Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut varmaan lähes kaikki Haaviston ja Stubbin presidenttitentit 2. äänestyskierroksella. Samat tarinat alkavat toistua ehdokkailla, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Sen havainnon olen tehnyt, että siinä missä Haavistolla on käytännönläheinen, konkreettisia asioita ja ehdotuksia sisältävä lähestymistapa, Stubb keskittyy pitkiin luentoihin, joita ryydittää mahdollisimman suurella määrällä numerotietoja. Näin hän yrittää hämätä katsojia ja luoda vaikutuksen asiantuntijuudesta.
Oheisessa Maaseudun tulevaisuuden tentissä oli hupaisa kohta. Aiemmassa presidenttitentissä oli ehdokkailta kysytty, kuinka monta metsänomistajaa Suomessa on. Stubb vastasi 300 000, Haavisto 400 000. Oikea vastaus olisi ollut 600 000. Nyt sitten tässä Maaseudun tulevaisuuden tentissä Stubb piti luentoa, jossa mainitsi, kuin asian jo pitkään tienneenä, että Suomessa on 600 000 metsänomistajaa. Tentaattori muisti mainita asian, että luku on nyt tullut opittua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3dc4304a-68a9-4aec-8e4d-b47891cb9
Luultavasti Stubb pänttää noita numerotietoja aina ennen tenttiä niistä aihepiireistä, joista arvelee kysymyksiä tulevan. Kohtuullisen hyvä muisti hänellä tuntuu olevan, mutta vaikutelmaksi jää, että on liian teoreettinen. Käytäntö loistaa poissaolollaan. Yllätyskysymyksissä onkin sitten ihan hukassa.
Siis ei luoja... Miten hävytön voi olla? Näin tuon tentin tässä ihan just pari päivää sitten jossa tuo kysyttiin. Nytkö Stubb jo väittää että on tiennyt asian jo pitkään? 😳🤯 Onpa vastenmielistä. Onneksi tentin pitäjä oli hereillä!
Saattaapa olla, että Tuominen on asiasta hieman eri mieltä.
Ja Haaviston anteeksipyyntö vedoten "rikkinäiseen puhelimeen" ei ole oikea anteeksipyyntö.
YLE:
Tuominen kiistää Haaviston väitteet
Poliisikuulusteluissa Haavisto väitti Tuomisen sanoneen 16.9.2019 ulkoministeriössä pidetyssä kokouksessa, että orpolapsilla on nyt hyvä olla siellä alueella, kun ovat perheisiin tilapäisesti sijoitettuina. Kokouksessa Haavisto esitteli keinoja, joilla al-Holissa olevat lapset voitaisiin kotiuttaa.
Yle kertoi julki tulleista esitutkintapöytäkirjoista maanantaina.
Tiistaina Tuominen kiisti Ylelle, että hän olisi sanonut kokouksessa, että orpolapsilla on hyvä olla siellä.
En ole koskaan sanonut näin. Voin todeta myös, että Haavisto on esittänyt tämän väitteen esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä, eikä hänellä ole ollut totuudessapysymisvelvoitetta, Tuominen toteaa.
Tuominen viittaa siihen, että rikostutkinnassa rikoksesta epäillyllä ei ole velvollisuutta puhua totta kuten todistajilla on.
- Olen kiistänyt Haaviston väitteet loppulausunnossani, mukaan lukien tämä väite.
Tuominen kiistää esitutkinnan loppulausunnossa Haaviston väitteet yleisesti. Hän on aiemmin kieltäytynyt kommentoimasta Ylelle Haavisto-jupakkaan liittyviä kysymyksiä.
Presidenttiehdokas Alexander Stubb kertoi Ylen tv-tentissä, että hänellä on toimivat suhteet joihinkin venäläisiin. Esimerkiksi saatiin Putinin ulkoministerinä vuodesta 2004 toiminut Sergei Lavrov.
Tässä vielä synopsis Pekka Haaviston epärehellisyydestä:
1. Pekka Haavisto suurentelee systemaattisesti lähes myyttisiin mittoihin CV:tään noin 2003-2009 paikkeilla erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. Hän kertoo köyhissä maissa vieraillessaan olleensa urallaan mm. Maailmanpankin varakuvernööri.
http://wsds.teriin.org/2005/speakers/pekkahaavisto.htm
https://www.e3g.org/docs/Venice_Meeting_Participant_Biographies.pdf
http://www.afes-press.de/pdf/Sec_Env_Med_1095.pdf
2. Pekka Haavisto jättää kertomatta koulutuksensa, kun hän ja ulkoministeri Erkki Tuomioja saa suostuteltua Javier Solanan esittelemään Pekka Haaviston Darfur nimityksen EU:n ulkoaisiainneuvostolle. Jos Pekka Haavisto olisi kertonut Darfur-nimityksen yhteydessä koulutuksensa (=ylioppilas) CV:ssään, hänen korttitalomainen erehdytys olisi paljastunut. Eihän "moninkertainen professori ja vieraileva tutkija lukuisissa kansainvälisissä instituutioissa" voi mitenkään olla henkilö ilman akateemista loppututkintoa.
En ole aiemmin koskaan nähnyt, että ansioluettelosta puuttuisi koulutus. Darfur nimityksen rahallinen arvo Pekka Haavistolle lienee ollut noin puoli miljoonaa euroa. Hän sai EU:n korkeinta virkapalkkaa ja hankalan asemapaikan lisät.
http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/en/declara
3. Hän sumeilematta puhuu palturia oppineisuudestaan Saksan Liittokanslerille Angela Merkelille 2009.
Tänään Pekka Haavisto on ollut kuulemma huolissaan radiossa "USA:n likaisen vaalikampanjakulttuurin rantautumisesta Suomeen".
Jos hän on tällä tarkoittanut tätä blogiani, ei voi kuin ihmetellä hänen häpyään, koska hän on syyllistynyt luomaan systemaattisesti todellisuudelle vieraan fantastisen kuvan itsestään ulkomaisille toimijoille. Sitten, kun pää on tullut vetävän käteen eli valhe on alkanut paljastua, hän ei enää ole uskaltanut jatkaa samalla tyylillä, vaan pyrkii siivoamaan jälkiään.
Suomalaisilla on oikeus tietää. Josko totuusmedia voisi tässä asiassa toimia niin, että nämä päättömyydet ja Pekka Haaviston epärehellisyys saataisiin kansalaisten tietoon laajasti.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/231359-pekka-haavisto-mea-…
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä Haavisto on parantanut loppua kohden, mutta kun valehtelee esim. ja on ollut ajamassa puolustusvoimia alas, on sivari ja h..... niin en voi äänestää vaikka olisi kuinka hyvä. Miespari ei kuulu vastaanottamaan vieraita itsenäisyyspäivän juhlissa ja näin ei tulekaan tapahtumaan koska persujen äänillä Linnan voudiksi tulee Stubb.
Onneksi Haavisto kykenee muuttamaan mieltään silloin, kun tilanne sitä vaatii.
AIkoinaan rauhanaate oli maailmalla vahva. Silloin itänaapurikin vähensi puolustusmäärärahoja ja silloin myös Haavisto monien muiden lailla uskoi, että se voidaan tehdä Suomessa ja muuallakin maailmalla. Tilanteet muuttuivat, ja Haavisto on halunnut nostaa puolustusmäärärahoja, mutta kuitenkin muutamat ilkeät jääräpäät haluavat haukkua häntä takinkääntäjäksi.
On myös jotenkin säälittävää tuo ihmisten homopelko ja muukin suvaitsemattomuus. Halutaan mieluummin kova ja kylmä kaksikko presidenttipariksi.
Stubbin vaimo on jo useamman kerran moittinut suomalaisia, mm. siitä, että suomalaiset valittavat talvesta ja työnantajat vaativat suomen kielen opiskelua. Voi voi, onhan se nyt harmi, jos asuu Suomessa ja joutuu puhumaan suomea. Heidän lapsilleen ei ole suomen kieltä opetettu, koska se on Stubbin mukaan sellaista mongerrusta.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto on myöhemmin käynyt armeijan jonkun lyhyemmän koulutuksen. Unohdin sen koulutuksen virallisen nimen.
Haavisto on käynyt Maanpuolustuskorkeakoulun maanpuolustuskurssin.
Kiitos, kun kerroit! :)
Haavisto tiesi polvisuojien, vaseliinin ja voin hinnan sentilleen.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto tiesi polvisuojien, vaseliinin ja voin hinnan sentilleen.
Satasesta vetoa, ettei Suomen tunnetuimman kohuhomoparin kohu-Sebastian kohu-"clickbait" kohu-Tynkkynen tietäisi ;D
-winner-
Monet kovien puolueiden kannattajat ovat valmiita jatkuvasti peittelemään totuutta ja tuomaan tarkoituksella esiin vain osittaisia tietoja, jotta ihmiset saisivat vääriä käsityksiä milloin mistäkin politiikkaan liittyvästä ja varsinkin vaalien alla.
Eräskin laittoi keskusteluketjuun Stubbin ja Haaviston CV:t. Hän laittoi Stubbin CV:n tietenkin kokonaan, mutta Haaviston CV:stä hän laittoin ehkä neljäsosan, jotta ihmiset luulisivat, että Stubb olisi heistä se ansioituneempi ja hänellä olisi paljon enemmän kokemusta. Mutta ei hänellä ole.
Eikö teitä valehtelijoita ja vääristelijöitä koskaan hävetä?
Miltä se tuntuu elää itsensä kanssa, kun tekee tuollaista?
Onko se vähän sellaista, kun toista painaa veden alle, niin sitten itse nousee pintaan?
Ja kun toista haukkuu ja nimittelee, niin kuvittelee itse olevansa parempi?
Harmi, että Suomessakin on nykyään samanlaista kahtiajakautuneisuutta kuin Usassa. Trump aloitti sen siellä, muutamat muut täällä. Ja mikä surullisinta. Ei taida olla enää koskaan toivoa päästä siihen tilanteeseen, mikä on joskus ollut, että Suomi olisi yhtenäisempi ja puhallettaisiin enemmän yhteen hiileen.
TAI ehkä sittenkin, mutta se olisi hirvittävä tie, eli jos Stubb uhollaan vie meidät sotaan, niin sitten kai taas taistellaan yhtenäisesti rinta rinnan vihollista vastaan.
Petyin Stubbin vaimoon. Hän on myönteinen ja iloisen oloinen, mutta vaikuttaa olevan tavallisten ihmisten elämää ymmärtämätön. Tohtori Haukio on tosi ymmärtäväinen ja empaattinen. Hyvin erilaisen oloinen kuin Suzanne Stubb-Innes.Useinhan lakimiehet ja lakinaiset ovat järkeviä ehkä vähän kovia tyyppejä. Suzanne ei työnsä puolesta tapaa tavalllisia tallaajia, joilla voi olla elämässä jos minkälaista kohtaloa, joten sikäli ymmärrettävää, ettei hänellä ole suomalaisistakaan kunnon käsitystä - ja sekin, ettei puhu kunnolla suomea, on voinut vaikuttaa. Hän kun ei edes halua opetella suomea. Harmitteli sitä, että suomalaiset työnantajat sitä vaativat. Ei heidän lapsetkaan suomea osaa, kun isä-Stubb ei ole sitä heille opettanut.
Minua on ärsyttänyt tenteissä se että kun toimittaja kysyy Stubbilta jonkun kysymyksen niin hän kääntää katseensa heti Pekkaan ja tapittaa katseellaan koko ajan tiukasti Pekkaa puhuessaan. Eihän Pekka ole kysyjä ja tulee vaikutelma kuinka hän selittäisi koko ajan vain Pekalle kuinka asiat ovat. Mielestäni voisi katsoa myös toimittajiin päin välillä vastatessaan, vaikkakin tämä on ehdokkaiden kaksin taistelu. Mielestäni Stubb on myös liian jyrkkä eikä yhtään sovitteleva puheissaan. Ei ehdottomasti vastaisi naapurimaan presitentin puheluun edes ja eikös se ole niin että viestin tuojaa ei kannata ampua ennen kuin viesti on edes perillä? sanoo vanha viisas sananlasku.
Sinähän sen tiedät ettei Suzanne halua opetella Suomea.
Huoh.
Ja laitapa tuohon perään taas niitä asiayhteydestä irrotettuja "todisteita" siitä.
hävittyään puheenjohtajanvaalin lOrpolle luikki pois maasta...... ja tämä suuri rauhanvälittäjä, ihan kirjoitellut läppäriin, toisten sanelusta... Ja mitä tapahtuu keskusteluissa . kun joutuu itse ensiksi vastaamaan vastaa niukin tiedoin ja toisarvoisuuksia löpistdn. Tämän jälkeen kun Pekka vastaa asiantuntevasti, keskeyttää hänet ja varastaa Pekan kertomaa, nappaa sen itselleen ja löpisee taas, - juontajat silmäilevät toisiaan ja yfittävät parhaansa mukaan olla seuraavalla kerralla vaippaana. Näitä tönäisyjä on ollut haastatteluissa ollut kdrta toisdnsa jälkeen. sivistynyt ies ja pfofessofi ei mulle kiitos.39
Silti Ahtisaari valitsi Stubbin jatkamaan työtään.
Minua mietityttää se, että kun ihminen jättää äänestämättä selkeästi kaikin puolin parempaa ja Suomelle turvallisempaa ehdokasta seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, niin ajattelevatko nämä ihmiset ollenkaan läheisiään. Haavisto on kaikilla mittareilla parempi vaihtoehto kuin Stubb, joka saattaisi uhoamisellaan ja oman kyvykkyytensä toistuvalla yliarvioinnilla ajaa Suomen pahaan kriisiin tai jopa sotaan.
osaan toki sanan professori kirjoittaa, mutta pieni tabletti ja isot sormet......
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää se, että kun ihminen jättää äänestämättä selkeästi kaikin puolin parempaa ja Suomelle turvallisempaa ehdokasta seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, niin ajattelevatko nämä ihmiset ollenkaan läheisiään. Haavisto on kaikilla mittareilla parempi vaihtoehto kuin Stubb, joka saattaisi uhoamisellaan ja oman kyvykkyytensä toistuvalla yliarvioinnilla ajaa Suomen pahaan kriisiin tai jopa sotaan.
Tämä on vain sun mielipide ehdokkaan paremmuudesta.
Suuntaumisesta huolimatta.
Suomalainen media ei voi itseään puolueettomaksi kutsua,kun katsoo presidentinvaalien uutisointia ja tämän toisen kierroksen presidentinvaaliehdokkaiden esiintuomista ja kohtelua; Haavistoa kohdellaan pehmeämmin tenteissä,eilisen yle:n pääuutislähetyksessä nostetaan yhtäkkiä yhdeksi teemaksi valtionpäämiehet,jollla on seksuaalivähemmistötausta,uran epämääräisemmistä vaiheista kysyttäessä jätetään homma siihen Haaviston vastatessa kysymyksiin tai hyssytellään,Haaviston julkkiskannattajat asetetaan joka tentissä kyltteineen eturiviin kysymään ilkeitä ja toteuttamaan jaarittelevia ja loputtomia puheenvuorojaan kansalle. On ikään kuin päätetty,että Stubbin kuuluukin kestää tämä kaikki,koska hän on viher-vasemmistoa tukevan median mielestä etuoiketettu. Ja,ei;en ole ollut Halla-ahon,en Stubbin enkä Haaviston kannattaja ensimmäisellä kierroksella. Luotaantyötävää,että tässä mukamas demokraattisessa maassa marssitaan kultturieliitiin (joka kannattaa Haavistoa) ja tietyssä kuplassa elävän porukan tahtiin.
No,tämäpä vain osoittaa että Stubb on valmiimpi tehtävään. Tulevaa presidenttiä ei silkkihansikkain maailman turuilla ja toreilla käsitellä. Toisaalta,eipä maailmani kaadu,vaikka Haavisto valittaisiinkin. Maailmani ei ole niin mustavalkoinen etteikö Pekastakin hyviä puolia löytyisi. Helpommalla hän silti suomalaisen viher-vasemmistolaisen median käsissä on päässyt kuin Stubb ja se on fakta. Huolestuneempi olen siis suomalaisen median tilasta kuin itse ehdokkaista.
Äänestämään menevät nekin , jotka maaiman menosta eivät paljon tiedä. mutta sana homo on opittu haukkumasanana lo alaluokilla.. Tä än parjauskampanjan huomioiden oli yleltä varsin viisasta yrittää valaista asian koko kuvaa...
Ihan tosissaanko uskot noin olevan? Olitko paikalla kun "hän laittoi alaisensa junan alle"?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/957168db-af6b-409e-b6bc-29fe5a71f
Tuossa on juttua siitä, että Pekka Haavisto pyysi anteeksi Ulkoministeri konsulipäällikkö Tuomiselta.
Pitääkö sinun mielestäsi Haaviston pyydellä vieläkin julkisesti anteeksi yhä uudelleen? Eikö riitä, että hän on aikoinaan pyytänyt anteeksi ja ovat asian jutelleet läpi?
Haavisto on kertonut useammassa tentissä, että hän on pyytänyt anteeksi kyseiseltä virkamieheltä, mutta ei hän enää tentissä ole pyytänyt anteeksi.
Tuossa vielä lisää Haaviston anteeksipyynnöstä. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006332040.html
Haavisto sanoi Tuomisesta näin:
"Hän on hyvin pätevä virkamies ja on tottakai tervetullut jatkamaan tässä konsulipäällikön tehtävässä."
Tuossa linkissä myös kerrottu Haaviston anteeksipyynnöstä: https://yle.fi/a/3-11104072