Ihmissuhteeni kariutuvat siihen, että oma ulkonäkö hävettää

Vierailija kirjoitti:

Tämä on asia mitä ei saisi ääneen sanoa, mutta jos oikeasti ulkonäkösi häiritsee niin oletko harkinnut plastiikkakirurgiaa? Ei kannata tuhlata elämää kärsimiseen jos voit mahdollisesti korjata ne asiat mitkä sua häiritsee. 

Ole harkinnut. En vain ole aivan varma, mikä toimenpide auttaisi,  kun kasvoissani on niin moni asia vinksallaan.

- ap

Aloittaja on tyypillinen tavis nainen jolle ei kelpaa edes tavis mies joka on samaa tasoa. Harva nainen tai mies on niin kaunis tai komea että voisi ylpeillä siitä ja kulkea pää pystyssä. Naiset meikkaa ja käyttää kauneustuotteita ja kaikkea mutta ei se sitä ulkonäköä paranna silti. Mutta naiset haluaa silti sen komeimman miehen eikä niitä omantasoisia.

Vittuako häpeilet?

Mä ymmärrän ap sua tosi hyvin. Itsekin olen aina ollut kasvoista ruma ja siksi vältellyt ihmisjoukkoja/juhlia ym parhaani mukaan. Pelkään, että joku sanoo jotain ikävää. Olen aina ollut hoikka eli ongelma ei ole kropassa vaan nimenomaan rumissa kasvoissa. 

 

Olen myös jo nelikymppinen (ylikin) ja nuorena ajattelin, että iän myötä ulkonäköpaineet helpottaa. No tavallaan en ehkä murehdi enää niin paljon kuin nuorena, mutta en mä tästä häpeästä varmaan koskaan pääse yli. 

 

Tavallisen näköiset ei ehkä ymmärrä, miltä tuntuu olla ruma. Siinä ei paraskaan meikki tai kampaus auta, kun kasvonpiirteet on kuin suohirviöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on tyypillinen tavis nainen jolle ei kelpaa edes tavis mies joka on samaa tasoa. Harva nainen tai mies on niin kaunis tai komea että voisi ylpeillä siitä ja kulkea pää pystyssä. Naiset meikkaa ja käyttää kauneustuotteita ja kaikkea mutta ei se sitä ulkonäköä paranna silti. Mutta naiset haluaa silti sen komeimman miehen eikä niitä omantasoisia.

Jos luet aloituksen tarkemmin, huomaat ehkä ettei tässä ole kyse ainoastaan parisuhteista. Aloituksessa mainitsemani asia rajoittaa sosiaalista elämääni paljon laajemminkin. 

- ap

Luultavasti sinulla on ihan tavallinen iho ja kasvot. Suosittelen, että seuraavan kerran kun menet vaikka kauppaan tai muualle, missä on ihmisiä, niin katsot oikein tarkkaan muita. Siellä näet punaisia neniä, mustapäitä, katkenneita verisuonia, hassuja kulmakarvoja ja vaikka mitä.

Lisäksi kannattaa muistaa se, että suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta muut. Ne on ihan liian huolissaan itsestään, ihan samalla tavalla kuin sinäkin.

Hei ap, täällä myös ruma nainen kirjoittaa. Itselläni auttaa vahva meikkaaminen. Ei se minusta missiä tee, mutta huoliteltu ulkonäkö (tyylikkäät vaatteet, laitetut hiukset ja meikatut kasvot) saavat ihmiset kohtelemaan minua paremmin. Eron huomaa. Ilman meikkiä ja lökähousuissa minua on esimerkiksi luultu kehitysvammaiseksi.

Lainaukset ei onnistu, mutta kommentti tuohon selfien ottamiseen. Itse otin ihan uteliaisuuttani muutama vuosi sitten sellaisen ja ilman mitään filttereitä kun olin nähnyt itsestäni sellaisen "sattumaräpsyn" arjestani, josta en ensin itseäni edes tunnistanut. Ajattelin siis vain varmistaa, etten tosiaan oikeasti näytä niin oudolta/rumalta/lihavalta mitä se "sattumaräpsy" väitti vaan että se oli vaan tosi epäonnistunut kuva vaikka en nyt tosiaan mikään missi olekaan.

Se selfie oli niin kamala että piti ottaa toinen. Ja kolmas. Ja neljäs.. yhteensä ehkä kymmenen.

Enkä mä saanut yhtään sellaista kuvaa jota olisin kärsinyt katsoa äkkivilkaisua pidempään. Se sessio kyllä selitti kerrasta miksi kukaan ei halua vapaaehtoisesti ottaa minuun missään mitään kontaktia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lapsena syvään juurtunut häpeä estää sosiaalisten suhteiden luomisen. Häpeän itseäni, tekemisiäni, puhettani, jopa varjoani ja olisin mieluiten näkymätön.

Tuntuu tämän ketjun perusteella siltä että lapsena juurtuu käsitys itsestä.

Älkää äidit ikinä korostako liikaa ulkoisia arvoja ja luokaa tytöillenne itsetuntoa.

Ja ihan tutkimustenkin mukaan isällä on iso rooli tyttärien itsetunnon kehityksessä. Muistakaa isät kehua tyttäriänne, se on iso asia! 

Tämä on asia, johon muut eivät voi oikeasti enää vaikuttaa. On ihan sama, vaikka toiset ihmiset kehuisivat, jos itse on päättänyt olla ruma ja viallinen. Loppupeleissä kaikki on oman pään sisällä ja asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat on ainoa tie sisäiseen rauhaan. Ne, jotka eivät hyväksy itseään sellaisena kuin ovat lymyilevät piilossa ja ahdistuvat tai alkavat loputtomaan kauneusleikkauskierteeseen. Kauneus on katsojan silmässä sanotaan. Siitä kaiketi johtuu, että osasta ihmisistä on tullut omaan silmääni rumempia leikkausten johdosta kuin sitä ennen. Lisäksi tietysti olen liian vanha ymmärtämään nykypäivän epäaidon näköistä kauneusihannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lapsena syvään juurtunut häpeä estää sosiaalisten suhteiden luomisen. Häpeän itseäni, tekemisiäni, puhettani, jopa varjoani ja olisin mieluiten näkymätön.

Tuntuu tämän ketjun perusteella siltä että lapsena juurtuu käsitys itsestä.

Älkää äidit ikinä korostako liikaa ulkoisia arvoja ja luokaa tytöillenne itsetuntoa.

Äidin pitää luoda tyttärelle käsitys siitä että hän on ihana vaikka mitä tapahtuisi.

Näin minä sen käsitän.

Ihan kiva ajatuksen tasolla mutta käytännössä maailma on mitä on. Naisia arvotetaan lähes täysin ulkonäön perusteella ja etenkin vartalon. Kannattaa siksi tyttärelle opettaa terveelliset elämäntavat ja itsestään huolehtiminen. Bimbo ei saa olla mutta muuten luonne ei niin tärkeä eikä koulutus, kunhan jonkun ammatin saa itselleen, vaikka kaupan kassa. Kuntosali, hiukset, meikki, ruokavalio. Miehet eivät pätkääkään välitä mistään koulutuksesta, luonteesta tai muusta höpöhöpöstä. Jos tytärtään oikeasti rakastaa, ottaa nämä asiat huomioon, eli kuinka toiset ihmiset tulevat suhtautumaan kaikista parhaiten ja saa mahdollisimman hyvä miehen itselleen.

t. Mies ja isä

 naura itsellesi ja hölmöille ajatuksillesi   kandee elää kybällä

Vierailija kirjoitti:

Liikaa ajattelet tuota omaa ulkonäköäsi. Ulkonäkö riittää vain pelkkään ihastumiseen. Jos ihastuminen tapahtuu taas tutustumisen/persoonan kautta, ne (esim.) hörökorvatkin kääntyy positiiviseksi toisessa. 

Mitä ihmettä nyt taas :D mulla on hörökorvat ja muhun ihastutaan koko ajan ulkonäön perusteella, koska olen kaunis. Ihan käsittämätön tämä palstamammojen ajatus siitä, mikä tekee ihmisestä ruman.

Ja ap, en hetkeäkään usko että olet ruma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lapsena syvään juurtunut häpeä estää sosiaalisten suhteiden luomisen. Häpeän itseäni, tekemisiäni, puhettani, jopa varjoani ja olisin mieluiten näkymätön.

Tuntuu tämän ketjun perusteella siltä että lapsena juurtuu käsitys itsestä.

Älkää äidit ikinä korostako liikaa ulkoisia arvoja ja luokaa tytöillenne itsetuntoa.

Äidin pitää luoda tyttärelle käsitys siitä että hän on ihana vaikka mitä tapahtuisi.

Näin minä sen käsitän.

 

Ihan kiva ajatuksen tasolla mutta käytännössä maailma on mitä on. Naisia arvotetaan lähes täysin ulkonäön perusteella ja etenkin vartalon. Kannattaa siksi tyttärelle opettaa terveelliset elämäntavat ja itsestään huolehtiminen. Bimbo ei saa ol

Sinultakin meni ketjun pointti hieman ohi. 

Ei ole kyse niinkään "miehen saamisesta" vaan muusta sosiaalisesta elämästä, arjessa pärjäämisestä. Parisuhteeseen en kykene, enkä juuri tällä hetkellä ole kiinnostunut edes ystävien hankkimisesta. Haluaisin päästä sellaiseen tilaan, ettei ihmisten keskellä oleminen ahdistaisi niin tolkuttomasti. 

Eivätkä koulutus ja itsestä huolehtiminen sulje toisiaan mitenkään pois, hyvänen aika. 

Ja minä kyllä huolehdin itsestäni, yritän ainakin. Kävin joskus ammattilaisen meikattavana juhlia varten: pari tuntia myöhemmin vilkaisin peiliin, ja meikistä huolimatta näytin ihan järkyttävältä. 

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa ajattelet tuota omaa ulkonäköäsi. Ulkonäkö riittää vain pelkkään ihastumiseen. Jos ihastuminen tapahtuu taas tutustumisen/persoonan kautta, ne (esim.) hörökorvatkin kääntyy positiiviseksi toisessa. 

Mitä ihmettä nyt taas :D mulla on hörökorvat ja muhun ihastutaan koko ajan ulkonäön perusteella, koska olen kaunis. Ihan käsittämätön tämä palstamammojen ajatus siitä, mikä tekee ihmisestä ruman.

 

Ja ap, en hetkeäkään usko että olet ruma.

Hörökorvat naisella on hauskat.  Jostain syystä naiset, joilla on hörökorvat, näyttää aina ikäistään nuoremmalta.  

Niissä on joku lapsen omaisuus, jota en osaa selittää.  Miehessä se ei tule esiin samalla tavalla.  Mutta ei se miehelläkään minusta ulkonäkövirhe ole.  Paitsi jos ehdoin tahdoin ajaa itsensä kaljuksi, silloin voisi vähän tarkastella peilistä, että kannattiko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa ajattelet tuota omaa ulkonäköäsi. Ulkonäkö riittää vain pelkkään ihastumiseen. Jos ihastuminen tapahtuu taas tutustumisen/persoonan kautta, ne (esim.) hörökorvatkin kääntyy positiiviseksi toisessa. 

Mitä ihmettä nyt taas :D mulla on hörökorvat ja muhun ihastutaan koko ajan ulkonäön perusteella, koska olen kaunis. Ihan käsittämätön tämä palstamammojen ajatus siitä, mikä tekee ihmisestä ruman.

 

Ja ap, en hetkeäkään usko että olet ruma.

En minäkään ymmärrä, miten muka korvat voisivat vähentää ihmisen kauneutta. Ulkonevat korvathan voivat olla jopa persoonalliset. 

Edes ylipaino ei välttämättä vähennä ihmisen vetovoimaa. Tiedän monia kauniita ja hyvännäköisiä lihavia. 

- ap

Sulla on body dysmorphia, bdd tai kehon vääristymä. Itselläkin on ollut se ja samanlaisia oireita. Nykyään terve ja nään itseni ihan normaalina naisena, ehkä joillekin jopaa kauniina.

Käännä toi tiedostettu heikkous vahvuudeksi. Panosta tulevissa ihmissuhteissa siihen ettet hakeudu pintaliito porukoihin. Tähän voi toki mennä hitusen aikaa, mutta sen sijaan että kaivaudut aina vaan syvemmälle kuoppaan voisit oikeasti löytää elämääsi merkityksellisiä ihmisiä.

Mulla hassua kyllä ongelman korjasi, kun lihoin pitkään toteamattomana olleen kilpirauhasen vajaatoiminnan takia sairaalloisen ylipainoiseksi. Luulisi, että se vain pahentaisi häpeää, koska olinhan sitten myös naamasta ruman lisäksi vielä lihavakin. Mutta ei, jotenkin kaikki ulkonäköpaineet meni jossain 120-130 kg kohdalla pois. Sitä tiesi, että läskihän minä olen enkä todella mitenkään kaunis, mutta ei sitä sen enempää miettinyt. Jos ei mihinkään sattunut, eikä ollut juuri päällä tilanteita jossa painosta olisi haittaa, olin tyytyväinen. Paine liittyi lähinnä asioihin tyyliin mahdunko kampaajan tai elokuvateatterin tuoliin, ei enää siihen että anteeksi että olen olemassa kun olen niin ruma ja minulla on kauhea nenä ja isot korvat ja ulkonevat hampaat ja mitä lie.

Nyt olen jo paljon hoikempi, vaikkakin vielä ylipainon puolella painoindeksiltäni, ja näyttää että ulkonäön obsessointi on lopullisesti ohi. Löysää ihoakin on paljon jäänyt ja rinnat on tyhjät ryppyiset ihopussukat, kun isoimmillaan 105H koosta on palattu 75D:hen, mutta ei menoa haittaa. Olen vaan niin onnellinen kun liikkuminen on nyt kevyempää eikä tarvi jännittää hajoaako tuolit alta, mahdunko niihin jne.

Aina kun joku puhuu puutteellisesta ulkonäöstään, tänne ryntää armeijallinen ihmisiä lässyttämään siitä miten ulkonäöllä ei ole merkitystä, tai että et sinä oikeasti ole niin ruma kuin väität, tai että sinulla on kehonkuvan häiriö.

Totuus on, että joskus ihminen vaan on yksinkertaisesti ruma. Tätä tosiasiaa monen on ilmeisesti mahdotonta kohdata ja sitten paniikinomaisesti keksitään 10 selitystä joiden mukaan se ei voi olla totta, ei kerta kaikkiaan.

Tämä ei auta tätä kärsivää ihmistä, se vain todennäköisesti ärsyttää ja ahdistaa kun hänen kokemustaan elämässä yritetään häivyttää selityksillä.

Mikä sitten auttaisi? Siihen en keksi nopeasti mitään lyhyesti selitettyä konstia, mutta alku olisi varmasti se, että puhutaan asioista niin kuin ne ovat.