Harmittaako että lapsiluku jäi yhteen?

Vierailija kirjoitti:

En koe kateutta, olen tyytyväinen ja iloinen, että teimme juuri meille sopivan määrän lapsia. Olemme kaikki toisiamme, rauhaa ja (riittävää määrää) rahaa rakastava, tyytyväinen kolmikko. Minulle oli ja on tärkeää, että koin ja koen olleeni hyvä äiti ja tällä luonteella (herkästi stressaantuva ja todella herkkä) sopiva lapsiluku oli 1. Toisaalta on hienoa, että on isompien perheiden äitityyppejä, mutta minä en ole enkä heitä kadehdi. Kukin tavallaan ja toivottavasti toiveidensa mukaan.

Tämä on kuin mun näppäimistöltä. Juuri näin on myös meidän pienessä perheessä. 

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan harmita. Ihmettelen suuresti miten toiset jaksavat käydä läpi raskauden, synnytyksen ja pikkulapsiajan kerta toisensa jälkeen. Itse totesin jo synnärillä että lapsiluku jää yhteen. Päätös on ja pysyy. Iloitsen suunnattomasti siitä kun tuo ainokainen kasvaa koko ajan. 

Itse ihmettelen miksi aina puhutaan pikkulapsiajasta ja sen nopeasta ohimenosta. Todellinen työ alkaa vasta koululaisten kanssa, kun pitää auttaa kotitehtävissä ja hoitaa harrastuksia. En suoraan sanoen ymmärrä miten toiset onnistuvat siinä useamman lapsen kanssa. 

En tunnista tuota ongelmaa. Noin kerran viikkoon joku kysyy johonkin läksyyn apua, mutta muuten hoitavat itsenäisesti. Harrastukset ovat saaneet aloittaa siinä vaiheessa, kun kykenevät kulkemaan sinne itsenäisesti. Tuskin riittäisi aika yhdenkään kanssa, jos pitäisi hoitaa lapsen koulu ja harrastukset. 

Joo voi että kun harmittaa ettei ole tullut koettua useampaa vauva ja uhma-aikaa... eiku

Vielä vähänaikaa sitten harmitti. Mutta ei enää, oikeastaan. Voin käyttää elämäni ja aikani luovaan työhön. Lapsi vie hirveästi aikaa ja sitoo.  Yöheräilyt väsyttää, elo on sumuista, toki onnellista. Sitä samaa, ulkoilut, leikit, 5 x päivässä ruokaa. 

Olen saanut nauttia yhdestä lapsesta iloineen ja suruineen. Olen ollut onnellisimmillani ja niin väsynyt, että olen nukahdellut kampaajan tuoliin. 

Olen ollut niin surullinen, että tuntuu, etten kestä sitä. 

Olen totaaliyh. ja olin pitkään lapsen omaishoitaja. Minulle on todellakin annettu onnea kauhalla ja vastaavasti huolta kannettavaksi. 

Ei oikeastaan harmita. Avaan vain uuden lehden elämässä. Työ, luovuus ja aikuisuus astuu kehiin. 

Olen rakastanut lasta paljon. Antanut, mitä minulla on annettavaa. Nyt jotain muuta. 

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Voit saada vielä lapsia, helposti. Katselet nuorempaa naista. Naisilla on hiukan eri, kun tulee ikä vastaan. Minä tein päätöksen 35-vuotiaana hankkia lapsen. Parisuhdekuvio ei ollut ideaali, mutta tajusin, että voin jäädä ilman lasta, jos en nyt tartu tilaisuuteen. Mikään ei ole koskaan täydellistä, sen voin sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Et ole varmaan ollut kovin tosissasi. Jos oikeasti olisit halunnut lapsia, olisit niitä saanut. Kaikkea ei voi saada. Et voi matkustella ja tehdä mitä itse haluat, jos haluat toisen ihmisen elämääsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Voit saada vielä lapsia, helposti. Katselet nuorempaa naista. Naisilla on hiukan eri, kun tulee ikä vastaan. Minä tein päätöksen 35-vuotiaana hankkia lapsen. Parisuhdekuvio ei ollut ideaali, mutta tajusin, että voin jäädä ilman lasta, jos en nyt tartu tilaisuuteen. Mikään ei ole koskaan täydellistä, sen voin sanoa. 

Alkaa olla jo vähän red flag jos päälle nelikymppinen ei ole edes oikeasti seurustellut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Et ole varmaan ollut kovin tosissasi. Jos oikeasti olisit halunnut lapsia, olisit niitä saanut. Kaikkea ei voi saada. Et voi matkustella ja tehdä mitä itse haluat, jos haluat toisen ihmisen elämääsi. 

Olen minä yrittänyt lähestyä naisia mutta olen vain aiheuttanut vaivaantumista heissä. Itsetunto ei ole kunnossa eikä oikein mielenterveyskään enää. En ole ikinä matkustellut enkä juuri koskaan tee mitä itse oikeasti haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ettei kukaan halunnut perustaa perhettä kanssani. Ei edes ikinä oikeasti seurustella. m42

Et ole varmaan ollut kovin tosissasi. Jos oikeasti olisit halunnut lapsia, olisit niitä saanut. Kaikkea ei voi saada. Et voi matkustella ja tehdä mitä itse haluat, jos haluat toisen ihmisen elämääsi. 

Olen minä yrittänyt lähestyä naisia mutta olen vain aiheuttanut vaivaantumista heissä. Itsetunto ei ole kunnossa eikä oikein mielenterveyskään enää. En ole ikinä matkustellut enkä juuri koskaan tee mitä itse oikeasti haluaisin.

No eiköhän sinun elämäsi ole sitten noilta osin jo nähty? Ei varmaan kannata enää odottaakaan mitään siltä rintamalta, eikä vaivata sillä päätään. Kukaan ei siihen kuole vaikkei koskaan olisi mitään yhdenkään naisen kanssa.

Mun mutsilla on 84-vuotias ystävätär jolla oli/on kaksi lasta. Toinen kuoli viime vuonna ja toisen kanssa ei ole ollut yli 20 vuoteen missään tekemisissä kun lapsi suuttui jostakin .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan harmita. Ihmettelen suuresti miten toiset jaksavat käydä läpi raskauden, synnytyksen ja pikkulapsiajan kerta toisensa jälkeen. Itse totesin jo synnärillä että lapsiluku jää yhteen. Päätös on ja pysyy. Iloitsen suunnattomasti siitä kun tuo ainokainen kasvaa koko ajan. 

Itse ihmettelen miksi aina puhutaan pikkulapsiajasta ja sen nopeasta ohimenosta. Todellinen työ alkaa vasta koululaisten kanssa, kun pitää auttaa kotitehtävissä ja hoitaa harrastuksia. En suoraan sanoen ymmärrä miten toiset onnistuvat siinä useamman lapsen kanssa. 

En tunnista tuota ongelmaa. Noin kerran viikkoon joku kysyy johonkin läksyyn apua, mutta muuten hoitavat itsenäisesti. Harrastukset ovat saaneet aloittaa siinä vaiheessa, kun kykenevät kulkemaan sinne itsenäisesti. Tuskin riittäisi aika yhdenkään kans

Ehkä jos hoitaa asian noin. Meillä harrastuksia tuli koko perheen toiveesta mukaan jo päiväkotiaikana ja läksyjä tehdään esikouluikäisen kanssa päivittäin. Vaikka itsenäisesti tekee, aikuisen pitää istua vieressä, että kaikki tulee tehtyä. Uskon, että näin jatkuu vielä vuosia, sillä hyvä koulumenestys on oletus. Ja läksyjen määrä nousee vuosi vuodelta. Lapsi tietenkin tekisi mieluummin jotain muuta kuin uurastaisi vaikeiden asioiden parissa. 

Ehkä joissain perheissä kiinnostuksen kohteet osuu niin yhteen, että kaikki nauttii kaikkien harrastuksista. Mitä koulumenestykseen tulee ei ole valittamista siinä, vaikka en kyttääkään, onko läksyt tehty. Kysyn kyllä, onko tehty, mutta en ala tarkistaa. Jos valehtelelisivat, olisi jo selvinnyt koulusta tulevista palautteista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Se on se laatu eikä määrä.

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joissain perheissä kiinnostuksen kohteet osuu niin yhteen, että kaikki nauttii kaikkien harrastuksista. Mitä koulumenestykseen tulee ei ole valittamista siinä, vaikka en kyttääkään, onko läksyt tehty. Kysyn kyllä, onko tehty, mutta en ala tarkistaa. Jos valehtelelisivat, olisi jo selvinnyt koulusta tulevista palautteista. 

Mutta tätähän ei voi tietää etukäteen. Ei sitä minkälaisen kilpaharrastuksen lapsi saattaa haluta tai miten paljon apua tarvitsee kotitehtäviin. Sanoisin, että suurin osa kiitettäviä saava alakoululainen saa lisäopetusta tai ainakin vahtimista kotoa. Itse olisin kaivannut sitä joihinkin aineisiin vielä lukiossakin ja samoilla geeneillä jatketaan. 

 

Ihan jo iltasatujen lukemiset monelle, jos yhteinen kirja ei ikäeron tai kiinnostuksen takia kelpaa, veisi aikaa. 

 

Moni perhe tietenkin onnistuu tässä, itsestäni en olisi varma, kun työkin on molemmilla vaativaa eikä tukiverkkoja ole yhtään. 

 

Eli vastaus kysymykseen, ei kaduta lainkaan. 

Lapsiluku jäi yhteen, koska poikani isä osoittautui epäluotettavaksi jo raskausaikana. Hänellä oli myös rahapeliongelma ja muutakin probleemaa. Poikani täyttää nyt 20 v, eromme jälkeen isä muutti Helsinkiin ja elelee tinderavokkinsa ja tämän tyttären kanssa kivaa perhe-elämää, unohti oman poikansa. 

No ei todellakaan

Ei ikinä! Toinen lapsi olisi pilannut kaiken seesteisyyden.