Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teinin yksinäisyys - kohtalotovereita?
03.02.2024 |
Meillä on yläasteikäinen tyttö, jolla on ollut ongelmia kaverisuhteissa koko peruskoulun. Hänet on pariinkin kertaan jätetty kaveriporukasta ulkopuolelle, ja paras kaveri on lempannut pariin eri otteeseen. Porukassa hän on usein hieman taustaseuraaja, ja kokee helposti ulkopuolisuuden tunnetta. Hänellä ei oikein koskaan ole ollut sellaista sydänystävää, jonka kanssa olisihengannut vapaa-ajalla, vaan hän on itse saanut aina olla se, joka kyselee kavereita. Hänellä oli pitkään yksi ystävä, jonka kanssa kyllä vietti aikaa, mutta tämä kaveri kuitenkin usein vaikutti välinpitämättömältä ja jopa tylyltä. Saattoi mennä kuukausia, ettei halunnut nähdä koulun jälkeen jne. Välillä olivat paljonkin yhdessä. Kuitenkin kaikki meni aina tämän ystävän ehdoilla. Kunnes yhtäkkiä ilmoitti, ettei halua enää olla tyttäreni kaveri. Sen jälkeen tytär on hengannut porukassa, jossa oli yksi vanha kaveri alakouluajoilta. Kunnes sitten tämäkin kaveri löysi paremman kaverin ja tyttäreni jäi sivuun, ja nyt on välit menneet. Tällä hetkellä tyttärelläni ei ole koulussa kavereita. Muutamassa harrastuksessa käy, mutta ei niistäkään ole poikinut mitään syvällisempiä kaverisuhteita.
Tiedostamme miehen kanssa, ettei vika voi olla pelkästään kavereissa. Tytössäni on varmaan joku piirre, mikä kavereita ärsyttää, hän on hieman omalaatuinen ja ehkä vähän asperger-piirteitä löytyy. On todella herkkä ja pahoittaa helposti mielensä, ja itsetunto ja luottamus kaverisuhteissa on huonojen kokemusten myötä mennyt. Hänet ehkä koetaan sellaisena roikkujana. Välillä hän saattaa laukoa asioita suoraa, ajattelemattomasti, mikä ehkä ärsyttää. Hän on toisaalta ajattelultaan tosi kypsä ikäisekseen, osaa analysoida ja reflektoida omaa käytöstään ja ehkä odottaa sitä muilta. Jos tulee ristiriitoja, hän haluaa selvittää ne aikuismaisesti kertomalla avoimesti tunteistaan, mikä on tuntunut olevan kavereille liikaa. Se on johtanut vain siihen, että suututaan ja pannaan välit poikki. Tytär sitten itkee hämillään, on pettymyt ja surullinen ja miettii mikä hänessä on vikana.
Opettajien ja kuraattoreiden kanssa on jo puhuttu, mikään ei ole johtanut mihinkään. Jos opettaja alakoulussa yritti selvitellä ja puhuttaa tyttöjä, se vain pahensi ja tyttäreni sai juorukellon leiman. Olen itse aiemmin yrittänyt olla yhteydessä kavereiden vanhempiin, mikä sekin on joka kerta vain pahentanut tilannetta. Ja onhan se niin,ettei ystävyyttä voi pakottaa. Tällä hetkellä tuntuu, että en voi tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä tyttäreni yksinäistä teini-ikää. Toki yritän tukea ja kannustaa, yhdessä mietitään mistä voisi saada kavereita, mietitään mikä aiemmissa kaverisuhteissa on voinut mennä pieleen ja mitä niistä voisi oppia. Mutta on tämä todella masentavaa ja surullista. Onko kohtalotovereita? Onko jonkun lapsi tai nuori onnistunut löytämään ystävän vaikeuksien jälkeen? Kiitos jos jaat kokemuksesi.
Kommentit (95)
Hei, nostelen vielä, olisiko lisää kokemuksia? Pahoittelut tosiaan että viestistäni tuli pitkä (se näyttää ärsyttävän monia) mutta kuten joku jo sanoi, sitten tulisi lisäkysymysten tulva eikä varsinaisia vastauksia. Kiitos niille jotka eivät pahoittaneet mieltään pitkästä viestistäni, vaan jaksoivat lukea ja kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluaika on tosi raaka, lapset voivat olla todella ilkeitä toisilleen. Erilaisuutta hyväksytään huonosti. Osa huonosta käytöksestä tulee varmasti kotoa, mutta some ja vertaisten seura vielä ruokkii huonoa käytöstä. Ja kuten yhteiskunnallisesta tilanteesta huomataan, ihmisten erilaisia tilanteita ymmärretään harmittavan huonosti.
Niin kauhealta kuin kuulostaa, yrittäisin ehkä panostaa koulun ulkopuolisiin menoihin ja kaverisuhteisiin, se ei ratkaise koulupäivien yksinäisyyttä, mutta tasapainottaisi ettei myös vapaa-aika olisi niin yksinäistä. Olisiko tytön mahdollista nähdä esim. serkkuaan nykyistä enemmän? Miten netti, löytyisikö sitä kautta samanlaista seuraa? Järjestetäänkö jotain tapahtumia, jotka voisi kiinnostaa.
Järjestääkö koulu mitään valinnaisia tunteja aiheista, jotka tyttöä kiinnostaisi. Tai voisiko koululle vinkata, että järjestyisikö jotain lyhyt kursseja esim. liikunnasta ja kuviksesta (joihin voisi osallistua eri ikäiset).
Hyvä kuulla että teillä on läheiset välit, se ei toki korvaa samanikäisten seuraa, mutta auttaa varmasti paljon.
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea ap. Opettele lyhentämään!
Pitääkö aloituksen teksti esittää tiktok-tanssina, jotta jaksaisit keskittyä ja ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea ap. Opettele lyhentämään!
Pahoittelut. Yritin tiivistää mutta se on vaikeaa. Jos ei jaksa lukea, ei ole pakko kommentoida.
Kaikki hyötyvät siitä että opettelet lyhentämään.
Mikään kovin pitkähän tuo aloituksen teksti ei edes ollut. En yhtään ihmettele, että tässä maassa lukutaito laskee. Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Kouluaika on tosi raaka, lapset voivat olla todella ilkeitä toisilleen. Erilaisuutta hyväksytään huonosti. Osa huonosta käytöksestä tulee varmasti kotoa, mutta some ja vertaisten seura vielä ruokkii huonoa käytöstä. Ja kuten yhteiskunnallisesta tilanteesta huomataan, ihmisten erilaisia tilanteita ymmärretään harmittavan huonosti.
Niin kauhealta kuin kuulostaa, yrittäisin ehkä panostaa koulun ulkopuolisiin menoihin ja kaverisuhteisiin, se ei ratkaise koulupäivien yksinäisyyttä, mutta tasapainottaisi ettei myös vapaa-aika olisi niin yksinäistä. Olisiko tytön mahdollista nähdä esim. serkkuaan nykyistä enemmän? Miten netti, löytyisikö sitä kautta samanlaista seuraa? Järjestetäänkö jotain tapahtumia, jotka voisi kiinnostaa.
Järjestääkö koulu mitään valinnaisia tunteja aiheista, jotka tyttöä kiinnostaisi. Tai voisiko koululle vinkata, että järjestyisikö jotain lyhyt kursseja esim. liikunnasta ja kuviksesta (joihin voisi osal
Hei ja kiitos viestistä! Näitä kaikkia ollaan mietitty, ja ollaankin käännetty katsetta enemmän koulun ulkopuolisiin mahdollisuuksiin. Se kuviskerho tosiaan nyt uutena, saa nähdä löytyisikö sieltä kavereita. Netissä hän kyllä pyörii ja varmaan jotain tuttavuuksia on, mutta ei ole sellaisia varsinaisia kavereita. Tyttö on kiinnostunut mm. cosplay-jutuista, ja ollaan yhdessä niitä yhteisöjä ja tapahtumia katsottu netistä. Yhdessä sellaisessa hän kävikin. Mutta tytön on tosiaan vähän vaikea lähestyä vieraita ihmisiä; netissä ja viestittelemällä onnistuu mutta sitten kasvotusten kokee helposti olonsa kiusaantuneeksi ja jäätyy. Näistäkin ollaan puhuttu ja yritetty miettiä, miten omia sosiaalista taitoja voisi kehittää.
Tuo on totta, että lapset ja nuoret voivat olla todella julmia. Omaa asemaa pönkitetään toisen kustannuksella ja empatia on vieras käsite. Mun tyttö kun on herkkä ja vähän introvertti, hänen on vaikea päästä porukan juttuihin mukaan, vaikka kuulemma parhaansa yrittää. Toisaalta tyttö kertoo että ärsyttää kun koulussa kaikki monesti vaan roikkuu tylsistyneinä puhelimilla eikä kukaan edes juttele mitään. Ei ihme että lasten ja nuorten vuorovaikutustaidot surkastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vähän samanlaista kuin sun tytöllä lapsuus ja nuoruus. Jostakin syystä varsinkin teini iässä muut tuntuivat ihan jopa inhoavan minua tein sitten mitä vaan. Ikävä kyllä myös työelämässä olen huomannut ettei minusta usein pidetä. Ihmiset kuvailevat minua jotenkin erilaiseksi mutta mielestäni olen ihan tavallinen. Olen ystävällinen ja pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Minulla auttoi vaan toiselle paikkakunnalle muuttaminen. Pienillä paikkakunnilla ei hyväksytä juuri minkäänlaista erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlaista kuin sun tytöllä lapsuus ja nuoruus. Jostakin syystä varsinkin teini iässä muut tuntuivat ihan jopa inhoavan minua tein sitten mitä vaan. Ikävä kyllä myös työelämässä olen huomannut ettei minusta usein pidetä. Ihmiset kuvailevat minua jotenkin erilaiseksi mutta mielestäni olen ihan tavallinen. Olen ystävällinen ja pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Minulla auttoi vaan toiselle paikkakunnalle muuttaminen. Pienillä paikkakunnilla ei hyväksytä juuri minkäänlaista erilaisuutta.
Ikävä kuulla, että sinulla on ollut huonoja kokemuksia. Hyvä, että tilanteesi on nyt parempi! :)
Me asutaan kaupungissa, ei isossa, mutta en sanoisi tätä pieneksi paikkakunnaksi. Luulen ettei tyttöäni varsinaisesti inhota, mutta hän on erilainen ja omalaatuinen, ehkä sen vuoksi jotenkin väärin ymmärretty. Häneen luultavasti kestää aikaa tutustua kunnolla. Mutta kaikista huonoista kokemuksesta huolimatta olen varma siitä, että hänestä joku saisi luotettavan ja todella empaattisen ystävän. Herkkiksenä hän on todella ymmärtäväinen ja osaa ikäisekseen mielestäni kypsästi analysoida ihmisten tunteita ja käytöstä. On reilu ja luotettava, hauskakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea ap. Opettele lyhentämään!
Pahoittelut. Yritin tiivistää mutta se on vaikeaa. Jos ei jaksa lukea, ei ole pakko kommentoida.
Kaikki hyötyvät siitä että opettelet lyhentämään.
Kaikki hyötyvät siitä että menet ulisemaan jonnekin muualle. Jos ei jaksa lukea niin itku, oma vikasi.
Olen erityisopettaja. Kaikkia oppilaitani (ahdistuneita, yksinäisiä, kouluakäymättömiä) yhdistää se ettei heillä ole harrastuksia. Eihän se ole kiva aloittaa harrastusta, se on aluksi vaikeaa. Ja vanhemmat eivöt pakota!! Jokaisella pitää olla edes vähän mieluis harrastus. Moni mun oppilaista sanoo että ehkä juu haluais harrastaa muttei sit kuitenkaan. Kun on helpompi pelata peeceellä ja maata puhelimella huoneessa. Sitten itketään kun on vaikeeta yksinäistä ja kouluun ei uskallata/jaksa/voi tulla.
vanhemmat! Laittakaa lapsenne harrastukseen!! Pakottakaa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni hieman samanlaisia kokemuksia omasta ylä-aste ajasta. Ylipäätänsä, kun yläkoulussa saa "tietyn leiman" itseensä, on kouluympäristössä vaikea saada uusia tuttavuuksina, kun kaikki pitävät sinua "outona tyyppinä". Tunnistan itsestänikin piirteen, että olin ylä-asteella ikästäni kypsempi ja tämä osaltaan aiheutti vaikeuksia luoda kunnon ystävyyssuhteita muiden kanssa, kun kiinnostuksen kohteet olivat niin erilaiset.
Kuitenkin itselläni suuri muutos kävi, kun pääsin peruskoulun jälkeen hyvätasoiseen lukioon, jonne yksikään luokkakaverini ylä-asteelta ei hakenu. Kliseisesti sanottuna pääsin lukiossa aloittamaan "puhtaalta pöydältä" ja ikäänkuin "puhkesin kukkaan". Sain ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisia ystävyyssuhteita ihmisten kanssa, joilla oli samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Ei ole liioiteltua sanoa, että tämä kokemus pelasti elämäni.
En valitettavasti osaa antaa mitään vinkkejä AP:lle, mutta haluan tällä viestilläni valaa uskoa siihen ,että isokin muutos peruskoulun jälkeen on mahdollinen. Toivon, että tyttösi pääsee aikanaan mieleiseensä oppilaitokseen 2. asteelle ja löytäisi siellä samanhenkisempää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisopettaja. Kaikkia oppilaitani (ahdistuneita, yksinäisiä, kouluakäymättömiä) yhdistää se ettei heillä ole harrastuksia. Eihän se ole kiva aloittaa harrastusta, se on aluksi vaikeaa. Ja vanhemmat eivöt pakota!! Jokaisella pitää olla edes vähän mieluis harrastus. Moni mun oppilaista sanoo että ehkä juu haluais harrastaa muttei sit kuitenkaan. Kun on helpompi pelata peeceellä ja maata puhelimella huoneessa. Sitten itketään kun on vaikeeta yksinäistä ja kouluun ei uskallata/jaksa/voi tulla.
vanhemmat! Laittakaa lapsenne harrastukseen!! Pakottakaa!!
Hei erityisopettaja! Lapselleni on kaksi harrastusta, kuten olen kertonut. Olen itse luokanopettaja ja tunnistan kyllä ilmiön, mutta en lähtisi syyttämään pelkästään harrastusten puutetta siitä, että ei ole ystäviä. Tiedän paljon oppilaita, joilla ei ole varsinaisia harrastuksia mutta heillä on ystäviä. Lisäksi tyttäreni ei makaa pelkästään puhelimella vaan puuhailee monenlaista kuten olen kertonut. Jotenkin erikoinen kommentti erityisopettajalta - tunnen monta erkkaa joten vertailukohtaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni hieman samanlaisia kokemuksia omasta ylä-aste ajasta. Ylipäätänsä, kun yläkoulussa saa "tietyn leiman" itseensä, on kouluympäristössä vaikea saada uusia tuttavuuksina, kun kaikki pitävät sinua "outona tyyppinä". Tunnistan itsestänikin piirteen, että olin ylä-asteella ikästäni kypsempi ja tämä osaltaan aiheutti vaikeuksia luoda kunnon ystävyyssuhteita muiden kanssa, kun kiinnostuksen kohteet olivat niin erilaiset.
Kuitenkin itselläni suuri muutos kävi, kun pääsin peruskoulun jälkeen hyvätasoiseen lukioon, jonne yksikään luokkakaverini ylä-asteelta ei hakenu. Kliseisesti sanottuna pääsin lukiossa aloittamaan "puhtaalta pöydältä" ja ikäänkuin "puhkesin kukkaan". Sain ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisia ystävyyssuhteita ihmisten kanssa, joilla oli samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Ei ole liioiteltua sanoa, että tämä kokemus pelasti elämäni.
En valitettavasti osaa antaa mitään vinkkejä AP:lle, mut
Kiitos tosi paljon tästä rohkaisusta! Tuolla aiemmin jo kerroinkin, että tämä meillä on tähtäimessä; että tyttö pääsisi kuvispainotteiseen lukioon samanlaisten taiteellisesti suuntautuneiden joukkoon, ja pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ja saisi vihdoin ystäviä - edes yhden hyvän ystävän, sekin riittäisi.
Surettaa lapsesi puolesta. Valitettavasti se on niin, että sosiaalisissa suhteissa pärjää vain ymmärtämällä tietyt käytösmallit jotka on hyväksyttäviä. Kaikki lapset ovat keskeneräisiä, jolloin heidän on vaikea tulla toimeen ja ymmärtää erityispiirteiden yli. Se on liikaa vaadittu. Lapsesi on varmasti kiva tyyppi, koska on saanut kuitenkin kavereita, mutta ajaa luultavasti kaverit pois kun tietty kaava suhteessa toistuu ja muut eivät sitä enää jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä voi olla muuallakin kuin koulussa. Naapurit ja sukulaiset ovat tärkeitä tässä tilanteessa. Samoin olisi hyvä olla joku kiinnostuksen kohde ja löytää asia jossa hän on erityisen hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Surettaa lapsesi puolesta. Valitettavasti se on niin, että sosiaalisissa suhteissa pärjää vain ymmärtämällä tietyt käytösmallit jotka on hyväksyttäviä. Kaikki lapset ovat keskeneräisiä, jolloin heidän on vaikea tulla toimeen ja ymmärtää erityispiirteiden yli. Se on liikaa vaadittu. Lapsesi on varmasti kiva tyyppi, koska on saanut kuitenkin kavereita, mutta ajaa luultavasti kaverit pois kun tietty kaava suhteessa toistuu ja muut eivät sitä enää jaksa.
Sanoisin kuitenkin että aikuisilla on suuri merkitys, miten lapset kohtaa muita ihmisiä. Osaako vanhemmat ja muut lasten elämässä olevat aikuiset (opettajat, harrastusten ohjaajat, sukulaiset jne.) hyväksyä erilaisuutta/monimuotoisuutta ja opettaa sitä lapsille. Valitettavan monet aikuisetkin ovat keskeneräisiä tai heillä on taustallaan asioita jonka takia he tietoisesti tai tiedostamatta siirtää lapsille haitallista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Surettaa lapsesi puolesta. Valitettavasti se on niin, että sosiaalisissa suhteissa pärjää vain ymmärtämällä tietyt käytösmallit jotka on hyväksyttäviä. Kaikki lapset ovat keskeneräisiä, jolloin heidän on vaikea tulla toimeen ja ymmärtää erityispiirteiden yli. Se on liikaa vaadittu. Lapsesi on varmasti kiva tyyppi, koska on saanut kuitenkin kavereita, mutta ajaa luultavasti kaverit pois kun tietty kaava suhteessa toistuu ja muut eivät sitä enää jaksa.
Varmasti asia on jotenkin näin, kuten kuvasit. Todellakin, sama kaava toistuu ja jossain vaiheessa kaveri turhautuu, ahdistuu, ärsyyntyy.. Ja kuten jokainen tietää, meistä aikuisistakin löytyy aina se vähän erikoinen, omalaatuinen, raskas tyyppi, jota jaksaa vain pienissä annoksissa. Silti soisin tällaisellekin kummajaiselle edes yhden pysyvän ja tasapainoisen ystävyyssuhteen, ehkäpä toisen kaltaisensa kanssa.
Hei ap, jaksamista sinulle tämän asian kanssa. Äitinä on varmasti sydäntäsärkevää nähdä lapsensa kokevan yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.
Tuli mieleen, että onko sinulla omassa tuttavapiirissäsi ystävää, jolla olisi lapsesi ikäisiä lapsia? Oletteko viettäneet yhdessä aikaa, esim. äidit ja lapset? Toki ymmärrän, ettei tutustumista voi pakottaa, mutta tämän kaltaisessa tilanteessa lapsia voisi seurailla ja ehkä saada myös hyviä kokemuksia. Toisena tuli mieleen protu-leirit. Niissä taitaa olla persoonallista porukkaa ja taiteellisuus nähdään varmasti hyvänä. Tärkeintä toki on, että tekeminen olisi lapsen omien mielenkiinnon kohteiden mukaista. Näin lapsi saisi myös onnistumisen kokemuksia ollessaan porukassa, jossa hänen tietotaitonsa voisi tulla näkyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea ap. Opettele lyhentämään!
Pahoittelut. Yritin tiivistää mutta se on vaikeaa. Jos ei jaksa lukea, ei ole pakko kommentoida.
Kaikki hyötyvät siitä että opettelet lyhentämään.
Jankkaa vähän lisää.
Sitten kun ap (kuka tahansa ap tällä palstalla) ei kerro kaikkea heti alkuun, ruvetaan nälvimään siitäkin.
Totta, nämä jankkaajat ovat usein koulu- ja työpaikkakiusaajia. On pakko päästä päsmäröimään muiden kommentteja yms.😈
Onko ap tytär yläasteella vai 2. Asteen opinnoissa? Jos esim. ysiluokalla niin kohta uusi koulu uusia kavereita, lukiossa esim onnistui kurssivalinnoilla tutustumaan muihinkin kuin aloitusryhmään
Alue: Aihe vapaa
Jankkaa vähän lisää.
Sitten kun ap (kuka tahansa ap tällä palstalla) ei kerro kaikkea heti alkuun, ruvetaan nälvimään siitäkin.