Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Ikuinen epäonnistuja Stubb kuvittelee olevansa taivaan lahja Suomelle. Täytyy olla valtava ego ja täysin vääristynyt käsitys omista kyvyistä.
Vierailija kirjoitti:
Stubbista tulee kovasti mieleen Trump. Meno olisi varmaan samaa kohellusta. Naapuri maat katsoisin suu auki vieressa.
Koita nyt tulla sieltä kahdeksankytluvulta tänne 2024:ään.
Ei meidän tarvitse enää kysellä mitä ulkomaalaiset ajattelee meistä.
Vierailija kirjoitti:
Stubbilta hieno veto viimeiseen lyhyeen suomenkieliseen puheeseen: presidentin vakava ja rohkaiseva puhe Suomen kansalle. Siinä näimme välähdyksen presidentti Stubbista. Ruotsin- ja englanninkieliset puheet myös Haavistoa selkeästi parempia.
Stubb lisäsi ääneensä vähän tenhoavaa värinää. Kai tuo joillekin sitten menee läpi, mutta Stubbin ydinasekiimasta olen oikeasti huolissani.
Koko ajan saa jännittää mitä sieltä Stubbin suusta pääsee ulos. Miten sitten jos pressaksi pääsee. Joutuuko korjailemaan sanomisiaan. Ei kovin vakuttavaa tuossa asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Stubbista tulee kovasti mieleen Trump. Meno olisi varmaan samaa kohellusta. Naapuri maat katsoisin suu auki vieressa.
Kyllä! Ei passaa enää suomalaisten naureskella amerikkalaisille kun tuo äänestetään presidentiksi. Trump junior.
Stubb on oikea Herra Empatia:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1062a669-614d-4bab-8320-9725b323f…
Alexander "No Shit" Stubb. Alkaa käymään näköjään raskaaksi tuo mukavan esittäminen. Eikä ole eka kerta, kun jäi mikki päälle.
Vierailija kirjoitti:
Stubbista tulee kovasti mieleen Trump. Meno olisi varmaan samaa kohellusta. Naapuri maat katsoisin suu auki vieressa.
Paitsi Venäjä, jolle homma olisi unelmien täyttymys.
Tentille plussaa tuosta, että toimittaja kysyi, millä kielillä ehdokkaat pystyvät pitämään puheen. Se on tärkeä pointti.
Pekka on aina ajanut muiden kuin suomalaisten etua. Ei nöyristelijää pressaksi.
Haavistohan on näistä kahdesta se, joka välittää Suomesta ja suomalaisista. Stubb haluaa paistattelemaan muiden Nato-johtajien eteen. Jos taas viittaat Haaviston vaalikonevastaukseen, niin hän ja Stubb ovat molemmat asiasta samaa mieltä, mutta olivat vain ilmaisseet asian eri tavalla. Haavistohan ajatteli esim. että Venäjälle piti asettaa sanktioita, vaikka siitä olisi ollut hetkellistä haittaa Suomen taloudelle, koska Ukrainan tukeminen on viime kädessä myös Suomen etu. Kuten se onkin. Stubb oli asiasta samaa mieltä, mutta oli ajatellut asian niin, että tällainen tilanne ei olisi muun edun laittamista Suomen edun edelle, koska pitkässä juoksussa se on myös Suomen etu. Eli lähestyivät asiaa vähän eri näkökulmista, mutta olivat samaa mieltä.
Kyllä oli kuvat Stubbista tämän päivän Iltalehden jutuissa. Kyllä on peruslukemilla.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto näkee syy- ja seuraussuhteita, siis isompia kokonaisuuksia. Pitää olla juuri tuollaista pidempää perspektiiviä asioihin, eikä päättää jotakin lyhytnäköisesti. Se on erittäin tärkeä taito presidentillä.
Haavisto on ollut takinkääntäjä koko vaalikeskustelujen ajan. Nyt hän useaan kertaan mainitsee, kuinka isänmaallinen hän on. Pekka Haavisto on halunnut ajaa 1990-luvulta aina 2010-luvulle asti systemaattisesti Suomen puolustuskykyä alas. Haavisto esitti vuonna 1990, että puolustusmäärärahoista pitäisi leikata 10 prosenttia ja siirtää summa ympäristöministeriölle. Samalla Haavisto vaati, että Helsingin edustalla oleva Santahaminan varuskuntasaari muutettaisiin virkistysalueeksi tai ekokyläksi. Haavisto kirjoitti Köynnöslehden päätoimittajana, että puolustusvoimat on perustettu, jotta jokainen suomalainen mies hallitsisi tappamisen jalon taidon".
Puolustuksen alasajovaatimukset jatkuivat seuraavalla vuosituhannella. Vuonna 2008 Haavisto halusi armeijan kriisiajan vahvuutta vähennettävän 350 000 yli puolella eli 150000:een.Haavisto on väläyttänyt jopa asevelvollisuudesta luopumista Ruotsin malliin.
Vuoden 2012 presidentinvaalien alla Haavisto kertoi Ylen vaalikoneessa olevansa täysin eri mieltä siitä, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Samaa mieltä hän oli myös vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Suomen Nato-jäsenyyttä Haavisto vastusti käytännössä koko poliittisen uransa ajan.
Kun kansa halusi liittyä Natoon, Haavisto tajusi, että hänen pitää muuttaa kantaansa. Sivarista tuli yltiöisänmaallinen. Nyt hän korostaa, kuinka hän vihervassarina on laulanut virsiä lestadiolaisten kanssa. Hän tekee kaikkensa, että pääsisi kolmannella yrityksellä presidentiksi. Kaikki keinot käy.
Aika kylmäävää tämä Haaviston pidempi perspektiivi.
Oltais Ukraina hänen visioillaan.
Stubb oli kyllä vakuuttava tänäänkin, niin kuin aina. Ja pisteet siitä, että jatkaa omalla tiellään eikä yritä mielistellä persuja ja kepulaisia. Haavisto yritti Johannes Virolainen -jutullaan epätoivoisesti kalastella kepulaisten ääniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubbista tulee kovasti mieleen Trump. Meno olisi varmaan samaa kohellusta. Naapuri maat katsoisin suu auki vieressa.
Koita nyt tulla sieltä kahdeksankytluvulta tänne 2024:ään.
Ei meidän tarvitse enää kysellä mitä ulkomaalaiset ajattelee meistä.
Ei tarvitse mutta halutaanko me samanlainen pelle möläyttelijä meille presidentiksi? Värikin vastaa parhaimmillan Trumppia.
Vierailija kirjoitti:
Stubb oli kyllä vakuuttava tänäänkin, niin kuin aina. Ja pisteet siitä, että jatkaa omalla tiellään eikä yritä mielistellä persuja ja kepulaisia. Haavisto yritti Johannes Virolainen -jutullaan epätoivoisesti kalastella kepulaisten ääniä.
Aivan. Edes kepun ääniä kun persujen äänet menee nro 8.
Vierailija kirjoitti:
Stubb oli kyllä vakuuttava tänäänkin, niin kuin aina. Ja pisteet siitä, että jatkaa omalla tiellään eikä yritä mielistellä persuja ja kepulaisia. Haavisto yritti Johannes Virolainen -jutullaan epätoivoisesti kalastella kepulaisten ääniä.
Sehän flirttaa koko ajan joka suuntaan. 🤣
"Mikä oli ehdokkaiden mielestä paras poliittinen puhe Hs tentissä.
Stubb; ensin vaimo, sitten Obama
Haavisto; esimerkki KOTImaasta, muisto nuoruudesta ja Virolaisen puhe oman maan tulevaisuudesta turvaamisesta.
Herkistyin"
Samanlainen ero oli suomenkielisissä puheissa. Haavisto kertoi tapauksen kiertueeltaan, hän oli tavannut pienen tytön, joka oli kysynyt häneltä elämänohjetta. Haavisto oli antanut viisan ja syvällisen neuvon, ja tyttö tyytyväisenä lähtenyt tiehensä. Haavisto ei ehkä kertonut sitä parhaalla mahdollisella tavalla, se jäi vähän keskeneräiseksi, mutta ymmärsin, että oli suloisella tavalla huvittavaa että tyttö oli ottanut ohjeen vastaan niin mutkattomasti. Jossain rennommassa tilaisuudessa hän olisi varmasti kertonut sattumuksen tosi hauskasti. Joka tapauksessa puhe oli tosi sympaattinen, epätäydellisenäkin.
Stubb veteli jotain täysin geneeristä liirumlaarumia, kuin tekoälyn syöttämää. Kuuntelin tentin juuri äsken mutta en muista Stubbin puheesta ainuttakaan yksityiskohtaa, niin mitäänsanomaton se oli. Narsistisissa ihmisissä on juuri se pelottava puoli, että tuntuu kuin "siellä takana" ei olisi yhtään ketään.
Vierailija kirjoitti:
Pekka on aina ajanut muiden kuin suomalaisten etua. Ei nöyristelijää pressaksi.
Haavistohan on näistä kahdesta se, joka välittää Suomesta ja suomalaisista. Stubb haluaa paistattelemaan muiden Nato-johtajien eteen. Jos taas viittaat Haaviston vaalikonevastaukseen, niin hän ja Stubb ovat molemmat asiasta samaa mieltä, mutta olivat vain ilmaisseet asian eri tavalla. Haavistohan ajatteli esim. että Venäjälle piti asettaa sanktioita, vaikka siitä olisi ollut hetkellistä haittaa Suomen taloudelle, koska Ukrainan tukeminen on viime kädessä myös Suomen etu. Kuten se onkin. Stubb oli asiasta samaa mieltä, mutta oli ajatellut asian niin, että tällainen tilanne ei olisi muun edun laittamista Suomen edun edelle, koska pitkässä juoksussa se on myös Suomen etu. Eli lähestyivät asiaa vähän eri näkökulmista, mutta olivat samaa mieltä.
Vaalikoneessakin vastaa ettei Suomen etu ole etusijalla. Joten ei voi muuttaa enää.
Mutkat suoriksi sano Stubb. Uppoaa yksinkertaiseen kansanosaan. Haavisto pohdiskelee, näkee monia puolia asioissa, ymmärtää että maailma ei ole mustavalkoinen, toimii tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on jo Naton ydinsateenvarjon alla. Ei niitä rajamaihin pidä tuoda! Natokin on tätä vastaan. Vaarallista provokaatiota. Jos joskus maailma olisi niin kamalassa tilanteessa, että ydinasetta pitäisi käyttää, ei niitä rajalta laukaistaisi.
Toivottavasti tätä pointtia nyt mediat ottavat ehdokkailta kunnolla esiin vielä ennen sunnuntaita. Toivottavasti kaikki äänestäjät ymmärtävät miettiä myös tämän kysymyksen kautta, kumpaa äänestävät presidentiksi. Pelkään, että kaikki äänestäjät eivät ymmärrä ydinasekannan vakavuutta. Todellakin Naton ydinasesateenvarjon alla ollaan jo, miksi lisätä riskejä ylimääräisillä ydinaseiden liikutteluilla, kun katastrofitilanteessa sellainen lauotaan Suomen puolesta toisen Nato-maan alueelta.