Masennus on vienyt kyvyn olla aidossa kontaktissa toiseen ihmiseen. Näin ystävää mutta kaikki on samantekevää. Ymmärtääkö kukaan?
Harvemmin jaksan nykyään nähdä ketään. Oloni on usein voimaton ja tyhjä. En ole työkykyinen tällä hetkellä.
Ajattelin, että ystävän näkeminen voisi omaa oloani jollain tavalla kohentaa. Siis edes hetkeksi olisi tunne, siitä että on elossa. Vaikka välitän ja rakastan ystävääni, niin en kuitenkaan ollut täysin läsnä enkä edes nauranut aidosti millekään. Yritin vain selviytyä ja olla siinä mukana menossa. Juttelin toki ja kyselin mutta aidosti en ole kiinnostunut toisten ihmisten hankalista suhdekuvioista tai jonnin joustavasta.
Vaikka kävimme ulkona, syömässä, teatterissa ja tapasimme uusia mukavia ihmisiä niin ei vain tunnu miltään. Kaikki on aivan samantekevää. Silti hänen vuokseen tsemppasin mutta loppua kohti uuvuin jo.
Mikään ei vain tunnu miltään. Hän tietää, että sairastan mutta kertoi, että kaikki on omasta asenteesta kiinni. Tiesin hänen tarkoittavan hyvää enkä jaksanut muuta kuin myötäillä.
Vähän sellainen olo, että elää eri aalloilla tällä hetkellä ihmisten kanssa.
Kommentit (36)
Sairastin itse vuosia masennusta ja hyvin tutulta kuulostaa. Tuo täydellinen tyhjyyden ja välinpitämättömyyden tunne kuuluu sairauteen, eikä varmasti kerro siitä ettei ystävä olisi sinulle oikeasti tärkeä. Terveen on aika vaikea pohjimmiltaan ymmärtää sitä, mitä masentunut käy läpi, joten ystävän kommentista ei kannata pahastua. Olen joskus lukenut omia masennuksen aikana kirjoitettuja päiväkirjoja ja miettinyt itsekin, olenko todella kokenut tuon kaiken. Sitä ahdistuksen ja masennuksen tunnetta on todella vaikea enää palauttaa mieleen, eli oma mieli varmaan tavallaan suojelee niiltä muistoilta.
Saathan apua sairauteen? Itse paranin lopulta, mutta se vaati lääkkeitä, terapiaa ja elämäntaparemonttia. Pari kertaa masennus uusi, mutta joka kerran lievempänä, ja nyt olen onneksi ollut terve yli kymmenen vuotta.
Ymmärrän. Itse en halunnut nousta sängystä ylös vuosia sitten koska millään ei ollut mitään väliä. Nousinpa kuitenkin koska tiesin teoriatasolla mistä oli kyse. Lähti ajan myötä olemalla aktiivinen vaikka väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Sairastin itse vuosia masennusta ja hyvin tutulta kuulostaa. Tuo täydellinen tyhjyyden ja välinpitämättömyyden tunne kuuluu sairauteen, eikä varmasti kerro siitä ettei ystävä olisi sinulle oikeasti tärkeä. Terveen on aika vaikea pohjimmiltaan ymmärtää sitä, mitä masentunut käy läpi, joten ystävän kommentista ei kannata pahastua. Olen joskus lukenut omia masennuksen aikana kirjoitettuja päiväkirjoja ja miettinyt itsekin, olenko todella kokenut tuon kaiken. Sitä ahdistuksen ja masennuksen tunnetta on todella vaikea enää palauttaa mieleen, eli oma mieli varmaan tavallaan suojelee niiltä muistoilta.
Saathan apua sairauteen? Itse paranin lopulta, mutta se vaati lääkkeitä, terapiaa ja elämäntaparemonttia. Pari kertaa masennus uusi, mutta joka kerran lievempänä, ja nyt olen onneksi ollut terve yli kymmenen vuotta.
Niinhän se on. Tiedän, että ihminen joka on psyykkisesti terve ja voi hyvin, on silloin hankala samaistua ihmiseen, jolla on masennusta ja jopa itsm*ajatuksia. En tietenkään niistä ole puhunut tai vaivaa läheisiäni mutta siis ymmärrän, että hän ei tarkoittanut pahaa. Halusi vain antaa hänen näkökulmansa asiaan ja mielessäni ärsyynnyin mutta päätin hengittää syvään ja sanoa, että onhan sekin totta.
Onneksi parannuit. Itse pelkään, että en saa apua ajoissa. Olen siis kyllä saanut apua lääkkein mutta keskusteluapua on hankala saada köyhänä. Terapiaprosessi on pitkä, ennen kuin sinne pääsee ja kalenterit heillä täynnä. Yritän kuitenkin vielä hetken sinnitellä.
Parempaa elämää toivon muillekin masentuneile ja sen kokeneille. -ap
Tämä kyllä suututtaa, ettei apua saa kun on tarve. Varsinkin masennuksen kanssa viive voi aiheuttaa todella ikäviä seurauksia. Toivottavasti jaksat sinnitellä! Muista, että olet arvokas ja tärkeä. Toivon sinulle kaikkea hyvää
Vierailija kirjoitti:
Tämä kyllä suututtaa, ettei apua saa kun on tarve. Varsinkin masennuksen kanssa viive voi aiheuttaa todella ikäviä seurauksia. Toivottavasti jaksat sinnitellä! Muista, että olet arvokas ja tärkeä. Toivon sinulle kaikkea hyvää
Suomessa ei vain resurssit riitä kaikkeen. Onneksi saa kuitenkin sairaslomaa ja lääkkeitä. Terapiakin mahdollista mutta meitä tarvitsevia vain on paljon.
Kiitos. -ap
Sairastan myös masennusta.
Kuvaat hyvin tunteitasi ystävän kohtaamisesta. Pystyn samaistumaan.
On valitettavaa, että nimitys "masennus" on masennus sairaudelle yleisnimi. Kun jokainen masennusta sairastava on yksilö. Meillä masentuneilla on kaikilla omanlainen tausta, eletty elämä, kokemukset ja tällöin myös meidän masennus sairautena muokkautuu meille yksilöllisesti.
Juuri tässä piilee sairauden ymmärtämisen ongelma. Sana masennus on niin kulutettu tassä yhteiskunnassa ja arkipäiväinen. Sitä käytetään keveästi eri keskusteluissa ja sen paino arvo on monelle erilainen. Terveydenhuollossa ei ole aikaa eikä resursseja paneutua masentuneen kokonaiskuvaan. Ystävien, tuttavien ja työyhteisän on mahdoton ymmärtää masentuneen olotilaa kun masentuneena et oikein itsekkään osaa tunnistaa tunteita, oireita ja välillä et edes itseäsi.
Vaikka et pysty antamaan itsestäsi 100 prosenttia. On tärkeää että jaksat lähteä ja nähdä ystävääsi. Koita tehdä tapaamisista ajallisesti sen mittaisi että jaksat. Vaikka ajatus harhailee ja et ole täysin läsnä, se on sairauden, masennuksen oire. Se et ole sinä.
Hyvää vointia sinulle ja meille kaikille masentuneille.
Voimia ap! Ehkä tuollainen vähän pinnallisempi kohtaaminen ei ollut nyt sitä mitä tarvitsisit vaan pitäisi saada tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi pahan olonsa kanssa. On kuitenkin hienoa että jaksoit raahautua ns. ihmisten ilmoille, sekin on vähän huono jos ihan kokonaan eristäytyy.
Halaus teille masentuneille. Omaakin kokemusta on kyseisestä "vaivasta" elämän varrella. Olette tärkeitä, vaikka ette tuntisikaan niin. Parempaa vointia tulevalle viikolle, auringonsäteitä ystävänpäivään.
Vierailija kirjoitti:
Masentuneista kannattaa pysyä kaukana, jos ei halua pilata omaa elämäänsä.
t. Masentuneen alkoholistin puoliso.
Roikut suhteessa alkoholistin kanssa ja tulet vauvapalstalle selittämään tuollaista. Ihan äärimmäisen epäkypsää toimintaa. Katsoppa peiliin ja mieti sitten tarkkaan kuka elämäsi pilaa.
Joskus voi olla niinkin että oma elämä ja haasteet ja tavotteet on niin erilaisia että ihan turha yrittää puhua kellekään. Ensin pitäisi selittää tunti taustoja. Ei kukaan sellaista halua kuulla ja tuskin edes ymmärtäisi.
Masennus tekee kyllä ihmisestä hyvin yksinäisen vaikka olisi ihmisiä ympärillä.
Kuulostaa kyllä melko vaikealta masennukselta. Oletko varma, että pärjäät yksin?
Vierailija kirjoitti:
Masennus tekee kyllä ihmisestä hyvin yksinäisen vaikka olisi ihmisiä ympärillä.
Niinpä. En haluaisi asian olevan niin. Olen empaattinen ja ymmärrän paljon ihmisiä mutta kuilu on välillä, se on harmi. Sitä on niin vaikea yrittää kertoa. -ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä melko vaikealta masennukselta. Oletko varma, että pärjäät yksin?
En tiedä rehellisesti sanoen. Suunnittelen joka päivä lähtöä. Tuntuu ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Suunnittelen ja suunnittelen. Mietin kaiken alusta loppuun. Koen olevani liian herkkä tähän maailmaan. Taustani ovat todella vaikeat, moni sinällään siis saattaisi ymmärtää. Enkä enää edes välitä jos eivät ymmärrä. Vaikea sanoittaa tätä kaikkea edes. -ap
Hae apua, tuo kuulostaa jo vakavalta!
Tiedän tunteen, olen ollut samassa tilanteessa jossa en jaksanut nousta sängystä ylös. Minulle kavereiden näkeminen oli muutaman kuukauden kulutttua se voima jonka avulla yritin päästä elämään kiinni. Vaikka en aluksi tuntenut mitään pikku hiljaa kavereiden kanssa olo alkoi tuntua hyvältä. Liian väsyneenä en saanut tilanteista mitään irti mutta ainakin yritin. Siltikin kommentit siitä että kaikki olisi asenteesta kiinni olisi saanut minut perääntymään. Se kaverisuhde olisi päättynyt siihen.
Minusta tuntuu, että kavereita tavatessa pitää jaksaa olla hauska, positiivinen ja empaattinen kavereita kohtaan ja juuri tuo on se, jota ei masentuneena meinaa jaksaa. Sitten tahtomattaan loukkaa heitä, joita tapaa, tai he pettyvät tapaamiseen.
Tuollainen tilanne oli pari kertaa viime syksynä. Sovin tapaamisen parin tutun kanssa pitkästä aikaa ja tuntui, että he pettyivät, koska olin liian lamassa puhuakseni mitään kivaa.
Ymmärrän hyvin, olen myös masentunut. Teen työt ja siihen kuuluvat pakolliset jutustelut kotoa käsin. Loppupäivän erakoidun sohvalle, koneen eteen, tai sängylle. Ei kiinnosta nähdä perhettä tai ystäviä. Harrastuksetkaan eivät tuo enää mitään iloa elämään.