Lue keskustelun säännöt.
Miten voi enää ottaa uutta, jos edellinen oli paras?
28.01.2024 |
Ootteko olleet tällaisessa tilanteessa?
Kokemusta on miehistä sen verran, että voin käsi sydämellä todeta olleeni sen parhaan kanssa vuosia. Tiesin sen jo silloin, joten todellakin melkein palvoin maata hänen jalkojensa alla. Hän oli myös paras ystäväni. Sillä ei nyt ole väliä, miksi suhde loppui. Siihen ei liity draamaa kummankaan puolelta, ei edes yhtäkään riitaa.
Mietin vain, miten voi tai jaksaa enää tutustua kehenkään, kun on ollut sen harvinaisen kanssa, jonka kanssa jokainen pienikin palanen oli kohdallaan? Jos kirjoittaisin listan täydellisen miehen ominaisuuksista, niin kuvailisin vain hänet. En nyt näin rikkinäisenä ketään edes etsisi, mutta kiinnostaa muiden kokemukset.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään pakko ottaa uutta
Mulla on todella kova tarve antaa rakkautta ja saada sitä myös. Eli kyllä tuo pakko jossain vaiheessa tulee. (Koiraa en voi ottaa.) Vaikea olla, jos siinä rakkauden antamisen/saamisen kaipuun tuskassa näkee vaikka onnellisen pariskunnan uimarannalla ja joutuu lähtemään sen takia itkua pidätellen pois. Tämä tilanne oli ennen tuota miestä. Ja sehän tässä onkin, että en ole silti niitä, jotka tyytyy ja ottaa vain jonkun, että olisi joku. Pitää todellakin olla erityisen hyvä.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuoruuden suhteet ei olisi olleet mulle parhaita. Pariuduin kolmikymppisenä ja lapsi vasta nelikymppisenä. En olisi sinuna epätoivoinen koska sen parhaan löytäminen voi kestää ja rasittaa. Mutta mun näkemys on, että ihmistuntemuksen kehittyminen on kuitenkin oleellista parin löytämisen kannalta, eikä sitä nuorena varsinaisesti ole. Tai mulla ei olisi ollut.
Olen keski-ikäinen ja paljon nähnyt ja kokenut.
Ap.
Itkuisuus kertoo just alakulosta jota pitää alkaa tarkastella. Ehdotan että alat kirjoittaa tai käyt terapeutilla. Tässä on hyvä opin paikka tulevaa ajatellen. Ja vaivaa sekin, että jostainhan se ero kuitenkin johtuu, mistä?
Olen samassa tilanteessa. Olin suhteessa miehen kanssa, joka oli minulle täydellinen. Erosimme 5 vuotta sitten, mutta edelleen ajattelen vain häntä, ja haluan vain hänet. Hänellä on jo vaimo ja perhe, joten mitään oikeita mahdollisuuksia minulla ei ole saada häntä takaisin.
En usko että tulen enää koskaan löytämään yhtään hyvää kuin hän, joten taidan vain elää sinkkuna loppuun asti.
Yksinäisyys on iso asia ja epäluonnollinen tila joillekin. Osta ensin "maksettua rakkautta" terapiasta, selvitä miten voisit edetä. Kuulostat kivalle ihmiselle, jolle asioilla on tosiaan väliä. Mutta onhan tässä vaara että yksi mies korottuu koko ajan korkeammalle kuin realistisesti olikaan. Kuitenkin on erottu jostain silloin painavasta syystä. Mies ei kai ole sinuun yhteydessä vaan elää elämäänsä jossain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkuisuus kertoo just alakulosta jota pitää alkaa tarkastella. Ehdotan että alat kirjoittaa tai käyt terapeutilla. Tässä on hyvä opin paikka tulevaa ajatellen. Ja vaivaa sekin, että jostainhan se ero kuitenkin johtuu, mistä?
Miksi olisi huono asia itkeä, jos näkee jotain, mitä kovasti itse kaipaa, mutta ei saa? Eihän siinä terapiaa tarvi. Maailma mennyt hulluksi, jos joka tunteesta pitää terapioida.
En ole samassa tilanteessa, mutta saatan hieman samaistua. Jos olisin samassa tilanteessa, alkaisin kyllä kehittämään itselleni isompaa sisäistä maailmaa, uutta ajattelua, päättäisin mikä on mahdollista nyt. Tämä vaatii mielikuvituksen voimaa tietysti, ehkä kasvuryhmää tai muuta uutta. Luulen että mulla olisi tarve päästä eteenpäin tuon pettymyksen vallasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiemmin jo sanottua - ei ole mikään pakko ottaa uutta tai tutustua kenenkään. Ilmeisesti itse sössit asiat ja nyt kaduttaa. Kun tarkemmin analysoit häntä ja omia tekemisiäsi, niin joko ihminen tai aika ei ollut kuitenkaan oikea sinulle.
Mulla on takana 30 vuotta yhteistä taivalta ja jos tulisi ero/kuolema, niin uutta en ottaisi sen vuoksi, että ikää on jo yli 50 ja olen ihan liian mukavuudenhaluinen kouluttamaan uutta miestä, jolla on tässä iässä jo taakkana kaikki eletyn elämän huolet ja murheet.
Kouluttamaan? Kukaan ei kyllä halua olla sellaisen ihmisen kanssa, joka junnaa eletyn elämän huolissa sen sijaan, että eläisi onnellisesti nykyajassa.
No en ole kyllä tavannut yhtäkään 50+, joka ei esim. joutuisi miettimään lapsiensa ja lastenlastensa asioita. Olisko hienoa olla sellaisen uusi puoliso? Osa ihmisistä esim. makselee aikuisten lastensa elämistä ja se taatusti vaikuttaa myös parisuhteeseen. Näitä on nähty useampia. Saati sitten muut asiat... En todellakaan omaa eläämääni enää sotkis tämmöisissä kuvioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään pakko ottaa uutta
Mulla on todella kova tarve antaa rakkautta ja saada sitä myös. Eli kyllä tuo pakko jossain vaiheessa tulee. (Koiraa en voi ottaa.) Vaikea olla, jos siinä rakkauden antamisen/saamisen kaipuun tuskassa näkee vaikka onnellisen pariskunnan uimarannalla ja joutuu lähtemään sen takia itkua pidätellen pois. Tämä tilanne oli ennen tuota miestä. Ja sehän tässä onkin, että en ole silti niitä, jotka tyytyy ja ottaa vain jonkun, että olisi joku. Pitää todellakin olla erityisen hyvä.
Ap.
Sitten täytyy vain toimia, että kohdallesi osuu vielä joskus joku toinen, joka sinusta tuntuu erityisen hyvältä. Jos sinulla on kova tarve rakkauteen, niin aivosi kyllä aikanaan rakastuvat - ihminen on vähän sellainen. Se ei tosin voi tapahtua, ennen kuin olet yli entisestä, ja joskus siihen voi mennä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itkuisuus kertoo just alakulosta jota pitää alkaa tarkastella. Ehdotan että alat kirjoittaa tai käyt terapeutilla. Tässä on hyvä opin paikka tulevaa ajatellen. Ja vaivaa sekin, että jostainhan se ero kuitenkin johtuu, mistä?
Miksi olisi huono asia itkeä, jos näkee jotain, mitä kovasti itse kaipaa, mutta ei saa? Eihän siinä terapiaa tarvi. Maailma mennyt hulluksi, jos joka tunteesta pitää terapioida.
On hedelmällistä itkeä terapeutin luona niin kauan kuin murhetta riittä. Ei suruja tarvitse ratkaista, eikä terapiassa käyminen sellaista tarkoita. Mutta hyvään elämään kuuluu sovinnot ja viimeistelyt, muistoineen ja katumuksineen kaikkineen. Tietysti jos on väärä käsitys terapiasta, niin pitää jatkaa omin käsityksin.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on iso asia ja epäluonnollinen tila joillekin. Osta ensin "maksettua rakkautta" terapiasta, selvitä miten voisit edetä. Kuulostat kivalle ihmiselle, jolle asioilla on tosiaan väliä. Mutta onhan tässä vaara että yksi mies korottuu koko ajan korkeammalle kuin realistisesti olikaan. Kuitenkin on erottu jostain silloin painavasta syystä. Mies ei kai ole sinuun yhteydessä vaan elää elämäänsä jossain?
Miehen tunteet eivät olleet ihan samalla tasolla omieni kanssa, mikä tuli täydellisenä yllätyksenä loppuvaiheessa, koska hän käyttäytyi aina ihanan rakastavasti ja huolehtivasti. Hän kaipasi mieluummin tiiviimpää suhdetta (eikä jaksanut odottaa, että se olisi mahdollista) kuin mikä oli tilanteessani mahdollista totaali-yh:na.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiemmin jo sanottua - ei ole mikään pakko ottaa uutta tai tutustua kenenkään. Ilmeisesti itse sössit asiat ja nyt kaduttaa. Kun tarkemmin analysoit häntä ja omia tekemisiäsi, niin joko ihminen tai aika ei ollut kuitenkaan oikea sinulle.
Mulla on takana 30 vuotta yhteistä taivalta ja jos tulisi ero/kuolema, niin uutta en ottaisi sen vuoksi, että ikää on jo yli 50 ja olen ihan liian mukavuudenhaluinen kouluttamaan uutta miestä, jolla on tässä iässä jo taakkana kaikki eletyn elämän huolet ja murheet.
Kouluttamaan? Kukaan ei kyllä halua olla sellaisen ihmisen kanssa, joka junnaa eletyn elämän huolissa sen sijaan, että eläisi onnellisesti nykyajassa.
No en ole kyllä tavannut yhtäkään 50+, joka ei esim. joutuisi miettimään lapsiensa ja lastenlastensa asioita. Olisko hienoa olla sellaisen uusi
Miten se vaikuttaa parisuhteeseen, että "joutuu" miettimään lastensa tai lastenlastensa asioita? Nehän ovat hänen asioitaan, ei sinun. Koetko, että heihin mennyt raha on sinun elintasostasi pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoruuden suhteet ei olisi olleet mulle parhaita. Pariuduin kolmikymppisenä ja lapsi vasta nelikymppisenä. En olisi sinuna epätoivoinen koska sen parhaan löytäminen voi kestää ja rasittaa. Mutta mun näkemys on, että ihmistuntemuksen kehittyminen on kuitenkin oleellista parin löytämisen kannalta, eikä sitä nuorena varsinaisesti ole. Tai mulla ei olisi ollut.
Olen keski-ikäinen ja paljon nähnyt ja kokenut.
Ap.
Niinhän meistä monet ja siksi koetetaan neuvoa kun kysyt. Paljon näkemiset ja kokemiset voi muuttaa viisaudeksi, joka palvelee just sinua tulevissa päivissä. Kaikki ei tätä viitsi ollenkaan tehdä, mutta sinä kuulostat fiksulle. Mitä tulee miesten tapaamiseen, niin hehän eivät ollenkaan tiedä sinun ajatuksistasi. Sillä tavalla peli on heille epäreilu ja varmaan kova kisa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että se mitä älä pliis tee, on uhriutuminen. Näköaloja ja uusia näkökulmia sen sijaan. Sehän on hyvä että lapsi/lapset oli etusijalla, selvästi viisasta.
Olisihan se mies voinut joustaa ja tulla vähän vastaan, siis jos olisi voinut, mutta ei voinut... Jospa siinä oli kyse sinun lapsistasi ja hän halusi ihan omia? Tässä katsannossa sinä et olisi ollut kuitenkaan se tarpeeksi ihana kumppani. Itse yli 20 vuotta sitoutuneena tiedän, että yksi unelmamiehen ominaisuus on juurikin omien tarpeiden tyydytyksen siirto ja todella pitkälle katsomisen kyky. Eli ei se mikä just nyt on, vaan tavoitteet tulevaan. Niitä sitten sovitellaan yhteen niin että ei ole ihan vuoden päälle toteutuuko omat tarpeet ja unelmat koko ajan prikulleen. Ja samalla pyritään pitämään hauskaa ja palvelemaan toista. Mulla ainakin jäi pois poikaystävät, joiden kanssa olisi pitänyt mennä heti kihloihin jne. Ei se ollut realistista kuin vain heidän mielestä. Jokin ihanne ja kaava vain. Kun lukee ihmisten suhdetarinoista, saa kyllä kuvan siitä, että epäsuhtaisesti toisella on kiire ja toinen voi himmailla just vaikka lapsien edun vuoksi.
Jos oletamme että olet oikeassa, ja tämä mies oli just se oikea sinulle ja toista yhtä sinulle sopivaa ei ole, niin sitten on vaan elettävä yksin 🤷
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se mies voinut joustaa ja tulla vähän vastaan, siis jos olisi voinut, mutta ei voinut... Jospa siinä oli kyse sinun lapsistasi ja hän halusi ihan omia? Tässä katsannossa sinä et olisi ollut kuitenkaan se tarpeeksi ihana kumppani. Itse yli 20 vuotta sitoutuneena tiedän, että yksi unelmamiehen ominaisuus on juurikin omien tarpeiden tyydytyksen siirto ja todella pitkälle katsomisen kyky. Eli ei se mikä just nyt on, vaan tavoitteet tulevaan. Niitä sitten sovitellaan yhteen niin että ei ole ihan vuoden päälle toteutuuko omat tarpeet ja unelmat koko ajan prikulleen. Ja samalla pyritään pitämään hauskaa ja palvelemaan toista. Mulla ainakin jäi pois poikaystävät, joiden kanssa olisi pitänyt mennä heti kihloihin jne. Ei se ollut realistista kuin vain heidän mielestä. Jokin ihanne ja kaava vain. Kun lukee ihmisten suhdetarinoista, saa kyllä kuvan siitä, että epäsuhtaisesti toisella on kiire ja toinen voi himmailla just vaikka lapsien edun vuoksi.
Hänelläkin on lapsia, eikä missään nimessä halunnut lisää kuten en minäkään. Annoin kyllä kaikkeni hänelle. Näytin kaiken rakkauteni ja arvostukseni. Hän sanoi, että olen ihanin ihminen koko maailmassa ja näytti sen myös. En voi tietää 100% varmuudella, miksi halu tiiviimmästä suhteesta meni edelle tai miksi tunteensa väheni. Tajusin, että juuri siksi, ettei kerran viikossa näkeminen riittänyt ja se alkoi vaivaamaan häntä lisää ja lisää vuosien varrella, vaikka aluksi se oli hänelle ihan ok.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se vaikuttaa parisuhteeseen, että "joutuu" miettimään lastensa tai lastenlastensa asioita? Nehän ovat hänen asioitaan, ei sinun. Koetko, että heihin mennyt raha on sinun elintasostasi pois?
Kyllä mun miehen huolet ovat myös minun huoliani. Eivät ne voi olla vaikuttamatta minuun. Kertoo ja aika paljon sinun ja minun erilaisesta ajatusmaailmasta, koska sinulle tuli mieleen vain raha.
Sattuipas sopivasta tuon ap:n kirjoitus tuohon väliin, joten kyllä huomaat miten toisen eletyn elämän asiat vaikuttaa parisuhteeseen esim. hänen ap:n tapauksessa hänen vastuunsa yh:na ei ehkä sopinut miehelle.
Nuoruuden suhteet ei olisi olleet mulle parhaita. Pariuduin kolmikymppisenä ja lapsi vasta nelikymppisenä. En olisi sinuna epätoivoinen koska sen parhaan löytäminen voi kestää ja rasittaa. Mutta mun näkemys on, että ihmistuntemuksen kehittyminen on kuitenkin oleellista parin löytämisen kannalta, eikä sitä nuorena varsinaisesti ole. Tai mulla ei olisi ollut.