Harmittaako että lapsiluku jäi yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia vastauksia. Suurin osa vaikuttaa ajattelevan vain omasta näkökulmasta, mitä minä itse haluan. Itse lähdin miettimään asiaa siltä kannalta, kumpi on todennäköisemmin lapselle itselleen parempi, elämä ilman sisaruksia vai sisarusten kanssa. Kun näen, miten lapset leikkivät keskenään ja ovat tärkeitä toisilleen, tiedän tehneeni oikean valinnan, vaikka se valinta on meille aikuisille varmasti ajoittain ollut työläämpi. 

Minulla on kaksi siskoa. Isojen ikäerojen vuoksi meistä ei ollut seuraa toisillemme.

Itse taas tulin jätetyksi enkä halunnut lapsia kahdelle eri miehelle.

No ei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoiseni on reilu 2 v, ja odotan nyt toista. Olen 40-v., ja aluksi olin varma, että esikoinen jää ainoaksi, koska uskoin, etten jaksaisi toista lasta. Samalla surin lapseni mahdollista yksinäisyyttä. Sitten mieli vähitellen muuttui, ja nyt olemme kaikki superonnellisia tulevasta pikkusisaruksesta.

ei pidä nuolasta ennenku tipahtaa.

Mulccu.

Miksi sen pitäisi harmittaa?

Vierailija kirjoitti:

Sain eka pojan 18v, en ollut suunnitellut erikoisemme monia lapsia tehdä .  Mutta 20v myöhemmin tuli iloinen yllätys, sain toisen pojan 38v. Molemmat tavallaan yhtenä lapsena varttuivat koska vanhempi oli jo omillaan nuoremman synnyttyä. 

Horror! 😵💫

Kahden keskenmenon jälkeen sain kuitenkin lapsen ja olen hänestä onnellinen. Kaikki asiat eivät ole omissa käsissä.

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan harmita. Ihmettelen suuresti miten toiset jaksavat käydä läpi raskauden, synnytyksen ja pikkulapsiajan kerta toisensa jälkeen. Itse totesin jo synnärillä että lapsiluku jää yhteen. Päätös on ja pysyy. Iloitsen suunnattomasti siitä kun tuo ainokainen kasvaa koko ajan. 

Itse ihmettelen miksi aina puhutaan pikkulapsiajasta ja sen nopeasta ohimenosta. Todellinen työ alkaa vasta koululaisten kanssa, kun pitää auttaa kotitehtävissä ja hoitaa harrastuksia. En suoraan sanoen ymmärrä miten toiset onnistuvat siinä useamman lapsen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että lapsia siunaantunut toivottu määrä

Ja ihmetellyt miksi yhden lapsen äideillä on usein jyrkempiä mielipiteitä vanhemmuudesta. Ei se että yhden Jalmari-Petterin kanssa menee näin tarkoita että kaikkien lasten kohdalla samaa yleistettävissä. Jokainen meistä, pienimmät vauvatkin, on yksilöitä

Päiväkodissa työskennellessä kuullut monesti työntekijöiden kommentoivan joidenkin lasten kohdalla "ainoa lapsi", etenkin jos lapsella vaikeampaa leikeissä jakaa asioita. Kaverini harmitellut että jäi yhteen lapseen samaisesta syystä mikä näkyy nykyisin haasteellisena käytöksenä. Mutta kuten yllä jo totesin, yksilöitä ollaan ja huonoa käytöstä nähnyt myös suurperheiden lapsilla joilla huomionsaanti jaetumpaa

Tutkimusten mukaan ainoan lapsen syndrooma on puhdas myytti. Enemmän vaikuttaa persoona ja kasvatus. Kun ei tarvitse olla kotona jakamassa ja puolustamassa kaikkea koko ajan, osaa olla rennompi kodin ulkopuolellakin. 

Erittäin tyytyväinen olen yhteen ihanaan kilttiin lapseeni <3

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lapset voi kasvaa omituisiksi, katkeriksi ja yksinäisiksi.

Olen nähnyt niin monta tapausta. Erityisesti jos on iäkkäät vanhemmat. Ovat vähän pihalla maailmanmenosta ja kuolevat liian varhain lapsensa kannalta. 

 

Ehkä joskus 30+ vuotta sitten, kun yksi lapsi oli harvemmin oma valinta. Silloin myös 35+ lapsen saaja oli aivan ikäloppu ja kolmekymppiset näyttivät nykypäivän viisikymppisiltä. Mutta ajat muuttuvat. 

 

 

Todella surettaa, ensimmäisen jälkeen kolme keskenmenoa. Valitettavasti jäi ainoaksi. Erityisesti suren ainoaksi jääneen sisarusten puutetta. 

Ei

Lapsiperhe-elämä on ollut rankempaa kuin osasin edes kuvitella. Onneksi en haksahtanut uskomukseen että kaksi lasta menee siinä missä yksikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että lapsia siunaantunut toivottu määrä

Ja ihmetellyt miksi yhden lapsen äideillä on usein jyrkempiä mielipiteitä vanhemmuudesta. Ei se että yhden Jalmari-Petterin kanssa menee näin tarkoita että kaikkien lasten kohdalla samaa yleistettävissä. Jokainen meistä, pienimmät vauvatkin, on yksilöitä

Päiväkodissa työskennellessä kuullut monesti työntekijöiden kommentoivan joidenkin lasten kohdalla "ainoa lapsi", etenkin jos lapsella vaikeampaa leikeissä jakaa asioita. Kaverini harmitellut että jäi yhteen lapseen samaisesta syystä mikä näkyy nykyisin haasteellisena käytöksenä. Mutta kuten yllä jo totesin, yksilöitä ollaan ja huonoa käytöstä nähnyt myös suurperheiden lapsilla joilla huomionsaanti jaetumpaa

Tutkimusten mukaan ainoan lapsen syndrooma on puhdas myytti. Enemmän vaikuttaa persoona ja kasvatus. Kun ei tarvitse olla kotona jakamas

Meillä on jo kolmannella asteella opiskelemassa oleva aikuinen lapsi. Hän oli jo pienenä sellainen, että oikein halusi jakaa kokemukset ja asiat muiden lasten kanssa. Ja meillä saattoi olla ekaluokkalaisia parin, kolmen kappaleen opintopiiri tekemässä läksyjä ja välipalan syöneenä kun tulimme kotiin. Eikä hän ole mikään kynnysmatto vaan ihminen, joka on kiinnostunut muista ja maailmasta. On vain sattunut syntymään sellaisena, ettei päre pala kovinkaan helposti. Eikä hänelle ole ollut edes päiväkodissa väliä, että onko tytön vaiko pojan kanssa kunhan juttu luistaa.

Nyt hänellä on tietenkin lapsuuden ja teinivuosien kaverien lisäksi opiskelukaverit jne. Sen olen huomannut, että hänelle soitetaan herkästi kun on jokin ongelma ja vaikkei hän osaa konkreettisesti auttaa niin hän kyllä malttaa kuunnella ja jutella toisen kanssa. Hän ei pelkää ilmaista omaa kantaansa eikä murjottanut edes teininä pitkään kun me aikuiset jouduimme välillä palauttamaan haaveista maan pinnalle.

 

Minä ihmettelin sitä kun koko ajan neuvottiin pitämään kovaa kuria ainoalle lapselle, ettei ylpisty tai tule itsekkäksi. Joskus on tullut mieleen, että onneksi ei lähdetty mihinkään kotinassemoodiin neuvonantajien mieliksi. Olisiko hänestä tullut sellainen kuin hän nyt on jos oltaisiin keksimällä keksitty sitä kuria ja kuritusta (jota myös neuvottiin antamaan)? Jo silloin ihmettelin, että miksi pitää muka ystävällistä ja tottelevaista lasta alkaa höykkyyttämään? 

Ei ole aina omasta tahdosta kiinni. Enempää ei tullut ja olen äärimmäisen onnellinen edes tästä yhdestä. Lähipiirissä on parikin tapausta, joissa lapsia ei saatu sitä ensimmäistäkään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olisin tarvinnut sisaruksia!

Tämä harmittaa minunkin ainoan lapseni puolesta, ettei saanut sisaruksia. Ei oikein saa kauheasti kavereitakaan hankittua. Lapsuudessa oli paljon mutta nyt aikuisena kärsii asiasta paljon. Voi kun voisin muuttaa asian.

Ei harmita.

Uppp

Meidän ainokainen on ainakin ihan lellitty ja paapottu ja rahaa on syydetty. Moni kauhistuisi, jos tietäisi. Hänestä kasvoi viisas, huomaavainen, antelias, lempeä, tasapainoinen a sydämellinen aikuinen. Suorastaan ihmeellisen ihana tyyppi, joka hän on toki ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Mulle synnyttäminen ja varsinkin jälkihoito sairaalassa oli niin traumaattinen että päätimme miehen kanssa että lapsiluku saa jäädä yhteen. 

Jep sama täällä.