Suomessa annetaan vanhanaikaista syöpähoitoa!
Vaikka parempiakin hoitomuotoja olisi olemassa. Mm. Keuhkosyövän osalta näin jo on Suomessa sanoo Lasse Lehtonen tänään ja on asiasta todella huolestunut.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Pötypuhetta ettei Suomessa saa hyvää hoitoa. Minä käyn hoitamassa vaivani Terveystalossa. Aina olen saanut uudenaikaisimmat ja tehokkaimmat hoidot.
Mikähän sellainen kummallinen tauti sinulla lienee, johon saat uudenaikaisimmat ja tehokkaimmat hoidot paremmin kuin julkisella esim. HYKSissä tai pienemmässäkin keskussairaalassa tai terveysasemalla. Yksityinen pystyy hoitamaan vain melko yksinkertaisia ongelmia. Herkästi sitten lähetetään julkiselle polille.
Siellä pietarissa ei taideta tietääkään, että suomalainen voi hakea syöpähoitoa myös muista E.U maista. Itse olen päässyt remissioon kiitos hyvän hoidon yliopistollisessa sairaalassa.
"myös suomen kilpirauhas sairaat kärsii turhaan,suomessa hoidetaan väärin ja vaillinaisesti. amerikkalaisia valmisteita ja lääkkeitä on, mutta suomessa ne on kielletty.muualla maailmassa niitä saa.moni sairastava jolla on varallisuutta ,hoitaa sairauttaan muissa pohjoismaissa ja saksassa. köyhät sairaat kärsii ja pahimmista oireista kärsivät ,ei pysty enää työelämään esim.eli se niistä säästöistä ja tietämättömyydestä , sitten seuraa."
Suomessa on juuri ilmestynyt kilpirauhasen käypä hoito -suositus. Tutkimukset ja hoitosuositukset ovat Suomessa täsmälleen samat kuin muualla Euroopassa ja USAssa. Eri asia on, että niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on yksityiklinikoita, joissa (yleensä epäpätevät) muitten alojen kuin enmdokrinologian tai sisätautien lääkärit antavat suositusten vastaisia, joskus jopa vaarallisia hoitoja. Suomessakin ainakin 1 kirurgi, joka alkoi leikkiä endokrinologia, menetti oikeutensa hoitaa kilpirauhaspotilaita, koska oli tutkinut potilaat huonosti ja aiheuttanut vaaratilanteita lääkityksillään. Kilpirauhassairaudet on yksi parhaista keinoista tehdä privaatissa paljon rahaa.(asiaa voi vähän verrata siihen turkulaiseen privaatti silmälääkäriin, josta oli lehdissä juttua muutama viikko sitten.)
Voi tulla yllätyksenä naiiville suomalaiselle, että Suomi ei tarjoa verovaroin parasta koululaitosta tai parasta sairaanhoitoa vaan jokaiselle perustasoista palvelua, joka tilastojen valossa toimii useimmille eli Gaussin käyrän mukaan mennään.
Vierailija kirjoitti:
Julkinen terveydenhoito on samanlainen vähävaraisten tukimuoto kuin toimeentulotuki tai asumistuki. Se on perushyvää muttei mitään huippua. Mutta se on ilmainen.
Työssäkäyvät omillaan toimeentulevat käyttävät laadukkaampia yksityisiä terveyspalveluja jotka tietysti ovat hintavampia.
Parasta on että jokainen voi valita omien tarpeiden mukaan käyttääkö julkista vai yksityistä. Se ei ole keneltäkään muulta pois.
Tarkoittanet tässä julkisella terveydenhoidolla lähinnä kai perusterveydenhoitoa (eli terveyskeskuksia). Suomalainen erikoissairaanhoito toimii erittäin laadukkaasti lähes mihin tahansa maahan verrattaessa. Privaattihan ei pysty kovin vaativia operaatioita tai esim. tehohoitoa hoitamaan lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kivunlievitys suomesta puuttuu lähes täysin tai sairaalassa joku nistihoitsu varastaa ne kivunlievitykset(kuten iltalehdistä usein saadaan lukea)moni kuolee tosi kivuliaasti, kun kaikessa kitsastellaan.myös empatiassa joka ei maksa mitään. "
Et ole ainakaan alan asiantuntija jos tuollaista kliseistä valhetta levität. Sairaaloissa kivun hoito on tasan tarkkaan kohdallaan. Jopa valtaosassa terveyskeskusten vuodeosastoja hallitaan palliatiivinen kivunhoito. Toki yksittä'isiä poikkeuksia voi löytyä.
Potilaatkin ovat väärässä? Kun kipuilevat eivätkä saa apua?
Kuinkahan montaa palliatiivisen kivunhoidon potilasta sinä olet haastatellut?
Vierailija kirjoitti:
Siksi yksityinen syöpäsairaala on ainoa vaihtoehto. Julkisella puolella saa Buranaa ja saattohoitopaikan 700 km päähän sukulaisista.
Onko semmoisia edes Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
neurologia kirja jonka duodecim julkaissut vuonna 2001.1 painos.toim seppo soinila ym ym toimittajat. lue koko kirja ja sitten vertaa edinburgin yliopistosairaalan tyyppien luentoihin. niin että onko tieto molemmissa samaa ja hoito ohjeet.....voin kertoa että eroaa kyllä englanninkielisten aivotutkiimusluentojen tiedoista melko paljon,muutaman sairauden kohdalla. suuri osa tiedoista varmasti tässäkin kirjassa oikein ,mutta osa kirjan tiedoista poikkeaa,euroopan hoito suosituksista ja tieteen tuloksista.osassa maailmaa paremmat ja tarkemmat kuvannus ja tutkimuslaitteistot eli euroopan maiden välillä eroa tutkimuksen edistymisessä. siis täällä taas tyhmä kirjoittaja tarkentaa sitten mihin perustaa mielipiteensä.
Ne suomalaiset kirjat ovat lähinnä peruskoulutukseen ja yleislääkäreille tarkoitettuja eikä heilläkään mihinkään tenttiin kelpuutettaisi vuoden 2001 kirjan tietoja. Lapsellista on tällaista esittää eli sinulla ei ole alkeellistakaan tietoa suomalaisesta lääkärikoulutuksesta. Luennoilla luennoitsijat esittävät kutakuinkin reaaliaikaista tutkimustietoa maailmalta ja sitä tietoa vaaditaan myös esim. erikoislääkäritenteissä ja jatkokoulutuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Pötypuhetta ettei Suomessa saa hyvää hoitoa. Minä käyn hoitamassa vaivani Terveystalossa. Aina olen saanut uudenaikaisimmat ja tehokkaimmat hoidot.
Tarkennapa mitkä vaivat ja mitkä hoidot? Keskustelu on syöpähoidoissa, mutta vertaat Terveystalon hoitoja syöpähoitoihin. Terveystalosta ei syöpähoitoja saa.
Julkisella puolella lääkäreiltä häviää vastuu hoidettavista. Potilas on kuin jossain autotehtaan liukuhihnalla jossa aina joku uusi käy ropaamassa. Eikä ketään kiinnosta potilas. Yksityisellä puolella se ei ole mahdollista.
Et voisi vähempää asiasta tietää. Et ole tainnut lehdistä lukea siitä turkulaisesta yksityisestä silmälääkäristä, joka omassa puljussaan tehtaili vääriä diagnooseja ja sen pohjalta turhia kalliita tutkimuksia omilla laitteillaan. Eihän se vastuu julkisella puolella muutenkaan mihinkään häviä. Luuletko että julkisella puolella lääkärit jotenkin tahallaan hoitaisivat potilaan huonosti. Mikä ihmeen idea siinä olisi. Lääkärit ovat kunnianhimoista porukkaa ja haluavat edetä urallaan. Kyllä sairaalassa kollegat äkkiä huomaisivat jos joku tekisi epäpätevää työtä.
Vierailija kirjoitti:
Julkisella puolella potilas on vain häiriö josta pyritään eroon.
Miksi sinä kuvittelet, että erikoislääkäri on hankkinut 12-15 vuoden koulutuksen ellei hän haluaisi hoitaa potilaitaan. Asia on niinpäin, että jos on vähänkin hankalampi tapaus privaatissa niin hänet lähetetään julkiselle, missä yleensä on enemmän ammattitaitoa ja nämä tapaukset eivät ole vaivaan nähden kovin tuottoisia. Useimpia vaativimpia tutkimuksia ja hoitoja ei yksityispuolella edes pystytä hoitamaan.
täällä joku inhoaa, vastakkaista mieltä olevia keskustelijoita, koska ei hyväksy sitä, että monen potilaan kokemus sairauden hoidosta, on huono. huono hoito on tietysti parempi, kuin ei mitään hoitoa. kuitenkin suomessa, on pieni kansa ja on mielestäni huono asia, kun joku korkealle koulutettu työikäinen kuolee turhaan,sekin on tuhlausta voimavaroissa.
voi sanoa, että yksilö ei merkitse mitään ja rahansäästön nimessä voidaan antaa vaan kärsiä pois, että jää resursseja"tärkeämpiin asioihin" on kuitenkin niin, että moni sairaus aiheuttaa helvetillisiä kipuja, kun hoito on puolivillaista.lääkärit tekee varmaan parhaansa kiireessä ja mitä sattuu osaamaan. se ei kuitenkaan poista potilaan näkökulmaa ja sitä että potilas saattaa havaita merkittäviä asioita,joilla on merkitystä potilaan näkökulmasta.
suuri osa hoidosta tehdään terveyskeskuksissa ja työterveydessä,yleislääkäri hoitaa kaikki sairaudet. vaikea on päästä erikoislääkärin pakeille. köyhä ei usein pääsekkään.
varakkaat voi rahatukolla saada kaiken hoidon. tämä on just se ongelma suomessa, että köyhä maksaa helvetilliset verot, mutta saa pelkän buranan. olisi sit niin, et ei veroja ollenkaan ja köyhä ostaa ja saa vain buranan.olis rehellisempää ja selvempää kaikille osapuolille.
"täällä joku inhoaa, vastakkaista mieltä olevia keskustelijoita, koska ei hyväksy sitä, että monen potilaan kokemus sairauden hoidosta, on huono. huono hoito on tietysti parempi, kuin ei mitään hoitoa. kuitenkin suomessa, on pieni kansa ja on mielestäni huono asia, kun joku korkealle koulutettu työikäinen kuolee turhaan,sekin on tuhlausta voimavaroissa."
Kovin usein on vaan niin, että se potilaan oma kokemus omasta hoidostaan ei perustu faktoille. Harvoin potilas voi itse arvioida, millaiset realistiset mahdollisuudet on esim. hänen syöpänsä parantaa tai onko sen enempää yksityisellä tai julkisella realistisia mahdollisuuksia saada potilas oireettomaksi. Nämä omat kokemukset perustuvat siis omiin kokemuksiin ja odotuksiin , jotka eivät läheskään aina perustu reaaliteetteihin. Kaikkea ei valitettavasti voida hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Suuntana Docrates jos syöpä tulee.
Periaatteessa ihan hyvä, jos maksukykyiset hakeutuvat yksityiselle saamaan syöpähoitoa. Silloin julkisella puolella ruuhka helpottaa ja resursseja jää enemmän maksukyvyttömien hoitamiseen.
Ongelma on tietysti siinä, että jos maksukykyiset alkavat kasvavissa määrin hankkimaan terveydenhoitonsa yksityiseltä niin eivät he enää halua rahoittaa julkista puolta jota eivät käytä. Siinä sitten ihmetellään että miten julkinen puoli pidetään toiminnassa kun sen asiakkaiden maksamat verot ja asiakasmaksut eivät riitä alkuunkaan.
Ei sentään vanhaa kunnon kobolttikanuunaa taida enää olla käytössä. Tiesi ja tunsi kuulemma ainakin, kun oli hoidon saanut.
nykyisellään ei tilanne voi jatkua,näillä veroilla ja nousevilla maksuilla. mennään varmaan maailman tyyliin, kun sitä selvästi kokoomus ja lääkärit ajaa.
sen jälkeen ,köyhät ei maksa veroo ,niinkuin sivistyneissä maissa, ei ilmeisesti maksa tietyllä tulorajalla ja sit kun köyhä sairastuu ,niin se vaan delaa kadulle.eikö ole kiva kokoomukselle ja lääkäreille,tämä kun ei tarvi enää katsoa huonostipukeutuneita taviksia,eikä varsinkaan tutkia ja kuulla niiden arvostelua.
riittää resurssit tärkeämmille ihmisille sitten paremmin.
terveyslakko ketään ei mene lääkäriin, vaan kuolee sit kadulle. miten käy virkojen, apteekkien ja asemien tilanteelle?olis mielenkiintoista tietää?.lisäksi kansainväliset apteekki ketjut, vois päästää tänne palveleen omalla konseptilla. kaikki lääkkeet vapaaseen jakeluun.sit katotaan miten käy.vaihtoehtoja voi varmaan kokeilla.jos ei ole hoitoa nyt eikä sitten niin köyhän kannalta tilanne on ihan sama.
Miksi sosialistista terveydenhoitoa kiinnostaisi se, paraneeko potilas? Kuolleet ovat halpoja hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä maassa enää toimii? Vastaan itse. Ei mikään. Rahaa riittää silti loputtomasti kehitysapuun ja m@mutukseen. Ja sotaan, joka ei kuulu meille pätkääkään.
Me ollaan vissiin jotain koko maailman orjia. Nykyinen hallitus oikein alleviivaa sitä lisäämällä palkattomia töitä ja heikentämällä työntekijöiden asemaa. Avustuksia maksetaan rikkaille ja köyhille maille ja jokaiselle joka viitsii rajan yli tänne tulla.
Näin on, siltä näyttää. Ollaan kohta koko pohjoisen maan pohjois-korea, jonka asukkaita säälitään, kun ollaan sellainen kurjala. Ruotsi ja muut porskuttaa, mutta suomi on poljettu suohon. Lieneekö meitä kohta enää jäljelläkää, kun kuolema/syöpä/sairaudet korjaa niin runsaalla kädellä.
suomen käypä hoitosuositus ja myös kelan lääkärit, eroaa osin maailman tavoista toimia.se yksityisetsivien käyttö sairaiden vainoamiseen, on kyllä suoraan rapakon takaa kopioitua. joissakin maissa lakimies hoitaa sairaan saamat tuet ja sairaseläkkeet.
Yksityinen varmaan hoitaa rahalla ihan hyvin ne yksinkertaisimmat tapaukset. Vähänkin vaativammat tapaukset lähettävät sitten julkiselle.