En ole koskaan seurustellut vaikka olen ihan kohta 30.

Mitä itse haluat? Kaipaatko elämääsi kumppania? Elä juuri sellaista elämää kuin itse haluat,etkä miten muut haluavat.

Todennäköisyys että se tuosta enää muuttuisi on hyvin pieni. 

Jos sulla on ihan hyvä noin, niin älä ajattele sitä, mitä muut miettii. Toisaalta jos kaipaat parisuhdetta, niin muista että kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan, eli deittipalveluihin ilmoituksia, tai lähde ihmisten ilmoille, ravintolaan, harrastuksiin, matkoille.

Toisaalta jos asut kovin syrjässä, tai noihin edellämainittuihin ei ole jostain syystä mahdollisuutta, niin ymmärrän että saattaa olla vaikea hyväksyä tilanne.

Itse 41v ja samat kokemukset. Olem kohtuu normaali, mutta suhdetta ei ole ollut. Kiinnostusta löytyy, mutta ei ehkä tarpeeksi. 

En minäkään ja jo 66 vee. Käsissä ei silti känsiä.

Itseasias toi on paljon yleisempää kuin mitä ihmiset kuvittelee. Jos esim nuorena on henkisesti kypsempi ku kaikki muut eikä kittaa viinaa eikä hengaile turhaan missään niin harvemmin sitä sitten löytääkään niitä seurustelukumppaneita... Sit taas mitä enemmän ikää tulee niin sen vaikeemmaks se asia kokoajan menee koska nyt siihen mukaan tulee kaikki muukin mitä aikuisen elämään kuuluu. 

Etsä oo ainut, en siis puhu itsestäni vaan mä tiedän että tuolla on monia ihan samanlaisessa tilanteessa. 

Älä pakota mitään, vaan mee omien fiiliksien mukaan. 

Taitaa tässä olla ne samat lainalaisuudet käytössä, kuin työpaikan haussakin.

Aina vaan sinnikkäästi haet sitä paikkaa etkä luovuta, vaikka ei tule edes vastausta. Tee cv ja kehu sitä, että miksi juuri sinä olisit sopivin.

Aluksi on tyydyttävä vähempään, mutta siitä se ura urkenee ja voit hakea uutta koko ajan, kunhan noudatat irtisanomisaikaa tai aina voit ryhtyä hankalaksi ja saikuttamaan jäädä siitä kiinni ja saat potkut ja olet taas vapailla markkinoilla entistä rutinoituneempana kettuna tai kettutyttönä.

Vierailija kirjoitti:

Itseasias toi on paljon yleisempää kuin mitä ihmiset kuvittelee. Jos esim nuorena on henkisesti kypsempi ku kaikki muut eikä kittaa viinaa eikä hengaile turhaan missään niin harvemmin sitä sitten löytääkään niitä seurustelukumppaneita... Sit taas mitä enemmän ikää tulee niin sen vaikeemmaks se asia kokoajan menee koska nyt siihen mukaan tulee kaikki muukin mitä aikuisen elämään kuuluu. 

Etsä oo ainut, en siis puhu itsestäni vaan mä tiedän että tuolla on monia ihan samanlaisessa tilanteessa. 

Älä pakota mitään, vaan mee omien fiiliksien mukaan. 

Osuit naulan kantaan. Se kuitenkin huolestuttaa paljon, kun tämä juurikin menee vaan vaikeammaksi. Kolmekymmentä on kuitenkin se maaginen ikä, kun monella on perhe pystyssä. En kuitenkaan ole lapsia hankkimassa ainakaan kymmeneen vuoteen (todella todennäköisesti ikinä), niin sitten porukka vaan pienenee.

AP

Vierailija kirjoitti:

Mitä itse haluat? Kaipaatko elämääsi kumppania? Elä juuri sellaista elämää kuin itse haluat,etkä miten muut haluavat.

Olisihan mukava kun olisi kumppani/kaveri/ystävä. Pärjään varmaankin näinkin ihan ok, mutta voin jäädä huonolla tuurilla paljosta paitsi.

Olen seurustellut ensimmäisen kerran 55-vuotiaana, joten kyllä vielä ehtii. Hae elämääsi mukavaa, kehittävää, rentouttavaa olemista/tekemistä. 

Itse olen samalainen, tosin muutaman vuoden nuorempi. Tavallaan haluaisin seurustella, mutta olen muilta ikäisiltäni saanut sellaisen kuvan, että se on vähän sellaista muilla ihmisillä "leikkimistä" nykyään. En muutenkaan jotenkin osaa olla miesten kanssa. Kokemusta minulla ei ole mistään seurustelun tapaisestakaan.

Minäkin olen vähän epäsosiaalisempi ja juurikin nuo iltariennot tms. eivät kiinnosta. Olen tavallaan tyytyväinen enkä aio seurustella ellen sitä ns. "oikeaa" kohtaa sattumalta. En etsimällä etsiä jaksa, ja saattaa olla, että olen yksin sitten koko loppuelämäni.

Yritän ajatella, että olen yhtä arvokas ihminen olin sitten yksin tai suhteessa. Vaikka lähipiiri seurustelutilanteesta kyseleekin, joka saa olon jotenkin vähän riittämättömäksi? Joskus mietin, että jäänkö jostain paitsi. Ehkä paras olla vain ajattelematta asiaa liikaa ja vain elää elämää sellaisena kuin se on ja nauttia muista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa tässä olla ne samat lainalaisuudet käytössä, kuin työpaikan haussakin.

Aina vaan sinnikkäästi haet sitä paikkaa etkä luovuta, vaikka ei tule edes vastausta. Tee cv ja kehu sitä, että miksi juuri sinä olisit sopivin.

Aluksi on tyydyttävä vähempään, mutta siitä se ura urkenee ja voit hakea uutta koko ajan, kunhan noudatat irtisanomisaikaa tai aina voit ryhtyä hankalaksi ja saikuttamaan jäädä siitä kiinni ja saat potkut ja olet taas vapailla markkinoilla entistä rutinoituneempana kettuna tai kettutyttönä.

Miksi pitäisi tyytyä aluksi vähempään? Itse en ole elänyt parisuhteessa mutta olen onnistunut luomaan ja muodostamaan niin naisten kuin miesten kanssa muutoin paljon antavia vastavuoroisia ihmissuhteita. Mutta eivät hei eikä yksikään heistä ole sama kuin se yhden ja erityisen (naisen) kanssa mahdollisesti vielä joskus eteneminen parisuhteeseen. Mutta on heillä ja tällä Yhdellä ja Erityisellä myös jotain yhteistä. Yksi tällainen yhdistävä piirre on se, ettei yksikään ihmissuhde ole minulle peliväline. En myöskään pidä  tai ole pitänyt enkä tule pitämäänyhtään heistä, enkä ketään muutakaan harjoitusvälineenä, jolla harjoittelisin toimintaani ja kun olisin mielestäni oppinut tarpeeksi niin hylkäsin ja jättäisin hänee edetäkseni seuraavaan.  -eivät ihmissuhteet ole muodosta minulle muutoinkaan peliä, jota pelaisin tavoitellen niissä vain voittoa.

Olet siis nirso etkä kelpuuta omantasoisia tavallisia miestä tai naista joten et ole voinutkaan seurustella. Suomalaiset naiset on tunnetusti maailman nirsoimpia joten ei ihme ettet ole seurustellut.

Vierailija kirjoitti:

Olet siis nirso etkä kelpuuta omantasoisia tavallisia miestä tai naista joten et ole voinutkaan seurustella. Suomalaiset naiset on tunnetusti maailman nirsoimpia joten ei ihme ettet ole seurustellut.

Mikä toiselle tavallista saatttaa jollekulle tosielle olla vallan tavatonta ja erikoista. Vaan kenen "tasoisen" kumppani sitten pitäisi "kelpuuttaa"? - Mitä pahaa ja väärää on ellä ja olla sinkkuna, jollei satu löytämään ja kohtaamaan häntä, joka toisi ja mahdollistaisi saisi "riittävän paljon" lisäarvoa omaan eloon, että hänen kanssaan saattaiis harkita mahdollista parisuhteeseen etenemistä.

Sinkkumies

Tähän mennessä 52 vuotta sinkkuna/oman tiensä kulkijana

Mulla särähti korvaan että deittisivuilla olisi muka vain omituisia ihmisiä. Ei se niin varmasti ole

Rohkeasti nyt vaan etsimään rakkautta. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.

Joko fyysinen tai henkinen puoli kaipaa omalta osaltasi tarkistusta, mikä niissä voisi olla esteenä. Katso itseäsi vähän ulkopuolisin silmin, ja tee vähän muutoksia joko omiin asenteisiin tai tapaasi suhtautua muihin. Koeta jotain uutta äläkä luovuta vielä. Puhu ihmisille eli se kontakti voi alkaa aika pienestäkin, toisaalta voi vetäytyä pois, jos ei ollutkaan hyvä tyyppi.

Edelleen mikäli tahdot päästä puheisiin ihmisten kanssa niin hankkiudu johonkin urheiluseuraan vaikka kannatusjäseneksi ja osallistu ahkerasti talkoisiin. Kokeile et pety.

Minä olen 62-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut. En ole halunnut, haluan elää elämäni yksin omassa rauhassani. En ole koskaan ollut ihastunut enkä rakastunut keneenkään. Minua ei ole painostettu miltään taholta, tein tämän asian jo parikymppisenä erittäin selväksi kaikille: Että aion elää elämäni yksin. En kerta kaikkiaan voinut kuvitellakaan, että jakaisin elämäni ja kotini jonkun kanssa. Haluan olla yksin.