Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teinin yksinäisyys - kohtalotovereita?
03.02.2024 |
Meillä on yläasteikäinen tyttö, jolla on ollut ongelmia kaverisuhteissa koko peruskoulun. Hänet on pariinkin kertaan jätetty kaveriporukasta ulkopuolelle, ja paras kaveri on lempannut pariin eri otteeseen. Porukassa hän on usein hieman taustaseuraaja, ja kokee helposti ulkopuolisuuden tunnetta. Hänellä ei oikein koskaan ole ollut sellaista sydänystävää, jonka kanssa olisihengannut vapaa-ajalla, vaan hän on itse saanut aina olla se, joka kyselee kavereita. Hänellä oli pitkään yksi ystävä, jonka kanssa kyllä vietti aikaa, mutta tämä kaveri kuitenkin usein vaikutti välinpitämättömältä ja jopa tylyltä. Saattoi mennä kuukausia, ettei halunnut nähdä koulun jälkeen jne. Välillä olivat paljonkin yhdessä. Kuitenkin kaikki meni aina tämän ystävän ehdoilla. Kunnes yhtäkkiä ilmoitti, ettei halua enää olla tyttäreni kaveri. Sen jälkeen tytär on hengannut porukassa, jossa oli yksi vanha kaveri alakouluajoilta. Kunnes sitten tämäkin kaveri löysi paremman kaverin ja tyttäreni jäi sivuun, ja nyt on välit menneet. Tällä hetkellä tyttärelläni ei ole koulussa kavereita. Muutamassa harrastuksessa käy, mutta ei niistäkään ole poikinut mitään syvällisempiä kaverisuhteita.
Tiedostamme miehen kanssa, ettei vika voi olla pelkästään kavereissa. Tytössäni on varmaan joku piirre, mikä kavereita ärsyttää, hän on hieman omalaatuinen ja ehkä vähän asperger-piirteitä löytyy. On todella herkkä ja pahoittaa helposti mielensä, ja itsetunto ja luottamus kaverisuhteissa on huonojen kokemusten myötä mennyt. Hänet ehkä koetaan sellaisena roikkujana. Välillä hän saattaa laukoa asioita suoraa, ajattelemattomasti, mikä ehkä ärsyttää. Hän on toisaalta ajattelultaan tosi kypsä ikäisekseen, osaa analysoida ja reflektoida omaa käytöstään ja ehkä odottaa sitä muilta. Jos tulee ristiriitoja, hän haluaa selvittää ne aikuismaisesti kertomalla avoimesti tunteistaan, mikä on tuntunut olevan kavereille liikaa. Se on johtanut vain siihen, että suututaan ja pannaan välit poikki. Tytär sitten itkee hämillään, on pettymyt ja surullinen ja miettii mikä hänessä on vikana.
Opettajien ja kuraattoreiden kanssa on jo puhuttu, mikään ei ole johtanut mihinkään. Jos opettaja alakoulussa yritti selvitellä ja puhuttaa tyttöjä, se vain pahensi ja tyttäreni sai juorukellon leiman. Olen itse aiemmin yrittänyt olla yhteydessä kavereiden vanhempiin, mikä sekin on joka kerta vain pahentanut tilannetta. Ja onhan se niin,ettei ystävyyttä voi pakottaa. Tällä hetkellä tuntuu, että en voi tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä tyttäreni yksinäistä teini-ikää. Toki yritän tukea ja kannustaa, yhdessä mietitään mistä voisi saada kavereita, mietitään mikä aiemmissa kaverisuhteissa on voinut mennä pieleen ja mitä niistä voisi oppia. Mutta on tämä todella masentavaa ja surullista. Onko kohtalotovereita? Onko jonkun lapsi tai nuori onnistunut löytämään ystävän vaikeuksien jälkeen? Kiitos jos jaat kokemuksesi.
Kommentit (95)
Nyt kirjoitin kyl väärin, mä itse olen introvertti ja tytär on ehkä enemmänkin ekstrovertti. Mutta se,että hän on jatkuvasti jäänyt ulkopuolelle ja kaverit kaikonneet on tehneet itsetunnolle sen,että on tällähetkellä enemmän sisäänpäin kääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim Facebook tyttöjen äidit ryhmässä vois kysyä onko samanlaisia kokemuksia ja oisko lapset kiinnostunut pitää yhteyttä toisiinsa viesteillä, kirjeillä tai ihan yhdessä tekemällä jotain kivaa, siellä ryhmässä voi olla anonyymi kun julkaisee.
Ap, kaikki sympatiat sun tyttärelle. Mulla on samanikäinen tytär, jolla on koulussaan kaksi tosi hyvää kaveria, joiden kanssa hän on koko ajan, mutta ei muita. Heidän ystävikseen hän päätyi alakoulun lopussa pitkäaikaisen parhaan ystävän päätettyä vaihtaa parasta ystävää lennosta.
Mun tytär on fiksu mutta aika sarkastinen ja jyrkkäkin mielipiteissään, minkä uskon vaikuttavan negatiivisesti hänen sosiaalisiin suhteisiinsa. Mun tytär on myös introvertti ja hiljainen uusien ihmisten seurassa.
Näiden kahden ystävänsä kanssa tytär on kuitenkin myös tutustunut somessa muutamaan muuhun tyttöön ihan toiselta puolen kaupunkia ja rohkaistunut tapaamaan heitä porukalla silloin tällöin. Monissa peleissä on esim laajempia yhteisöjä, joissa syntyy kaverisuhteita; pelaako sun tyttö pelejä, joissa voisi tutustua toisiin?
Mekin asutaan myös Oulun seudulla, mutta keskustan ulkopuolella. Mun tytär sanoi jo kasin alussa että haluaa hakeutua keskustaan lukioon päästäkseen pois omalta alueelta. Onneksi yläaste kestää vain muutaman vuoden.
Hei!
Meillä on samanlainen tilanne.Introvertti 15- vuotias tyttäreni on koko yläasteen kärsinyt yksinäisyydestä. Hän on aktiivisesti etsinyt ystäviä,mutta ei ole löytynyt.
Tuolla koulussa, jota hän käy, kaveriporukat ovat muotoutuneet jo päiväkotiaikoina ja uuden on vaikea päästä porukkaan mukaan.
Onhan tämä todella raskasta myös minulle, mutta ei tietenkään mitään verrattuna siihen kärsimykseen,mitä lapseni tuntee.
Missä te muut yksinäisten tyttöjen vanhemmat asutte? Me olemme pk- seudulta. Joku mainitsi jonkun facebook-ryhmän,sieltäkin voisi kysellä.
Lasten ja nuorten yksinäisyys on todella yleistä nykyään,mutta minä ainakin uskon, että tämä ongelma on ratkaistavissa. Miten saisimme nämä yksinäiset kohtaamaan toisensa? Mun tytärtä on esim ihan turha houkutella minnekään nuorisotalolle - toiset nuoret tulevat sinne kaveriporukoissa ja uuden ( ujon) on todella vaikea päästä mukaan.
Tytölläsi voi olla ADHD. Monella tytöllä ADHD näyttäytyykin tuollaisena ns. semiautismina. Jos hän on liian rehellinen ja möläyttelee suoraan tunteitaan se on yksi merkki. Myös jos tyttösi on yliherkkä kritiikille voi se olla merkki rejection sensitive dysphoriasta, joka on lähes kaikilla ADHD:ta sairastavalla. Lue joitain ADHD-naiset/tytöt kirjallisuutta niin koko kuvio voi avautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kaikki!
Fb:ssä on ainakin yksi sellainen ryhmä kuin yksinäiset lapset ja nuoret,sinne kannattaa liittyä tai jos perustat uuden ryhmän,niin ilmoita siitä tähän ketjuun.
Mä olen ollut yksin koko ikäni, nyt ikää 50. Mutta: ei se ole niin kamalaa, ja minä ainakin olisin inhonnut, jos vanhemmat olisivat hössöttäneet asiasta. Luultavasti sellaisessa tilanteessa olisin alkanut valehdella vanhemmille, että mulla on kavereita, että olisin saanut olla rauhassa.
Kai minä varsinkin teininä olisin mieluummin ollut suosittu ja ollut kavereita, mutta toisaalta ymmärsin jo silloin sen, etten kuitenkaan halua kavereita sillä hinnalla, etten kelpaa omana itsenäni, vaan joutuisin kehittämään jonkun ihmisille räätälöidyn valepersoonan. Tiesin että pystyisin siihenkin, mutta totesin että välittäminen ja kaveruus joka on osoitettu näyttelemälleni roolille eikä minulle, ei oikeastaan anna minulle yhtään mitään.
Itse en ikinä kokenut, että minussa olisi mitään vikaa siksi, että olin "erilainen", eli tyttö jota kiinnosti tietokoneet, tietokone- ja roolipelit, ohjelmointi, filosofia, ja olin introvertti joka rakasti rauhaa ja hiljaisuutta. Ehkä asiaan auttoi, että vanhempani, matemaatikkoäiti ja fyysikkoisä, olivat aika samanlaisia, ja menestyneet elämässään hyvin. Minäkin aavistelin, että kuten heillä, minun paremmat ajat tulee vasta kun pääsen pois keskenkasvuisten laumojen typeryydestä ja laumasieluisuudesta aikuisten maailmaan - ja näin oli. Yliopistolla mulla jopa oli kavereita ja seurustelinkin. Mutta sen jälkeen olen omasta tahdostani valinnut tietynlaisen erakkoelämän, koska en oikeastaan kaipaa ihmisiä mihinkään. Olen yksin, mutten koskaan yksinäinen. Toisin kuin vanhempani, minä valitsin myös parisuhteettomuuden ja lapsettomuuden.
Nykyään ajattelen, että ainakin osasyy sille, etten ole ollut koskaan suosittu on mitatusti korkea älykkyysosamääräni, ja sen lisäksi kasvaminen samanlaisten introverttien älykköjen kodissa (varmaan moni pitäisi kaikkia meitä, vanhempiani ja kahta veljeäni, jonkin sortin autisteina, mutta itse en pidä sellaisten leimojen lyömisestä ihmisiin elleivät he itse hae apua johonkin ja ole virallista diagnoosia). Kiinnostukset ja tavat kommunikoida vaan oli erilaiset. Ei huonommat, ei paremmat, vain erilaiset. Ja minä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että sain olla rauhassa mikä olin ja he korostivat, ettei siinä ole mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että tyttäresi saattaa olla ns. kristallilapsi tai indigo. Ovat henkisesti korkeammalle kehittyneitä kuin muut ihmiset. Ikätoveritkin vaistoavat tämän ja siksi karsastavat.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että tyttäresi saattaa olla ns. kristallilapsi tai indigo. Ovat henkisesti korkeammalle kehittyneitä kuin muut ihmiset. Ikätoveritkin vaistoavat tämän ja siksi karsastavat.
Nyt oli kyllä aika erikoinen vastaus..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi universaali ilmiö tuntuu olevan! Etsin tietoa tästä, olisin voinut kirjoittaa apn aloituksen lähes sanasta sanaan.
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Meillä on samanlainen tilanne.Introvertti 15- vuotias tyttäreni on koko yläasteen kärsinyt yksinäisyydestä. Hän on aktiivisesti etsinyt ystäviä,mutta ei ole löytynyt.
Tuolla koulussa, jota hän käy, kaveriporukat ovat muotoutuneet jo päiväkotiaikoina ja uuden on vaikea päästä porukkaan mukaan.
Onhan tämä todella raskasta myös minulle, mutta ei tietenkään mitään verrattuna siihen kärsimykseen,mitä lapseni tuntee.
Missä te muut yksinäisten tyttöjen vanhemmat asutte? Me olemme pk- seudulta. Joku mainitsi jonkun facebook-ryhmän,sieltäkin voisi kysellä.
Lasten ja nuorten yksinäisyys on todella yleistä nykyään,mutta minä ainakin uskon, että tämä ongelma on ratkaistavissa. Miten saisimme nämä yksinäiset kohtaamaan toisensa? Mun tytärtä on esim ihan turha houkutella minnekään nuorisotalolle - toiset nuoret tulevat sinne kaveriporukoissa ja uuden ( ujon) on todella vaikea päästä mukaan.
Hei,
minulla myös yksinäinen 16-vuotias tyttö, olemme myöskin pk-seudalla. Olemme muuttaneet toisaalta syksyllä tänne, yhtään kaveria ei ole löytynyt koulusta, harrastuksia ei tällä hetkellä ole. Hän on myös ujo, varsinkin isommassa porukassa ja tuntuu todella vaikealta lähteä mistään etsimään kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä, että hänellä on oikeastaan 1 hyvä ystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla ja tyttäreni jollain tapaa odotti ja toivoi, että muuton myötä hän saisi kavereita uudesta koulusta. Tietysti muilla on jo kaveriporukat jo aiemmin muodostuneet, ja ujona hänen on vaikea itse kysyä haluaisiko joku esim lähteä kaupungille.
Harmittaa ja surettaa, ettei kavereita löydy.
Ei ehkä hyvä neuvo ja tähän pitää ehdottomasti koko perheen sitoutua
Miten olisi koira? Sen kanssa kävellessä voisi tavata toisia koiraihmisiä ja harrastaa jotain vaikka agilityä tai mikä kiinnostaisi. Jutella netissä samanhenkisten kanssa. Koirasta on seuraa ja se on paras ystävä ja sen kautta voi tutustua toisiin ja piiri laajenee. Opettaa myös vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoittelut en lukenut kaikkia koirasta on ollutkin jo puhetta.
Alue: Aihe vapaa
Meillä myös hyvin saman oloinen yläasteikäinen tyttö. Taiteellinen ja hieman omalaatuinen muiden mielestä. Menestyy hyvin koulussa. Missä päin te muut perheet asutte?