Eikö täällä vielä ole puitu Perhe-lehden vaistovanhemmuutta?

niin rikolliseksihan siitä tulee ja vähintään nyt syrjityksi ja kiusatuksi lapsi-rukka.



Hohhoijaa. Vaikka olisi kuinka lapsentahtinen, raja se on parhaankin äidin jaksamisella eikä kaikessa tehdä kuten lapsi haluaa. Epätäydellisessä maailmassa pettymyksiä tulee lapselle niin kotona kuin muuallakin ilman, että niitä tarkoituksella tuotetaan.



Se, mikä itseäni vaistovanhemmuudessa huolestuttaa, on vanhempien, erityisesti sen enemmän kotona olevan jaksaminen. Lapsentahtisuuden ihanne mielessään sitä saattaa ehkä liian monta kertaa ylittää omat sietokykynsä rajat ja uupua. Ja sitten alkaa nähdä punaista pienemmistäkin hankaluuksista ja sen takia kohdella lapsia kärsimättömästi ja huonommin.



Vanhemman pitää itse tuntea oman jaksamisensa ja voimisensa rajoitukset ja tuoda ne ystävällisesti esiin. Siitä sitä lapsellekin tulee niitä realiteetteja ja kokemusta siitä, että muutakin on kuin hän itse.

Vierailija:

joku imetysfanaatikko ja imetti varmaan aika pitkään myös omaa poikaansa..

Mut mun mielestä joko koko idea ei toimi tai äiti oli käsittänyt jutun väärin. Ei koskaan kieltänyt poikaansa, joka terrorisoi muita lapsia tekemällä mitä mieleen huvitti, mielileikki oli sohia kepeillä tai miekoilla toisia ja toiset äidit vei lapsiaan kauemmaksi, kun äiti ei sanallakaan puuttunut tapahtumiin. Jos lapsi satutti toista, ei äiti vaatinut anteeksipyyntöä tai mitään. Lapsella ei vaikuttanut olevan mitään käsitystä siitä miltä muista tuntuu eli empatiakyky puuttui.

Lapsille ei saanut sanoa EI, vaan piti istua alas, ja NEUVOTELLA heidän kanssaan siitä, millainen käytös on soveliasta ja millainen ei. Arvatkaa kiinnostiko poikia neuvotella? No ei tosiaankaan. Meno oli aivan mielipuolista, kestin siellä 4 kk ja sitten lähdin toiseen perheeseen.

Nyt isompi on tokalla luokalla koulussa, ja kuulemma tarkkiksella. Oi mikä yllätys.

Vaistovanhemmuuden olen itse käsittänyt niin, että esim. vastataan vauvan itkuun nopeasti, ei pidetä tiukkoja 4 t syöttövälejä jne. ja vauvaa kannetaan paljon mukana.



Ja toki lapsille pitää puhua arvostavasti, kertoa asioista, perustella ja keskustella. Mutta kyllä minun vaistoni käskee sanomaan EI joissakin tilanteissa. Jos lapsi on esim. juoksemassa autotielle tai työntämässä sukkapuikkoa pistorasiaan...



Ja annan lapseni valita joissakin asioissa, mutta perusasiat päätän minä.



8-vuotias olisi minusta saanut kaksi vaihtoehtoa: jää kotiin, tai kävelet itse mukaan kauppaan.



Enkä minäkään sinänsä kannata rankaisua; mutta kyllä meillä esim. piti jossakin vaiheessa pistää uhkaus tietokonepäivien menetyksestä, kun 9-v poika alkoi kokeilla kirosanojen tehoa. Olisi tietysti voinut yrittää viikkotolkulla keskustella, kun tuo nyt ei minusta ole kivaa kielenkäyttöä - mutta uhkaus pelipäivän poistosta kyllä toimi heti :)



Eli vaistovanhemmuutta on kait sitten monenlaista, mutta kyllä vanhemmat vaistomaisesti kai asettavat lapselleen myös rajoja ja ohjaavat elämään ihmisten kanssa?

Tämä siis liittyi vertaukseen, että lapsi on kuin puoliso, jota ei tarvitse komentaa, mutta nähtävästi (lasta) pitää kuitenkin " totella" ja edetä hänen toiveittensa mukaan (ei halua kenkiä jalkaan, joten kannetaan).

Jokainen tietää, mitä tapahtuu, kun ns. vaistovanhemmuuden kokenut lapsi kasvaa isoksi. Tulee yhteiskunnalle melko kalliiksi!

Lasten ajattelutapa ja kyky ilmaista itseään on rajallinen ja ymmärryskään ei ole aikusten tasolla. Ei vaikka asioita selittäisi kuinka syvästi.



Tämän takia lapsia pitää juuri käskeä aika ajoin selkein lyhyin ilmaisuin, jotta lapsi tietää toimivansa väärin.



Tosin...pitäähän meidän naisten noita miehiäkin aika ajoin käskyttää...muuten ei tässä maailmassa kovin moni asia etenesi minnekään=)

Heippa, me lähetään nyt kauppaan. Kannan kolme lasta reppuselässä.. saattaapi kestää tämä kauppareissu, mutta mitäpä sitä ei lapsiensa eteen tekisi!

Olen imettänyt kuopusta lapsentahtisesti, ja edelleen hän saa rintaa aina halutessaan (täytti juuri 1v). Esikoistakin (nyt 3½v) imetin lapsentahtisesti, mutta vain 2 kk, silloin jouduin leikkaukseen ja imetys lopetettiin (sain lääkityksen 4 kk ajaksi, sen aikana ei saanut imettää).



Molempia lapsia on pidetty paljon sylissä, kuopus oli käytännössä katsoen aina kantoliinassa päiväsaikaan pikkuvauvana. On heitä kyllä rattaissakin kuljetettu, miten muutenkaan tekisimme päivittäisen kävelylenkkimme?



Meillä on perhepeti, esikoinen nukkui siinä niin kauan kunnes itse pyysi päästä omaan huoneeseensa, eli vähän yli 2½v. Kuopus on perhepedissä edelleen, ja saa ollakin niin kauan kuin haluaa.

Meillä ei ole tarkkoja nukkumaanmenoaikoja, vaan isompi lapsista saa valvoa niin kauan kunnes jaksaa. Mutta jos aamulla on sovittu meno johonkin, selitän hänelle että nyt sinun täytyy mennä nukkumaan, että jaksat aamulla nousta. Hän ymmärtää sen, ja menee nukkumaan. Kuopuksen laitan petiin silloin kun hän alkaa vaikuttaa väsyneeltä.



Mutta: erona moniin vaistovanhempiin, en koe tarpeelliseksi pitää lapsia lähelläni aivan koko ajan. Kuopus on ollut hoidossa isovanhemmillaan pienestä saakka, joskus muutaman tunnin, puolivuotiaana oli jo muutaman vuorokaudenkin. Esikoinen pyytää välillä päästä isovanhemmille joko muutamaksi tunniksi leikkimään tai yökylään, ja jos isovanhemmille sopii, tottakai päästän lapsen sinne. Pidän tärkeänä sitä, että isovanhemmille ja lapsille kehittyy lämmin suhde, ja sitä, että lapseni eivät opi olemaan riippuvaisia minun läsnäolostani 24 tuntia vuorokaudessa, vaan osaavat olla myös muiden aikuisten kanssa.



Ei-sanaakin meillä käytetään, mutta vain silloin, kun lapset ovat tekemässä jotain mikä voi olla vaarallista heille itselleen. Esimerkiksi sohvatyynyjen alas heittely ei ole vaarallista, joten sitä en kiellä, mutta sukkapuikon työntäminen pistorasiaan on vaarallista, ja se kielletään. Lapset myös auttavat minua korjaamaan sohvatyynyt takaisin paikoilleen, jos ovat ne levittäneetkin. Ja kylässä toki on eri säännöt kuin kotona: siellä noudatetaan kyläpaikan emännän ja isännän sääntöjä, kotona meidän sääntöjämme.



Asia, joka eniten häiritsee monia vaistovanhemmuuden periaatteita noudattavia tuttujani on se, että esikoiseni on päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. Hän itse pyysi päästä sinne, kun oli kavereiltaan kuullut että siellä on kivaa. Ja koska meillä ei ole lähellä mitään kerhoa tms johon 3-vuotias pääsisi, laitoin hänet päiväkotiin 2 päiväksi viikossa, 6 tuntia kerrallaan. Hän oppii siellä olemaan toisten lasten kanssa, ja noudattamaan sellaisia sääntöjä joita meillä ei kotona ole. Hän on pärjännyt siellä erittäin hyvin, vaikka onkin saanut kotona kasvaa melko vapaasti.



Mitä tulee lasten vertaamiseen puolisoon, sitä en ymmärrä lainkaan. Ei lapsi ole aikuinen, puoliso on. Lapsi toki on perheenjäsen siinä missä puolisokin, mutta puoliso on vastuussa monesta asiasta, lapsi ei ole vastuussa mistään. Lapsen tehtävä on olla lapsi, ei tasavertainen kumppani äidille. Puolisoiden välisessä suhteessa on tekijöitä, jotka eivät vanhemman ja lapsen väliseen kanssakäymiseen kuulu.



Enkä missään tilanteessa suostuisi kantamaan edes tuota 3½-vuotiastani kauppaan jos hän ei halua laittaa kenkiä jalkaan, saatikka sitten isompaa lasta ;) Jos lapseni ei halua kenkiä, kerron hänelle mitä se merkitsee: sitten hän ei voi tulla kauppaan, mutta ei hän voi kotiinkaan yksin jäädä. Aina on todennut, että fiksuinta on pukea reippaasti, ja olemme päässeet kauppaan ilman riitelyä.

Kun lukevat tai kuulevat jostain lehtijutusta erilaisesta kasvatusideologiasta, niin heti sitten tiedetään, miten tämä on kaiken pahan alku ja juuri. Tosi hienosti olettekin täydentäneet koko kuvan ongelmavanhemmuudesta...



Jos siellä pääkopelossa yhtään vielä virtaa, niin voisko sitä välittää tiedon, että vaistovanhemmuusideologia ei takaa, että kukaan sitä noudattava onnistuisi kasvatuksessan tai olisi käsittänyt edes sitä oikein. Vastaavasti teidän ennakkoluulonne eivät tee vaistovanhemmuudesta sinällään lapsille haitallista.



terveisin kriittinen lukija, joka aikoo ottaa enemmän selvää, vaikka ei vaistovanhemmaksi taida olla muuttumassa

Ei pieni lapsi voi ymmärtää sitä, että hänenpitää osata päättää asioista.

Lapsen täytyy myös kokea pettymyksiä. Ja vanhemmat, jotka lohduttavat pettymyksen kohdatessa.

Rakkaurtta ja rajat, niitä hän tarvitsee.

kauhee pettymys! melko normaalilta touhulta mun mielestä vaikutti. enkä ainakaan minä saanut käsitystä että äiti kantaisi pojan kauppaan, se oli vaan ihan pelkistetty esimerkki, " lapsen kanssa voi myös neuvotella asioista, esim. ai jaa, et siis halua panna kenkiä jalkaan, no miten me sitten tehdään?" eikä " meidän kaspar on laiska vätys ja mä kannan sen sitten kauppaan" .



itse en nukkuisi 8-vuotiaan kanssa (tai mistäs mä tiedän kun oma esikoiseni on vajaa 2v, ja hänen kanssaan kyllä nukun), mutta muuten en pitänyt kovin erikoisina näiden haastateltujen äitien kasvatusmalleja.



ainakin he kasvattavat lapsiaan _jollakin tavalla_, ovat kiintyneitä lapsiinsa ja ovat ajatelleet asiaa. itse ajattelisin tässäkin ketjussa pelättyjen raiskaajien ja rosvojen tulevan etupäässä sellaisista perheistä, jossa vanhemmat eivät ole erityisen kiinnostuneita lapsistaan ja vaivaavat päätään ennemmin " aikuisten asioilla" (viinalla, seksillä, rahalla, yleisellä vitutuksella..).



itse suosin omien lasteni kasvatuksessa esim. pitkää imetystä, liinassa kantamista, kainaloon nukuttamista, yleensä lähellä pitämistä ja lapsen täydellisen riippuvaisuuden hyväksymistä, en lapsen karaisemista tms. kuitenkin komennan ja asetan rajoja ihan surutta, myös silloin kun kielletty asia ei ole lapselle itselleen vaaraksi vaan vaikka minun mielestäni sopimaton tai muuten ei-toivottu. ja ihan oikeasti olen sitä mieltä että kirkasotsaisimmankin vaistovanhemman hyvät aikeet karisevat siinä kohtaa kun perheeseen syntyy oikeasti rajoja kaipaava adhd tms. lapsi.

ja muut jotka eivät halua asettaa rajoja tai sanoa ei sitä aikaa kun lapsenne tulevat murrosikään!

Siinähän mietitte mitä olis voinu tehdä toisin.

Pahimmassa tapauksessa lapsi haluaa siideriä ja onhan sen saatava ettei tule pahamieli joten ei muuta kuin kauppaan hakemaan sitä lapselle

Vai eikö näille lapsille tule murrosikää?

Vierailija:

Pahimmassa tapauksessa lapsi haluaa siideriä ja onhan sen saatava ettei tule pahamieli joten ei muuta kuin kauppaan hakemaan sitä lapselle

voin sanoa, että minut on kasvatettu aika rajattomasti ja minua on kohdeltu jo varhain " toisena aikuisena" .

En näe asiaa positiivisena, sillä lapsi rasittuu liikaa, kun aikuinen kaataa hänen niskaansa vastuun ja murheensa. Lapsen pitäisi saada olla lapsi, ja turvautua " aikuisen kaikkivoipaisuuteen" . Siitä on hyvä lähteä rakentamaan itsenäisyyttä.

Aika jännä, että lehtijuttu herättää äideissä näin kovasti suuttumusta. Minusta Karlan elämänarvot ovat humaaneja ja hienoja. Kuka on väittänyt, että täällä helpolla pitäisi päästä?



neljän emo, joka kyllä komentaa, kun on tarvis

Jokunen vuosi sitten luin arvostamastani lehdestä asiaa vaistovanhemmuudesta. Ihmettelin kuinka hyvä lehti julkaisee jopa vaarallista kasvatusohjetta, siinä nimittäin kehotettiin aikuisia toimimaan lasten ehdoilla kuten pistorasiasta kiinostuminen, siis siihen tutustuminmen jos lapsi halusi. Samoin olin varma että joku lapsi jää auton alle kun sitä kirjoitusta vain uskoo, lapsen tielle menosta. Perhepeti mainitiin, ei varmaan huono asia, mutta muuten... kannattaa sittenkin pitää se maalaisjärki.

Kerroin hetki sitten lukemastani lehdestä vaistovanhemmuudesta. Jes! Löysin kyseisen lehden, vuodelta 2000. Kirjoitan kohtia sana sanalta: - kaksi vuotta täyttävä lapsi haluaa tutustua kotona pistorasiaan. Kristel (on äiti) tekee sen hänelle mahdolliseksi huolehtimalla, että sähkövirta on katkaistu sillä aikaa. Hän uskoo että kun lapsi saa rauhassa tutkia pistorasiaa, sen viehätys lakkaa, kun tutkimus on tehty. Jos taas rasian lähellekään ei saa mennä, viehätys säilyy todennäköisesti pidempään. Itselle tuli vain mieleen, että kuinkahan kaksivuotias tajuaa kylässä ollessaan että siellä onkin virta päällä ja ruuvimeisselillä tökkiminen onkin vaarallista, äiti ei ole ehkä koko ajan lapsen vieressä vahtimassa mitä tekee. Vaikkei meisseli, voi löytyä ruuvi, puikko käsitöistä tai muu jonka haluaa työntää reikiin. Äiti jatkaa: Jos lapseni leikkii kadulla ja auto lähestyy häntä, totta kai vedän hänet pois vaarasta. MUTTA SE EI SILTI TARKOITA, ETTÄ JULISTAISIN SÄÄNNÖN , JONKA MUKAAN KADULLA EI KOSKAAN SAA LEIKKIÄ. Itse taas mietin, että kuinkahan käy jos äiti lähtee juoksemaan leikkivän kaksivuotiaan perään tiellä, ettei auto ajaisi päälle. Juokseeko lapsi karkuun ja ehtiikö äiti ajoissa. Minun mielestäni ajotie ei ole mikään leikkipaikka! Lapselle jää mieleen että tiellä saa olla ja leikkiä. Tämä vaistovanhempi- äiti ei kyllä opeta lapselleen vaaratilanteista, voihan lapsi joskus äidin huomaamatta taas kaivella kotonakin pistorasiaa kun on ennenkin annettu. Toivottavasti virta ei ole päällä siinä kohtaa. Sama äiti jatkaa: TCS-ajattelun mukaan aikuinen tietää enemmän kuin lapsi, mutta se ei tarkoita sitä, että aikuinen tietäisi paremmin.

Ihan käsittämätön mörkö tehdään ihan normaalielämään kuuluvista asioista.



Elämä on tällaista, me eletään yhteiskunnassa muiden kanssa eikä missään metsässä. Paras palvelus mitä vanhemmat lapsilleen voi tehdä, on opettaa heidät elämään siten, että kaikilla on hyvä olla. En ymmärrä missä ihmeessä nämä KArla Lopin kaltaiset tyypit aikoo lapsensa pitää, kotonako?



AIvan varmaa on, että lapsi joka ei osaa ytheisiä pelisääntöjä on hyvin yksinäinen lapsi. Sen nyt muistaa jo omasta lapsuudestakin.