Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Stubbin möläyttely ja harkitsematon käytös on tullut niin menneisyydessä kuin nyt pressanvaalien aikaankin esille. Hesarin vaalitentissä toimittaja kyseli mm.selfieistä Lavrovin kanssa. Juu ei ollut hyvää harkintaa, Stubb sanaili vastaukseksi. Ja tuosta selfiestähän on jo aikaa. Mutta ei Stubbi mitään ole siitäkään oppinut. Hän lähetteli tekstareita Lavroville Suomen valtiojohtoa informoimatta kevättalvella 2022 kun venäjä oli jo aloittanut hyökkäyssodan Ukrainassa. Ei tästä impulsiivisesta, omat kykynsä toistuvasti liian korkealle arvioivasta kukkoilijasta ole presidentiksi. Sen sanoo jo ihan puhdas järki.
Tämä esimerkki kertoo hyvin sen, että Stubbin arvostelu- ja harkintakyky eivät ole sillä tasolla, jota presidentiltä edellytetään. Hän vastasi kysymyksiin vielä niin kepeästi, että jäi vähän epäselväksi, ymmärsikö hän täysin itsekään, miten vakavasta asiasta oli kyse. Kenelle hän lähettäisi presidenttinä ollessaan tekstareita kysymättä keneltäkään?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010211623.html
Presidentti Niinistö löi faktat pöytään ydinaseista - Stubb eri linjoilla
Niinistö ja Haavisto tietävät, miten ydinaseiden kanssa kannattaa toimia. Stubb haluaa väkisin leikkiä sotaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa ketä tässä ketjussa kannatetaan, kun pysyy niin asiallisena. En ole törmännyt yhteenkään esim. Stubbin ulkonäköä herjaavaan kommenttiin. Toisella laidalla keskustelu on suorastaan ruokotonta.
Niin, tähän mennessä on vaan sanottu et:
-Stubbin tutkinto on rahalla ostettu
-Stubbin professuuri ei oo oikea professuuri
-Stubbin sotilasarvon vähättely (vaikka vastaehdokkaalla ei semmosta oo lainkaan)
-väitetty että Stubb on bi koska Wikipediaan on kirjotettu niin ja poistettu sieltä (Wikipediasta poistetaan vaan tieto joka ei pidä paikkaansa)
Nämä ku vielä jätätte pois niin hyvä tulee.
Näillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä vaalien kanssa. Olennaisia Stubbin ja Haaviston kohdalla ovat olleet nämä tentit, joissa ihmisestä kuitenkin paljastuu tietämys, onko se puoluetoimiston paperista ulkoa opeteltua jargonia vai pystyykö keskustelun edetessä löytämään omaa ja olennaista elävän elämän esimerkkiä.
Stubb on pohjimmiltaan selvästi huumorintajuinen virnistelijä, mutta sitten täysin toinen persoona kun sitä ulkoaopeteltua luentoa ja namedroppailua pitää esittää hieman leuka pystyssä ja jalka toisen päällä.
Haaviston kohdalla huumoria on myös, mutta hänellä on myös se valtionpäämiehen aura. Tietoa on, mutta se ei ole itseisarvo tai sellaista että siihen täytyy teipata jonkun tunnetun henkilön nimi korostaakseen itseään, että tunnenpa mä tämänkin, se vaan tulee läpi sieltä kommenteista ilman nimiä. Kovan tason neuvottelija, jolla pokerinaama pitää.
Ensi viikolla uudella presidentillä on heti vastassaan Venäjän propaganda-armeija. Keväällä/kesällä uudet tuhannet potentiaaliset rajanylittäjät. Sisäpoliittisesti lakkokevät.
Ihmisillä ketjussa näyttää olevan yhtenä perusteena Stubbin Kokoomus-taustan unohtamisessa vertailu siihen, että "kasvoihan Niinistökin". Ainakaan minä en halua heti perään samasta puolueesta toista presidenttiä, joka voisi Niinistön tavoin vasta pestin loppuviivoilla ja homman ollessa käytännössä ohi sanoa, että koko toimikauden ajan hallitukset ja talouden hoitaminen ovat olleet surkeita.
Ja ehkä yksi tärkein peruste: miksi kenenkään tässä maailmantilanteessa pitää odotella Stubbin kasvamista Orpon taskusta valtiomieheksi, kun siellä valtiomiehen tasolla on jo Haavisto ilman hallitusta riippakivenä kaulassaan.
-winner-
"Ja ehkä yksi tärkein peruste: miksi kenenkään tässä maailmantilanteessa pitää odotella Stubbin kasvamista Orpon taskusta valtiomieheksi, kun siellä valtiomiehen tasolla on jo Haavisto ilman hallitusta riippakivenä kaulassaan."'
Hyvä kommentti, johon lisäisin vielä sen, että Haavisto on poikkeuksellisen etevä diplomaatti ihan kansainvälisesti vertaillen. Suomi on pieni maa. Meiltä ei monia tällaisia helmiä löydy, ja useimmat todella lahjakkaat henkilöt suuntautuvat lopulta muualle kuin politiikkaan. Kun meillä kerrankin on tällainen todella kokenut, osaava ja tasapainoinen tekijä tarjolla presidentiksi, siis sen tason harvinaisuus että hän voisi maamme johdossa yltää jopa pieniin ihmeisiin, niin miksi ihmeessä emme kyseistä henkilöä valitsisi?
Varsinkin kun nyt on ihan oikeasti haastava ulkopoliittinen tilanne, joka ei ihan pian ole väistymässäkään. Stubb olisi ihan ok nousukauden presidenttiä ja itsekin olen tykännyt hänen positiivisuudestaan. Mutta tentit puhuvat karua kieltä hänen osaamisensa, ymmärryksensä ja suhteellisuudentajunsa puutteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cd410140-0c18-45a1-bfd8-c34cfcb9c…
IL:n tiedot: Hallitus nostaa arvonlisäveroja
Tämä oli nyt viimeinen niitti itselleni. En voi äänestää Stubbia sunnuntaina. Tiedän, ettei se vaikuta hallituksen toimintaan, mutta en vain voi äänestää ehdokasta, jonka puolue tekee tällaista tavallisille ihmisille ja jättää samalla rikkaat verottamatta. Ihmisillä on jo nyt vaikeuksia ostaa ruokaa.
Joo nyt pisti kyllä vihaksi, taas. Orpo on uskomaton. Ja Stubb hänen lemmikkinsä.
Jeps. Takuuvarmaa on myös se, ettei Stubb puutu varmasti 4 vuoteen sanallakaan Petterin/Riikan sisäpolitiikkaan, häipyvät poikkeuksetta Petterin kanssa ulkomaille heti kun kansa protestoi. Tyytyväinen vain ilmaisi olevansa HALLITUKSEN hänelle päättämästä palkasta, joka hänelle sai luonnollisesti tulla verovapaana, siinä missä Haavisto ajatteli myös kantavansa oman osansa valtakunnan tilasta eli oli oman verottamisensa kannalla.
-winner-
Ei tule Niinistön puheista vaikutelmaa, että Stubb olisi hänen suosikkinsa. Jännä ajankohta tuoda esiin kanta, ettei ydinaseita tulisi sallia Suomen alueella. Vai oliko se tarkoitettu enemmän Stubbille, viestiksi, että tämän olisi syytä (taas) korjata puheitaan.
Äänestän sunnuntaina Haavistoa. Ei muuta vaihtoehtoa.
Haaviston täydellinen sokeus Venäjän suhteen on pääsyy miksi en koskaan häntä äänestäisi.
Toisena syynä on järkyttävä alaisen simputus ja oman vastuun väistely ja kieltäminen, joka päättyi perustuslakivaliokunnan pöydälle.
Kolmantena syynä täysi kyvyttömyys myöntää tekemiään virheitä. Inhoan palstapsykolointia, mutta aikuisessa ihmisessä ei ole kaikki kunnossa jos psyyke ei kestä omien virheiden myöntämistä.
Neljäntenä, Haavisto hylkäsi puoluetaustansa, ideologiansa ja sidosryhmänsä saadakseen laveamman äänestäjäkunnan, jotta tulisi valituksi presidentiksi.
Äänestäisin ennen vaikka puutarhatonttua kuin Haavistoa.
tupin motto....AJATTELEN VAAN ITSEÄNI JA PUOLUETTA,,, EN VÄLITÄ PASKAKAAN KANSASTA JOS OLEN PRESSA..
Kyllä on raivokkaaksi käynyt vaalikamppailu. Äsken luin jommankumman ip lehden otsikon, jossa Haavisto kertoo, että on naisihastuksiakin ollut. En pysty lukemaan artikkelia, koska nyt hävettää Pekan puolesta ja lujaa. On hävytönyä, miten paljon hänen ihmissuhdettaan on tongittu ja haukuttu, mutta nyt Pekan pitää seistä selkä suorana eikä alkaa noin epoivoiseen selittelyyn. Voi että, miksi ihmiset on niin yksisilmäisiä, en olisi uskonut, että tästä asiasta pitää niin jumalaton meuhkaaminen järjestää, varsinkin kun luulen, että kyseessä on vain ilkeää kiusaamista eikä oikeata homofobiaa.

Mitä hävettävää siinä on, että on ollut joskus ihastunut naiseen? Itsekin olen ollut ihastunut naiseen ja olen heteronainen. Miten ihmisillä on näin pahasti pipo kireällä?
Eihän siinä olekaan mitään hävettävää, mut palstoilla spekuloitiin jo viime viikolla, et Haavisto ehtii ääntenkalastelussa viel kääntyä heteroks ennen sunnuntaita.
IS: Presidentti Niinistö eri linjoilla ydinasekeskustelusta Alexander Stubbin kanssa:
TASAVALLAN PRESIDENTTI Sauli Niinistö vastasi tänään median kysymyksiin valtiopäivien avajaisissa.
IS kysyi presidentiltä, pitäisikö ydinenergialaki avata ja mitä mieltä hän olisi ydinaseiden mahdollisesta tuomisesta Suomeen.
Olen joskus todennut, että Suomella ei ole mitään tarvetta avata ydinasekeskustelua, Niinistö sanoi painokkaasti.
Fakta on se, että ydinaseita Nato pitää vain muutamassa paikassa Euroopassa, eikä mikään niistä ole kovin lähellä Suomea. Mutta toinen fakta on se, että ydinasepelote toteutuu montaa eri kautta, muun muassa sukellusveneiden kautta ja niin edelleen. Aika ymmärtääkseni hyvin jo tällä hetkellä.
Niinistön kanta eroaa kokoomuksen presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin kannasta ydinaseisiin.
Samoin minä, luotan Sauli Niinistön tilannearvioon enemmän kuin kenenkään muun. Osoittaa Haavistolta myös hyvää näkemyksellisyyttä että on ollut tässä kampanjan aikana koko ajan samoilla linjoilla Niinistön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on raivokkaaksi käynyt vaalikamppailu. Äsken luin jommankumman ip lehden otsikon, jossa Haavisto kertoo, että on naisihastuksiakin ollut. En pysty lukemaan artikkelia, koska nyt hävettää Pekan puolesta ja lujaa. On hävytönyä, miten paljon hänen ihmissuhdettaan on tongittu ja haukuttu, mutta nyt Pekan pitää seistä selkä suorana eikä alkaa noin epoivoiseen selittelyyn. Voi että, miksi ihmiset on niin yksisilmäisiä, en olisi uskonut, että tästä asiasta pitää niin jumalaton meuhkaaminen järjestää, varsinkin kun luulen, että kyseessä on vain ilkeää kiusaamista eikä oikeata homofobiaa.
Mitä hävettävää siinä on, että on ollut joskus ihastunut naiseen? Itsekin olen ollut ihastunut naiseen ja olen heteronainen. Miten ihmisillä on näin pahasti pipo kireällä?
Etkö muka oikeasti tajua??? Pakko kai sitten rautalankaa käyttää; epätoivoinen yritys saada ääniä niiltä, jotka eivät homoutta hyväksy.
Ei tässä mistään häpeämisestä ole kysymys, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
"Ja ehkä yksi tärkein peruste: miksi kenenkään tässä maailmantilanteessa pitää odotella Stubbin kasvamista Orpon taskusta valtiomieheksi, kun siellä valtiomiehen tasolla on jo Haavisto ilman hallitusta riippakivenä kaulassaan."'
Hyvä kommentti, johon lisäisin vielä sen, että Haavisto on poikkeuksellisen etevä diplomaatti ihan kansainvälisesti vertaillen. Suomi on pieni maa. Meiltä ei monia tällaisia helmiä löydy, ja useimmat todella lahjakkaat henkilöt suuntautuvat lopulta muualle kuin politiikkaan. Kun meillä kerrankin on tällainen todella kokenut, osaava ja tasapainoinen tekijä tarjolla presidentiksi, siis sen tason harvinaisuus että hän voisi maamme johdossa yltää jopa pieniin ihmeisiin, niin miksi ihmeessä emme kyseistä henkilöä valitsisi?
Varsinkin kun nyt on ihan oikeasti haastava ulkopoliittinen tilanne, joka ei ihan pian ole väistymässäkään. Stubb olisi ihan ok nousukauden presidenttiä ja itsekin olen tykännyt hänen positiivisuudestaan. Mutta tentit puhuvat karua kieltä hänen osaamisensa, ymmärryksensä ja suhteellisuudentajunsa puutteista.
Juuri näin. Nyt ei ole varaa presidenttiin joka "ehkä kasvaa tehtäväänsä" ja alkaa ottamaan pikkuhiljaa hommaa haltuun. Elämme nyt sen kaltaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa, että presidentin työ alkaa välittömästi. Haavisto on selkeästi jo nyt noiden tehtävien tasalla ja ymmärtää mitä presidentiltä vaaditaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei halunnut olla puskista huuteleva eksä vaan antaa seuraajilleen työrauhan. Mutta sitten tekstailu Lavrovin kanssa valtionjohdon ohi on ihan OK? Hieman ontuvaa.
Pelottavaa tuollainen sooloilu.
"Ja ehkä yksi tärkein peruste: miksi kenenkään tässä maailmantilanteessa pitää odotella Stubbin kasvamista Orpon taskusta valtiomieheksi, kun siellä valtiomiehen tasolla on jo Haavisto ilman hallitusta riippakivenä kaulassaan."'
Hyvä kommentti, johon lisäisin vielä sen, että Haavisto on poikkeuksellisen etevä diplomaatti ihan kansainvälisesti vertaillen. Suomi on pieni maa. Meiltä ei monia tällaisia helmiä löydy, ja useimmat todella lahjakkaat henkilöt suuntautuvat lopulta muualle kuin politiikkaan. Kun meillä kerrankin on tällainen todella kokenut, osaava ja tasapainoinen tekijä tarjolla presidentiksi, siis sen tason harvinaisuus että hän voisi maamme johdossa yltää jopa pieniin ihmeisiin, niin miksi ihmeessä emme kyseistä henkilöä valitsisi?
Varsinkin kun nyt on ihan oikeasti haastava ulkopoliittinen tilanne, joka ei ihan pian ole väistymässäkään. Stubb olisi ihan ok nousukauden presidenttiä ja itsekin olen tykännyt hänen positiivisuudestaan. Mutta tentit puhuvat karua kieltä hänen osaamisensa, ymmärryksensä ja suhteellisuudentajunsa puutteista.
Juuri näin. Nyt ei ole varaa presidenttiin joka "ehkä kasvaa tehtäväänsä" ja alkaa ottamaan pikkuhiljaa hommaa haltuun. Elämme nyt sen kaltaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa, että presidentin työ alkaa välittömästi. Haavisto on selkeästi jo nyt noiden tehtävien tasalla ja ymmärtää mitä presidentiltä vaaditaan.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä olekaan mitään hävettävää, mut palstoilla spekuloitiin jo viime viikolla, et Haavisto ehtii ääntenkalastelussa viel kääntyä heteroks ennen sunnuntaita.
Onhan tässä pari päivää vielä jommalla kummalla aikaa vaihtaa sukupuoltaan tai tulla mekko päällä tai korpraalin natsat kaulassa studioon. Olennaisimmat asia niin ylikierroksen tunteilla käyvän hysteerisen Persun äänestyspäätöksessä.
;D
-winner-
Juu ei Pekkaa ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää.
Saapa nähdä yrittääkö vielä neljättä kertaa.
Taitais mennä sit jo Väyrysen ohi.
Minä en halua, että sinua harmittaa. Haluan, että Suomi saa jäljellä olevista vaihtoehdoista parhaan presidentin. Ja vaikka Haavisto ei voittaisikaan, toivon silti, että Stubbia kohtaan esitetyllä kritiikillä on vaikutuksensa (kyllä sen pitäisi vaikuttaa, jos tietää, että tosiasiassa on vain puolen kansan mandaatti).