Eikö täällä vielä ole puitu Perhe-lehden vaistovanhemmuutta?

Ei sinällään, että tuossa on paljon sellaista mitä käytän itsekin oman lapsen kasvatuksessa, pyrin keskustelemaan ja en yleensä huuda, melko vähän myös rankaisen (mutta jostodella on aihetta niin silloin kyllä). Se toinen juttu oli huomattavasti parempi... äiti esim. sanoi että ruokailuista ja nukkumaanmenosta ei lapsi saa itse päättää. Olisi kyllä ollut kiva tietää milloin tuo kouluikäinen poika sitten mahtaa mennä nukkumaan, kun ei mitään nukkumaanmenoaikaa ole.. ??



Kyllä lapsi rajat tarvitsee.. sitä mieltä olen ainakin minä!!

Itse olen täysin toisessa ääripäässä. Rytmitin vauvan jo 2-kuisena, jolloin alkoi nukkua täydet yöt omassa sängyssään pikkuitkun kera. (Tämä kertookin kaiken, eikö totta?)



Luulen kuitenkin, että jokaisen genren lapsesta voi kasvaa ihan hyvä ja lainkuuliainen kansalainen. Luulen, että tämä Karla Lopin poika kasvaa omassa elämänpiirissään ehkä taiteilijaksi tai vastaavaksi. Oma koulittu ja klassisesti kasvatettu lapseni taas löytää oman tiensä. Uskon, että hyviä kasvatustyylejä on monia. Ja toisaalta jokaisessa tyylissä on omat sudenkuoppansa. Meillä se on liiallinen kurinpito ja Lopin perheessä liiallinen hyysääminen.



En ollenkaan tajua, miksi Karla Loppi uhraa oman elämänsä tuollaiselle touhulle. Toisaalta vaistovanhemmuudesta voi saada elämäänsä tosi paljon sisältöä, josta meikäläiset eivät mitään tajua.



Pointtini on, että on monia tyylejä elää ja kasvattaa lapsi. Parasta on valita se tyyli, johon voi itse sitoutua. Silloin lapsi kai voi kaikkein parhaiten.



T: Hullu unikouluttaja

Ei tule lapsi pärjäämään noilla eväillä ja äidistä tulee katkera, kun tajuaa jossain vaiheessa että on pilannut lapsensa tulevaisuuden.

-----Luulen, että tämä Karla Lopin poika kasvaa omassa elämänpiirissään ehkä taiteilijaksi tai vastaavaksi------



No ei siitä ainakaan 8:sta 4:ään työntekijäksi koskaan ole :)

Jumalauta, että joku asettaisi työajat!

aloja, joilla ei työskennellä klo 8 - 16. Näitä aloja on itse asiassa merkillisen paljon.



T: Hullu unikouluttaja

tietää onko lapsella ikäistänsä seuraa vai onko äitinsä kanssa kaiken aikaa.



Sairaalta ja kieoroutuneelta vaikuttaa jos lasta vertaa puolisoon. Perverssiä.

vieraantunutta sanon minäkin. Luin ko. jutun ja mulla pisti silmään siinä myös se, että nukkuvat vielä perhepedissä. Ja poika on 8. Jep, jep. Siihen on varmaan useampi ihan pätevä syy, ettei ko. naisella ole miestä. Jotenkin en tuossa yhtälössä näe miehen mentävää aukkoa.

Ihan mahdoton ajatus noin lapsilähtöinen kasvatus. Oma 6-vuotias lapseni suorastaa rakastaa sääntöjä (esim. pelien ja leikkien sääntöjä pitää noudattaa pilkulleen) ja nauttii, kun tietää jo hyvin, mitkä rutiinit on syömisen, nukkumaanmenon yms. toimien kanssa. Samoin lapselle on tärkeää, että syy-seuraussuhteet toimivat ja niiden pitää olla loogisia ja pysyviä.



Luulen, että lapsi ahdistuisi, jos maailma olisi hänelle vain tyhjä taulu, jossa hän olisi kaiken keskipisteenä. Onhan näitä vapaan suunnan kasvatustieteilijöitä ollut iät ja ajat, mutta kovin hyviä tuloksia ei näillä metodeilla olla saavutettu.



Onko se muka niin vaikeaa antaa molemmat, sekä rajat että rakkautta? Pelkästään toista ääripäätä edustavat tekevät lapselleen karhunpalveluksen.

Minä olen tällainen puolivallaton kasvattaja, mulla ei ole mitään ennalta päätettyä linjaa. Kannatan vauvantahtisuutta, lähellä pitämistä ja imetystä. En kuitenkaan osaa kuvitella, miten arki meillä sujuisi, jos minulla ei olisi auktoriteettia, jos en määräisi ja kieltäisi. Meillä kyllä keskustellaan ja perustellaan paljon, mutta mielestäni minulla on elämänkokemukseni ja kaiken kantamani vastuun perusteella oikeus käskeä ja kieltää perustelemattakin, jos arjen sujuva pyöriminen sitä vaatii.



Joku sanoi vaistovanhemmuutta tekosyyksi laiskuudelle. Minä taas ajattelen, että kieltäminen ja käskeminen on paljon vaivattomampaa kuin alituinen luovien ratkaisujen kehittäminen lapsen oikkujen mukaan.

" Kaspar saa tehdä melkein mitä tahansa"



Mitähän tuo melkein sana käsittää? Saako toisia vaikka lyödä? ja onko anteeksi pyytäminen ja katuminen vain oman tunnon asia 2 vuotiaasta saakka?? Vai saako lapsi vetää karkkia niin paljon kuin tahtoo vai onko kyse siitä että lapsi saa päättää mitä pukee päälleen ja miten tukka leikataan? vai osallistuuko lapsi päätöksiin kaikista hankinnoista ja yleisesti arjen pyörittämisestä??



Yleisesti ottaen sopiiko tuollainen läheskään jokaiselle temperamentille???



" Karla ajattelee lapsen ja aikuisen suhteesta samalla tavalla kuin parisuhteesta"



Lapsiko on siis täysin tasa-arvossa osaamisten ja tietojen kanssa yhteiskunnasta, ihmisten kanssa käyttäytymisestä ja toimeentulo ja elätys asioista?? Lapsellako on yhtä suuri vastuu/seuraus tekemisistään kuin puolisolla?? Onko lapsen harteilla koko yhtä suuri vastuu ja päätösvalta kuin vanhemmalla elämän pyörittämisestä??



" Maailma ei kaadu siihen jos kukaan ei määrää"



Mites asia toimii sitten kun työnantaja määrää? Tai entä kun poliisii märää? tai Suomen lait? Kuinka sitten käy kun ylinopeusrajoituksista ei enää neuvotellakaan vaan se on ehdotonta pakkoa? Tai entä kun työnantaja antaa ikävää hommaa töissä ja siitä ei neuvotella? jne. Oppiiko lapsi tuollaisessa kasvatuksessa ymmärtämään että kaikesta ei kuitenkaan maailmassa voida neuvotella??



" Kun vastakkain laitetaan lapsen ja vanhemman tieto, Karla luottaa mieluummin lapseen"



Herran jestas! Joka asiassako? Lakien suhteenko? Yleisten hyvinvointi ja terveysasioiden suhteen? Muita ihmisiä kohtaan käyttäytymisen suhteen? Oikean ja väärän suhteen? Talousasioissa? Perheen elättämisessä ja toimeentulossa? Yhteiskunnan tavoissa ja tottumuksissa? Eikö elämänkokemus tuo vanhemmalle missään painoarvoa vai onko lapsen vaisto jopa parempi yhteiskunnan asioissa ja säädöksissä???



" Neuvoa kannattaa kysellä lapselta itseltään: Mitä me nyt tehdään kun, kun meidän pitäisi saada ruokaa kaupasta, mutta sinä et suostu laittamaan kenkiä jalkaan? Ahaa kannan sinut reppuselässä? No minä kannan sinut reppuselässä, mutta sopiiko että kävelet takaisin, jotta saan kannettua kassit? Otetaan kengät taskuun."



Hmmm... Mitäs kun niitä neuvoteltavia on joka tilanteessa 3, tai jopa enemmän??!?!



Ja miten tuo toimii jos rinnalla olisi myös mies???



Yleisesti tuo artikkeli herätti paljon kysymyksiä ja hämmästystä.

Olen samoilla linjoilla kyllä läheisyyden ja keskustelun suhteen. Minusta läheisyys on äärettömän tärkeää. Lisäksi keskustelu lapsen kanssa jokaisessa iässä on tärkeää.

Minusta lapsen ja aikuisen suhteessa molemmat ovat arvoltaan, hyvyydeltään ja lähtökohdiltaan yhtä tärkeitä. Lapsen vaistot on varmasti paremmat kuin aikuisen, mutta uskoisin että aikuisen tietämys on myös monessa asiassa kokemuksen viisaudella parempi kuin lapsen.



Kun pienelle kaikki selitetään alusta asti, eikö se ole ihan pienen vaikea välillä ymmärtää ja jatkuvista selityksistä tulee vain hölypölyä??

Mites pieni lapsi kestää noin uskomattoman päätösvastuun??



Pääpiirteittäin artikkelin perusteella minusta Karla Lopin kasvatus ei kuullostanut kovin vakuuttavalta ja järkevältä... Minni Niemelän kuullosti sentään huomattavasti vastuullisemmalta ja järkevämmältä.

Olisin kaivannut enemmän käytännön esimerkkejä tuosta kasvayusmallista. Jäi aika teoreettiseksi. Äkkiseltään kuulostaa oudolta. Aikuisena tuolla lapsella on kaksi mahdollisuutta:



A) Joko hän törmää pahasti muuhun yhteiskuntaan kun kaikki ei menekään niin kuin hän haluaa, tai



B) Hän menestyy aikuisena hyvin, koska lapsuus on ollut turvallinen (?) ja häntä on huomioitu paljon.



Olisi tosi mielenkiintoista tietää, kumpi noista toteutuu. Malli kyllä vaatii vanhemmilta tosi paljon, täytyy olla todella asialle vihkiytynyt.

Sääli tuli poikaa. Kylän koiratkin nauravat.



Tervettä tuo ei ole.

Imettääköhän se vielä sitä poikaa ja mitä kiksejä siitä saavat jos imettää?



Koulussa taatusti kiusataan tuon jutun jälkeen. Kiinnostaisi tietää minkälainen tämä lapsi on koulussa ja miten rasittava tuo äiti on opettajalle. Jos olisin opettaja en haluaisi tuollaista lasta luokalleni.

Meillä keskustelaan ja selitetään parivuotiaallekin paljon (olen suulas ja höpöttelen muutenkin plajon). Mutta minusta siinä on raja. Lapsi ei ymmärrä kaikkea ennen kuin vasta joksus murkkuiän kynnyksellä ja sitten tulee se murkkuikä siihen ymmärtämisen esteeksi. Voi olla lapslle stressaavaa jos hänen edellytetään koko ajan ymmärtävän kauheasti ja osaavan valita monimutkaisista asioista. Ei lpasuus voi olla pelkkää kulmat kurtussa miettimistä.



Minusta lapsentahtisuus on järkevä käsite vauva-aikana, myöhempien ikien kohdalla pitäisi puhua enemmän lapsen ikäkausien mukaan kasvattamisesta - niin että aikuinen ymmärtää olevansa erilainen ja ottaa vastuun siitä

Ei ollut kyse vaistovanhemmuudesta tms.

Vierailija:

Sääli tuli poikaa. Kylän koiratkin nauravat.

Toki meilläkin voi lapsi joskus yöllä tulla viereen jos on nähnyt pelottavaa painajaista. Poikkeustilanteita muttei jatkuvaa.



Tämä viesti 14-vuotiaana vanhempien viereen menneeltä.



Tuollainen hörhöilyelämä on syvältä.

Vierailija:

" Kaspar saa tehdä melkein mitä tahansa"

Mitähän tuo melkein sana käsittää? Saako toisia vaikka lyödä? ja onko anteeksi pyytäminen ja katuminen vain oman tunnon asia 2 vuotiaasta saakka?? Vai saako lapsi vetää karkkia niin paljon kuin tahtoo vai onko kyse siitä että lapsi saa päättää mitä pukee päälleen ja miten tukka leikataan? vai osallistuuko lapsi päätöksiin kaikista hankinnoista ja yleisesti arjen pyörittämisestä??

Yleisesti ottaen sopiiko tuollainen läheskään jokaiselle temperamentille???

" Karla ajattelee lapsen ja aikuisen suhteesta samalla tavalla kuin parisuhteesta"

Lapsiko on siis täysin tasa-arvossa osaamisten ja tietojen kanssa yhteiskunnasta, ihmisten kanssa käyttäytymisestä ja toimeentulo ja elätys asioista?? Lapsellako on yhtä suuri vastuu/seuraus tekemisistään kuin puolisolla?? Onko lapsen harteilla koko yhtä suuri vastuu ja päätösvalta kuin vanhemmalla elämän pyörittämisestä??

" Maailma ei kaadu siihen jos kukaan ei määrää"

Mites asia toimii sitten kun työnantaja määrää? Tai entä kun poliisii märää? tai Suomen lait? Kuinka sitten käy kun ylinopeusrajoituksista ei enää neuvotellakaan vaan se on ehdotonta pakkoa? Tai entä kun työnantaja antaa ikävää hommaa töissä ja siitä ei neuvotella? jne. Oppiiko lapsi tuollaisessa kasvatuksessa ymmärtämään että kaikesta ei kuitenkaan maailmassa voida neuvotella??

" Kun vastakkain laitetaan lapsen ja vanhemman tieto, Karla luottaa mieluummin lapseen"

Herran jestas! Joka asiassako? Lakien suhteenko? Yleisten hyvinvointi ja terveysasioiden suhteen? Muita ihmisiä kohtaan käyttäytymisen suhteen? Oikean ja väärän suhteen? Talousasioissa? Perheen elättämisessä ja toimeentulossa? Yhteiskunnan tavoissa ja tottumuksissa? Eikö elämänkokemus tuo vanhemmalle missään painoarvoa vai onko lapsen vaisto jopa parempi yhteiskunnan asioissa ja säädöksissä???

" Neuvoa kannattaa kysellä lapselta itseltään: Mitä me nyt tehdään kun, kun meidän pitäisi saada ruokaa kaupasta, mutta sinä et suostu laittamaan kenkiä jalkaan? Ahaa kannan sinut reppuselässä? No minä kannan sinut reppuselässä, mutta sopiiko että kävelet takaisin, jotta saan kannettua kassit? Otetaan kengät taskuun."

Hmmm... Mitäs kun niitä neuvoteltavia on joka tilanteessa 3, tai jopa enemmän??!?!

Ja miten tuo toimii jos rinnalla olisi myös mies???

Yleisesti tuo artikkeli herätti paljon kysymyksiä ja hämmästystä.

Olen samoilla linjoilla kyllä läheisyyden ja keskustelun suhteen. Minusta läheisyys on äärettömän tärkeää. Lisäksi keskustelu lapsen kanssa jokaisessa iässä on tärkeää.

Minusta lapsen ja aikuisen suhteessa molemmat ovat arvoltaan, hyvyydeltään ja lähtökohdiltaan yhtä tärkeitä. Lapsen vaistot on varmasti paremmat kuin aikuisen, mutta uskoisin että aikuisen tietämys on myös monessa asiassa kokemuksen viisaudella parempi kuin lapsen.

Kun pienelle kaikki selitetään alusta asti, eikö se ole ihan pienen vaikea välillä ymmärtää ja jatkuvista selityksistä tulee vain hölypölyä??

Mites pieni lapsi kestää noin uskomattoman päätösvastuun??

Kyllä juttu antoi paljon ajattelemisen aihetta. Hyvää on tietysti keskusteleminen ja lapsen huomioon ottaminen. Eniten huolettaa se fakta, että yksi tärkein tehtävä vanhemmilla on opettaa lapset sietämään pettymyksiä. Jos kotona näitä pettymyksiä ei tule, koska saa tehdä mitä haluaa, tulee pakosta tilanne, että " paha" ulkomaailma ne aiheuttaa. Ja sekös lisää vaistovanhemman tarvetta suojella ja pitää kiinni lapsestaan. Loputon kierre, joka varmaan parhaimmillaan johtaa kasvamiseen kuuluisaksi taiteilijaksi tai sitten pahimmillaan narsistiseksi tyranniksi.



Eli itse ajattelen, että kultainen keskitie on paras. Itse kannatan ns. ohjaavaa kasvatusta, eli yritän rajoittaa huutamista ja rajoja asettaessani teen sen niukasti perustelleen enkä naama punaisena huutaen. Ideana se, että haluan lapseni ymmärtävän, miksi säännöt on olemassa. Toki niin että lapsi uskoo puhettani, vaikka ei joka kerta saakaan selitystä.



KOulussa työskentelevänä voi helposti nähdä sen, että yleensä käyttäytymisongelmia on lapsilla, joilla ei ole rajoja sekä niille joilla on liian tiukat rajat, eli liian autoritaarinen kasvatus on saanut aikaan sen, ettei lapsi tottele kuin selkäsaunan pelossa. Eli kotona ei ole ongelmaa, koska rajat ovat liian tiukat ja rangaistukset kohtuuttomat, koulussa sitten kun pitäisi ajatella omilla aivoilla, se ei onnistukaan, koska ei ole kehittynyt omaa omaatuntoa, vaan ainoastaan pelko rangaistuksista.



Eli itse kannatan lapsen ohjaamista; rajat ovat selkeät ja niistä voi keskustella, mutta aikuinen ne viime kädessä päättää.

Ei kukaan halua olla kaveri sellaisen kanssa, joka ei osaa sääntöjä. Lasten maailma on raaka.



Muista 10 vuotta sitten kaksplussasta jutun näistä vaistovanhemmista.

Äiti selitti, että jos lapsi haluaa tutkia kylässä kaukosäätimen niin siitä vain. Kyllä äiti sen sitten kasaa ja etsii kanavat paikoilleen.



Meillä on käynyt joskus kylässä myös näitä vaistovanhempia lapsineen. En ole huolinut toista kertaa. Kaamea kaaos heidän käynnin jälkeen. kaapit pengottu ja sohvat sorkettu ja vineonauhat revitty irti yms.



Myöhemmin olen seurannut, että ei kukaan lapsistakaa halua heidän kanssaan leikkiä. Nämä vaistovanhempien lapset joutuvat seisomaan yksin koulun pihalla, eivätkä pääse yökylään eikä synttärikutsuille.



Sitten nämä vaistovanhemmat kiljuvat ensimäisinä yhteiskuntaa apuun kun heidän lastaan kiusataan. Lisäksi kun tulee muita ongelmia, sanotaan, että lapsi on vaativa ja he eivät voi sille mitään. taas yhteiskunta apuun.

eli lapsen omatuntohan muodostuu alunperin ulkoa tulleista säännöistä ja siitä että joku on kertonut mikä on oikein ja mikä väärin. Miten voi jättää jotain pienen lapsen omatunnon varaan kun ei sellaista ole ja sen pitäisi syntyä vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteessa. Aika hurjaa siis jos ei kerrota mikä oikein ja mikä värin... :(

pystyisi estämään kaikki pettymykset lapselta kotona. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, vaikka olisi kuinka lapsentahtinen tai kuinka curling (enkä nyt tarkoita, että nuo kaksi olisivat sama asia).