Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttui vauvan syntymän jälkeen - masennustako?
24.01.2024 |
Meillä on kohta puolen vuoden ikäinen vauva, ensimmäinen lapsi. Ennen tätä olemme olleet naimisissa viisi vuotta, ja lapsi oli erittäin toivottu molemminpuolisesti.
Ennen lapsen syntymää meillä oli huippusuhde: puhuttiin kaikesta, molemminpuolista hellyyttä ja arvostusta, hyvä seksielämä. Myös vauvan syntymän jälkeen ensimmäiset päivät oli luonnollisesti vauvakuplaa ja mies onnensa huipulla.
Noin viikko-pari lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui miehen osalta, ja muuttunut käytös on vain pahentunut ajan kuluessa:
- Mies ei osallistu vauvan hoitoon juuri ollenkaan, maksimissaan tunnin päivässä ja pyydettäessä. Hoidan yksin kaikki yöt, enkä ole viettänyt kuin yhden vapaailtapäivän lapsen syntymän jälkeen (tuolloin anoppi auttoi lapsen kanssa)
- Jos vauva itkee miehen lyhyen hoitovuoron aikana, mieheltä menee hermot ja tuo raivoten lapsen takaisin minulle. Muutenkin hermostui herkästi vauvaan, jos esim. kiinteitä syömään opetteleva ei ota ruokaa lusikasta ensiyrittämällä.
- Mies pitää päivien mykkäkouluja minulle ja lapselle ainakin näennäisesti ilman syytä. Jos joku ilta on huono ja lapsi itkee enemmän, mies paiskoo ovia ja menee nukkumaan sanomatta sanaakaan. Sen jälkeen saattaa vihoitella useamman päivän niin, ettei puhu mitään tai vastaa viesteihin.
- Mies ei suostu puhumaan menemisistään ja tulemisistaan, esim. työmatkat tulevat nykyisin minulle ihan yllärinä eikä näistä keskustella ennakkoon, jotta olisin tietoinen että mies ei ole muutamaan päivään kotona.
- Seksielämää ei ole ollut lapsen synnyttyä ollenkaan, itse olen yrittänyt tehdä aloitteita tähän mutta mies joko torjuu ne tai suuttuu.
Mistään yllä olevasta ei voi keskustella, kun aiemmin kaikesta puhuva ja lempeä mies on muuttunut hyökkääväksi ja vähintään passiivisaggressiiviseksi. Meillä ei käytännössä ole parisuhdetta tällä hetkellä. Olen koittanut itse olla mahdollisimman näkymätön ja positiivisin mielin, välttelen yhteenottoja ja yritän olla miestä kohtaan mahdollisimman mukava myös silloin, kun hän ei sitä itse ole. Varovainen saa kuitenkin olla, sillä jo kysymys työpäivän kulusta saattaa laukaista raivokohtauksen. Näin kuukausien jälkeen alkaa voimat olla aika lopussa.
Onko muilla kokemusta vastaavasta, voiko olla esim. miehen masennusta, joka ilmenee jostain syystä näin? Haluisin ensisijaisesti auttaa tai edes ymmärtää rakasta puolisoani, jota en enää tunne.
Kommentit (123)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä se on usein,vaimo ja lapset ovat vain rekvisiittaa,eipäs usko ap kuinka paljon on perheellisiä miehiä jotka pettää. Tätä se on kun on luovuttu kristillisistä arvoista eikä eletä raamatun mukaan,avioliitto (ei mikään avo tms tuo onnea ja on prkeleestä) kukoistaisi jos puolisot eläisivät raamatun ja Jumalan sanan mukaan.
Käy reissuillaan pettämässä ja sit kun tulee kotiin syyllisyys painaa ja se puretaan lapseen ja vaimoon. Itse ei viitsi erota kun sitten saa paskan isän ja puolison maineen vaikka sitä on jo. Muut ei vaan tiedä, vielä.
Kyllähän tässä tasa-arvon ajassa miehetkin katsovat oikeudekseen sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
En ole varma mutta täällä kirjoitetaan että kuulostaa pettämiseltä, itselläkin kokemusta siitä. Mies muuttui poissaolevaksi,vältteleväksi, sitten rupesi ärisemään, raivomaan pienistä asioista henkistä väkivaltaa oli paljon mut viimeinen niitti oli kun retuutti hiuksista. Eli joo sitä selvästi ärsytti ettei elämä jatkunutkaan samanlaisena,huolettomana, ei saa nukkua pitkää,pitää hoitaa velvollisuudet,luultavasti hakenut jännitystä toisesta naisesta...Sitten tehnyt mielessään päätöksen että ottaa eron mutta koska on pskanössö niin yrittää ärinöillä ja välttelyillä saada susta reaktion että se olisit sinä joka tekee eropäätöksen,raukkapska kun ei itse siihen pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten ollessa pieniä on arki aivan hirveää ja se kestää monta vuotta. Vasta noin viiden vuoden jälkeen alkaa helpottamaan, ellette tee taas uutta lasta. Toisen lapsen jälkeen elämä muuttuu tosin niin hirveäksi, että sitä ei edes noteeraa sitä enää arjessa, vaan alkaa toimimaan vain kuin robotti ja tekee vaan jatkuvasti niitä ikäviä ja jatkuvasti lisääntyviä arkitöitä. Järjestäen kaikki aiempaan elämään kuuluneet mukavat asiat katoavat kokonaan ja elämästä tulee vain työtä. Myöhään iltaisin ja öisin on sitten
Aivan kamalaa tekstiä. Älä ainakaan tee lisää lapsia, jos sun mielestä pikkulapsiarki on niin oksettavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos sinulta ei meinaa onnistua asian puheeksiottaminen miehen kanssa ja sen ilmaiseminen, ettei tuollainen toiminta käy, niin mene itse neuvolapsykologille tmv. juttelemaan. Voit miettiä sitten toisen ihmisen kanssa, miten tilanteessa kannattaisi edetä ja miten saisit puhuttua miehelle. Älä jää yksin äläkä anna tilanteen jäädä sellaiseksi kuin se on.
Meillä kävi myös noin. Mies, nyt jo exä, muuttui aika nopeasti vauvan syntymän jälkeen. Taantui ihan uhmaikäiseksi. Luulen että se lapsen syntymä laukaisi hänessä jonkun äititrauman, koska alkoi suorastaan vihaamaan minua. Alkoi puhumaan todella epäkunnioittavasti, matki puhettani, haukkui huonoksi äidiksi. Lasta kohtaan oli ainoastaan asiallinen.
Koki hirveänä vääryytenä ja epäreiluutena että minä äitinä olen oikeutettu äitiyslomaan ja saan siitä vielä rahaa ja miehen sanojen mukaan voin vain chillailla kotona ja hän joutuu käymään töissä. Tätä vääryyttä kompensoidakseen sitten katsoi ettei hänen tarvitse osallistua mihinkään kun korkeintaan viikonloppuisin ja silloinkin jos jaksaa. Ja kaikki menot tietenkin maksettiin puoliksi.
Valitti jatkuvaa väsymystään vaikka ei osallistunut yöheräilyihin kun korkeintaan viikonloppuna, ei mitään ymmärrystä sille että minä en enää raskausaikanakaan saanut nukuttua ja vauvan synnyttyä vielä vähemmän.
Jälkiviisaana nyt voi sanoa että tietyt luonteenpiirteet jäi kokonaan huomaamatta ennen lasta. Kahdestaan eläessä arki oli tietenkin suht vaivatonta ja helppoa vailla isompia huolenaiheita tai vastoinkäymisiä. Mies oli enemmän rutiineita ja helppoa tasaista arkea rakastavampi, minä taas sopeutumiskykyisempi ja aika itsenäinen joka tottunut hoitamaan paljon asioita itse. Ehkä sekin sitten tuli miehelle yllätyksenä että vauva muuttaa ihan konkreettisesti hänenkin arkeaan ja minulta ei voi enää odottaa samanlaista itsenäisyyttä kun aiemmin.
Tästä olisi voinut kirjoittaa pidemmänkin tarinan mutta tämä nyt tiivistettynä. Ap:lle nyt sanon että elämänmuutoksissa se todellinen luonne tulee lopullisesti esiin ja siinä kohtaa vasta huomaa pahimmillaan olevansa ihan totaalisen yksin. Olipa siellä miehen syyt mitä tahansa tuollaiseen käytökseen niin isänä oleminen on se isoin miehen mittari. Oli taustalla mitä tahansa traumaa niin se ei oikeuta minkäänlaista epäkunnioittavaa käytöstä vaan silloin mies on mies ja hankkii niihin ulkopuolista apua.
Tsemppiä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi myös noin. Mies, nyt jo exä, muuttui aika nopeasti vauvan syntymän jälkeen. Taantui ihan uhmaikäiseksi. Luulen että se lapsen syntymä laukaisi hänessä jonkun äititrauman, koska alkoi suorastaan vihaamaan minua. Alkoi puhumaan todella epäkunnioittavasti, matki puhettani, haukkui huonoksi äidiksi. Lasta kohtaan oli ainoastaan asiallinen.
Koki hirveänä vääryytenä ja epäreiluutena että minä äitinä olen oikeutettu äitiyslomaan ja saan siitä vielä rahaa ja miehen sanojen mukaan voin vain chillailla kotona ja hän joutuu käymään töissä. Tätä vääryyttä kompensoidakseen sitten katsoi ettei hänen tarvitse osallistua mihinkään kun korkeintaan viikonloppuisin ja silloinkin jos jaksaa. Ja kaikki menot tietenkin maksettiin puoliksi.
Valitti jatkuvaa väsymystään vaikka ei osallistunut yöheräilyihin kun korkeintaan viikonloppuna, ei mitään ymmärrystä sille että minä en enää raskausaikanakaan saanut nukuttua ja vauv
Jotkut miehet vain ovat kelvottomia loppu viimein vanhemmaan rooliin vaikka näyttelevät muuta.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ollessa pieniä on arki aivan hirveää ja se kestää monta vuotta. Vasta noin viiden vuoden jälkeen alkaa helpottamaan, ellette tee taas uutta lasta. Toisen lapsen jälkeen elämä muuttuu tosin niin hirveäksi, että sitä ei edes noteeraa sitä enää arjessa, vaan alkaa toimimaan vain kuin robotti ja tekee vaan jatkuvasti niitä ikäviä ja jatkuvasti lisääntyviä arkitöitä. Järjestäen kaikki aiempaan elämään kuuluneet mukavat asiat katoavat kokonaan ja elämästä tulee vain työtä. Myöhään iltaisin ja öisin on sitten
Aivan kamalaa tekstiä. Älä ainakaan tee lisää lapsia, jos sun mielestä pikkulapsiarki on niin oksettavaa
Vähän samaa mieltä. En kuitenkaan kannata ruusuisen pinkkihöttöihkukuvan maalailua lapsiperhearjesta. Annetaan myös niiden ikävienkin kokemusten tulla kuuluviin. Jossain siinä ääripäiden välimaastossa sitten on se realismi. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sen pettymyksen, kun mies paljastuu kiukuttelevaksi uhmaikäiseksi juuri silloin, kun tarvitsisi hänen tukeaan. Minulla oli varoitusmerkit näkyvillä, mies oli eronnut jopa kahdesta eri suhteesta pikkulapsiaikana ja hänen omat vanhempansakin varoittivat, että hän on epäkypsä, vaikka olikin jo keski-ikäinen. En silti uskonut, sillä mies käyttäytyi 6 vuotta täysin normaalisti ja aikuismaisen vastuullisesti. Ajattelin hänen kehittyneen ihmisenä ja oppineen menneisyydestään.
Sitten tuli eteen iso elämänkriisi ja vaikeuksia, olin äärettömän uupunut ja stressaantunut ja olisin tarvinnut tukea. Silloinpa mies muuttuikin uhmaikäiseksi teiniksi. En ikinä unohda sitä ilmettä, joka hänellä silloin oli, ihan kuin joku tarkkailuluokkalainen, joka vastustaa kaikkia auktoriteetteja (nyt minua) ja käyttäytyy ivallisen halveksivasti. Hän jätti minut selviytymään aivan yksin, minkä lisöksi hankaloitti arkea tahallaan, eli minulla oli raskaampaa ja vaikeampaa kuin olisi ollut yksin. En olisi uskonut, että mielikuva tutusta ihmisestä voi muuttua niin nopeasti. Hän oli kypsä aikuinen vain silloin, kun elämä oli helppoa ja mukavaa, ja vaikeuksien tullen hän taantui ongelmaiseksi teiniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat aina niin surullisia tarinoita! Äidin pitäisi venyä kaikkeen ja tietää&osata kaikki heti vauvan synnyttyä, kun taas miestä pitää ymmärtää vuosikausia, että uusi tilanne on hämmentävä. Kun isä vaihtaa vaipan (pakotettuna) kerran viikossa, niin sen pitäisi olla jo ylistyksen aihe!
Kunpa omista pojista kasvaisi aikoinaan kunnollisia isiä! Pienistä lapsista noilla teinipojilla ei ole kokemusta, mutta onneksi tuo koira vähän paikkaa tilannetta. Saavat upottaa kätensä kaikkiin eritteisiin, oksennuksia ja juoksuveriä unohtamatta ja ne unet nyt vaan pitää joskus keskeyttää ja mennä keskellä yötä ulos vesisateeseen sen eläimen kanssa. Välillä kiristelevät hampaitaan, kun koira syönyt sukat tai kuulokkeet, mutta kaikesta p@skasta huomimatta he rakastavat tuota otusta!
Ongelma on siinä, että näissä asioissa tulee jälleen ilmi stereot
Höpön löpön. Se paljon puhuttu hoivavietti on tarvetta ja halua hoitaa omaa jälkeläistään. Koskee molempia sukupuolia ihan yhtälailla. Nyt on vuosi 2023, ei anneta vanhojen, miesten kirjoittamien "totuuksien" enää sanella miesten oikeutta sluibailla vastuustaan perheitään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin että nainen on muuttunut,itse ei sitä huomaa mutta tuntee miehensä muuttuneen.
Hormoonit tekee tuollaista naisille,variskin vauvan saannin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että nainen on muuttunut,itse ei sitä huomaa mutta tuntee miehensä muuttuneen.
Hormoonit tekee tuollaista naisille,variskin vauvan saannin jälkeen.
No totta helvetissä nainen on muuttunut ja hän tietää sen itsekin. Mikään ei ole niin suuri muutos kuin naisen tuleminen ensimmäistä kertaa äidiksi. Mies pääsee tuossa niin paljon helpommalla, että on itsekästä velliperseisyyttä käyttäytyä kuten ap:n mies nyt käyttäytyy.
Varmistan vielä, että onhan kyseessä miehen eka lapsi? Ettei ole jossain ex-perhettä ja mies reagoi tyyliin "taas tämä alkaa"?
No, luultavasti ei ole.
Mitä mulla nousi mieleen tilanteestanne, on se, että mies ajatteli perhe-elämän ihan erilaiseksi. Kontrasti elämään ennen ja jälkeen vauvan tulon on niin valtava. Mitenhän hän olisi pärjännyt, jos olisi ollut yöt ja päivät parkuva koliikkivauva? Ehkä olisit jo yh.
Mun mielestä tuon sun teeskennellyn positiivisuuden ja varovaisuuden sijaan sun kannattaisi kysyä, mikä hänellä on, antaa hänen puhua suunsa puhtaaksi. Pariterapia olisi ehkä turvallisin paikka.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että nainen on muuttunut,itse ei sitä huomaa mutta tuntee miehensä muuttuneen.
Hormoonit tekee tuollaista naisille,variskin vauvan saannin jälkeen.
No vähintään toisen on pakko muuttua jotta vauva selviää hengissä ja siitä pidetään huolta.
Vierailija kirjoitti:
Mies MUUTTUI MIES - LAPSEKSI , TILAA PARITERAPIAAN AIKA teille, jos ei auta, HEIVAA SE AIKUISLAPSI POIS.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että nainen on muuttunut,itse ei sitä huomaa mutta tuntee miehensä muuttuneen.
Hormoonit tekee tuollaista naisille,variskin vauvan saannin jälkeen.
Niin? Totta kai lapsen kuuluu muuttaa vanhempia lapsen edun mukaiseksi. Ap:n miehellä on käynyt päin vastoin!
Suuri osa suhteista on paskaa.