Harmittaako että lapsiluku jäi yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ja surettaa. Tiesin jo teininä, että haluan ison perheen. Ainoan lapseni olen saanut 24-vuotiaana. Ei ole ollut oma valinta, että lisää lapsia ei ole tullut. Nyt olen melkein 45v eikä ole miestä, joten se siitä. Monet itkut olen itkenyt tämän vuoksi. 

Carola

Aivan suotta olet käyttänyt aikaa asiasta itkemiseen. Olisihan sinulla myös ollut mahdollista pakastaa munasoluja jne.

Olen itse ainoa lapsi ja voin sanoa että harmittaa. 

Vanhempieni kuoltua minulla ei ole enää ketään lapsuudenperhettä. Jos saan lapsen ei hänellä ole serkkuja, ei tätejä tai setiä, itse en voi olla täti tai setä. Ei sukulaisia ketä pyytää kummiksi. Olisipa minulla sisaruksia. 

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa ja surettaa. Tiesin jo teininä, että haluan ison perheen. Ainoan lapseni olen saanut 24-vuotiaana. Ei ole ollut oma valinta, että lisää lapsia ei ole tullut. Nyt olen melkein 45v eikä ole miestä, joten se siitä. Monet itkut olen itkenyt tämän vuoksi. 

Carola

Ikävä kuulla. Toivottavasti elämääsi tulee jotain toista kautta lapsia joista saat huolehtia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen. Olen aina halunnut lapsen, mutta olen myös introvertti, joka nauttii yksinolosta ja rakastaa työtään. 

Olen nähnyt sivusta, mitä hulabaloota elämä monen lapsen kanssa on. Varsinkin naiset häviää myös siihen pikkulapsiarkeen ja lakkaavat olemasta se ihminen, joka olivat ennen lasta.

Yhden lapsen perheessä lapset ei määritä koko perheen elämää vaan elämä jatkuu enempi aikuisten ehdolla. 

Tuo viimeinen lause. Kuvastaa täysin lapsuuttani, nimenomaan mentiin aikuisten ehdoilla, ja vihasin sitä. Olisipa ollut sisarus. 

Ei todellakaan harmita. Ihana lapsi tuli ja on sellainen olo, että huh, tää meni hyvin. Kun aina on se riski, että sieltä tuleekin jotain, mitä ei tilattu. Nyt kaikki vaiheet on kerralla käyty läpi ja sitten eteenpäin.

Kotona ei myökään vallitse sellainen lapsiperhe-tunnelma. Ei ole mitään hulinaa tai kinastelua.

Pääasia että perhe terve ja onnellinen

Mielenkiintoisia vastauksia. Suurin osa vaikuttaa ajattelevan vain omasta näkökulmasta, mitä minä itse haluan. Itse lähdin miettimään asiaa siltä kannalta, kumpi on todennäköisemmin lapselle itselleen parempi, elämä ilman sisaruksia vai sisarusten kanssa. Kun näen, miten lapset leikkivät keskenään ja ovat tärkeitä toisilleen, tiedän tehneeni oikean valinnan, vaikka se valinta on meille aikuisille varmasti ajoittain ollut työläämpi. 

Harmittaa suuresti. Olisin halunnut ison perheen. Vielä ehtisimme, mutta mies ei suostu lapsettomuushoitoihin. Ilmeisesti loukkaavat liiaksi hänen miehuuttaan. Sydän on särkynyt tämän asian takia.

Olen onnellinen että lapsia siunaantunut toivottu määrä

Ja ihmetellyt miksi yhden lapsen äideillä on usein jyrkempiä mielipiteitä vanhemmuudesta. Ei se että yhden Jalmari-Petterin kanssa menee näin tarkoita että kaikkien lasten kohdalla samaa yleistettävissä. Jokainen meistä, pienimmät vauvatkin, on yksilöitä

Päiväkodissa työskennellessä kuullut monesti työntekijöiden kommentoivan joidenkin lasten kohdalla "ainoa lapsi", etenkin jos lapsella vaikeampaa leikeissä jakaa asioita. Kaverini harmitellut että jäi yhteen lapseen samaisesta syystä mikä näkyy nykyisin haasteellisena käytöksenä. Mutta kuten yllä jo totesin, yksilöitä ollaan ja huonoa käytöstä nähnyt myös suurperheiden lapsilla joilla huomionsaanti jaetumpaa

Olen ainoa lapsi ja jos saan lapsia, se jää yhteen. En ole ikinä kaivannut mitään leikkiseuraa, päinvastoin. Nautin omasta rauhasta ja säälin lapsena kavereita jotka eivät saa rauhaa muilta lapsilta edes omassa kodissaan. Minulla on ollut aina sisimmässä vahva tunne siitä että monen lapsen hankkimisessa on jotain väärää. Ei siis moraalisesti tai varsinaisesti, mutta sellainen alkukantainen tunne siitä että tässä on jotain vikaa. Ehkä sitä voi verrata siiten että monesta lapsesta tulee samat tuntemukset kuin ihmisistä, jotka hamstraa koiria ja hankkii uuden aina, kun se söpö pentuvaihe loppuu. Tai joka ostaa uuden takin, koska edellisissä oli hitusen väärän sävyiset vetoketjut. En itse osaisi varmasti keskittyä moneen lapseen, toinen tulisi tuntumaan aina ylimääräiseltä ja siltä että ööh, mikä ja kenen tää on, mullahan on jo yksi. Toinen olisi alitajuntaisesti aina varalle sitä varten että ekalle käy jotain.

Omalla kohdalla lapsiluku on puhdas nolla ja ei harmita yhtään. Aina olen ollut tilanteesta onnellinen. M64.

Hassu kysymys. Minä olen nimenomaan halunnut yhden lapsen, en enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri alle nelikymppisenä podin hetken vauvakuumetta , mutta päätin sitten että yksi lapsi riittää ja arvelin , että vauvakuume oli vain biologinen kello joka menee ohi kyllä . Tyytyväinen olen jälkeempäin päätökseen kun ainokainen on nyt täys ikäinen . 

"vauvakuume" keski-iän kynnyksellä on pelkkää kuolemanpelkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Esikoiseni on reilu 2 v, ja odotan nyt toista. Olen 40-v., ja aluksi olin varma, että esikoinen jää ainoaksi, koska uskoin, etten jaksaisi toista lasta. Samalla surin lapseni mahdollista yksinäisyyttä. Sitten mieli vähitellen muuttui, ja nyt olemme kaikki superonnellisia tulevasta pikkusisaruksesta.

ei pidä nuolasta ennenku tipahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia vastauksia. Suurin osa vaikuttaa ajattelevan vain omasta näkökulmasta, mitä minä itse haluan. Itse lähdin miettimään asiaa siltä kannalta, kumpi on todennäköisemmin lapselle itselleen parempi, elämä ilman sisaruksia vai sisarusten kanssa. Kun näen, miten lapset leikkivät keskenään ja ovat tärkeitä toisilleen, tiedän tehneeni oikean valinnan, vaikka se valinta on meille aikuisille varmasti ajoittain ollut työläämpi. 

Aika kauan sai odottaa että tuli tämä syyllistävä kommentti, onneksi olkoon. Minä taas näin niin monenlaisia perheitä lapsena, että tiedän ettei se arjen onnellisuus ole loppujaan lasten määrästä kiinni. On onnellisia ainoita lapsia ja täysin onnettomia sisaruksia, jotka eivät pidä toisiinsa yhteyttä. Ja päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan harmita. Ihana lapsi tuli ja on sellainen olo, että huh, tää meni hyvin. Kun aina on se riski, että sieltä tuleekin jotain, mitä ei tilattu. Nyt kaikki vaiheet on kerralla käyty läpi ja sitten eteenpäin.

Kotona ei myökään vallitse sellainen lapsiperhe-tunnelma. Ei ole mitään hulinaa tai kinastelua.

Tämä. Amen. 

Ainoat lapset voi kasvaa omituisiksi, katkeriksi ja yksinäisiksi.

Olen nähnyt niin monta tapausta. Erityisesti jos on iäkkäät vanhemmat. Ovat vähän pihalla maailmanmenosta ja kuolevat liian varhain lapsensa kannalta. 

Ei.

Suurperheen esikoisena elin kotoa muuttooni asti taloudessa, jossa oli vähintään 1 alle 3-vuotias koko ajan. Silloin jo tiesin, että en tule ikinä elämään sitä pikkulapsivaihetta montaa vuotta ja että aivan maksimini on kaksi lasta lyhyellä ikäerolla. Kun lyhyt ikäero ei toteutunut, lapsiluku jäi yhteen. On varmaan tabu sanoa, että ei pidä pienistä lapsista, mutta niin se vain on minun kohdallani. Välillä hoidan yhä pieniä lapsia ja joka kerran jälkeen olen tyytyväinen, että se on ohi. Työssäni samaa tunnetta ei ole, koska siellä lapset ovat jo isompia. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lapset voi kasvaa omituisiksi, katkeriksi ja yksinäisiksi.

Olen nähnyt niin monta tapausta. Erityisesti jos on iäkkäät vanhemmat. Ovat vähän pihalla maailmanmenosta ja kuolevat liian varhain lapsensa kannalta. 

 

😂😂😂😂😂😂

Miksi harmittaisi? Ei kiinnosta toimia kotona erotuomarina, sitähän se vanhempien rooli on useamman lapsen perheessä.