Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teinin yksinäisyys - kohtalotovereita?
03.02.2024 |
Meillä on yläasteikäinen tyttö, jolla on ollut ongelmia kaverisuhteissa koko peruskoulun. Hänet on pariinkin kertaan jätetty kaveriporukasta ulkopuolelle, ja paras kaveri on lempannut pariin eri otteeseen. Porukassa hän on usein hieman taustaseuraaja, ja kokee helposti ulkopuolisuuden tunnetta. Hänellä ei oikein koskaan ole ollut sellaista sydänystävää, jonka kanssa olisihengannut vapaa-ajalla, vaan hän on itse saanut aina olla se, joka kyselee kavereita. Hänellä oli pitkään yksi ystävä, jonka kanssa kyllä vietti aikaa, mutta tämä kaveri kuitenkin usein vaikutti välinpitämättömältä ja jopa tylyltä. Saattoi mennä kuukausia, ettei halunnut nähdä koulun jälkeen jne. Välillä olivat paljonkin yhdessä. Kuitenkin kaikki meni aina tämän ystävän ehdoilla. Kunnes yhtäkkiä ilmoitti, ettei halua enää olla tyttäreni kaveri. Sen jälkeen tytär on hengannut porukassa, jossa oli yksi vanha kaveri alakouluajoilta. Kunnes sitten tämäkin kaveri löysi paremman kaverin ja tyttäreni jäi sivuun, ja nyt on välit menneet. Tällä hetkellä tyttärelläni ei ole koulussa kavereita. Muutamassa harrastuksessa käy, mutta ei niistäkään ole poikinut mitään syvällisempiä kaverisuhteita.
Tiedostamme miehen kanssa, ettei vika voi olla pelkästään kavereissa. Tytössäni on varmaan joku piirre, mikä kavereita ärsyttää, hän on hieman omalaatuinen ja ehkä vähän asperger-piirteitä löytyy. On todella herkkä ja pahoittaa helposti mielensä, ja itsetunto ja luottamus kaverisuhteissa on huonojen kokemusten myötä mennyt. Hänet ehkä koetaan sellaisena roikkujana. Välillä hän saattaa laukoa asioita suoraa, ajattelemattomasti, mikä ehkä ärsyttää. Hän on toisaalta ajattelultaan tosi kypsä ikäisekseen, osaa analysoida ja reflektoida omaa käytöstään ja ehkä odottaa sitä muilta. Jos tulee ristiriitoja, hän haluaa selvittää ne aikuismaisesti kertomalla avoimesti tunteistaan, mikä on tuntunut olevan kavereille liikaa. Se on johtanut vain siihen, että suututaan ja pannaan välit poikki. Tytär sitten itkee hämillään, on pettymyt ja surullinen ja miettii mikä hänessä on vikana.
Opettajien ja kuraattoreiden kanssa on jo puhuttu, mikään ei ole johtanut mihinkään. Jos opettaja alakoulussa yritti selvitellä ja puhuttaa tyttöjä, se vain pahensi ja tyttäreni sai juorukellon leiman. Olen itse aiemmin yrittänyt olla yhteydessä kavereiden vanhempiin, mikä sekin on joka kerta vain pahentanut tilannetta. Ja onhan se niin,ettei ystävyyttä voi pakottaa. Tällä hetkellä tuntuu, että en voi tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä tyttäreni yksinäistä teini-ikää. Toki yritän tukea ja kannustaa, yhdessä mietitään mistä voisi saada kavereita, mietitään mikä aiemmissa kaverisuhteissa on voinut mennä pieleen ja mitä niistä voisi oppia. Mutta on tämä todella masentavaa ja surullista. Onko kohtalotovereita? Onko jonkun lapsi tai nuori onnistunut löytämään ystävän vaikeuksien jälkeen? Kiitos jos jaat kokemuksesi.
Kommentit (95)
Sisaruksia lapsella? Sisarusten kautta voi tutustua myös lapsiin ja nuoriin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea ap. Opettele lyhentämään!
Pahoittelut. Yritin tiivistää mutta se on vaikeaa. Jos ei jaksa lukea, ei ole pakko kommentoida.
Kaikki hyötyvät siitä että opettelet lyhentämään.
Ja kaikki hyötyvät siitä, että sinä laihdutat
https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/tuke…
Tyttö olet helmi! - etäohjaus voisi olla hyvä teille!
Aspergerpiirteinen nuori voi olla raskas ystävänä toiselle nuorelle. Heikot tunnetaidot ja liiallinen "nörttimäisyys" voivat ärsyttää. Ap mainitsi että tyttö harrastaa esimerkiksi cosplayta, valitettavan monia harrastajia kiusataan ja syrjitään ihan vain harrastuksen vuoksi. Yksinäiset ovat usein "animefriikkejä".
hanki tyttärellesi joku itseään vanhempi naispuolinen kaveri.
Minulla paras kaveri oli 3 vuotta minua vanhempi, näki, että minua syrjitään koulussa ja alkoi kaverikseni (ärsytin muita sillä, että olin luokan etevin ja pisin sekä omaksuin kaikki uudet taidot noin vain ja olin myö simmuuni sosiaaliselle paineelle. Teinit kun ovat laumasieluja, niin tottakai tuollainen kaikki ärsyttää). Muistelen, että SPR:llä ainakin on jotain vapaahetoista kaveritoimintaa, tai ehkä jotain muita kaveriyhdistyksiä on myös olemassa. EI se tyttösi mitään menetä siitä, että häntä syrjivät teinit eivät hengaile hänen kanssaan: luultavasti vain voittaa siinä pelissä lopulta.
Mutta ooikeasti: auttakaa tyttöänne löytämään hiukan vanhempi kaveri, toki sellainen kunnollinen ettei ala opettaa sitten juopottelua ja muuta typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin päiväkodista yläasteelle saakka hylkiö. Olin lapsena luonteeltani ujo ja vetäytyvä ja todella epävarma itsestäni. Minua kiusattiin ja pidettiin vastenmielisenä koska olin jo pienenä lihava, minulla oli paha akne ja hammasraudat ja olin muutenkin ruma muiden mielestä. Pärjäsin myös koulussa huonosti ja minua pidettiin myös tyhmänä ja jälkeenjääneenä, oikeasti olin masentunut ja minulla oli hormonitasapainon kanssa ongelmia.
Vasta amiksessa tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kavereita, yhden kanssa heistä pidän vieläkin yhteyttä. Vapaaehtoistyön kautta olen löytänyt enemmän saman henkisiä kavereita ja nykyään ei tarvitse koskaan olla yksin, aina löytyy joku jonka kanssa voi käydä lenkillä tai kahvilla. Minusta on tullut paljon itsevarmempi ja sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet huimasti töiden ja harrastuksen avulla.
Jokin yhteisöllinen harrastus voisi olla hyvä, miten olisi esimerkiksi 4H kerhon ohjaaminen?
Ei liity ap:n lapseen, mutta pakko sanoa tähän ettei todellakaan tarvitse muiden suvaita kaikkea. Erilaisuus ok, mutta erityiskohtelu ei. Todellakaan pienen lapsen ei tarvitse ymmärtää, miksi kaveri saa kohtauksia ja käyttäytyy tilanteissa väärin, ei osaa toimia ryhmässä tai antaa nyrkistä kun tunteiden säätely ei toimi. Mutta sitähän se on, kun erilaisuudet on tämän päivän juttu ja erityisluokat poistettu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen siis vastaukseksi numerolle 36 joka painottaa vanhempien merkitystä erilaisuuden hyväksymiselle
Olisiko mahdollista mennä esimerkiksi jollekin nuorisotilalle käymään? Sieltä voisi löytyä samanhenkisiä kavereita. Joillakin paikkakunnilla on myös tyttöjen omia nuorisotiloja, olen muutamissa sellaisissa joskus käynyt ja niissä kävi paljon taiteellista porukkaa ja eräällä paikkakunnalla oli myös nepsyjen vertaiskerho johon ei diagnoosia tarvittu. Oli myös erilaisia teemapäiviä ja taidepajoja sekä retkiä ja vapaaehtoistyöntekijöitä jotka toimivat nuorempien tyttöjen tukihenkilöinä "isosiskoina". Omalta paikkakunnalta valitettavasti tyttöjen tupa loppui, oli vain muutaman vuoden hanke mutta sen avulla selvisin kriittisimpinä vuosina elämästä ja sain ihanasti tukea työntekijöiltä kun oli hankalaa. Lämpimästi suosittelen vastaavaa toimintaa jos paikkakunnaltanne löytyy! Joensuussa ainakin on ja varmaan muissakin isommissa kaupungeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa on jotain tuttua varsinkin tuo kyky itsereflektioon ja halu keskustella asioista ja selvittää ne. Tyttöni lensi ulos lukion kaveriporukasta osittain ainakin tuon ominaisuuden takia. Onneksi hänellä on yksi samanlainen kaveri koulussa.
Ala-asteella tuli koulun vaihto ja uudess paikassa tyttöä kiusattiin niin, että rehtori ehdotti luokanvaihtoa ja se onneksi auttoi. Tytöt osaa olla ilkeitä.
Harrastukset on kannatelleet paljon hankalissa vaiheissa; maalaaminen/ piirtäminen onnistui koronankin aikana.
Oma tyttäreni on myös yksinäinen ja hieman "aspergermäinen". Olisi hienoa, jos hän löytäisi jostain samankaltaisen ystävän. Tyttö harrastaa myös taidetta, eikä ole ehkä sellainen perinteinen teinityttö..
Missäpäin aloittaja asuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielekäs tekeminen koulun ulkopuolella varmasti auttaa yksinäisyyden tunnetta vastaan mutta kyllä koulussa koettu yksinäisyys silti satuttaa. Siellä kuitenkin vietetään päivästä iso osa.
Vanhempana voitte tukea niissä kaveritaitojen opettelussa, jotta tyttönne oppisi ne pelisäännöt joita yleensä ystävyydessä tarvitaan. Lisäksi kannattaa olla tyttönne tukena ja jutella ja kuunnella häntä mahdollisimman paljon. Tyttöä voi auttaa, jos häntä muistuttaa siitä, että ystävyyssuhteita on erilaisia. Toisilla on tiivis porukka, jossa ollaan kuin paita ja peppu ja toisen ystävyys voi olla sitä, että nähdään harvoin mutta jaetaan silti kaikki. Ja ne ystävyyssuhteet elävät elämän aikana. Kaikkia ystävyyssuhteita ei ole tarkoitettu ikuisiksi ja se on ihan ok.
Olen itsekin ollut yksinäinen yläasteelta lähtien ja olen sitä vähän vieläkin näin parikymppisenä opiskelijana. Syynä mm. koulukiusaaminen ala-asteella ja sen jälkeen yleinen ihmisarkuus ja epävarmuus. Mutta minullakin tilanne helpottui yläasteelta lukioon siirtyessä. Tuntuu, että lukioiässä suhtaudutaan paljon suvaitsevaisemmin kaikkeen erilaisuuteen, ehkä yleisen kypsymisen takia. Ja klikkien rikkoontuminen lukioon siirryttäessä helpottaa tutustumista, kun moni muukin kaipaa uusia kavereita.
Suhtautuisin kriittisesti ajatukseen, että tyttösi olisi outo, erilainen, autistinen, roikkuja, raskasta seuraa tai mitä kaikkea tässä ketjussa onkaan lueteltu tai että hänessä olisi ylipäätään jotain "vikaa". Ulkopuolelle jääminen saa etsimään itsestä vikoja ja poikkeavuuksia suurennuslasilla ja ylianalysoimaan niitä. Varo, ettet lähde sellaiseen mukaan.
Toki tytölläsi oli tutkimuksissakin todettu Asperger-piirteitä, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan diagnoosikynnystä ylittäviä(?), joten varoisin niiden merkityksen ylikorostamista. Monelta muultakin löytyisi jotain erityispiirteitä jos tutkittaisiin. Ja selvästi hän on herkkä, mikä on sekä siunaus että kirous (minusta enemmän siunaus). Ja epävarma, koska hänellä on huonoja kokemuksia ihmissuhteista, mikä on hyvin ymmärrettävää, mutta sekään ei mitenkään määritä loppuelämää vaan hänellä on kaikki mahdollisuudet saada lisää itsevarmuutta, jos hän vain saa korjaavia kokemuksia. Ja voi olla, että hän on kehittynyt vähän eri tahtiin (nopeammin) kuin muut. Mutta vaikka hän olisikin joillain tavoilla vähän erilainen kuin muut, niin ei hän ole ainoa erilainen vaan on paljon muitakin vähän keskimääräistä erilaisempia ihmisiä.
Tyttösi on myös voinut joutua kouluyhteisössään jonkinlaiseen hylkiön tai "oudon" rooliin sattumaltakin, ja roolit voivat olla hyvin pinttyneitä ja vaikeita muuttaa, vaikka niihin ei olisi mitään erityistä "syytäkään" (vrt. koulukiusaaminen). Tämä varsinkin jos hänellä on yläasteella samat luokkakaverit kuin ala-asteellakin. Ja samasta syystä suosittelen kyllä vahvasti menemään eri lukioon kuin valtaosa luokasta, jos hänellä ei silloinkaan ole luokassa kovin hyviä kavereita, oli se sitten taidelukio tai jokin muu.
Ylipäätääs sattumallakin on merkitystä, onhan myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole (vielä) löytäneet kumppania, vaikka heissä ei ole mitään "vikaa". Ehkä tyttärellesikään ei ole vain vielä sattunut kohdalle sitä sydänystävää.
Ja haluan vielä sanoa, että tytölläsi kuulostaa olevan moni asia hyvin, varsinkin se että hänellä on tuo serkku. Ja se, että sinulla on häneen hyvä keskusteluyhteys ja selvästi välität hänestä ja hänen asioistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin ollut yksinäinen yläasteelta lähtien ja olen sitä vähän vieläkin näin parikymppisenä opiskelijana. Syynä mm. koulukiusaaminen ala-asteella ja sen jälkeen yleinen ihmisarkuus ja epävarmuus. Mutta minullakin tilanne helpottui yläasteelta lukioon siirtyessä. Tuntuu, että lukioiässä suhtaudutaan paljon suvaitsevaisemmin kaikkeen erilaisuuteen, ehkä yleisen kypsymisen takia. Ja klikkien rikkoontuminen lukioon siirryttäessä helpottaa tutustumista, kun moni muukin kaipaa uusia kavereita.
Suhtautuisin kriittisesti ajatukseen, että tyttösi olisi outo, erilainen, autistinen, roikkuja, raskasta seuraa tai mitä kaikkea tässä ketjussa onkaan lueteltu tai että hänessä olisi ylipäätään jotain "vikaa". Ulkopuolelle jääminen saa etsimään itsestä vikoja ja poikkeavuuksia suurennuslasilla ja ylianalysoimaan niitä. Varo, ettet lähde sellaiseen mukaan.
Toki tytölläsi oli tutkimuksissakin todettu Asperger-piirteitä, mutta ei ilmei
Ja kerronpa vielä, että epäilin itse yläasteikäisena olevani autisti. Tai ylipäätään jollain tavalla sisäsyntyisesti viallinen ja siksi sosiaalisesti kyvytön. Syynä autismiepäilyyni taisi olla, että minun oli niin vaikeaa ja epäluontevaa olla muiden ihmisten kanssa ja vaikeaa katsoa silmiin. Todellisuudessa nuo johtuivat epävarmuudesta ja ihmisarkuudesta ja ovat sittemmin ainakin lievittyneet huomattavasti jos nyt eivät ihan kokonaan korjaantuneet.
En nyt väitä, ettei ap:n tyttärellä voisi olla ihan oikeita Asperger-piirteitä, mutta vaikka olisikin, niin vaikeudet ihmissuhteissa eivät välttämättä johdu vain tai edes enimmäkseen niistä. Nehän voivat johtua vaikka 90 % epävarmuudesta ja 10 % Asperger-piirteistä. Ap:n mainitsema töksäyttelykin voi mahdollisesti johtua epävarmuudesta, tai voi myös olla, ettei ap:n tyttö oikeasti töksäyttele paljon sen enempää kuin muutkaan vaan tarkastelee vain käytöstään kriittisemmin kuin muut töksäyttelijät.
Sekä esikoiseni että keskimmäinen ovat autismin kirjolla, ja molemmille on ollut vaikeaa saada ystäviä.
Esikoinen (poika) sai ensimmäisen hyvän kaverin yläkoulussa ja toisen lukiossa, lukioaikana löysi myös tyttöystävän. Nyt hän opiskelee yliopistossa, mistä on löytynyt enemmän kavereita ja pari uutta hyvää ystävää. Näyttää siltä, että hänen ystäväpiirinsä pysyy pienenä, mutta ystävyyssuhteet tuntuvat kestävän. Kouluiässä hän kärsi yksinäisyydestä eikä ymmärtänyt, miksi ei saa ystäviä. Minäkään en ymmärtänyt, sillä erityispiirteistään huolimatta hän on aina ollut hyvin huomaavainen ja empaattinen, luotettava ystävä. Nykyään poika on tyytyväinen sosiaalisiin suhteisiinsa ja kaikki hyvin.
Tytöllä on ollut hankalampaa, häntä syrjittiin ja jätettiin voimakkaammin ulkopuolelle alakoulussa, mistä hän kärsi kovasti. Tytön omat asperger-piirteet ovat voimakkaammat, hän on ärhäkkä ja mustavalkoisempi kuin veljensä, joten tavallaan ymmärrän paremmin, että on ollut hankalaa. Yläasteella tyttö pääsi mukaan kaveriporukoihin, mutta alakoulun yksinäisyys teki hänestä alttiin vaikutuksille. Kavereiden vaikutus on ollut monin tavoin kielteinen eivätkä kaverisuhteet toisaalta kestä pitkään tai muodostu tiiviiksi, tässä mielessä olisi ehkä toisaalta parempi, että kavereita löytyisi vähemmän/myöhemmin, mutta ne oikeat. Aika näyttää, mihin tilanne tyttärelläni kehittyy 🤷
Hei, ap tässä. Kiitos taas kaikille kommenteista ja myös minusta hyvistä vinkeistä, miten tyttöä voisi auttaa. Täällä tosiaan on nuorisotila, joka on avoinna perjantai-iltaisin. Tyttö on siellä kerran käynytkin mutta se on vähän unohtunut. Sellaiseen tosin on ujohkolla tytöllä kynnys mennä, mutta yritän vielä kannustaa.
Juttelin viime vuonna luokanvalvojan kanssa tästä, ja koululla on joskus ollut jonkinlainen tyttöjen kerho juurikin sellaisille vähän yksin jääneille tytöille. Hän aikoi sitä selvittää voisiko vielä jatkua, mutta ei siitä nyt ole kuulunut. Meillä on kohta tytön keskustelu koululla, niin aion taas avautua näistä yhdessä tyttären kanssa.
Edellisellä kommentoijalla oli todella hyviä ja ajattelemaan laittavia kommentteja. Olen kyllä aina korostanut tytölle, että hän on hyvä sellaisenaan eikä hänessä ole mitään vikaa. Toisaalta pieleen menneiden kaverisuhteiden ja suoranaisten lemppaamiskokrmusten jälkeen ei voi välttyä pohtimasta, onko itse toiminut jotenkin väärin kaverisuhteessa. Koitetaan löytää tasapaino rehellisen itsereflektion ja toisaalta turhien vikojen etsimisen välillä. Olet aivan oikeassa siinä, että paljon voi olla huonoa tuuria matkassa, ja kun on vähänkin erilainen kuin muut, ei vain oikeaa sydänystävää ole löytynyt.
Mutta kaikesta huolimatta näistä viesteistä tuli toiveikas olo. Että vaikka peruskoulussa on huonoja kokemuksia, se ei tarkoita, etteikö lukiossa tai myöhemmin aikuisiällä onnistuisi luomaan ystävyyssuhteita. Kuten olen kertonut, satsataan siihen että tytär pääsisi haluamansa kuvislukioon ja löytäisi samanhenkistä seuraa.
Edelleen kaikki (järkevät) kommentit ovat tervetulleita, seurailen ketjua vielä tämän illan.
Vierailija kirjoitti:
Oma tyttäreni on myös yksinäinen ja hieman "aspergermäinen". Olisi hienoa, jos hän löytäisi jostain samankaltaisen ystävän. Tyttö harrastaa myös taidetta, eikä ole ehkä sellainen perinteinen teinityttö..
Missäpäin aloittaja asuu?
Hei, asumme Oulun seudulla. :)
Kuulostaa ikävälle :( Itsekin olen aina ollut vähän outolintu eikä ole oikein ollut samanlaisia kiinnostuksenkohteita kun samanikäisilläni tytöillä. Yläasteen sinnittelin sillä ajatuksella että sieltä pääsee onneksi joskus poiskin ja sen jälkeen voi hakea semmoiseen kouluun minne oikeasti itse haluaa.
ihan kuin minä! vieläkään ei ole kauheasti kavereita, puoliso on ja hänen mielestään olen normaalin oloinen. enkä aspergeriksi tunne itseäni, muuten vain vähän erilaiseksi. perheeltäni en juuri saanut tukea joten ihanaa että teillä on edes siellä hyvät välit.
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli sama juttu. Olen kotoisin todella pieneltä n. 1000 asukkaan paikkakunnalta ja vielä muutama vuosi sitten paikallisessa käydessäni ikätoverini (alle 30v tuolloin) osoittivat minua kohtaan samaa halveksuntaa kuin kouluaikoina. Onneksi en jäänyt siihen k*siseen itälappilaiseen pikkukylään asumaan.