Lue keskustelun säännöt.
40- ja 50-luvuilla syntyneet ovat saaneet kaiken
30.01.2024 |
-Aikoinaan pääsivät opiskelemaan ja työllistyivät hyvin, vakipaikkoja oli tarjolla alusta asti. Ilman koulutustakin löytyi töitä. Kaikenlaisia apupojantöitä löytyi vähemmän lahjakkaille eli ilman työtä ei tarvinnut olla. Työelämä ei vienyt kaikkia mehuja, kun vaatimustaso oli kohtuullisempi, eikä tarvinnut tehdä arkityötä tietokoneiden parissa tilastoiden. Lankapuhelin oli ainoa tavoittamisväline ison osan työurasta. Koulutuskaan ei ole pitkään aikaan taannut työpaikkaa, työelämä on täynnä pätkätöitä ja hyvät työsuhde-edut ovat alallani muisto vain. Työtahti on kiristynyt, on jatkuvaa tilastointia, uusia työtehtäviä vanhojen päälle ja kännykällä olet koko ajan tavoitettavissa.
-Tavallisen palkansaajan tuloilla oli vara hankkia talot ja autot. Moni tuon ikäluokan ihmisistä on myös perinyt omilta säästeliäästi eläneiltä vanhemmiltaan kesämökit, metsät ja muut, joista nykyiset kolmekymppiset saavat vain haaveilla. Nykyiset nuoret aikuiset painiskelevat pätkätöiden ja huonon palkkatason kanssa. Tavallisella palkansaajalla ei läheskään aina riitä palkka asunnon ja auton ostamiseen, kesämökeistä tai muista puhumattakaan.
-Perheen saattoi aikanaan perustaa huoletta. Lapsille oli päiväkodit tai kodinhoitoapua löytyi helposti. Kunta järjesti kotiin apua, jos esim. perheen äiti oli sairaana, hoitaja tuli laittamaan ruoat ja hoitamaan lapset. Tukiverkot olivat ihan toista kun nykyään: lapsilla oli tätejä, setiä, enoja, isovanhempia, naapureita jne. Nykyään ei tätejä, setiä ja enoja samalla tavalla ole, kun perhekoot ovat olleet pieniä jo pidempään. Isovanhempia ei kiinnosta auttaa tai asuvat kaukana. Kunnalta ei saa mitään apua lasten/kodin kanssa, vaikka kotona olisi vaikea tilanne vanhemman sairastuttua. Nykyisin vaan käsketään pärjätä itse ja osa vielä pilkkaa, jos vanhemmat ovat väsyneitä työn ja lapsiarjen pyörityksessä. Vaatimustaso lasten kasvattamisen osalta on ihan toista nykyään kuin vaikka 70-, 80- tai 90-luvuilla.
-Nuo eläkkeelle jääneet ikäluokat saivat jäädä inhimilliseen aikaan eläkkeelle ja eläkkeet ovat hyviä. Verrokkina eläkkeellä oleva sukulaispari (40-luvulla syntyneitä): eläkkeellä oleva rehtori saa verojen jälkeen eläkettä käteen reilun 3000 e kuussa ja opettajalla jää verojen jälkeen yli 2000 e kuussa eläkettä. Minä en saa edes palkkaa verojen jälkeen niin paljon kuin tuo opettaja, vaikka olen yhtä korkeasti koulutettu maisteri! Kaiken lisäksi oman ikäpolveni eläkeikä tulee olemaan aikoinaan korkea, eikä eläkkeistä ole mitään takuuta, kun syntyvyys on pientä eikä tulevia veronmaksajia tule. Monia nykyisistä eläkeläisistä ei myöskään kiinnosta olla jälkikasvunsa tukena: lastenlasten kanssa ei auteta, kun itse mekin kasvatettiin omat lapset, vaikka oikeasti monet laittoivat lapsensa mummolaan kesällä.
Kirsikkana kakun päälle epäilen, että tämä nykyisten noin seitsemän-kahdeksankymppisten sukupolvi jättää lapsensa vielä perinnöttä. Ennakkoperintöä ei talousvaikeuksien kanssa painiskeleville kolmekymppisille anneta. Perintö käytetään matkusteluun, ulkona syömiseen ja muihin mukavuuksiin. Loput lahjoitetaan kuollessa jollekin eläinsuojeluyhdistykselle, kun onhan ne kodittomat kissat niin paljon tärkeämpiä kuin omat lapset ja lapsenlapset.
Kommentit (224)
Lapsuus oli monella verrattain kova monella, mutta on tuossa paljon totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En silti kadehdi heitä. Elämä tuoreeltaan sodan jälkeen oli muutakin kuin nousukiitoista auvoa.
Huomautan että iso osa suomalaisista ei ole sodassa traumatisoitunut.
Anoppini on ihan tilallisen tytär savosta, ei sotatraumoista tietoakaan. Jostain syystä ajatellaan että sotatraumat koskettavat koko suurta ikäluokkaaei ole niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 50-l syntyneet vanhemmat omistavat 2 mökkiä, silminkantamattomiin metsää, saaren, peltoja, vaihtavat autoa kerran 3 vuodessa.
Minä tienaan 1400 e netto / kk. Mul on tällä hetkellä van työtietokone, jota en omista. Jotta pystyisin esim. kehittymään uudelle alalle, tarvitsisin kunnon oman koneen, mutta vanhempani eivät suostu auttamaan muutamalla satasella sen ostossa.
No jos olet et parempaan pysty niin kenen vika se on?
Kenelle ne vanhempasi kaiken aikanaan jättävät, edellyttäen, että et ole kokonaan katkaissut välejäsi heihin?
Olen se, joka tuol aiemin kirjoitti. Olen väleissä vanhempieni kanssa ja tietääkseni minulle jättävät perinnöt. Ovat 70v, mutta ovat ERITTÄIN nuorekkaat ja superkunnossa, vaikuttavat 40v:ltä isä ja äiti. Ehkä kuolevat 40 v päästä...
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jokainen voi valita "kärsimystasonsa" itse. Esim. lisääntyminen on ihan oma ja vapaaehtoinen valinta, ei todellakaan pakollista, koulutusta on saatavilla jne. kyllä oma elämä on aika paljon omissa käsissä ja omasta viitsimisestä kiinni.
Olet varmaankin hyvin nuori vielä
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat lapsena eläneet sodan jälkeisessä sekasorrossa, vanhemmat ja varsinkin isät sodassa olleita ja traumatisoituneita. Kaikesta puutetta, sodan uhka edelleen varjona. Joutuneet pienestä pitäen tekemään ja osallistumaan töihin, raskaita töitä. Ei ole ollut tukia eikä tukiverkkoja kun vanhemmat käyneet töissä. Silti rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaa. Enpä kadehdi. Eläkkeensä ansainneet. Kiitos heille.
Ja sitten jos opiskelet vähän yhteiskuntaoppia ja tilastotieteitä saat pikkusen osuvamman otannan suurista ikäluokista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on syntynyt vuonna 1952, heitä asui kuusi henkeä 50 m2 mökissä, jossa oli ulkovessa. Maatalossa tehtiin aina töitä, äitini mielestä sadepäivät olivat parhaita, kun sai kerrankin lukea, eikä aina tarvinnut harventaa juurikkaita. Äidin isä oli sodassa traumatisoitunut ja haavoittunut, joten ilmapiiri oli välillä aika ankea. Opiskeluajat taisivat olla äitini parasta aikaa, silloin he asuivat yksiössä kahdestaan kaverin kanssa. Tilaa oli niin vähän, että molemmat eivät mahtuneet seisomaan yhtä aikaa. Alivuokralaisuus oli yleistä muutenkin.
Mutta kieltämättä 70-80 luku kuulostavat hauskoilta.. Haluaisin itsekin elä yhteiskunnassa, jossa suurin ikäluokka on 30-40 -vuotiaat. Ilmapiiri on vielä positiivinen ja maksajia suhteessa saajiin enemmän.. Ja tottakai työtahti oli leppoisampi silloin, ja eläkekertymät ihan poskettomia.
Mutta ei se niin mustavalkoista ole, että toiset ovat aina saamassa ja toiset ottamassa.
Ja vaikka kotoa ei mitään kovin suuria tukia ole tullut, niin ihan hyvin olen nelikymppisenä omistusasunnossa, on autot ja ulkomaanmatkat.. Eikä tämä mitenkään harvinainen elämäntyyli ole minunkaan ikäluokassani..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti kadehdi heitä. Elämä tuoreeltaan sodan jälkeen oli muutakin kuin nousukiitoista auvoa.
Huomautan että iso osa suomalaisista ei ole sodassa traumatisoitunut.
Anoppini on ihan tilallisen tytär savosta, ei sotatraumoista tietoakaan. Jostain syystä ajatellaan että sotatraumat koskettavat koko suurta ikäluokkaaei ole niin.
Luultavasti tilallinen joutui luovuttamaan hevosen ja miehiä sotaan, ja elintarvikkeita kaikelle kansalle. Mottitalkoitakin pidettiin. Kaikki eivät todellakaan traumatisoituneet silti yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, miksi vastaukseni tähän katosi moderointiin asiattomana:
"Kuka vain voi kouluttautua ja päästä hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki on vain itsestä kiinni."
Niin on nyt, mutta ei ollut 40-50-luvulla syntyneillä. Ei ollut maksutonta peruskoulua, lukioita oli harvassa eikä ollut maakuntayliopistoja..
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella sukupolvella on omat haasteensa. Esim. 90-luvun lama.
Joo, vei 70-luvulla syntyneiltä monta vuotta, mutta pienet oli vauriot jo talonsa maksaneilla suurten ikäluokkien edustajilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"50-luvulla ei ollut lamaa vaan sodanjälkeinen nousukausi, BKT nousi noin 5% vuosivauhtia ja hyvinvointi kasvoi vuosi vuodelta."
Nousukausi??
50-luvulla oli sodan runteleman Suomen jälleenrakentaminen, sotavelkojen ja sotakorvausten maksu Neuvostoliitolle, ruuasta ja rakennustarvikkeista oli huutava pula, osa elintarvikkeista kortilla ja ostamista rajoitettiin, tuontia ulkomailta ei ollut, lähes miljoona miestä ja lottaa haavoittui sodassa ja niitä hoidettiin, samoin valtava määrä sotaorpoja, menetetyn Karjalan evakot asutettiin jne.
Tämäkö oli mielestäsi nousukausi 50-luvun Suomessa?
Sitten tuli 70-luvun lama ja suurtyöttömyys ja pelkästään Ruotsiin työn perässä muutti 700.000 henkilöä.
Nyt vähän edes numeroita kuntoon. Sodissa haavoittui yhteensä noin 200 000, joista suurin osa lievästi jolla ei ollut vaikutusta
Joo, ei 50-luvulla vielä sodan jälkeinen sukupolvi osallitunut, sen hoiti heidän vanhempansa, sodan käynyt sukupolvi. Pula-aika kuitenkin loppui 54. Ei niitä evakkojakaan asuttanut sodan jälkeinen sukupolvi.
Öljykriisi iski, joo. Joutuivat vähentämään ajeluitaan. Ruotsiin muuttaa vieläkin koko ajan työn perässä ihmisiä. Oli vaan paremmat palkat siellä, mutta niin on nykyäänkin. Ja toi suurtyöttömyys... Kekkonen pisti hätätilahallituksen hoitamaan työttömyyttä, kun se nousi 5n prosenttiin, nykyään takoo jotain 30% jos vippaskonstit otetaan pois.
Aika harva 40 ja 50 luvulla syntynyt varsinaisesti ehti sotatoimiin, sota kuitenkin loppui, kun olivat 4. Edelisen sukupolven ponnisteluja ei kai kukaan kyseenalaista, mutta tää seuraava, hippisukupolvi, on siististi siirtänyt omaan kulutukseensa ainakin 4:n sukupolven työn tuoton.
Olen 40-luvulla syntyneiden vanhempien lapsi. Ei ollut päivähoitoa ja tukiverkkoja 70-luvulla tarjolla. Meilläkin oli vaihtuva apulainen, jonka piti katsoa meidän lasten perään, kun vanhemmat olivat töissä. Apulaisen palkka maksettiin itse. Vanhemmat olivat käyneet kouluja, eivät siis marssineet suoraan kansakoulusta työhön. Lisäksi kommentoisin tuohon hulppea eläke kohtaan, että isäni kuoli kuuskymppisenä ennen kuin ehti eläkkeelle. Äiti puolestaan oli töissä seitsemänkymppiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka vain voi kouluttautua ja päästä hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki on vain itsestä kiinni.
Hieno ilosanoma lievästi kehitysvammaisille, jotka on tuomittu tässä maassa köyhyyteen ja osattomuuteen.
Mene ja kerro heille tätä ilosanomaa. Kun tämä tieto saavuttaa heidät, niin kaikki lukee itsensä lääkäreiksi.
40 luvulla syntyneet isovanhempani näkivät nälkää, joutuivat samaan aikaan opiskelemaan sekä käymään töissä, vanhempainvapaa oli vain muutaman kk maksimissaan. Teidän olisi itse pitänyt elää sitä aikaa niin ette sanoisi tuollaisia asioita. Joka perheessä kuoli keskimäärin vielä 40 luvulla 2 lasta (!).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti kadehdi heitä. Elämä tuoreeltaan sodan jälkeen oli muutakin kuin nousukiitoista auvoa.
Huomautan että iso osa suomalaisista ei ole sodassa traumatisoitunut.
Anoppini on ihan tilallisen tytär savosta, ei sotatraumoista tietoakaan. Jostain syystä ajatellaan että sotatraumat koskettavat koko suurta ikäluokkaaei ole niin.
Ihan tutkitusti sodan traumat ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen sodan päättyessä ja meillä on vasta nyt kasvamassa sukupolvi, jotka ovat siitä vapaa.
50-ja 60-luvulla syntyneiden vanhemmat ovat kokeneet ihan konkreettisesti arjessaan kokemaan sodan kauhut, jotka eivät ole ole voineet olla vaikuttamatta arkeen ja lapsen kasvatukseen. Ja se näkyi vielä 80-luvulle saakka suurena määränä mielisairaaloita, joita oli joka niemessä ja notkossa, alkoholi- ja väkivalta ongelma. Tästä hyvä esimerkki on Kahdeksan surmanluotia-elokuva, siitä saa hyvän kuvan sen ajan Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka vain voi kouluttautua ja päästä hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki on vain itsestä kiinni.
Hieno ilosanoma lievästi kehitysvammaisille, jotka on tuomittu tässä maassa köyhyyteen ja osattomuuteen.
Mene ja kerro heille tätä ilosanomaa. Kun tämä tieto saavuttaa heidät, niin kaikki lukee itsensä lääkäreiksi.
Ovatko kaikki työttömät kehitysvammaisia?
Vierailija kirjoitti:
Hönö on palannut🤣🤣🤣🤣
No missä olit?
Hyviä ehdokkaita molemmat, Stubb ja Haavisto. Tärkeintähän on joka tapauksessa se, ettei oikeusistuimessa tuomittu pikkurikollinen Halla-aho ole toisella kierroksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota- ja pulaajan lapsuus ja nuoruus, 60 - 70 luvun köyhyys. 80-luvun nousukausi, 90-luvun lama, 2000 luvun uusi nousu, noin 2010 taitteen romahdus, 2020 terveyspalvelujen alasajo.
Kyllä he ovat saaneet kaiken! Kunnon vuoristorata. Sitä 60 - 70 luvun köyhyyttä ei voi enää edes ymmärtää, tai lapsuutta ilman isää pommisuojassa istuen. Onnen Pekat!
Kyllä se niin menee että köyhyys ja ne köyhät henkiset tavat periytyi pahimmin jälkipolvelle. Se no kaikista kamalinta.
Sellainen nuori joka on kasvanut noista perinteistä. Se ei nouse koskaan tuhkasta. Köyhyys on luonut lapsesta lähtien apatian ja yrittämättömyyden olotilan. Ei voi sanoa onnen pekaksi sellaista, joka ei osaa käyttää saamiaan rahoja, vaan mieluummin laittaa säästöön, mutta ei käytä niitä koskaan mihinkään ja ei osaa naut
Kuka vain voi kouluttautua ja päästä hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki on vain itsestä kiinni.
Toki, mutta Suomessa ei työnteolla rikastu, kiitos verotuksen. Koulutuksella ei ole väliä, sen kun laittaa firman pystöön, katsoo menestyykö vai ei. Jos menestyy niin firman myymällä saa sitä eniten rahaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti kadehdi heitä. Elämä tuoreeltaan sodan jälkeen oli muutakin kuin nousukiitoista auvoa.
Huomautan että iso osa suomalaisista ei ole sodassa traumatisoitunut.
Anoppini on ihan tilallisen tytär savosta, ei sotatraumoista tietoakaan. Jostain syystä ajatellaan että sotatraumat koskettavat koko suurta ikäluokkaaei ole niin.
Mutta kun 90-luvulla syntyneiden terapeutit on opettaneet, että terapoitavan vanhemmat on ylisukupolvisten sotatraumojen takia tunnekylmiä ja kohdelleet lapsiaan kaltoin, niin totta hitossa sotatraumat on koskettaneet kaikkia sota-aikana eläneitä ja heidän jälkeläisiään-
Kuka vain voi kouluttautua ja päästä hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki on vain itsestä kiinni.