nukahda ajoissa.
Teen siis ne kotityöt silloin kun mies nukkuu.
Sitten mies tulee puolilta öin tai yheltä herättelemään kourimalla ja suuttuu jos ei saa. Antaisi niskahierontaa ja halia, ja muuttaisi rytmiään muun perheen mukaiseksi, ehkä minäkin jaksaisin paremmin kun ei tarvis ite painaa kaikkia kotitöitä ja herätä kesken sikeimpien unien tappelemaan seksistä ja sittne aamulla väsyneenä töihin kun mies jää nukkumaan...
Olen luullut että lähes kaikki miehet ovat tuollaisia, Kumpikin miehistäni eli ex ja nyxä ovat olleet vallan himokkaita. Mua ei kiinnosta koska seksistä on ylitarjontaa ja se on nykyisin vain keino saada olla taas vuorokausi rauhassa.
jos haluaisit seksiä, painostaisit puolisosi siihen ja tämä makaisi 10 minuuttia lahnana allasi, jotta saisit hoitaa homman.
Tuntuisiko se sinusta hyvältä? Olisiko se nautinnollista seksiä sinun mielestäsi? Tuntuisiko sinusta, että puolisosi kunnioittaa sinua?
Väitän, että lahnan kanssa makaaminen tuntuisi sinusta yhtä epämiellyttävältä kuin lahnana makaaminen.
Ja jos todella tykkäisit tuollaisesta seksistä, niin silloin kyllä huolestuisin.
En usko että miehen saa puhumalla olemaan ilman seksiä.
22:
Mietin vain, että jos sun sana ei paina, uskoisiko asiantuntijaa? Miehen voisi vaikka saada tuonne, jos kannusteena on parempi seksielämä..
seksin harrastaminen oman miehen kanssa, kun suhde on tuossa tilassa??? Oletko ihan sekaisin, kun laitat ne kärkeen?!
Mies on normaali mies, joka haluaa seksiä vaimonsa kanssa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Toista ihmistä et voi muuttaa, mutta omat valintasi voit kyllä hyvinkin tehdä.
Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?
Voit kokeilla muuttaa omaa käytöstäsi ja katsoa mitä siitä seuraa. Toimi niin, kuin toimisit jos kaikki olisi mielestäsi hyvin - kuvittele olevasi levännyt, halukas, iloinen... Haluttava vaimo. Älä aseta tuolle olotilalle "sitten jos" -ehtoja.
Katso, miten sinun muuttunut käytöksesi vaikuttaa mieheen. Hän tulee tietysti iloiseksi ja tyytyväiseksi saadessaan jälleen rakastella ihanaa vaimoaan.
Ja nyt tullaan kriittiseen pisteeseen. Muuttuuko miehesi tuon myötä itsekin? Alkaako hän kohdella sinua toisin?
Jos näin, niin onnittelut, tilanteenne on ratkennut. Ja jos ei, tiedät mitä tehdä. Ja sen lisäksi tiedät muutakin - siinä vaiheessa olet yrittänyt kaikkesi ja tehnyt parhaasi. Jos se ei riitä, olet väärän ihmisen kanssa.
Been there, done that... Jotta näin.
Joo, se olis varsin nopeasti ihan tosi perseestä.
Toivon mukaan, joskus tarpeen vaatiessa saa pikatyydytyksen ja apua vaimolta, vaikka sitten vaimon käden muodossa.
Ei tuollainen 10 min tietenkään mitään nautintoa tuo, sillä lailla kuin nautinnollisen seksin kuuluisi tuoda. Mies kun vaatii pallien tyhjennystä muustakin syystä kuin läheisyyden ja herkän seksin takia. Ne vaan on tyhjennettävä, tai seuraavat ajat ollaan kuin perseeseen ammuttuja karhuja.
Joskus (korostan siis joskus) tuo 10 min on juuri paikallaan. Saattaa siinä parhaassa tapauksessa toinen osapuolikin innostua niin, että kuluu 15 min. Pikaisille on siis paikkansa.
Näissä tilanteissa pääsisi vähimmällä (kun oppii puolisonsa rytmin) että kun vaimo tietää mitä tuleman pitää, niin hoitaa homman pois ennenkuin mies sitä pyytää (kun ei sen homman hoitamattajättämisestä mitään hyvää seuraa, miehet nimittäin kiehuu sisällään pitkään ennenkuin räjähtää, eli kärsivät pitkään, ennekuin vaimot sitä edes huomaavat). Mies on kyllä erittäin otettu, jos vaimo osaa oikea-aikaisesti tehdä 10 min pikaiset käsihommat tai puhallukset. Näin mies kokee tulleensa huomioiduksi ja osaa sitä kyllä arvostaa.
Ymmärrän kyllä kohtuu hyvin ap tuskaa. Asioista pitää kyetä sopimaan. Oma aloitteellisuus ja aktiivisuus sekä yllätyksellisyys on aina etua. Vielä kun sen ymmärtäisivät sitten molemmat osapuolet vastavuoroisesti. Oman yllätyksen jälkeen voi muistuttaa, että "tämä oli nyt sitten se yllätys" ja on kohteliasta saada vastayllätys.
T: 14
jos haluaisit seksiä, painostaisit puolisosi siihen ja tämä makaisi 10 minuuttia lahnana allasi, jotta saisit hoitaa homman.
Tuntuisiko se sinusta hyvältä? Olisiko se nautinnollista seksiä sinun mielestäsi? Tuntuisiko sinusta, että puolisosi kunnioittaa sinua?
Väitän, että lahnan kanssa makaaminen tuntuisi sinusta yhtä epämiellyttävältä kuin lahnana makaaminen.
Ja jos todella tykkäisit tuollaisesta seksistä, niin silloin kyllä huolestuisin.
Toivon mukaan, joskus tarpeen vaatiessa saa pikatyydytyksen ja apua vaimolta, vaikka sitten vaimon käden muodossa.
T: 14
Miksi mies ei voi hoitaa niitä pikaisia ihan itse? Jos ei kerran pysty kunnolliseen esileikkiin ja huomioimaan toista kunnolla, niin miksi pitää ylipäätään vaatia puolisoaan avamaan mitään rakosistaan? Myös miehellä on yleensä kaksi kättä, eikö niiden avulla voi hoitaa virallisen pallien tyhjennyksen, jolla ei ole mitään tekemistä läheisyyden tai seksin kanssa?
Ei tuollainen 10 min tietenkään mitään nautintoa tuo, sillä lailla kuin nautinnollisen seksin kuuluisi tuoda. Mies kun vaatii pallien tyhjennystä muustakin syystä kuin läheisyyden ja herkän seksin takia. Ne vaan on tyhjennettävä, tai seuraavat ajat ollaan kuin perseeseen ammuttuja karhuja.
Mutta noista kotitöistä tuli mieleen:
tehdäänkö perheissa yleensäkin kotitöitä ihan iltaan asti? Meillä kyllä loppuu kaikki näpertäminen tasan siihen pisteeseen että lapset ovat unten mailla. Sen jälkeen en suostu tekemään enää mitään! Kertaakaan ei ole ollut niin tärkeää tekemistä, etteikö sitä olisi voinut jättää tekemättä.
tämän tarkoitus ei siis ole syyllistää ap:tä vaan kysyä että onko muissa perheissä niitä kotiöitä niin julmetusti?
ainoastaan sen takia, ettei vain joudu harrastamaan seksiä miehensä kanssa! Tai sitten että saa olla marttyyri, sillä hänhän tekee KAIKEN perheessä..
Eli ilmeisesti aika syvällä suossa tuokin suhde on..
Nythän oli kyse siitä että vaimo oli niin väsynyt ettei jaksanut mitään. Miehelle kaiketi olisi esileikkeineen kaikkineen homma kelvannut.
Se on totta, että pakollisen hormoonitoiminnan aiheuttaman pakotuksen voi hoitaa omin käsin. Arvaan kuitenkin, että siitäkin voisi tulla konflikti, kun vaimo sen huomaa (seuraavaksi sitten ihmetellään miksi miehet katsoo pornoa, se kun helpottaa käsitöitä).
Itse toki pidän hyväksyttävänä molemminpuolisen oman toiminnan ja myös sen, että mies voi hoitaa naisen seksuaaliset tarpeet, vaikka itse ei pahimmassa puutteessa juuri olisikaan. Homma luonnollisesti toimii molemminpäin (ainakin meillä käy hetkittäin).
Ei naimisiin sen takia mennä, että saa illat viettää vessassa tumputtamassa. Mainittakoon, että oma kirjaimenpainoni (äänenpainoni)on aivan toinen, riippuen onko puutetta on enemmän tai vähemmän. Tarkoitan siis, että omin käsin onneen on ihan kivaa joskus. Vaimo voi olla lahnana "rakkaudesta" joskus, vaimo voi otta suikkarit "ihan vaan rakkaudesta ja arvostuksesta" silloin tällöin. Mies voi olla joskus viikon pari ilman, jos näyttää että turha yrittää (työstressiä, lapset valvottanut, ym. ym.).
Huolestuttavaa tuo on siinä vaiheessa jos tarpeet eivät tunnut mitenkään kohtaavan. Ei kummaltakaan osapuolelta voi vaatia, että 75 % seksistä on joko omin käsin, tai lahnana makaamista. Toivottavasti 75 % seksistä olisi yhteistä, kiireetöntä, esileikillistä ja joskus jopa virikkeellistä ja yllättävää seksiä.
Kaikkihan me ollaan yksilöitä ja toivottavaa on, että samankaltaiset löytävät toisensa. Miehenä tiedän, miten pinnaa kiristävää on, kun hormoonit hyrrää.
Mainittakoon vielä, että meilläkin on asiasta keskusteltu ja uskoakseni yhteisymmärrys on löytynyt. Täällä päässä homma toimii varsin OK, mutta se edellyttää että molemmat ymmärtävät toistensa tarpeet, eikä niitä ilma keskustelua saa selville, harvat meistä kun on ajatukselukijoita.
T:14
Tulin kirjoittaneeksi etä meilläkin on asioista keskusteltu.
Paljon on keskusteltu juuri kotitöistä.
Kotityöt ja arkirutiinit pitää saada toimimaan. Se on ollut meillä eräs ongelma. Arkirutiinit on käyty läpi ja osa tehtävistä on jätetty tekemättä, ihan sen takia että kaikkea on turha tehdä. Äideillä kun on helposti tapana ollu "superäitejä" vailla mitään suhteellisuuden tajua. Asioita on todellakin hinkattu ihan hinkkaamisen vuoksi, koska äitien kuuluu uhrautua lasten hyväksi (ja samalla unohtaa parisuhde ja se, että lapset tarvitsevat isää myös tulevaisuudessa, eikä vain lasten tekemiseen). Itsekin olen ottanut joissain asioissa itseäni niskasta kiinni ja hyvä niin. On hienoa huomata voivansa tehdä asiat paremmin kuin ennen ja näin tehdä parisuhde onnelisemmaksi ja ilmapiiri rentoutuneemmaksi.
Vanhemmat ovat myös löytäneet yhteisen harrastuksen, jolle liikenee riittävästi aikaa. Siihenkin lasten kasvaminen on auttanut kummasti, sillä nykyää lapset voi jättää pariksi tunniksi yksin kotiin, tai potkaista ne kavereille leikkimään. Tätä ei voinut tehdä vielä viime vuonna.
Meillä ei kotitöitä tehdä sen jälkeen, kun lapset menevät sänkyyn eli about 20.30. Toki yllätyksellisiä pikkujuttuja saattaa tulla, mutta perusrutiinit on tehty 20.30 mennessä. Lapset ovat kasvaneet sen verran, että ne on pistetty tekemään pienen osan kotitöistä (roskat, astianpesukone, oman huoneen siistiminen jne.).
Tämä on rauhoittanut iltaa kummasti ja yhteistä aikaa on enemmän. Meilläkin ongelmia oli pari vuottta sitten näistä asioista, kun lapset olivat 5 ja 6. Syntymästä tuohon ikään asti, lapset ovat vaatineet varsin paljon, onneksi nyt helpottaa.
Seksistä puheenollen uskon, että seksimme on nyt parasta mitä se on koskaan ollut, eikä kumpikaan kieltäydy pienestä iloittelusta, joka on saanut moninaisempia muotoja.
T:14
Myönnän kyllä, että harvemmin edes yritän virittäytyä itsekään. Pitää yrittää. Olen vaan ollut aika loukkaantunut tuosta eilisestä. Ei sellainen oikein motivoi yrittämään.
Kotitöistä sen verran, että minä tykkäisin virittäytyä tunnelmaan laittamalla kynttilöitä jne. tunnelmaa. Ilman että ne kynttilät ovat likaisten astioiden keskellä, saa kahlata lasten kamoissa, lehdet ja paperit pitkin pöytiä ja muuta sellaista. Niitä ne mun kotityöt ovat, että raivaan kodin sellaiseen kuntoon, että viihdyn siellä. En hinkkaa mitään, hahhahahhaa, meillä on mopattukin viimeksi kuukausi sitten. Minä olen päivät töissä, jos aikoo lasten kanssa tehdä jotain, niin raivaus ja kotityöt jää iltaan. Ja jos joku muukin meillä pesisi pyykkiä, imuroisi tai laittaisi tavaroita paikoilleen, hommaa olisi paljon vähemmän.
Vaan olkoon. Vaikka en minä ihan sitäkään sulata, että minä olen ainoa, jonka pitäisi suostua kompromisseihin: antamaan seksiä ja tinkimään viihtyvyydestä.
ap
Vanha keskustelu mutta nosto.. meillä varmaan suhde kaatumassa tähän kun aiheuttanut ei seksiä-ei läheisyyttä kehän josta kumpikaan ei halua poistua. Minä olen sata kertaa sanonut mitä minun haluni herääminen vaatii suhteelta ja miehen mielestä minun haluttomuus tarkoittaa sitä ettei minulla ole ollenkaan tunteita häntä kohtaan kun en himoitse häntä. Oikeastaan kun mietin niin en ole koskaan himoinnut ketään, en miestä enkä naista. Ok ehkä silloin jos olen tavannut uuden miehen ja välille on syntynyt flirttiä ja kipinöintiä niin silloin alan himoita.
Kyll toimivassa parisuhteessa kumpikin huolehtii toistensa tarpeista. Jos esim. miestä panettaa niin vaimo antaa auliisti.
Vierailija wrote:
Allaoleva lisäksesi on hyvä kommentti.
Lisään siihen vielä, että jos seksin tarpeissa on huomattava ero, eikä molemmat rakkaudesta riittävän usein huomioi toisiaan, nähdessään toisen kärsivän (joko hirveästä puutteesta tai unipulasta), on avioero todellakin hyvä vaihtoehto. Seksi on useille parisuhteessa niin kantava voima, että se antaa voimaa viedä eteenpäin ja vastaavasti puute vie hulluuden/turhautuneisuuden partaalle. Toivottavasti samanlaisella seksuaalisuudella varustetut ihmiset kohtaavat toisensa, jotta homma toimii.
Kyllä aviopuolisi saa olla väsynyt ja kieltäytyä seksistä. Kai kuitenkin kuukautiskivuista olisi kiva päästä pariksi päivää eroon, jos siitä pääsisi sillä, että mies on 10 min. hiljaa selällään. Jos näin olisi, niin vaimot kyllä syyttäisivät miestä mitä loukkaavimmilla termeillä, jos eivät tuota 10 minuuttia olisi hiljaa selällään.
Kummallakin on tarve: miehellä saada seksiä,
kuka nainen tunnustaa käyttäneensä/käyttävänsä valtaa seksillä? mitäs jos seksisyä puhuttaidiinkin läsnäolona hellyytenä ja sitten vasta seksi. näiden puuttuessa ei omat kädet tule ekana mieleen ei kyllä huoratkaan mut valintojahan elämä on.
että kyllä minullakin naisena on tarve saada seksiä. Kyse on enemmänkin siitä, millaista seksiä ja miten siihen päädytään. Totta kai se loukkaa, jos toinen ei halua sitä. Mutta yhtä hyvin loukkaa se, että toinen haluaa vain sitä. Miehellä voi olla huutava pula yhdynnästä, minulla on huutava pula läheisyydestä. Ongelman ydin taitaa olla se, että miehelle seksi johtaa läheisyyteen, kun taas minulla läheisyys johtaa seksiin. Tämänhetkiset olosuhteet ovat sellaiset, että tasapaino tässä on järkkynyt, joten ei ole kumpaakaan ja kumpikin on puutteessa. Mutta miten tilanteen saa korjattua, kun aiheesta tulee aina riita?
ap