Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen perhearjestani - miksi taas kävi näin?
04.02.2024 |
Olen löytänyt itseni siitä kuviosta, jossa kumppani on muuttunut täysin lapsen tulon myötä. Olemme olleet yhdessä pitkään ja on ollut hyvä suhde. Puoliso on halunnut jo pitkään lasta ja asiasta on puhuttu monet kerrat ja mietitty valmiiksi yhteisiä pelisääntöjä, vastuun jakamista yms. Minä olin se joka tarvitsi enemmän aikaa. Puoliso vakuutti ottavansa jopa isompaa vastuuta jos minä en joskus jaksaisi niin paljon. Tätä en vaatinut, vaan tasapuolisuutta.
Lopulta lapsi sitten tuli. En ole lasta katunut kertaakaan. Olisin vain halunnut tehdä päätöksen lapsen saamisesta tietäen kaikki faktat, koska pettymys rikotuista lupauksista on huomattavasti kuormittavampi, kuin haastavasti alkanut lapsiarki on ollut. Oli koliikit ja refluksit ja lapsi jonka päiväunet kestivät pahimmillaan pari minuuttua kerrallaan eli itsellä ei ollut mahdollisuutta levähtää päivällä. Öisin hän kuitenkin nukkui hyvin, mutta päivät olivat hirveitä. Meni kuukausia niin että söin ensimmäisen kerran vasta iltakahdeksalta koko päivänä kun puolisoni heräsi.
Puolisoni on ollut työttömänä siitä asti kun lapsi syntyi. Alussa hän nukkui koko päivän ja valvoi koko yön. Jotta molemmat saamme nukkua. Siitä täytyy kiittää; olen saanut koko ajan nukkua ihan hyvin. Olen kuitenkin huomannut ettei pelkkä uni tee minua autuaaksi, vaan olen koko ajan ollut hirveän yksin. Lapsen ensimmäisen vuoden hoidin kaikki päivät yksin ilman ruoka- tai muitakaan taukoja. Puoliso hoiti yöt joka tarkoitti tietokoneella pelaamista tai sarjojen katselua kun vauva heräsi pari kertaa siksi aikaa että täytyi vaihtaa vaippa ja antaa pullollinen maitoa. Yritin puhua ja lopulta anella, että hoitaisimme yhdessä ja tarjouduin leikkaamaan uniani jos voisimme kaikki olla päivisin hereillä. Ei käynyt.
Nyt lapsi on kaksivuotias ja nukkuu yönsä heräämättä. Silti puoliso pelaa yöt ja nukkuu pitkälle iltapäivään. Jos on minun vuoroni nukkua aamulla, herättää hän minut viimeistään kymmeneltä jotta pääsee itse takaisin nukkumaan. Yritän puhua ja pyytää ja anella, mutta ne johtavat vain riitaan.
Minä olen meistä se, joka vie lasta kerhoihin ja muskariin, jotta hänellä olisi jotain muutakin. Välillä menee viikkoja niin, ettei minulla ole omaa aikaa, kuin pari tuntia illalla kun lapsi menee nukkumaan. Puolisolla on omaa aikaa tuntikausia ihan joka päivä. Peli jota pelaa on myös sellainen että päivityksen tullessa sitä on pelattava myös päivät pahimmillaan kolme viikkoa putkeen. Tästäkään en jaksa enää riidellä.
Nyt ahdistus johtuu siitä, että menin pyytämään häneltä(taas kerran) että lapsen läsnäollessa ei olisi koko ajan puhelimella. Sain kuulla olevani taas huonolla tuulella ja pitäisi piristyä. En ollut huonolla tuulella ja pyysin oikein kauniisti ja varovasti. Niin kuin kaiken nykyään. Ahdistaa huomata kuinka varpaillani hänen seurassaan nykyään olen, ettei hän tulkitse kaikkea sanomaani väärin. Kaikki pyynnöt kuulostavat hänelle hyökkäyksiltä. Kunpa ei tarvitsisi koko ajan pyytää.
En ole tyhmä ja tiedän että pitäisi erota. Ainut syy etten sitä halua tehdä on se, että en pystyisi olemaan erossa lapsesta joka toista viikkoa. En myöskään koskaan riistäisi lapselta toista vanhempaa.
Kaikki tämä ahdistaa hirveästi. Meillä on upea lapsi mutta yhteinen puheyhteys puuttuu täysin. Meillä olisi upea perhe jos tämän vain jotenkin saisi toimimaan mutta en osaa korjata asioita yksin. Miten tästä voi päästä ylös?
Kommentit (88)
Siis todellako me elätämme perhettänne: kaksi aikuista eikä kumpikaan suostu töihin! Kiitos Petteri, että puutut tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on kyllä sellainen asia, että se passivoittaa jokaisen ihmisen ennemmin tai myöhemmin. Mikään ei enää kiinnosta, eikä jaksa innostua mistään.
Tämä. Kerran viikossa suihkussa, kolmesti viikossa hammaspesu, kerran viikossa postilaatikolla ja sit ne pakolliset työpaikkahaut. Ruokakaupassa silloin tällöin, lähinnä kaljaa hakemassa.
Varatkaa perheneuvolaan aika. Ellei mies muuta rytmiään normaaliksi ja ota vastuuta lapsesta niin helpompi sulla kahdestaan lapsen kanssa ja lapsi vaikka päivän viikossa isällään tmv. Korjautuisi silläkin että mies tai sä menisi töihin ja toinen lapsen kanssa kotona vaan, ei siellä 2v kanssa kahta vanhempaa tarvita.
Puolisollasi on vakavia mielenterveysongelmia. Ei kukaan terve aikuinen valvo joka yö pelaamassa. On halunnut lapsen mutta ei ole siis koko tämän elinaikana viettänyt hänen kanssaan aikaa kuin yöherätyksillä? Muuttaisin heti muualle ja aloittaisin lapsen kanssa normaalin elämän. Mä tulisin hulluksi jos yrittäisin elää lapsen kanssa normaalia arkea, ja samaan aikaan joku nukkuisi asunnossa kaiket päivät kun on pelaamisesta väsynyt.
Kerrotko vielä, miten niin taas kävi näin? Onko sinulle käynyt samoin aiemminkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota vähän pelkäänkin, että rytmi on jo niin sekaisin, ettei saa sitä käännettyä millään. Itsekin puolustelee että on hankalaa nukkua jos yrittää "liian aikaisin". En tiedä millainen ulkopuolinen apu tuollaiseen voisi löytyä.
Ei mies ihan täysin ole muuttunut, mutta ehkä tuollainen itsekäs käytös on korostunut nyt kun ei ollakaan enää kahdestaan. Aiemmin olen itsekin saanut puuhailla minua kiinnostavia juttuja kun mies on pelaillut. Silti tuntuu että nyt pelaa enemmän kun omaa aikaa ei olekaan ihan koko ajan niin jotenkin ylikompensoi sitä. En tiedä. Masennusta olen itsekin ehdottanut mutta ei kuulemma koe itseään masentuneeksi. Eikä ainakaan hakisi apua jos kokisikin. Minun silmiini näyttää siltä, että lapsiarki ei vastaakaan hänen ruusuisia odotuksiaan vaan onkin aika tylsää. Itsekin myöntää pelaavansa siksi että on tylsää.
Ja niille jotka ehdottivat ettei mies hoitaisi lasta jos palaisin töihin: hoitaisi kyllä, on tosi hyvä isä silloin kun on läsnä mutta saisi olla sitä paljon useammin. Sehän tässä harmittaakin että edellytykset meillä on tosi ihanaan perheeseen mutta yhteinen sävel puuttuu.
- ap
Mitä se lapsi sinulta vaatii/ on vaatinut niin paljon, ettet saa koko päivänä syötyä mitään? Anteeksi nyt takertuminen tähän yhteen asiaan. Mulla on ollu vauvaa ja vuosikasta yhtä aikaa ja kyllä olen aina saanut silti itsekin jotain syötyä. Miten yhden lapsen kanssa ei onnistu? Jos nyt aloitat ensin itsesi huolehtimisesta = syöt säännöllisesti ja sen jälkeen alat uusin voimin potkia sitä ukkoa normaaliin elämään. Ota teidän tilanne puheeksi neuvolassa ja pyydä sieltä apua (miehellesi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksäni oli samanlainen, tosi meillä ei ONNEKSI ollut lapsia. Mutta sinä mahdollistat tuon. Sinä et sano että nytvittu hankit töitä ja alat elää kuten muutkin ihmiset. Miksi et sano noin?
Itse sain lopulta sanottua etten kestä sitä, että toinen kukkuu yöt ja nukkuu puolillepäivin. Erohan siitä tuli. Ja se oli paras asia vuosikymmeneen. Mies tosin joutui muuttamaan vuokralle, mutta päätyi sitten töihinkin.
Ohjeet:
- hanki työpaikka
- Ilmoita miehelle että hän hoitaa lasta jatkossa
- elätte normaalia elämää
profit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi teitte lapsen noilla lähtökohdilla?
Etkö huomannut peliaddiktiota? Mikä oli syy miehellä haluta lasta kun ei muuten välitä olla sen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se lapsi sinulta vaatii/ on vaatinut niin paljon, ettet saa koko päivänä syötyä mitään? Anteeksi nyt takertuminen tähän yhteen asiaan. Mulla on ollu vauvaa ja vuosikasta yhtä aikaa ja kyllä olen aina saanut silti itsekin jotain syötyä. Miten yhden lapsen kanssa ei onnistu? Jos nyt aloitat ensin itsesi huolehtimisesta = syöt säännöllisesti ja sen jälkeen alat uusin voimin potkia sitä ukkoa normaaliin elämään. Ota teidän tilanne puheeksi neuvolassa ja pyydä sieltä apua (miehellesi).
Kuten aloituksessa mainitsin, hän oli koliikki- ja refluksivauva joka ei oikeastaan nukkunut päivisin ollenkaan. Pahimmillaan hyssyttelin itkevää vauvaa 10h putkeen niin että hän torkahti pariksi minuutiksi ja heräsi taas itkemään. Varmasti olisin ehtinyt jotain nakata suuhun välissä mutta ei riittänyt voimat silloin edes ajatella asiaa. Olin myös lapsen ollessa pieni kauhean huolissani hänestä ja jotenkin pelkäsin koko ajan että jotain kauheaa tapahtuu. Ei ollut siinä oma hyvinvointi etusijalla.
Nykyään tuo tilanne on jo parantunut ja syödään lapsen kanssa yhtä aikaa jne.
Olen neuvolassa puhunutkin ja ihana hoitaja on sanonut että on kyllä mukana jos lähdetään keskustelemaan asiasta yhdessä. Se on vielä jäänyt suunnitelman tasolle, sillä tiedän että mies pitäisi kiusallisena lähteä ruotimaan asioitamme muiden eteen.
Minä taas olen niin miellyttämisenhaluinen, että on nyt jo syyllinen olo siitä, että edes kirjoitin tänne. Tuntuu väärältä puhua miehen selän takana vaikka onkin aiheesta. Vielä vaikeampaa olisi lähteä kasvotusten johonkin neuvolaan.
Ja joo, voisin jo palata töihin ja mietinkin sitä paljon, mutta toisaalta haluan itse olla kotona lapsemme kanssa kun hän on pieni. Ihan aidosti nautin hänen seurastaan ja hän luultavasti jää ainoaksi lapsekseni niin en saa tätä kokea enää. Ymmärrän kyllä tämän tilanteemme hölmöyden.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miettiikö kukaan joka sanoo että äiti töihin ja isä jää lapsen kanssa kotiin, sitä lapsen etua? Päivät pitkät mielenterveysongelmaisen peliaddiktin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se lapsi sinulta vaatii/ on vaatinut niin paljon, ettet saa koko päivänä syötyä mitään? Anteeksi nyt takertuminen tähän yhteen asiaan. Mulla on ollu vauvaa ja vuosikasta yhtä aikaa ja kyllä olen aina saanut silti itsekin jotain syötyä. Miten yhden lapsen kanssa ei onnistu? Jos nyt aloitat ensin itsesi huolehtimisesta = syöt säännöllisesti ja sen jälkeen alat uusin voimin potkia sitä ukkoa normaaliin elämään. Ota teidän tilanne puheeksi neuvolassa ja pyydä sieltä apua (miehellesi).
Kuten aloituksessa mainitsin, hän oli koliikki- ja refluksivauva joka ei oikeastaan nukkunut päivisin ollenkaan. Pahimmillaan hyssyttelin itkevää vauvaa 10h putkeen niin että hän torkahti pariksi minuutiksi ja heräsi taas itkemään. Varmasti olisin ehtinyt jotain nakata suuhun välissä mutta ei riittänyt voimat silloin edes ajatella asiaa. Olin myös lapsen ollessa pi
No niin mainitsit, mutta on vain tyhmää olla syömättä, koska sillä on valtava vaikutus sun omaan jaksamiseen. Toki tämä nyt on jo myöhäistä, mutta vastaisuuden varalle. Vauva sylissäkin voi kyllä syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi vaikuttaa maanis-depressiiviseltä tai vähintään erittäin vaikeasti mielenterveysongelmaiselta. Nyt lähdet heti lätkimään lapsen kanssa. Tuo ei muutu normaaliksi.
Vierailija kirjoitti:
Eksäni oli samanlainen, tosi meillä ei ONNEKSI ollut lapsia. Mutta sinä mahdollistat tuon. Sinä et sano että nytvittu hankit töitä ja alat elää kuten muutkin ihmiset. Miksi et sano noin?
Itse sain lopulta sanottua etten kestä sitä, että toinen kukkuu yöt ja nukkuu puolillepäivin. Erohan siitä tuli. Ja se oli paras asia vuosikymmeneen. Mies tosin joutui muuttamaan vuokralle, mutta päätyi sitten töihinkin.
Mun ex kans pelas yöt ja kömpi nukkumaan siinä vaiheessa kun mää nousin ylös. Se siitä yhteisestä ajasta kun töissäkin piti käydä.;) Nyt EX...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se lapsi sinulta vaatii/ on vaatinut niin paljon, ettet saa koko päivänä syötyä mitään? Anteeksi nyt takertuminen tähän yhteen asiaan. Mulla on ollu vauvaa ja vuosikasta yhtä aikaa ja kyllä olen aina saanut silti itsekin jotain syötyä. Miten yhden lapsen kanssa ei onnistu? Jos nyt aloitat ensin itsesi huolehtimisesta = syöt säännöllisesti ja sen jälkeen alat uusin voimin potkia sitä ukkoa normaaliin elämään. Ota teidän tilanne puheeksi neuvolassa ja pyydä sieltä apua (miehellesi).
Kuten aloituksessa mainitsin, hän oli koliikki- ja refluksivauva joka ei oikeastaan nukkunut päivisin ollenkaan. Pahimmillaan hyssyttelin itkevää vauvaa 10h putkeen niin että hän torkahti pariksi minuutiksi ja heräsi taas itkemään. Varmasti olisin ehtinyt jotain nakata suuhun välissä mutta ei riittänyt voimat sillo
Tätä minäkin ihmettelin. Olin vähän nukkuvan ja huutavan refluksivauvan yh ja kyllä minä söin lämpimän ruoan joka päivä. Välillä vauva oli tärisevässä sitterissä, välillä repussa, joskus huusi hetken keittiön matolla jos ruoan kanssa oli sellainen vaihe että oli pakko tehdä sille jotain eikä voinut samalla pitää vauvaa. Selvisimme molemmat hengissä mutta olisipa ollut kaamea olo jos olisin vielä odotellut tuntikausia ateriaa. Ap, vaikutat monessa asiassa hieman aloitekyvyttömältä. Onko sinulla mukavaa aikuisseuraa, niissä kerhoissa vaikka joissa käyt? Olisi tärkeää jutella jonkun täysjärkisen kanssa joskus. Muuten oletkin saanut jo hyviä neuvoja yllä. Jos ei ukko muuta rytmiään niin muutat lapsen kanssa pois. Mieti nyt kun lapsesi kasvaa ajatellen että tuo touhu on normaalia. Hän myös altistuu noille väkivaltapeleille ennen pitkää ja ne vaarantavat hänenkin kehityksensä.
Jos tämä ei ole provo, niin taidat olla aika nuori ja ylikiltti, niinkuin toki itse kerroitkin, eikä siinä ole mitään pahaa että olet kiltti ja huolehtiva äiti. Kaikki sympatiani Sinulle siitä. Mutta varmaan jotain herättelyä kyllä tarvitaan nyt ulkopuolisten toimesta, että miehesi on jäänyt jonnekin teini-ikäisen asteelle yökausien pelaamisineen jne. Tämä taitaa olla nykyaikamme pahin vitsaus eli tuo peliriippuvuus, ennen vanhaan miehet oli juoppoja ja/tai työmarkomaaneja, eikä sekään mikään hyvä kasvuympäristö ollut lapselle. Mutta kyllä nykymiehenkin pitäisi jossain vaiheessa aikuistua, jos ei edes käy töissä, niin eihän tuollainen elämä ole normaalia. Aivan samoin, kuin me entisen ajan juopon miehen vaimot mahdollistimme juopon perhe-elämän vain kestämällä ja sietämällä, samalla tavalla mahdollistimme tuon sairaan elämäntavan. Ainoa mahdollisuus saada miehesi havahtumaan on se, että otat ja lähdet ja mahdollistat lapsellesi ns. normaalin elämän. Niin kauan kuin siedät tuollaista lapsellista käytöstä, asiat eivät muutu. Japanissa tunnetaan termi, hikimoro, nämä ikuisesti teini-ikään jääneet erakot vaan pelaavat ja pelaavat niin kauan kuin omat vanhemmat tai puoliso mahdollistaa tämän. Lapsi kulta, hanki itsellesi ja lapsellesi parempi elämä, tulet olemaan paljon onnellisempi. Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä.
Ennen kuin pelaamista ja työttömyyttä demonisoidaan, niin oma mieheni myös pelaa ja on ollut työttömänä. Silti kun lapsemme syntyi, hän tiesi olevansa vanhempi siinä missä minäkin ja arkiaskareemme jakautuivat hyvin.
APn mies on täysin vastuuton. En olisi katsellut tuollaista ollenkaan. Rasittavampaahan tuo on kuin olla täysin kaksin lapsen kanssa. Onko teillä edes parisuhdetta?
Mä pelaan myös ja olen yli viisikymppinen nainen. Ei se lastenhoitoa aikanaan haitannut eikä nykyään teinin kanssa olemista. Miehesi pitää ap ryhdistäytyä ja alkaa olemaan lapsen kanssa.
Sinä töihin. Mies nukkumaan yöt ja valvomaan päivät, kuten aikuiset tekee. Ulkoilua ja kerhoja. Hetken voi pelata päiväunien aikaan. Jos ei aikuisuus ja vanhemmuus nappaa,niin ero. En ikinä suostuisi tuommoiseen!