Lue keskustelun säännöt.
Ihmissuhteeni kariutuvat siihen, että oma ulkonäkö hävettää
06.02.2024 |
Olen nuoresta pitäen kamppaillut sen kanssa, että pelkään ihmisten huomauttavan jotain ulkonäöstäni. Pelko rajoittaa päivittäistä elämääni: jään usein kotiin, vaikka olisi mahdollisuus lähteä jonnekin. En nauti juhlista enkä kokoontumisista.
Parisuhdetta miehen kanssa en voi edes ajatella (koska hän näkisi kasvoni läheltä), mutta naistenkin kanssa ystävystyminen tuntuu vaikealta. Häpeän ulkonäköäni ja koko olemustani syvästi.
En edes kykene kompensoimaan ulkonäköni puutteita millään. En osaa puhua ihmisten kanssa mistään ja olen vähän hissukkamainen, vaikka olenkin monenlaisista asioista ja ilmiöistä kiinnostunut. Jännitän sosiaalisia tilanteita. Usein tuntuu, etten edes halua ihmisten tietävän minusta mitään henkilökohtaista - menen täysin hämilleni mm. siitä, jos joku kyselee parisuhde- tai perhetilanteestani.
Onko kenelläkään samaa? Olen kohta nelikymppinen, yksin asuva, työssäkäyvä nainen.
Kommentit (111)
Ota nenärenkaat pois, kasvata pitkä luonnollisen värinen tukka, maalaa tatuointisi piiloon ja laihduta normaalipainoon niin 2,5 miljoonaa ihmistä tykkää sinusta tinderissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruumiinkuvahäiriöt (dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö).
Googlaa vaikka Terveyskirjasto. Asiallista tietoa.
Eikös siinä ole kyse siitä, että normaalin näköinen ihminen luulee olevansa ruma?
Jos ruma ihminen TIETÄÄ olevansa ruma, eihän se ole ruumiinkuvahäiriö.
- ap
Auttaisko sellainen lempeä itsetutkiskelu positiivisen kautta? Jonain päivänä, kun olo on vähän vähemmän "ruma" kuin yleensä, olet vaikka ehostautunut vähän, ota itsestäsi vaikka selfie jossain armollisessa valossa ja kulmassa (kaikki filtterit ja herkut sallittuja). Ota niin monta että löydät sellaisen, jota et kovasti inhoa. Tutki kuvaa ja mieti, mikä nuo kaikki negatiiviset tuntemuksesi aiheuttaa. Mieti, mitä joku ystäväsi kuvasta sanoisi.
Kuinka reagoit jos/kun joku kehuu sinua kauniiksi/hyvännäköiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Ota nenärenkaat pois, kasvata pitkä luonnollisen värinen tukka, maalaa tatuointisi piiloon ja laihduta normaalipainoon niin 2,5 miljoonaa ihmistä tykkää sinusta tinderissä
Minulla ei ole lävistyksiä eikä tatuointeja, hiukseni ovat luonnollisen väriset ja olen normaalipainoinen.
Itse asiassa sain eniten kuulla "hyi, ruma" -huuteluita nuorena, kun olin hoikka ja timmi. Ajatella. Vika on kasvoissani.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan terapetti ei sitten ymmärtänyt miten vaikea tämä asia on sinulle ja sinä et ymmärrettäväsi jaksanut jankuttaa arkaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka reagoit jos/kun joku kehuu sinua kauniiksi/hyvännäköiseksi?
Sellaista ei ole tapahtunut.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin oma tapaukseni, tuntuu että koko elämä mennyt sen vuoksi, kun olen häpeillyt omaa ulkoista olemusta, niin kasvoja kuin vartaloa. Jännitän ihmisten seurassa, ajattelen koko ajan, että katsovat minua kuinka ruma olen. Esimerkiksi seurustelusuhteet tuntuneet vaikeilta, kun pitäisi näytellä kroppaansa, jota häpeää. Kun ihmisten ilmoille menen esim. juhliin, laitan itseäni monta tuntia meikkaamalla, hiuksia laittamalla, pukeudun tietysti sellaisiin vaatteisiin, jossa vartaloni ei näy. Jos johonkin mieheen olen tutustunut itseni viimeisen päälle laittautuneena, niin en pystykään sitten arjessa tapaamaan, kun näkisi todellisen minäni. Vanhempikin jo olen kuin sinä, muttei tämä ole poistunut koskaan, vaikka onkin nuoruudesta helpottanut. Eli kyllä löytyy samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaan pinnallinen ihminen välittää siitä miltä toinen ihminen näyttää.
Minusta ja varmasti monesta muusta tärkeintä on että seura on mukavaa, on kiltti ja luotettava kaveri.
Jotain terapiaa sun kyllä kannattaa hakea.
Parisuhteeseen liittyen useimmat ovat pinnallisia. En minä ainakaan pysty romanttiseen suhteeseen sellaisen kanssa jonka ulkonäköön en tunne vetoa.
Ja lisään tähän vielä, että useimmat seurustelukumppaneistani eivät todellakaan ole olleet yleisellä tasolla kauniita, ei sinne päinkään, mutta minä olen tuntenut vetoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaisko sellainen lempeä itsetutkiskelu positiivisen kautta? Jonain päivänä, kun olo on vähän vähemmän "ruma" kuin yleensä, olet vaikka ehostautunut vähän, ota itsestäsi vaikka selfie jossain armollisessa valossa ja kulmassa (kaikki filtterit ja herkut sallittuja). Ota niin monta että löydät sellaisen, jota et kovasti inhoa. Tutki kuvaa ja mieti, mikä nuo kaikki negatiiviset tuntemuksesi aiheuttaa. Mieti, mitä joku ystäväsi kuvasta sanoisi.
En ole ap, mutta pakko kommentoida. Kaikki filtterit ja herkut sallittuja? Sopiva kuvakulma ja valaistus? Kuinka syvää on ihmisen itsepetos tuossa kohtaa? Minä olen ruma, ja sen lisäksi mulla on etenevään sairauteen vahva ja turvottava lääkitys. Tähän kun lykkään sitten na muotoillun ja valheellisen filtteri-selfien, niin kyllähän siinä kohtaa viimeistään se itku tulisi! Kelpaisin muokattuna? En tajua tätä logiikkaa lainkaan! Kuina voi olla armollinen itselleen, jos siihen armoonkin tarvitaan valheellinen, täysin luonnottomaksi muokattu otos?
Vierailija kirjoitti:
Varmaan terapetti ei sitten ymmärtänyt miten vaikea tämä asia on sinulle ja sinä et ymmärrettäväsi jaksanut jankuttaa arkaa asiaa.
Voi olla, ettei ymmärtänyt.
Asia on todella äärimmäisen arka. En yleensä puhu tästä kenellekään, monista syistä.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitat liian suuren painon ulkonäölle. Ole oma itsesi. Kaikilla on huonoja hetkiä. Jos koet oikeita suruja ja menetyksiä niin tajuat tämän.
Feenix linnut nousevat aina tuhkasta!!
Lapsuudessani äitini ei koskaan kehunut eikä meikannut lainkaan ja painotti muita arvoja. Isä kehui ja sanoi ettei ymmärrä miten nätit tyttäret ovat saaneet.
Olen kokenut yhtä sun toista mutta olen kiitollinen sille sydämenkin sivistykselle minkä sain kotiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka reagoit jos/kun joku kehuu sinua kauniiksi/hyvännäköiseksi?
Sellaista ei ole tapahtunut.
- ap
Jos kumminkin olet ollut hyvässä kunnossa etkä ylipainoinen, niin onko joku tietty kasvonpiirre mistä sitten on tenavana kiusattu (jokin mikä ei sovi ns. nyky kauneusihanteisiin)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisko sellainen lempeä itsetutkiskelu positiivisen kautta? Jonain päivänä, kun olo on vähän vähemmän "ruma" kuin yleensä, olet vaikka ehostautunut vähän, ota itsestäsi vaikka selfie jossain armollisessa valossa ja kulmassa (kaikki filtterit ja herkut sallittuja). Ota niin monta että löydät sellaisen, jota et kovasti inhoa. Tutki kuvaa ja mieti, mikä nuo kaikki negatiiviset tuntemuksesi aiheuttaa. Mieti, mitä joku ystäväsi kuvasta sanoisi.
En ole ap, mutta pakko kommentoida. Kaikki filtterit ja herkut sallittuja? Sopiva kuvakulma ja valaistus? Kuinka syvää on ihmisen itsepetos tuossa kohtaa? Minä olen ruma, ja sen lisäksi mulla on etenevään sairauteen vahva ja turvottava lääkitys. Tähän kun lykkään sitten na muotoillun ja valheellisen filtteri-selfien, niin kyllähän siinä kohtaa viimeistään se itku tulisi! Kelpaisin muokattuna? En tajua tätä logiikkaa lainkaan!
Ei ole pakko käyttää filttereitä, älkää takertuko niihin, vaan ottaa itsestään kuva, jota ei inhoa ja opetella löytämään siitä kivoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisko sellainen lempeä itsetutkiskelu positiivisen kautta? Jonain päivänä, kun olo on vähän vähemmän "ruma" kuin yleensä, olet vaikka ehostautunut vähän, ota itsestäsi vaikka selfie jossain armollisessa valossa ja kulmassa (kaikki filtterit ja herkut sallittuja). Ota niin monta että löydät sellaisen, jota et kovasti inhoa. Tutki kuvaa ja mieti, mikä nuo kaikki negatiiviset tuntemuksesi aiheuttaa. Mieti, mitä joku ystäväsi kuvasta sanoisi.
En ole ap, mutta pakko kommentoida. Kaikki filtterit ja herkut sallittuja? Sopiva kuvakulma ja valaistus? Kuinka syvää on ihmisen itsepetos tuossa kohtaa? Minä olen ruma, ja sen lisäksi mulla on etenevään sairauteen vahva ja turvottava lääkitys. Tähän kun lykkään sitten na muotoillun ja valheellisen filtteri-selfien, niin kyllähän siinä kohtaa viimeistään se itku tulisi! Kelpaisin muokattuna? En tajua tätä logiikkaa lainkaan! Kuina
Edit: pakko lisätä vielä. Minua on ihan näin keski-ikäisenä kiusattu/minulle on vttuiltu tuosta sairauden turvotuksesta kasvoissa. Joo, sattui, mutta sitten päätin, että prkl se on mikä on. Laitoin Faceen naamastani hymykuvan, lähes kokonaan ilman meikkiä, ja niin turvokkina, että hädin tuskin mahtuu valokuvaan. Rohkeus loppui siinä kohtaa, että olisin laittanut sen avoimesti kommentoitavaksi - tämän estin. Olisin varmaan marssinut vetämään turpaan, jos joku olisi tullut lässyttämään että *ihana kuva susta* tai *oot niin nätti*. Minä näytän sairaalta ja rumalta, se on fakta.
Oletko käynyt kosmetologilla ja ihotautilääkärilla näyttämässä ihoasi? Oikeilla tuotteilla minkä vaan ihon saa kuntoon. Toki se vaatisi hieman rohkeutta ja halua näyttää hyvältä.
Onko rumuus sinulle jonkinlainen suojaviitta? Voit aina vedota siihen, että olet niin ruma, että se ja tämä ei onnistu/nut?
Kehonkuvan häiriö on hyvin yleinen ja kannattaa etsiä terapeutti, jonka kanssa voit rauhassa tutkia omia ajatuksiasi. Jos tuntuu, että toinen ohittaa jotain tärkeää niin siitä pitää sanoa ja tarvittaessa vaihtaa terapeuttia.
Omasta kokemuksesta tiedän, että pinnallisuus on valtava taakka. Itsellä helpotti vasta lopetettuani tavoittelemasta kuvitteellista ihannepainoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaan pinnallinen ihminen välittää siitä miltä toinen ihminen näyttää.
Minusta ja varmasti monesta muusta tärkeintä on että seura on mukavaa, on kiltti ja luotettava kaveri.
Jotain terapiaa sun kyllä kannattaa hakea.
Terapiasta ei ole ollut apua tähän. Alan ihmiset ovat yleensä haluttomia käsittelemään aihetta ja suoraan sanottuna vähän kiusaantuneita.
- ap
Minkälaisten terapeuttien luona olet käynyt? Olitko terapiassa jonkun muun syyn vuoksi, vaikkapa masennuksen? Tuntuisi todella oudolta, jos menisit terapiaan juuri tämän syyn vuoksi ja sitten terapeutti kieltäytyisi käsittelemästä asiaa.
No mitä apua siitä on jos terapeutin mielestä kaikki johtuu jostain äitisuhteesta, kuten terapioissa yleensä ja AP on ainoastaan hypersensitiivinen couperosaihostaan ja epäesteettisistä piirteistään.
Mulla on tuota samaa ongelmaa. Olen "kumppanuus"- suhteessa, joka ei tyydytä, mutta jossa toisaalta ei kiinnitetä mitään huomiota ulkonäkööni, vaikka otsaan kasvaisi napa.
Enkä ole myöskään se kaunein kedonkukka.
En tajua teitä, jotka täällä väittävät, että on varmaan yleistä ja itsekin olen ollut epävarma jne. Joo, toki itsekriiittisyys ja epävarmuus erityisesti nuoruudessa ovat yleisiä, mutta ei todellakaan tuollainen, että vielä keski-ikäisenä elää yksinään elämätöntä elämää luultavasti täysin tavanomaista ulkonäköään miettien.
Ap kärsii vakavasta mielenterveydesongelmasta, ruumiinkuvanhäiriöstä, joka on invalidisoiva sairaus.
Olen pahoillani, että terapeutin ammattitaito ei riittänyt. Ehkä voisi löytyä asiaan perehtynyt ammattilainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka reagoit jos/kun joku kehuu sinua kauniiksi/hyvännäköiseksi?
Sellaista ei ole tapahtunut.
- ap
Jos kumminkin olet ollut hyvässä kunnossa etkä ylipainoinen, niin onko joku tietty kasvonpiirre mistä sitten on tenavana kiusattu (jokin mikä ei sovi ns. nyky kauneusihanteisiin)?
Iho, otsa, posket, nenä, punaisuus/punastelu. Oikeastaan kaikki mitä kuvitella saattaa. Joka ikinen asia kasvoissani on haukuttu.
- ap
Laitat liian suuren painon ulkonäölle. Ole oma itsesi. Kaikilla on huonoja hetkiä. Jos koet oikeita suruja ja menetyksiä niin tajuat tämän.
Feenix linnut nousevat aina tuhkasta!!