Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Herkutellaan kyllä lapsen kanssa yhdessä muuten. Ei hän suklaata kysele kuin tiettynä päivänä. Mutta joo, ehkä tässäkin on taustalla oma epäonnistumisen pelko: lapsen ravinto pitää pitää terveellisenä eikä hän ole suklaata lukuun ottamatta koskaan syönyt esim. karkkia hammasterveyden ja muunkin terveyden vuoksi. Monesti viikonloppuisin tehdä yhdessä jotain hyvää jälkkäriä hänen pyynnöstään. Ehkä tässä voisi vähän rentoutua. Toisaalta oma lapsuuteni oli kyllästetty karkilla ja kokiksella, jonka vuoksi maitohampaat mätänivät suuhun ja sitä en oman lapsen kohtaloksi halua. Opiksi otin eikä rautahampaissani ole ollut mitään korjattavaa koskaan mutta trauma on ikuinen siitä maitohampaiden hajoilusta ja pois vetämisestä.
Moni asia on sellainen, että haluan vain suojella omaa lastani siltä, mitä itse kävin lapsena läpi. Siinä varmaan yksi syy ankaruuteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sitten pitää tehdä, jos lapsi levittää vaikka pelin tai leikin lattialle eikä suostu sitä siivoamaan pois? Ei kirveelläkään? Miten te muut sitten ratkaisette tilanteen, jos lelua ei saa laittaa jäähylle eli pois lapsen ulottuvilta jos sitä ei voi leikin päätyttyä itse siivota pois?
Tarrataulun tavoitteena on saada aina päivän päätteeksi tarra hyvin menneestä päivästä (joo, varmaan aivan liian abstraktia) ja kun viisi tarraa on kerätty, saa jonkin kivan yllätyksen. Sellaisia on ollut esim. elokuvan katselu ja popparit, käynti kahvilassa (lapsi tykkää tuosta paljon) tai kirjastossa hakemassa uusia kirjoja. Mitä milloinkin. Tarroja on kertynyt tosi hitaasti eli varmaan selkeämpi tavoite olisi paikallaan.
Lapsen kanssa pelaaminen tai leikkiminen on mukavaa mutta kun se pitää lopettaa, hän raivostuu ja alkaa haukkua tyhmäksi, riehuu ja heittelee tavaroita. Ymmärrämme harmin, totta kai, mutta tämä vaan ajaa siihen
Lelujen siivoamisesta: ensinnäkin lasta ei jätetä siivoamaan yksin, vaan siivotaan aikuisen kanssa yhdessä. Leluja ei laiteta jäähylle sen takia, että niitä ei ole siivonnut pois, mutta seuraavan leikin tai muun kivan asian voi aloittaa vasta sitten, kun edellisen leikin on siivonnut pois. Meillä illalla nukkumaan mennessä luettiin kirjaa. Mitä nopeammin lelujen siivous sujui, sitä enemmän jäi aikaa kirjan lukemiselle.
Lapsen raivoa pelin tai leikin loppumisesta voi jonkin verran pienentää, jos siitä varoitetaan hyvissä ajoin. Lapsi tietää valmistautua siihen, että kohta tämä loppuu. Lisäksi pyrkisin sanoittamaan lapsen tunteita siinä vaiheessa, kun peli/leikki loppuu ja lapsi ilmaisee pettymystään.
Vierailija kirjoitti:
Ja kiitän rakentavista kommenteista. Olen lukenut kaikki ja ymmärrän täysin, että vika on minussa ja siksi täällä pyydänkin neuvoja. Ymmärrän, että meitä molempia ajaa sama asia ja ongelma: epäonnistumisen pelko niin lapsena kuin äitinäkin.
Sain oikeasti aika huonon mallin kotoa, joka oli ulospäin erinomainen: akateeminen, hyvätuloinen monilapsinen perhe, oli kaikkea ulkokultaista ja hyvä käytös on perusolettamus kaikilta lapsilta, jos emme totelleet, tuli selkäsauna. Ja etenkin minä muistan monet piiskauskerrat, tukistukset yms. kun en totellut tai käyttäydyin huonosti. Vanhemmat olivat paljon poissa enkä janonnut mitään niin paljon kuin oman äidin huomiota ja läsnäoloa. En tiedä olenko koskaan leikkinyt äitini kanssa. Ruoka piti syödä, pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä ja joskus istuin pöydässä koko illan pyöritellen kuivaa lihakänttyä poskesta toiseen. Jouduin usein jäähylle lukkojen taakse, en
Olen pahoillani lapsuudestasi! Jos on itse kokenut kurjan lapsuuden, niin sitä on hankalaa itse osata toimia vanhempana toisin. Minusta tuntuu, että terapia voisi tehdä sinulle hyvää.
Lempeyttä, lempeyttä, lempeyttä. Siinä, mitä lapsesi tarvitsee.
Tuossa ei auta kuin Pia Penttala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankaiseminen ei nykyään yleensä toimi, koska ainoa rankaisumenetelmä jota voi käyttää on tuo etuuksien poisto, mikä erityisesti pienten lasten kohdalla harvoin on tehokasta. Isompiin puhelimesta tai pelikoneesta riippuvaisiin lapsiin se sen sijaan toimii paremmin. Entisaikaan tilanne oli eri, kun lapsen saattoi esimerkiksi laittaa jäähylle tai nurkkaan seisomaan tai kurittaa ruumiillisesti. Nykyisin näistä menetelmistä kuitenkin tulee lasu.
Eli käytännössä se mitä voi yrittää on positiivisuus ja tunteiden sanoitus (avuksi tähän voi ottaa tunnekortit tai tunnemittarin). Ja toki jos ne eivät auta, niin vaihtoehto on myös viedä lapsi tutkimuksiin jotta lapselle saataisiin nepsydiagnoosi ja siihen liittyvät tukitoimet.
Vierailija kirjoitti:
Rankaiset lastasi aivan liikaa. Unohda jäähdyt ja rangaistukset. Yritä vain siirtää huomio reippaasti seuraavaan asiaan.
Liika rankaisu on yleensä oire siitä, että lapsi ei koe käytettyä rankaisumenetelmää pelotteena. Syytä olisi siis löytää tehokkaampi rankaisumenetelmä. Positiivinen kasvatus ei toimi vaan luo anarkian kaltaisen tilan (samanlaisen kuin millaiseksi aikuisten yhteiskunta muuttuisi jos sakot ja vankilat poistettaisiin käytöstä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankaiset lastasi aivan liikaa. Unohda jäähdyt ja rangaistukset. Yritä vain siirtää huomio reippaasti seuraavaan asiaan.
Liika rankaisu on yleensä oire siitä, että lapsi ei koe käytettyä rankaisumenetelmää pelotteena. Syytä olisi siis löytää tehokkaampi rankaisumenetelmä. Positiivinen kasvatus ei toimi vaan luo anarkian kaltaisen tilan (samanlaisen kuin millaiseksi aikuisten yhteiskunta muuttuisi jos sakot ja vankilat poistettaisiin käytöstä).
Höpöhöpö
Kannustatko sinä lastasi? Huomaatko, että hän tekee parhaansa ja yrittää? Jos teillä on tarrat käytössä, niin tarvitsette uuden sarakkeet, joissa tarroja saa myös siitä, kun yrittää ja tekee parhaansa.
Miten ap pärjäät, jos aloitat uudessa työpaikassa ja pomo siirtää sinut päivän aikana usealle eri osastolle, joissa kukaan ei tarkkaan kerro, mitä sinun työsi on, mitä pitää tehdä ja ympäripyöreästi selitetään kaikenlaista. Ja pian pomo palaa luoksesi ja karjuu, kuinka nyt on kiire ja kuinka surkea olet. Sinulle lupaillaan etuja, joita et saa ja koko ajan uhkaillaan, kiristetään, raivotaan ja odotetaan, että osaat uuden työn täydellisesti ilman, että tiedät, mistä on kyse. Miten toimit?
Tai jos saat kuulla, että työpaikkasi muuttaa nyt Japaniin. Et osaa kieltä ja kulttuuria, mutta saman tien odotetaan, että osaat kielen täydellisesti ja osaat paikalliset tavat. Kuinka sujuu? Kun taas saat kuukausia aika valmistautua, niin olet löytänyt asunnon, opetellut kieltä, lukenut maasta ja tavoista ja saanut asianmukaisen perehdytyksen, tilanne on aivan toinen, eikö vain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse saanut kotona kokea kaikkea fyysistä rankaisua aikana, jolloin se on ollut jo lainvastaista Suomessa. Samoin mieheni. Pelkkä ajatus tuntuu kauhistuttavalta, joten käytämme mieluusti noita kasvatusalan asiantuntijoiden neuvoja. Niistä vaan ei ole hyötyä.
Kauhistelu on pahin virhe minkä vanhempi voi tehdä, koska silloin vanhempi häviää tahtojen taistelun lapsen kanssa. Lapsi kun ei kauhistele asioita vaan laittaa kaikki keinot peliin.
Vierailija kirjoitti:
Okei, kirjoitan siis epäselvästi. Rangaistus on juuri tuota syy-seurassuhteen opettamista, joka käsittääkseni kuuluu normaaliin kasvatukseen. Eli jos tekee näin, seuraa siitä tämä. Onko tuo sana rangaistus jotenkin väärä sitten? Ja kyllä minusta jo neljävuotiasta täytyy kasvattaa. En voi sietää huonokäytöksisiä ihmisiä ja monella heistä on juurikin vaillinainen kasvatus taustalla.
Rangaistus koskee aina käsillä olevaa asiaa. Ei syö ruokaa - lautanen pois ja ruokailu loppuu. Ei siivoa leikkejään - lelut jäähylle. Ei pue - emme lähde ulos tekemään kivoja juttuja. Piirtää lattiaan - piirtovälineet pois. Jne. Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee
Tuossa herkun saanti-esimerkissä lapsi on koko päivän kerännyt painetta siitä, onko hän nyt niinkuin pitää, ihan aamusta asti. Totta ihmeessä iltapäivällä väsyneenä menee kuppi nurin, kun lapsi on vieläkin epävarmuudessa, pystyykö hän käyttäytymään niinkuin vaaditaan. Lapsi voi tunnistaa itsekin, että kiukku on esim. väsymyksen takia nousemassa, ja pelkää että ei osaa hallita sitä vaikka yrittäisi - lapsi vetää tarkoituksella tilanteen överiksi, alkaa ns. haastaa riitaa ja saa näin tilanteen jännityksen laukeamaan. Ja sitten toki lasta oikeasti harmittaa, kun tilanne on ollut hänelle liian vaativa, hän on yrittänyt parhaansa (aamu mennyt jo ok), ja hän jää karkitta. Tuo on nelivuotiaan näkövinkkelistä todella kohtuuton, aivan liian pitkäkestoinen tilanne.
Ja mistä karkkipäivä peruminen olisi looginen rangaistus, joka opettaisi syy-seuraus-suhdetta? Ehkä joku hampaiden pesusta luistaminen? (Tässäkään ei oikein toimi, koska karkkia tuskin olisi ollut saamassa heti hammaspesun jälkeen?) Jos ei syö yhtään ruokaa, pelleilee vaan pöydässä varoituksista huolimatta? Sitten ei saa herkkuja. Käytöksestä en itse kyllä palkkasi/rankaisisi herkuilla kuin vaan jossain äärimmäisessä poikkeustapauksessa.
Nelivuotiasta pitää toki kasvattaa, mutta siinä vaiheessa kun tilanteessa alkaa olla kaksi riitapukaria, jotka kamppailevat siitä, kumpi saa tahtonsa läpi, homma menee tosi kuormittavaksi kaikille.
Se kuormittuneisuus laukeaa vaan vanhemman asenteen ja toiminnan muutoksella. Ketjussa on tullut hyviä vinkkejä : tilanteiden ennakointi, vaihtoehdot, lapsen auttaminen, asioiden pilkkominen osiin... Ei muuta kuin kokeilemaan niiden lisäämistä. Syy-seuraussuhteen opettaminen on hyväksi, ja hyvän käytöksen vaatiminen, mutta tämän pitää olla oikea-aikaista ja loogista. Eli ei mitään koko päivän jännityksiä enää jostain herkuista. Ja taistelut kannattaa valita: esim. sillä ei ole loppupelissä mitään merkitystä laittaako lapsi ne hanskat heti sisällä käteen. Joku "kyllä puet hanskat käteen jo sisällä - enpäs pue" - vänkääminen on ihan turhaa riidan haastamista vanhemmalta jos vanhempi huomaa että aamut on hankalia muutenkin. Sieltä vaan nyt valkkaamaan ne tärkeimmät taistelut:esim. se että lapsi syö ja maha toimii. En siis missään nimessä tarkoita, että tietä lapsen edessä pitää siloitella ja alkaa kävellä munankuorilla välttäen tilanteita, joissa lapsen kanssa pitää vääntää, mutta nelivuotias on vielä todella pieni, sitä aikaa on kyllä hänen kanssaan käydä niitä taisteluita ja seurauksia läpi hänen kasvaessaan. Vielä ei tarvitsisi olla joka asiassa niin tiukkana, vaan tosiaan lisää ennakointia, auttamista, huumoria peliin. Eli hieman rimaa alemmas niissä omissa vaatimuksissaan, niin kyllä se siitä, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankaiset lastasi aivan liikaa. Unohda jäähdyt ja rangaistukset. Yritä vain siirtää huomio reippaasti seuraavaan asiaan.
Liika rankaisu on yleensä oire siitä, että lapsi ei koe käytettyä rankaisumenetelmää pelotteena. Syytä olisi siis löytää tehokkaampi rankaisumenetelmä. Positiivinen kasvatus ei toimi vaan luo anarkian kaltaisen tilan (samanlaisen kuin millaiseksi aikuisten yhteiskunta muuttuisi jos sakot ja vankilat poistettaisiin käytöstä).
Höpöhöpö
Sinulla ei ole argumentteja. Uskot vain sokeasti sen mitä muodin mukaan kuuluu ajatella.
En jaksanut lukea vastauksia, mutta vastaan aloitukseen.
Mulla oli neljä vuotiaan kanssa aivan samanlainen tilanne. Jatkuvaa huutoa, jopa tavaroiden heittelyä ja nimittelyä. Ja mäkin toimin johdonmukaisesti ja samat säännöt oli joka päivä eikä lapsi saanut päättää asioista kuten mennäänkö jo nukkumaan. Silti tätä kesti melkein vuoden. Ei se lapsi kerrasta tai parista tai edes kymmenistä välttämättä opi. Täytyy vain jaksaa (vaikka ymmärrän hyvin miten raskasta se on) pitää ne samat rajat päivästä toiseen. Ajan myötä se helpottaa kun ei vaan anna periksi. Mut ne rajat kannattaa pitää nyt tai muuten aletaan olla kouluikäisen kanssa pulassa. Kyllä munkin super raivoajasta kypsyi lopulta hyvin empaattinen ja kohtelias pikku koululainen vaikka sitä oli vaikea aikoinaan kuvitella. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko nyt vielä kirjoittaa vaikka menee vähän saivartelun puolelle.
Rangaistuksista, itse inhoan tuota sanaa ja puhun seurauksista.
Rangaistus on se minkä joku toinen sinulle langettaa seuraus on se mitä tapahtuu jos toimit jollain tietyllä tavalla, joskus seuraus on hyvä ja joskus huono.
Ap kerrot avauksessasi ettei lapsi ymmärtä syy-seuraus suhteita mutta et vaikuta itsekään aivan johdonmukaiselta asiassa.
Mutta älä ota itseesi, meistä kukaan ei ole täydellinen. Lapset onneksi opettaa meitä koko ajan.
Esimerkkiseurauksia:
En syö-en saa jälkkäriä, syön-saan jälkkärin
En siivoa-en voi alottaa uutta leikkiä, siivoan-voin aloittaa leikin
Lyön kaveria lelulla-lelu lähtee jäähylle, leikin nätisti-mukava leikki jatkuu
En pue-äiti päättää vaatteet ja palelen kunnes puen, puen-saan valita lempparipaidan ja tunnelma on hyvä, ehditään lehdä lumipallot ulkona matkalla
Halusin myös tulla vielä vähän lohduttamaan sinua. Ymmärrän samanlaisen lapsuuden kokeneena, että vanhemapana toimiminen voi olla astetta haastavampaa oman lapsuustrauman takia. Itselläni on myös 4-vuotias, jota kohtaan toimin suurimmaksi osaksi lempeällä otteella. Tiedän, kuinka lapsen kanssa kuuluisi toimia ja kuinka esim. positiivisella vahvistamisella on etunsa. Olen huomannut sen itse myös käytännössä. Kuitenkin aina toisinaan myös itselläni tulee ylilyöntejä juurikin omien kokemusten takia. Kadun niitä valtavasti ja haluaisin aina pystyä toimimaan hyvin. En vaan yksinkertaisesti kuitenkaan aina kykene rakentavaan toimintaan ja saatan esim. huutaa lapselle, että "nyt jos et kerää niitä leluja, niin laitan ne pois!" ja tämä on tietysti aivan kamalaa. Tsemppiä sinulle! Olet oikealla tiellä, kun haluat toimia lapsesi kanssa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea vastauksia, mutta vastaan aloitukseen.
Mulla oli neljä vuotiaan kanssa aivan samanlainen tilanne. Jatkuvaa huutoa, jopa tavaroiden heittelyä ja nimittelyä. Ja mäkin toimin johdonmukaisesti ja samat säännöt oli joka päivä eikä lapsi saanut päättää asioista kuten mennäänkö jo nukkumaan. Silti tätä kesti melkein vuoden. Ei se lapsi kerrasta tai parista tai edes kymmenistä välttämättä opi. Täytyy vain jaksaa (vaikka ymmärrän hyvin miten raskasta se on) pitää ne samat rajat päivästä toiseen. Ajan myötä se helpottaa kun ei vaan anna periksi. Mut ne rajat kannattaa pitää nyt tai muuten aletaan olla kouluikäisen kanssa pulassa. Kyllä munkin super raivoajasta kypsyi lopulta hyvin empaattinen ja kohtelias pikku koululainen vaikka sitä oli vaikea aikoinaan kuvitella. Tsemppiä!
Rajojen sijasta lapsi tarvitsee kurin. Raja aika on hyödytön, koska mikään ei viime kädessä estä lasta kävelemästä sen rajan yli.
On sinänsä hyvä kuulla, että konsensus tuntuu olevan minun ankaruuteni, sillä siihen ainakin voin vaikuttaa (vaikka itsensä muuttaminen ei helppoa olekaan) ja mieluummin niin päin kuin liian lepsu. Olen varmasti liian vaativa, olen tästä käynyt keskustelua miehenkin kanssa useita kertoja aikojen saatossa. Ollaan sitä molemmat, sillä ehkä meitä tosiaan ajaa epäonnistumisen pelko. Että ollaan liian lässyjä kasvatuksen suhteen. Ihaillaan usein jos jossain törmätään hyväkäytöksisiin lapsiin ja aina jaksan ihmetellä, miten jotkut vaan ovat niin kohteliaita ja ystävällisiä, esimerkiksi muutama lapsen päiväkotiryhmäläinen (en koskaan ihmettele tätä lapselle, pakko nyt mainita).
Kokeilen nyt löysätä heti iltapäivästä alkaen. Menin aamusta aivan pois tolaltani itsekin enkä oikeasti voi sille mitään, en ole tunteeton kivisydän. Haluaisin että minulla ja lapsella on yhteys aina. En kestä ajatusta siitä että teen jonkin virheen ja sitten hän 20 vuoden päästä vuodattaa tällä palstalla miten hirveä lapsuus hänellä oli ja välit vanhempiin on katki.
Vierailija kirjoitti:
Halusin myös tulla vielä vähän lohduttamaan sinua. Ymmärrän samanlaisen lapsuuden kokeneena, että vanhemapana toimiminen voi olla astetta haastavampaa oman lapsuustrauman takia. Itselläni on myös 4-vuotias, jota kohtaan toimin suurimmaksi osaksi lempeällä otteella. Tiedän, kuinka lapsen kanssa kuuluisi toimia ja kuinka esim. positiivisella vahvistamisella on etunsa. Olen huomannut sen itse myös käytännössä. Kuitenkin aina toisinaan myös itselläni tulee ylilyöntejä juurikin omien kokemusten takia. Kadun niitä valtavasti ja haluaisin aina pystyä toimimaan hyvin. En vaan yksinkertaisesti kuitenkaan aina kykene rakentavaan toimintaan ja saatan esim. huutaa lapselle, että "nyt jos et kerää niitä leluja, niin laitan ne pois!" ja tämä on tietysti aivan kamalaa. Tsemppiä sinulle! Olet oikealla tiellä, kun haluat toimia lapsesi kanssa hyvin.
Pääseekö esim. perheneuvolan kautta terapiaan jos on vahingossa komentanut lasta ja nyt kokee siitä todella huonoa omaatuntoa?
Kannattais nyt miettiä, miten itse pystyt ottamaan palautetta ja tietoa vastaan. Olet saanut tässä ketjussa paljon hyviä vinkkejä ja asiallista kritiikkiä suhtautumisestasi. Lue ne huolella ihan ajan kanssa vaikka myöhemmin, kun olet vähän rauhoittunut ja kykenet mahdollisesti ottamaan palautetta vastaan, etkä vain jankkaa niitä omia totuuksiasi. Mielestäni oman lapsen kasvatuksessa ei koskaan pitäisi ajatella mitään yhteiskunnan suuria linjoja ja sitä, "miten kaikki ovat nykyisin kauhukakaroita" tms. On täysin älytöntä, ettet kykene antamaan lapsellesi myötätuntoa, lempeyttä ja joustoa vain siksi, että joillakin random kakaroilla jossain on huono maine. Kyseessä on oma rakas lapsesi, yksilö, jolta sinä tunnut nyt vaativan liikaa kokonaisuus huomioon ottaen. Se, että on pystyvä, ei tarkoita sitä, että pitäisi olla täydellinen.