"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

En pidä ystävinä. Ihan kivoja kavereita voivat olla. Ystävyydelle minulla on kovemmat kriteerit.

Ikuisesti en jaksa olla ainoa yhteydenottaja. Kausittain ok, kaikilla on elämässä erilaisia vaiheita. Mukavampi tietysti, jos ystävä itse kertoo, ettei jaksaehdipysty nyt olemaan aktiivinen osapuoli, mutta vastailee kyllä kyselyihin. 

Pitkään jatkuessa huomaa kyllä, että yhteys on väkinäistä ja pakotettua. Joskus hyvillekin ystävyyksille käy näin, kun elämäntilanteet muuttuvat liikaa tai pysyvästi eikä yhteistä enää ole. Voi sitä silti kuulumisia vaihtaa, jos toinen kysyy, mutta ei vain enää aika ja mielenkiinto riitä tapaamisille. 

Tunnustan, olen tällä hetkellä tuollainen koska olen uupunut ja vetäytynyt omaan kuoreen ja hiljaisuuteen. Silti tarvitsisin niitä ystäviä. Mutta ovat unohtaneet minut.

En uskalla ottaa yhteyttä yhteen. Tuntuu että se on väkinäistä ja toinen puhuu vain lapsestaan. Ja hänen mielialojen, lomien ja toiveiden mukaan aina, ei neuvottele.

Itse olen introvertti ja pääsääntöisesti kuormitun kaikesta sosiaalisuudesta muiden kuin perheenjäsenten tai yhden todella pitkäaikaisen ystävän kanssa.

Viime vuonna karsin kaveripiiristäni kaikki nämä jotka eivät pidä minuun yhteyttä vaan minä olin aina se joka viestitteli. Monta vuotta olin jaksanut pitää suhteita yllä ja sitten vain lopetin eikä kukaan ole kaivannut. 

Introverttikin kuitenkin kaipaa seuraa ja välillä harmittaa kun ei ole kuin vain se yksi ystävä joka asuu parin tunnin ajomatkan päässä ja näemme vain joitakin kertoja vuodessa. Mutta laatu korvaa määrän tässä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kai sitten tuollainen "huono ystävä". Olen vähän introvertti ja itsestäni epävarma. Kun olen koettanut sopia jotain ja toinen osapuoli ei ehdi (kun on niin paljon aktiivisempi elämä ja ystäviä paljon), niin en enää uskalla ottaa yhteyttä, kun pelkään, että ei halua olla kanssani tekemisissä. 

Minulla on niin vähän ystäviä, että lasken parhaimmaksi ystäväksi hänet, ketä olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana kaksi kertaa, mutta puhunut puhelimessa ainakin kerran kuukaudessa. Ystäväksi lasken sellaisetkin, joita en ole nähnyt moneen vuoteen, eikä soiteltukaan, mutta joskus ennen oltiin ystäviä. Nyt ei ole vain tohtinut, tai saanut aikaiseksi. 

 

Tämä on surullista. Se toinen saattaa olla suuremmasta ystävämäärästään ja näennäisesti vilkkaammasta sosiaalisesta elämästään huolimatta sisimmässään yhtä epävarma ja odottaa vastapuolelta aktiivista yhteydenpitoa. Sitten jos molemmat ystävykset ovat samalla tavoin epävarmoja ja turvattomia, yhteydenpito jää molemmilta. 

Tunnistan tästä itseäni monin tavoin. ap

Kyllä ystävyys on molemminpuoleista ja aktiivista.

Olen tällainen ystävä. En jaksa olla yhteydessä. En niin kaipaa sitä. Joskus on ihan kiva nähdä. Harvemmin. 

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa joka harmillisesti oireilee siten etten kehtaa ottaa yhteyttä edes läheisiin kavereihin: torjutuksi tuleminen pelottaa. En tiedä miksi, mietin kyllä ystäviäni mutta se viestin laittaminen tai soittaminen aina jää.

Minun elämästä on jääneet pois ne joihin yhteyttä pidin vain minä. 

Yksi jäi pois kun uuden miesystävän takia hän ei enää voinut tavata eikä puhua edes puhelimessa jos mies oli kotona. Nyt heidän suhteensa on ilmeisesti arkipäiväistynyt ja aikaa ehkä löytyisi minullekin vähän, mutta se loukkasi kun jätti vuodeksi niin yksin. Varsinkin kun hänellä oli ensin elämässään vaikeaa, autoin, kuskasin asioille jne. En silloin halunnut sanoa oman elämäni ongelmia hänelle ettei kuormitu liikaa. Sitten hänellä asiat alkoi helpottaa, tuli uusi mies ja minut pystyi unohtamaan. Raha toki kelpasi ja soitti sitä pyytääkseen. Ei muuten.

"Palataan asiaan." Varma keino päästä kaverista eroon! Ilmainen vinkki naistenlehden "psykologilta."

Täällä kun aika moni suree omaa yksinäisyyttään, niin syy voi löytyä tuosta, että pelkää niin paljon torjutuksi ja hylätyksi tulemista, että ei edes halua yrittää pitää yllä yhteyksiä muihin. 

Aivot tulkitsevat torjutuksi tulemisen vakavaksi vaaraksi. Metsästäjä-keräilijäaikaan laumasta ulos sulkeminen merkitsi kuolemaa. 

Minulla on muutamia "ystäviä", jotka ottavat yhteyttä vain kun a) heillä menee huonosti tai b) he tarvitsevat jotain. Monesti nämä toteutuvat yhtä aikaa. 

Muuten saattaa mennä vaikka vuosi, että heistä ei kuulu mitään, jos ei itse laita viestiä. 

Olemme kaikki "huonoja" pitämään yhteyttä. Ei haittaa, jatkamme aina siitä, mihin viimeksi on jääty.

Mulla tuo hylätyksi tulemisen pelko oireilee niin, että haluan nähdä ystäviäni edes muutaman kuukauden välein. Ja toivoisin, että toisinaan heitetään vaikka meemillä tai pikku viestillä. Ystävät ovat mulle tosi tärkeitä, tuovat turvaa. Ja sellaisista ystävät, joista ei kuulu oma-aloitteisesti mitään, tulee olo, että he eivät välitä. 

Onneksi mulla on muutama ystävä, jotka jaksavat pitää yhteyttä, vaikka olen juuri tällainen huono yhteydenpitäjä itse. Tietävät kuitenkin olevansa mulle tärkeitä ja olen osoittanut olevani tosi ystävä muilla tavoin. 

Minä ja ystäväni olemme introvertteja kaikki. Olemme tutustuneet koulussa ja sen myötä aikoinaan viettäneet paljon aikaa yhdessä. Nykyään viestittelemme ehkä kerran kuukaudessa, näemme muutaman kerran vuodessa. Ymmärrän, että joillekin tämä ei olisi ystävyyttä kun yhteyttä ei pidetä niin aktiivisesti, mutta koemme olevamme läheisiä ystäviä silti. Tällainen toimii juuri meille kiireisessä arjessa ja vastaa tarpeisiimme kaikin puolin. Jollekin aktiivisempaa yhteydenpitoa kaipaavalle tämä olisi varmaan hirveää. :D

En jaksa. Olkoot. 

Onneksi on useampi sellainenkin oikea ystävä, jotka ottavat yhteyttä myös itse minuun. 

Oma paras ystäväni on myös huono ottamaan yhteyttä, mutta koska ystävyytemme on muuten hyvää, niin en ole siitä koskaan ajatellut kummempia. Vaikka hän ei pidä samalla lailla yhteyttä kuin itse pidän häneen, osoittaa hän ystävyytensä muulla tavalla. Mielellään juttelee kanssani jos hänelle soitan, vaikka hän ei itse olekaan sen tyyppinen että muuten vain soittelisi. Aina myös valmis kuuntelemaan ja antamaan neuvoja ja aikaansa minulle. 

Mutta sitten, on eräs 'ystävä' joka ei koskaan ehdota tapaamista, kysele tai kerro omia kuulumisia (esimerkiksi jotain ihan pientä, että ostimpa kivat uudet verhot), saati soittele, vaikka on muuten aina puhelin kädessä ja käy usein kaupungilla yms.

On vaikea tilanne, kun mielelläni tapaisin häntä, mutta kyllähän se hiukan nöyryyttävältä tuntuu jos aina itse joutuu tapaamista ehdottaa. Pitäisi varmaan kysyä suoraan häneltä, miksei hän pidä yhteyttä. Toisaalta se on kovin vaikeaa, koska uskon että hän ottaisi sen syytöksenä ja olisi heti puolustuskannoilla.

En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, koska hän ei kuitenkaan välttele tapaamisia tai viesteihin vastaamista tai ole tyly, josta siis voisi päätellä ettei haluaisi olla tekemisissä. 

no, jätä sellaiset