Kumpi on tärkeämpää kun kouluttautuu, ala joka kiinnostaa, vai ala joka työllistää?

Vierailija kirjoitti:

On suorastaan idioottimaista kouluttautua alalle mikä ei kiinnosta. Se, jos mikä, aiheuttaa vain ärtymystä sekä stressiä ja sitä kautta erittäin todennäköisesti poissaoloja. Tunnolliset työntekijät ovat aina sellaisessa työssä josta he pitävät. Ei niin tunnolliset taas sellaisessa josta he eivät pidä.

Muuten olen samaa meiltä, mutta ongelma onkin ne ihmiset, joiden mielenkiintona on esim. muinais-Kreikkalaisten savikippojen estetiikka, mutta arvaapa montako työpaikkaa on tämän alan asiantuntijoille tarjolla Suomessa?

Jos siis haluaa elää, niin on hieman pakko hakea se rahaa tuottava tutkinto kenties alalta, joka ei aivan kummoisesti napostele.

Olen IT alalla, ja vaikka tekniikka kiinnostaa ja nuorempana paljon harrastuneisuutta. Niin tuo on kyllä ala mikä tuohoaa mielen ja mielenkiinonn täysin.

Ihmettelen miten ne jaksvat joita tekniikka ei hirveästi edes kiinnosta, kun tuo teknisenä asiantuntijana jatkuvaa uuden oppmista ja jatkuvaa kiirettä, ja jos jää laakereille lepäämään, niin on varmasti jossain kohtaa YT-junassa pihalla.

Mielenkiintoinen keissi molempi parempi.

Noh, luulin opiskelleeni itselleni tutkinnon, joka kiinnosti JA jolla saan helposti työtä. Mutta sitten maailma muuttui ja nyt en saa töitä mistään. Etukäteen ei voi tietää mikä on lopputulema. 

Ehdottomasti ala, joka kiinnostaa.

Jos ei löydy oman alan hommia, niin sittenhän voi välillä tehdä ihan hyvin jotakin muuta kunnes löytää kiinnostavia töitä.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi olisit mieluummin: työtön humanisti vaiko työssäkäyvä lähihoitaja?

Onnellinen ihminen.

Kovin huonosti  epämotivoitunut henkilö työllistyy, ja jos niin käy, aika kurja kohtalo elää vuodesta toiseen inhoten työtään - se on niin merkittävä osa elämää kuitenkin. Mieluummin pienempi palkka ja tyytyväisyys työhönsä, kuin suuret tulot ja ongelmat esim. omatunnon ja omien arvojen kanssa. 

Ehkä löytyy molemmat toiveet täyttävä ura.

Minä valitsin työllistävän koulutuksen. Jälkeenpäin huomasin, että kehityin monin verroin laaja-alaisemmaksi, kun osasin molemmat alat. Hankin myös minulle riittävät taidot mieli alastani, joten ei harmita yhtään. 

Jouduin kovasti epämukavuus alueelle, mutta se juuri kasvatti minulle resilienssiä. Tajusin, että pärjään missä vaan. Lisäksi minulla oli antaa paljon kehitysideoita työllistävälle alalle. Muutin senkin työn mieluisaksi ja mielekkääksi. Turha juuttua pakolla nuoruuden haaveiden orjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi olisit mieluummin: työtön humanisti vaiko työssäkäyvä lähihoitaja?

Varmaan hankkisin sen humanistisen koulutuksen, joka kiinnostaa. Jos tosiaan työllistävyys olisi huono, niin sitten lisäksi se työllistävä koulutus. Työttömyyskään ei kiinnosta. Harvoin se kuitenkaan ihan niin mustavalkoista on, että joko-tai. Vaan pikemminkin niin, että humanistille on tarjolla pätkätöitä ja aina välissä joutuu olemaan ilman töitä. Pätkätöiden välissä voisi hyvin tehdä hoitoalan keikkaa. Akateemisen tutkinnon suorittaneen ei kuitenkaan ihan lähihoitajakouluun enää kannata lähteä, joten hakisin vaikka lääkäriksi, terveydenhoitajaksi tai optometristiksi.

Jos tiedät, että tulet pärjäämään opinnoissasi paremmin kuin 95% opiskelijoista ja muutenkin osoitat innokkuutta ja osaamista, niin yleensä ovi eteenpäin aukeaa. Jos taas tiedät, että et kuulu huippuihin, niin lienee parempi valita ala jolta työllistyy paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Humanistejä on ihan tarpeeksi jo. Tietenkin työllistävä

En tunne juurikaan työttömiä humanisteja. Heitä on opettajina, toimittajina, yrittäjinä, valtionhallinnon asiantuntijoina jne. Minkä alan humanisteja on tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Jos saa alan joka työllistää ja jossa on hyvä palkka, voi parhaassa tapauksessa sekä työllistyä että voida tehdä valtaosan viikosta itselle mielekkäitä asioita. Itse opiskelin lakimieheksi. Pitkin hampain sinnittelin tutkinnon valmiiksi, vaikka jo fuksivuonna tajusin, että ala ei kiinnosta yhtään. Olen ihan fiksu, mutta sen verran kuitenkin käsillä tekemisestä tykkäävä ihminen, että ns. ajattelutyö tuntuu oman luonnon vastaiselta. Nykyään teen lakimiehenä 16 tuntia viikossa. Kuukausipalkka on samaa luokkaa kuin matalpalkkaisissa 40h/vko töissä. En ole edelleenkään löytänyt sisäistä kutsumusta työtäni kohtaan, mutta hyvät työkaverit auttavat jaksamaan, ja noin pieni tuntimäärä viikossa vähän puuduttavampaakin hommaa ei uuvuta. Minulla on paljon vapaa-aikaa, jonka vietän omien mielenkiinnonkohteideni parissa. Ikinä ei ole ollut tunnetta, että raha tai vapaa-aika ei riitä mielekkääseen elämään.

Jep. "alan joka työllistää ja jossa on hyvä palkka" - eli ei ainakaan sitten lähihoitaja, jossa perustyössä on huono palkka, ja vähän lisää saa kun jaksaa uhrata vuorokausirytminsä ja vapaa-aikansa, eli tehdä töitä öisin, viikonloppuisin ja pyhisin. Mieluummin lääkäri tai lakimies. Pienen tuntimäärän viikossa varmaan jaksaa, vaikka ei olisi niin kiinnostunutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kumpi olisit mieluummin: työtön humanisti vaiko työssäkäyvä lähihoitaja?

Kumpi itse olisit mieluummin: työtön lähihoitaja vai työssäkäyvä humanisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On suorastaan idioottimaista kouluttautua alalle mikä ei kiinnosta. Se, jos mikä, aiheuttaa vain ärtymystä sekä stressiä ja sitä kautta erittäin todennäköisesti poissaoloja. Tunnolliset työntekijät ovat aina sellaisessa työssä josta he pitävät. Ei niin tunnolliset taas sellaisessa josta he eivät pidä.

Muuten olen samaa meiltä, mutta ongelma onkin ne ihmiset, joiden mielenkiintona on esim. muinais-Kreikkalaisten savikippojen estetiikka, mutta arvaapa montako työpaikkaa on tämän alan asiantuntijoille tarjolla Suomessa? Jos siis haluaa elää, niin on hieman pakko hakea se rahaa tuottava tutkinto kenties alalta, joka ei aivan kummoisesti napostele.

Ongelma ei minusta niinkään ole se, että jotkut ihmiset ovat kiinnostuneita esim. muinaiskreikkalaisten savikippojen estetiikasta. Sen sijaan se on ongelma, jos kiinnostus on kapea-alaista eikä ihminen ole valmis tekemään mitään muuta kuin sitä, mikä häntä kiinnostaa. Esimerkiksi kun tuohon koulutukseen yhdistäisi opettajan pedagogiset opinnot, niin voisi toimia opettajana. Tai lisätöinä voisi pitää luentoja tästä aiheesta, tehdä dokumentteja tai vaikka suunnitella oman savikuppimalliston. Tai laajentaa kiinnostuksen aihettaan muuhunkin Kreikkaan koskevaan, esimerkiksi matkailuun tai vaikka oliiviöljybisnekseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja tienaan tunnin "työstä" noin 200 euroa nettona. Hommia on niin paljon kuin jaksaa tehdä. Saa ihan itse valita, että painaako kovasti duunia, vai pitääkö välillä vaikka viikon vapaata 😊

Kerropa alasi, OnlyFan?, SugarDate?

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja tienaan tunnin "työstä" noin 200 euroa nettona. Hommia on niin paljon kuin jaksaa tehdä. Saa ihan itse valita, että painaako kovasti duunia, vai pitääkö välillä vaikka viikon vapaata 😊

 

  Melkein arvaan alan ........

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Humanistejä on ihan tarpeeksi jo. Tietenkin työllistävä

En tunne juurikaan työttömiä humanisteja. Heitä on opettajina, toimittajina, yrittäjinä, valtionhallinnon asiantuntijoina jne. Minkä alan humanisteja on tarpeeksi?

Nykyään on entistä enemmän työttöminä kyllä aivan vaikka minkä alan akateemisen koulutuksen saaneita. Humanistit eivät välttämättä tee juuri omaa tutkimusalaansa vastaavaa työtä, mutta kuitenkin jotain muuta geneeristä akateemista asiantuntijatyötä. Akateeminen koulutus antaa taitoja mm. tiedonhakuun, kriittiseen ajatteluun, laajojen tietomäärien käsittelyyn ja raporttien tuottamiseen. 

Ammatillisen koulutuksen käyneistä tai ilman koulutusta olevista on työttöminä paljon suurempi osa kuin akateemisesti koulutetuista. 

Monilla aloilla on kuitenkin hyvin erilaisia töitä. 

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti ala, joka kiinnostaa.

Jos ei löydy oman alan hommia, niin sittenhän voi välillä tehdä ihan hyvin jotakin muuta kunnes löytää kiinnostavia töitä.

Kovin pitkään ei voi tehdä muita hommia. Koska osaaminen vanhenee, jos et ole töissä. 

Itse valitsin ammatin, joka ei ollut kiinnostavuudeltaan kärkipäässä, mutta jossa yhdistyi keskitason kiinnostavuus ja hyvät työmahdollisuudet, eli sellainen järkivaihtoehto. Olen ollut tyytyväinen, etten ole ollut päivääkään työttömänä valmistumisen jälkeen, ja olen pystynyt etenemään urallani. 20 vuoden jälkeen tottakai ei enää tunne mitään varsinaista intohimoa alaa kohtaan, mutta kyllä se vakaa ja hyvä palkkatulo kuitenkin tasoittaa tuntemuksia.