Tunnetteko ihmisiä, jotka valehtelevat ja liioittelevat koko elämäntarinansa?
Minä tunnen yhden. Tiedän hänen elämänsä ja perheensä ihan vauvasta asti, joten kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi mitä perheen sisällä on oikeasti tapahtunut. Monesti olen miettinyt mikä diagnoosi tällainen on, että kalastelee sympatiaa ja välillä myös ihailua valehtelemalla. Ajan mittaan on ehkä itsekin alkanut uskoa omiin stooreihinsa, mutta tietysti ne hämmästyttivät, kun niistä kuuli. (En koskaan paljastanut, ettei tuo pidä paikkansa, koska en halunnut nolata häntä. Ehkä olisi pitänyt?)
Mukana on sekä pieniä, että isoja valheita. Esimerkiksi normaalisti hyvissä töissä käyvät vanhemmat ovat muka alkoholisteja, vaikka juominen oli suht tavallista viikonloppuisin ja lomilla juomista, kaukana alkoholismista. Harrastukset ovat muuttuneet aivan toisiksi eli esimerkiksi hän on muka ollut ballerina ja voimistelija, vaikka tosiasiassa kävi vain liikuntakerhossa. Toisaalta tämä henkilö esittää myös muiden tekoja ominaan, esimerkiksi väittää olleensa radiossa töissä, vaikka tosiasiassa hänen kaverinsa oli.
Ilmeisesti taustalla on valtava riittämättömyyden ja kateuden tunne, jota valehteleminen hetkellisesti helpottaa. Vaihtuvissa ihmissuhteissa nämä valheet eivät välttämättä koskaan tule ilmi ja ehkä hän itsekin uskoo niihin. Mutta ihmissuhteissa hän valehtelee myös, itselleen edullisesti, mikä johtaa ajan mittaan siihen, ettei kukaan halua olla tekemissä. Musta muuttuu valkoiseksi eli hän selittää aina kaiken itselleen parhain päin.
Tunnen vain yhden tällaisen henkilön, mutta rikollisissa heitä varmaan on enemmänkin. Selitykset, joita rikolliset antavat oikeudessa ovat samanlaisia eli niissä on ehkä hitunen totta, mutta kokonaisuus on kuitenkin vääristelyä ja valetta. Tuollainen ihminen on aika pelottava, koska periaatteessahan hän voi tehdä mitä tahansa, kun omatunto tuntuu puuttuvan. Kaikkeen on aina hyvä selitys.
Kommentit (421)
Miten pitäisi toimia, jos huomaa jonkun valehtelevan systemaattisesti vähän kaikesta?
Aloitus on muuten puhdasta provokaatiota. Yhden narsistin kuvaus asiasta, josta kuvittelee tietävänsä kaiken.
Tiedän insinöörin, joka on tavallaan näytellyt koko elämänsä. Kepulainen ydinperhefanaatikko, monikymmenvuotinen avioliitto, joka käytännössä on pelkkä kulissi; alla jatkuvaa pettämistä ja häröilyä. Myös oma ammattitaito on liioiteltua, ihmissuhteet ja status puoliksi keksittyjä. Pahinta on se, että tämä henkilö uskoo omia tarinoitaan niin vakaasti, että harkitsee niistä historiikin kirjoittamista - tietysti omasta subjektiivisesta näkökannastaan 😳 Voiko joku kertoa mikä tällaisella on hätänä?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän insinöörin, joka on tavallaan näytellyt koko elämänsä. Kepulainen ydinperhefanaatikko, monikymmenvuotinen avioliitto, joka käytännössä on pelkkä kulissi; alla jatkuvaa pettämistä ja häröilyä. Myös oma ammattitaito on liioiteltua, ihmissuhteet ja status puoliksi keksittyjä. Pahinta on se, että tämä henkilö uskoo omia tarinoitaan niin vakaasti, että harkitsee niistä historiikin kirjoittamista - tietysti omasta subjektiivisesta näkökannastaan 😳 Voiko joku kertoa mikä tällaisella on hätänä?
Esim. Narsismi.
Toisaalta tuollaisen tarina ei sinänsä ole liioiteltu, mutta sen kuuluisi kertoa tuosta häröilystä ja säätämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kusettaminen indikoi narsistisesta persoonallisuushäiriötä, ja toisten kusettaminen psykopatiasta. Kysyisin kaukana moisesta henkilöstä.
Aika hyvä erotusdiagnostiikka narsismin ja psykopatian välillä! Ja sekin on totta, että tällaisesta henkilöstä kannattaa pysytellä mahdollisimman kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pilaa tunnelman ja saa ihmiset kohtelemaan sinua eri tavalla, ja ehkä paljastaisi että minussa on pakko olla jotain pahasti vialla s"
Ensin kirjoitat, että perheväkivalta on tavanomaista, sitten kuitenkin epäilet, että sinua alettaisiin syrjiä sen takia mitä monet muutkin ovat kokeneet, minkä vuoksi koet pakkoa valehdella asioistasi. Ajattelusi ole kovin loogista.
Perheväkivaltaa ja huonoja perheoloja ovat monet kokeneet, eikä kukaan kiinnitä siihen enempää huomiota, jos et sinäkään kiinnitä, paisuttele asioita ja korosta sen merkitystä. Tuollaiset asiathan voi sivuuttaa hyvin lyhyesti, "kotiolot eivät kummoiset olleet" tai jättää asian kokonaan sanomatta.
Sen sijaan se että valehtelee ihmissuhteissaan lähes kaiken on asia, joka on mittaluokassaan aivan toista kaliiberia kuin se, että on kasvanut väkivaltaisessa kodissa, joka (kuten sanot) on kuitenkin aika tavallista.
Eli valehtelusi on muiden ihmisten vika! Aika tyypillistä ajattelua tietynlaisille ihmisille, että heidän väärät tekonsa ovat muiden syytä ja johtuvat muista.
Tunnen, hänen valehtelunsa on vuosien mittaan vain lisääntynyt ja muuttunut vakavammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Nelikymppinen sosionomi joka mennä porskuttaa näillä tekaistuilla jutuilla urastaan ja elämästään.
Eikö sosionomikin ole suojattu nimike? Ainakin työelämässä voi tulla kovat seuraukset, jos tuollaisista valheista jää kiinni. Nehän on helppo tarkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten pitäisi toimia, jos huomaa jonkun valehtelevan systemaattisesti vähän kaikesta?
Riippuu tilanteesta. Jos valehtelee ammattinsa niin pitäähän siihen puuttua, ettei aiheudu vaaraa. Itse tarkistan nykyisin kaikki tiedot, koska pienikin valhe osoittaa, ettei tätä ihmisistä pidä päästää organisaatioon mihinkään asemaan. Valehtelu on osoitus vakavista diagnooseista. Eikä alaa tarvitse rajata, koske melkein kaikissa ammateissa on luottamuksesta kyse. Kukaan ei halua pankkiasioidensa hoitajaksi tai putkimiehen töitä kotiinsa tekemään tulevan duunarin olevan epäluotettava hoitoalasta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä, mutta tämä kohta mitä kirjoitit :
. Esimerkiksi normaalisti hyvissä töissä käyvät vanhemmat ovat muka alkoholisteja, vaikka juominen oli suht tavallista viikonloppuisin ja lomilla juomista, kaukana alkoholismista.
Et ilmeisesti ole ollut ainakaan päihdetyössä tai tunne alkoholismia, sillä valtaosa alkoholisteista käy päivätöissä ja juo lomat ja viikonloput.
Arkena saattaa mennä vain pari lasia viiniä töiden jälkeen.
Lapset kärsivät siitä tosi paljon, ja nuo muut mainitsemasi valehtelujutut voivat liittyä alkoholistiperheessä kasvamiseen.
On traumaattista lapsille joutua seuraamaan päihteiden käyttöä kodissa, jonka pitäisi tuoda turvaa.Minähän kirjoitin tietäväni tasan tarkkaan tämän perheen asiat. Tietysti voihan lapsi kokea vanhempien juomisen ras
Oletko sinä itse mahdollisesti se perheenjäsen, jonka epäillään olevan alkoholisti? Monilla on sellainen mielikuva, että alkoholisti on rähjäisen näköinen ihminen, joka kulkee kadulla päivät pitkät odottaessaan asuntolan aukeamista, että pääsee illalla sinne nukkumaan. Tuo mielikuva koskee rappioalkoholisteja, joiden alamäki on todella pitkällä. Useimmat alkoholistit vaikuttavat ok:lta, nimittäin niiden silmissä, jotka eivät joudu asumaan heidän kanssaan tai olemaan samalla työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tunnen. Lapsuudessa jo oli ongelmia sosiaalisissa suhteissa , kaverit alkaa herkästi karsastamaan lasta joka on ilkeä ja valehtelee, ei tule muiden kanssa toimeen. Tämän on tietenkin kääntänyt niin, että hän oli kiusattu .
En tiedä mikä tämmöistä aiheuttaa jo pienelle lapselle? Muilla perheen lapsilla ei tämmöistä ongelmaa ja ns. tavallinen perhe.
Kertomasi mukaan kyseinen ihminen oli lapsena perheensä syntipukki. Jaaha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, totuutta ei tiedä kukaan muu kuin henkilö itse. Vaikka olisit tuntenut henkilön vauvasta asti, et tiedä kaikkea, ellet ole asunut samassa taloudessa. Eikä aina silloinkaan.
Minäkin olen valehdellut tai oikeammin peittänyt paljon, muita suojellakseni. Muiden ihmisten mielenterveys ei kestäisi jos kertoisin totuuden, kaikesta. Kannattelen siis sekä omaani, että muiden mieltä. Varmasti olen jäänyt kiinni pienistä epätotuuksista, mutta niiden takana ei ole valtava, isompi valhe. Vaan järkyttävä totuus.
Kivittäkää toki. Elämä ei ole aina mustavalkoista.
Olet siis suuri sankari tai sankaritar, kun valehtelet? Valehtelustakin voi tehdä hyveen, sen avulla voi olla muita parempi ihminen. Ja aika itsekeskeistä on myös olla ainoa totuuden haltija, "kaikesta". Suuruudenhullua puhetta, etkö itse huomaa miltä tekstisi kuulostaa?
Ihme jankutusta ja tuntemasi henkilön mollaamista.
Luin just lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen kirjan Psykopatian monet kasvot. Toistuva valehteleminen hyötyä ja etua tai mainetta saadakseen on jo lapsessa vakava oire, joka voi kertoa psykopatiasta. Myös lapsille on psykopatiariskitestejä, joissa valehtelusta kysytään lapsen kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä. Kylmäverinen valehtelu ja se, että itse pitää sitä aivan normaalina (kuvitellen ehkä muiden tekevän samoin) on yksi psykopatian tunnusmerkeistä ja merkkejä psykopatiasta jo lapsilla. Suotuisissa oloissa kasvaneet psykopaatit eivät kuitenkaan välttämättä tee rikoksia.
Kannattaa lukea tuo kirja, oli hyvä.
"Monilla on sellainen mielikuva, että alkoholisti on rähjäisen näköinen ihminen, joka kulkee kadulla päivät pitkät odottaessaan asuntolan aukeamista, että pääsee illalla sinne nukkumaan. "
Tuskin juuri kenelläkään on tuollaista mielikuvaa alkoholisteista. Harva sentään tynnyrissä elää, ainakaan aikuiseen ikään ehtinyt. Suurin osa alkoholisteista on työelämässä, moni eläkkeelle asti, jolloin juominen sitten räjähtää käsiin täysin, jos ei keksitä muita puuhia. Osa taas raitistuu eläkeikäisenä, jos juomista on käytetty stressin säätelyyn.
Tunnen yhden. Omaa vahvoja narsistisia piirteitä, mutta on hyvin älykäs - valheet on usein hyvin uskottavia. Tämän piirteen huomaa helpoiten porukassa - hän saattaa väittää asian X tapahtuneen juhlissa, missä on ollut kolme muuta silminnäkijää, jotka sanovat että asiaa X ei tapahtunut. Vaikka nämä kolme muuta yhteen ääneen väittäisivät että asiaa X ei tapahtunut, tämä tyyppi väittää kivenkovaan omaa kantaansa oikeaksi eikä todellakaan myönnä valehdelleensa. Uskoo omat juttunsa, jotka vaihtelevat päivittäin, saattaa seuraavana päivänä ollakin sitä mieltä että juhlissa tapahtui asia Y X:n sijaan.
Jos asiasta häneltä kysyy, saa vain kuulla että kyseenalaistaja muistaa ja/tai ymmärtää väärin, ja että eihän hän ole koskaan väittänyt että X olisi käynyt jne..
Some on täys näitä ja tämäkin nuori nainen taidetaan tietää kyllä.
Kaksi, mutta nuorempana en tajunnut, että suuri osa heidän jutuistaan on valetta.
Molemmat käyttivät valehtelua itsetuntonsa parantamiseen, mutta toisella ei enää ole tarvetta sellaiseen valehteluun (koska on menestynyt elämässään todella hyvin), vaikka muissa asioissa todennäköisesti jatkaa.
Toisen valheet taas ovat muuttuneet jotenkin kammottaviksi, koska elämä on mennyt heikosti ja valehtelee asioista, jotka paljastuvat valheeksi lähes heti. Esimerkiksi hän on muka hienoksi kokemassaan akateemissa ammatissa, vaikka on tosiasiassa käynyt vain amiksen.
Ihan opettavaista tavata tällaisia ihmisiä, niin pahin sinisilmäisyys karisee. Kummankaan kanssa en ole enää kuin hyvän päivän tuttu, koska yksinkertaisesti kyllästyin kuuntelemaan tuota jatkuvaa itsensä pönkitystä. Eikä se aina niin harmitontakaan ole, koska mukana oli paljon muiden ihmisten mollaamista (suurin osa niistä jutuista todennäköisesti valetta).
Vierailija kirjoitti:
Tiedän insinöörin, joka on tavallaan näytellyt koko elämänsä. Kepulainen ydinperhefanaatikko, monikymmenvuotinen avioliitto, joka käytännössä on pelkkä kulissi; alla jatkuvaa pettämistä ja häröilyä. Myös oma ammattitaito on liioiteltua, ihmissuhteet ja status puoliksi keksittyjä. Pahinta on se, että tämä henkilö uskoo omia tarinoitaan niin vakaasti, että harkitsee niistä historiikin kirjoittamista - tietysti omasta subjektiivisesta näkökannastaan 😳 Voiko joku kertoa mikä tällaisella on hätänä?
Ei hänellä välttämättä ole mitään hätää, ainakin nämä minun tuntemani sepittäjät ovat tyytyväisiä itseensä. He elävät omassa valhemaailmassaan ja luultavasti uskovat, että heidän juttunsa menevät täydestä?
Toisaalta se mitä kerrot tästä miehestä ei minusta ole varsinainen valehtelija ja itsekin puhut näyttelemisestä. Hän on liioittelija, mutta ei valehtele ammattiaan tai muuta sellaista perustavanlaatuista. Patologinen valehtelija valehtelee isoistakin asioista, ei vain liioittele.
Nainen väitti työskennelleen radiossa X vuoteen 2023 ja joo, että äitinsä juo päivät ollen rappioholisti kuten isänsä ja niin kauhea rankka lapsuus että. Balleriina tuolla koolla ja kiloilla? Kaupan kassana marketissa hän on työssä.
Mielenkiintoinen ketju.