Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Ymmärrän, että negatiivisuuden kierre on katkaistava. Mutta voitteko ymmärtää sitä että lapsen kasvattaminen on joskus vaikeaa siksi että joka ikisessä paikassa kritisoidaan aivan kaikkea, tekipä mitä hyvänsä? Liikaa vapauksia antamalla tulee joka paikan porsastelija, joista tällä palstalla valitetaan, liikaa kuria ja tulee ikuinen kapinallinen ja suhde vanhempiin on aina huono. Tein miten vain vanhempana, epäonnistun.
Haluan antaa lapselle rakkautta ja kaikkea hyvää. Etenkin läsnäoloa, josta itse jäin paitsi lapsena. Ymmärrän oman vajavaisuuteni, kun annan lapsen käytöksen vaikuttaa siihen, miten itse äitinä häneen suhtaudun. Sen ei saisi mennä niin mutta minäkin olen vain ihminen, vikoineni päivineni. On helppo huudella miten hirviö olen kun vaadin nelivuotiaalta sitä ja tätä. En tietenkään vaatisi, ellen tietäisi hänen kykytasoaan. Hän on fiksu lapsi, joka osaa pukea, olla hyväkäytöksinen ja syödä hyvin niin halutessaan. Uhmasta tässä on kyse ja siitä, etten osaa suhtautua siihen niinkuin tarve olisi.
Ja kyllä, tarjoan apua, syliä, rakkautta, hemmottelua, kohtaamista vaikka aina ei itsestä tunnu siltä. Ja mitään televisiota ei meillä arkiaamuina katsota, kun joku tästä kyseli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi osaa hyvin pukea.ja kyllä komensin häntä pukemaan, ensin hyvällä sitten tomerammin, kun ei totellut. Joskus pukee oma-aloitteisesti vaikka suosikkivaatteet, joskus vaan uhmaa, ettei suostu ottamn yöpukua pois. Arki-iltaisin hän saa valita seuraavan aamun vaatteet valmiiksi odottamaan.
Olen tehnyt hyvän käytöksen tarrataulun, ei toimi, ei kerta kaikkiaan.
Ja jos olenkin ankara, se johtuu siitä että oikeasti haluan vain kasvattaa lapsesta hyväkäytöksisen. Liikaa näkee niitä, joita ei ole kotona kasvatettu ja opetettu käyttäytymään pienestä pitäen.
Olen itse saanut kotona kokea kaikkea fyysistä rankaisua aikana, jolloin se on ollut jo lainvastaista Suomessa. Samoin mieheni. Pelkkä ajatus tuntuu kauhistuttavalta, joten käytämme mieluusti noita kasvatusalan asiantuntijoiden neuvoja. Niistä vaan ei ole hyötyä.
Ja varmasti kuulostan negatiiviselta. Kuten kirjoitin, olemme olleet tässä
Mikä teillä oli tavoitteena tarrataulussa? Oliko palkinto tarpeeksi houkuttava?
Käytitkö sitä uhkailuvälineenä? Jos nyt et pue et saa tarraa, jos nyt et siivoa et saa tarraa.
Vai muistutitko ennen hankalia hetkiä, muistatko miten saat tarran, tarvitsetko apua :)
Kuulostaa siltä, että toimit aivan oikein. Uhmakaudet kestävät sen minkä kestävät, vaikka vanhempi toimisi hyvin. Pitkää pinnaa ja vanhemmille omaa aikaa omilla tahoillaan riittävästi. Kyllä se siitä.
Jaa kyllä minä autan omaa 4-vuotiastani lähes joka aamu pukemaan. Jos pukee itse, ohjailen mitä pukee ensin ja mitä sitten. Näin lapsella pysyy helpommin fokus asiassa. Päivähoitopäivän jälkeen lapsi saattaa olla kuormittunut. Tehdään monesti ennen syömistä jotain rauhallista yhteistä (luetaan sylikkäin, tehdään palapeliä, piirretään) eli tavallaan palautetaan yhteys päivän eron jälkeen. Sen jälkeen sanon, että menen laittamaan ruuan ja lapsi jatkaa puuhiaan.
Joskus jos lapsi on väsynyt, saattaa pyytää syöttämään. Olen näissä tilanteessa syöttänyt, vaikka lapsi osaa itsekin syödä. Jos lapsi vaikuttaa levottomalta eikä pysy penkissä, olen laittanut kaurapussin jalkojen päälle ruokapöydässä. Lapsi joskus myös itse sanoo, että "jalat on levottomat en saa syötyä" ja pyytää kaurapussin.
Joskus lapsi ei suostu laittamaan ulos hanskoja. Sitten otan hanskat mukaan ulos ja kohta lapsi itse pyytää ne käteen. Eli ulos lähdetään ja lapsi itse huomaa, että siellä on kylmä ja hanskat tarvii. Lapsi oppii myös kokeilemisen kautta.
En ole rankaissut lasta koskaan. Suurimmaksi osaksi lapsi toimii kuten pyydetään ja arki on rauhallista.
Siis mitä sitten pitää tehdä, jos lapsi levittää vaikka pelin tai leikin lattialle eikä suostu sitä siivoamaan pois? Ei kirveelläkään? Miten te muut sitten ratkaisette tilanteen, jos lelua ei saa laittaa jäähylle eli pois lapsen ulottuvilta jos sitä ei voi leikin päätyttyä itse siivota pois?
Tarrataulun tavoitteena on saada aina päivän päätteeksi tarra hyvin menneestä päivästä (joo, varmaan aivan liian abstraktia) ja kun viisi tarraa on kerätty, saa jonkin kivan yllätyksen. Sellaisia on ollut esim. elokuvan katselu ja popparit, käynti kahvilassa (lapsi tykkää tuosta paljon) tai kirjastossa hakemassa uusia kirjoja. Mitä milloinkin. Tarroja on kertynyt tosi hitaasti eli varmaan selkeämpi tavoite olisi paikallaan.
Lapsen kanssa pelaaminen tai leikkiminen on mukavaa mutta kun se pitää lopettaa, hän raivostuu ja alkaa haukkua tyhmäksi, riehuu ja heittelee tavaroita. Ymmärrämme harmin, totta kai, mutta tämä vaan ajaa siihen, että kohta emme viitsi enää tehdä hänen kanssaan noita asioita. Tämä toistuu siis joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että negatiivisuuden kierre on katkaistava. Mutta voitteko ymmärtää sitä että lapsen kasvattaminen on joskus vaikeaa siksi että joka ikisessä paikassa kritisoidaan aivan kaikkea, tekipä mitä hyvänsä? Liikaa vapauksia antamalla tulee joka paikan porsastelija, joista tällä palstalla valitetaan, liikaa kuria ja tulee ikuinen kapinallinen ja suhde vanhempiin on aina huono. Tein miten vain vanhempana, epäonnistun.
Haluan antaa lapselle rakkautta ja kaikkea hyvää. Etenkin läsnäoloa, josta itse jäin paitsi lapsena. Ymmärrän oman vajavaisuuteni, kun annan lapsen käytöksen vaikuttaa siihen, miten itse äitinä häneen suhtaudun. Sen ei saisi mennä niin mutta minäkin olen vain ihminen, vikoineni päivineni. On helppo huudella miten hirviö olen kun vaadin nelivuotiaalta sitä ja tätä. En tietenkään vaatisi, ellen tietäisi hänen kykytasoaan. Hän on fiksu lapsi, joka osaa pukea, olla hyväkäytöksinen ja syödä hyvin niin halutessaan. Uhm
En usko, että kukaan epäilee etteikö lapsesi osaisi pukea tai syödä, kyse on ennemminkin sittä että just nyt hän ei pysty.
Itse olen ajatellut asian ihan toisinpäin kuin sinä. Koska tiedän, että lapseni osaa pukea voin hyvin auttaa häntä siinä. Jos oppiminen olisi vielä kesken niin kannustaisin enemmän itsenäiseen pukemiseen, mutta tällähetkellä lapsellani on toisenlainen tarve. Hän on jo viskari joten päiväkodissa on jo "isoja" vaatimuksia, kotona lapsi saa olla pieni ja autettava.
Ehkä hyvin menneistä jutuista kannattaisi palkita nopeammin. Eli jos kerätään tarroja, niin vaikka jo kolmesta tarrasta saisi palkinnon. Silloin lapselle ei tulisi kovia paineita käyttäytyä hyvin määräämättömän ajan, vaan palkinnon saaminen tapahtuisi lapsen kannalta kohtuullisessa ajassa ja niin, että lapsikin pystyisi paremmin hahmottamaan, että milloin se mahdollinen palkinto olisi saavutettavissa.
Vaikka lapsellasi ei ole todettu nepsy-piirteitä, niin kuvakortit voisivat häntäkin hyödyttää. Esim. pukemistilanteisiin kuvakortit vaatteista siinä järjestyksessä, kun ne puetaan. Myös koko päivän kulkua voi hahmottaa lapselle kuvakortein.
Lapsi on selvästikin herkkä, vaikka vaikuttaa voimakastahtoiselta. Kannattaa jututtaa lasta, että onko hänellä mahdollisesti jotain pelkoja. Nyt jo aikuinen tyttäreni kertoi, että pelkäsi pienenä mitä ihmeellisempiä asioita, että ötökät kantavat talon pois, mummi kuolee, muurahaisleijona syö ja mitä lie. Nämä pelot sitten ilmenivät raivoamisena.
Ja sitten vielä se, että vaikka johdonmukaisuutta pidetään hyveenä, niin joskus kannattaa miettiä, onko sekään aina pakollista. Jos lapsi ei pysty joustamaan, niin me aikuiset voimme sen tehdä. Jouduin antamaan aika paljonkin periksi voimakastahtoiselle tyttärelleni ja ihan kunnon kansalainen hänestä silti tuli. Kunhan isoissa asioissa vanhemmat ovat ruorissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun korvaan kalskahtaa, että saatatte olla vähän turhan jyrkkiä lapsellenne. Neuvoisin tutustumaan positiivisemman kasvatuksen käytäntöihin. Ottakaa nyt ihan ensiksi vaikka käyttöön positiivinen vahvistaminen (googleta) ja antakaa lapselle muutenkin vähän siimaa. Muita vinkkejä löytyy esim. MLL:n sivuilta.
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…
4v lapsi pyytää suklaata ja sen saaminen edellyttää koko päivän kestävää hyvää käytöstä. Aivan liikaa vaadittu. Mahdotonta. Etenkin lapselle jolla on jo valmiiksi haasteita käytöksessä. Jäykkää ja vaativaa. Liian ehdotonta. Lisäksi minulle tulee vaikutelma, että suklaata käytetään eräänlaiseen painostamiseen ja kiristämiseen. Suklaa on vallankäytöön väline jolla lapselle näytetään paikka ja asema. Suklaasta katoaa kaikki kiva ja hauska.Tuskin edes maistuu yhtä hyvältä kuin jos sen olisi saanut ilman vaatimuksia. Iloisena yllätyksenä. Vaikuttaa siltä, että pieneltä lapselta odotetaan aivan liikaa. Sellaista, jota pienen lapsen ei ole edes ole mahdollista toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kiitän rakentavista kommenteista. Olen lukenut kaikki ja ymmärrän täysin, että vika on minussa ja siksi täällä pyydänkin neuvoja. Ymmärrän, että meitä molempia ajaa sama asia ja ongelma: epäonnistumisen pelko niin lapsena kuin äitinäkin.
Sain oikeasti aika huonon mallin kotoa, joka oli ulospäin erinomainen: akateeminen, hyvätuloinen monilapsinen perhe, oli kaikkea ulkokultaista ja hyvä käytös on perusolettamus kaikilta lapsilta, jos emme totelleet, tuli selkäsauna. Ja etenkin minä muistan monet piiskauskerrat, tukistukset yms. kun en totellut tai käyttäydyin huonosti. Vanhemmat olivat paljon poissa enkä janonnut mitään niin paljon kuin oman äidin huomiota ja läsnäoloa. En tiedä olenko koskaan leikkinyt äitini kanssa. Ruoka piti syödä, pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä ja joskus istuin pöydässä koko illan pyöritellen kuivaa lihakänttyä poskesta toiseen. Jouduin usein jäähylle lukkojen taakse, en osaa enää määritellä miksi mutta huonoon pöytäkäytökseen sekin liittyi.
"Siis mitä sitten pitää tehdä, jos lapsi levittää vaikka pelin tai leikin lattialle eikä suostu sitä siivoamaan pois?"
Itse sanon ainakin, että äiti siivoaa punaiset legot, siivoa sinä vihreät. Tai äiti siivoaa kortit, kerää sinä nopat ja pelilauta. Jos lapsella on toiminnan ohjauksessa ongelmaa, hän tarvii hyvin konkreettiset ohjeet. Jos lapsi ei toimi ja alkaa puuhaamaan muuta, pysäytän, otan kädestä kiinni, katson silmiin ja toistan ohjeen ja saatan lapsen alkuun. Jos lapsi saa raivarin, istun vieressä ja odotan, että raivo laantuu (en puhu mitään) ja sitten jatkuu siivous yhdessä. Tilanne ei vaadi mitään uhkailua missään vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sitten pitää tehdä, jos lapsi levittää vaikka pelin tai leikin lattialle eikä suostu sitä siivoamaan pois? Ei kirveelläkään? Miten te muut sitten ratkaisette tilanteen, jos lelua ei saa laittaa jäähylle eli pois lapsen ulottuvilta jos sitä ei voi leikin päätyttyä itse siivota pois?
Tarrataulun tavoitteena on saada aina päivän päätteeksi tarra hyvin menneestä päivästä (joo, varmaan aivan liian abstraktia) ja kun viisi tarraa on kerätty, saa jonkin kivan yllätyksen. Sellaisia on ollut esim. elokuvan katselu ja popparit, käynti kahvilassa (lapsi tykkää tuosta paljon) tai kirjastossa hakemassa uusia kirjoja. Mitä milloinkin. Tarroja on kertynyt tosi hitaasti eli varmaan selkeämpi tavoite olisi paikallaan.
Lapsen kanssa pelaaminen tai leikkiminen on mukavaa mutta kun se pitää lopettaa, hän raivostuu ja alkaa haukkua tyhmäksi, riehuu ja heittelee tavaroita. Ymmärrämme harmin, totta kai, mutta tämä vaan ajaa siihen
Ei pelkästään liian abstrakti vaan myös aivan liian laaja tavoite.
Mieti se tärkein yksi juttu missä haluat lasta kannustaa. Ja muista, että muu päivän käytös ei siihen vaikuta.
Puen vitkastelematta aamulla: tästä tulee tarra jos pukeminen onnistuu, siihen ei vaikuta söinkö, siivosinko, raivosinko, heräsinkö reippaasti.
Mun raivopääni ei olisi ikinä saanut yhtäkään tarraa jos tavoite olisi ollu koko päivän kestävä. 1-4 vuotiaana lapseni sai päivittäisiä raivokohtauksia kaikesta. Mutta tarrataulu täyttyi silti koska hetken päästä aamut alkoivat sujua. Sitten siirryttiin seuraavaan asiaan kun aamuista oli tullut rutiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi hyvin olla kyse nepsy-lapsesta. Ehdottomasti otat puheeksi neuvolasta ja pyydät pääsyä lisätutkimuksiin.
Meillä oli samanlaista menoa, juniorilla Asperger ja adhd.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sitten pitää tehdä, jos lapsi levittää vaikka pelin tai leikin lattialle eikä suostu sitä siivoamaan pois? Ei kirveelläkään? Miten te muut sitten ratkaisette tilanteen, jos lelua ei saa laittaa jäähylle eli pois lapsen ulottuvilta jos sitä ei voi leikin päätyttyä itse siivota pois?
Tarrataulun tavoitteena on saada aina päivän päätteeksi tarra hyvin menneestä päivästä (joo, varmaan aivan liian abstraktia) ja kun viisi tarraa on kerätty, saa jonkin kivan yllätyksen. Sellaisia on ollut esim. elokuvan katselu ja popparit, käynti kahvilassa (lapsi tykkää tuosta paljon) tai kirjastossa hakemassa uusia kirjoja. Mitä milloinkin. Tarroja on kertynyt tosi hitaasti eli varmaan selkeämpi tavoite olisi paikallaan.
Lapsen kanssa pelaaminen tai leikkiminen on mukavaa mutta kun se pitää lopettaa, hän raivostuu ja alkaa haukkua tyhmäksi, riehuu ja heittelee tavaroita. Ymmärrämme harmin, totta kai, mutta tämä vaan ajaa siihen
No hyvä tavaton! Itse olen esimerkiksi mennyt lapsen luokse, ja kysynyt, että oletko väsynyt, kun et jaksa siivota leikkiä. Sitten ollaan juteltu asiasta, että mistä kiikastaa ja olen tarvittaessa auttanut lasta siivoamisessa. Ollaan vaikka sovittu, että hän laittaa pari lelua paikoilleen, ja minä laitan loput. Tai ollaan vaikka laulettu samalla, kun on siivottu. Ei kaiken tarvitse olla niin tolkuttoman vakavaa ja hankalaa... Nyt oikeasti! Yritä asettua lapsen asemaan. Jaksaisitko itse aina tehdä kaiken, mitä ulkopuolelta vaaditaan???
Ehkä lapsi haluaisi apua esim. pukemisessa? Puette hänet ja sinut yhdessä? En jättäisi ulkoiluja väliin uhmaikäisen kiukuttelun takia.
Meillä on vuotta nuorempi lapsi kuin omasi (ja lisäksi kaksi isompaa eli minulla on kokemusta), joka ei välillä suostu pukemaan. Ihan pakollisen puen väkisin. Loput hän suostuu pukemaan viimeistään rappukäytävässä ja hississä, kun ollaan menossa ulos.
Hän ei aina halua tulla muiden kanssa syömään, niin ei sitten tule. Viimeistään iltapalalla hänkin nakertaa leipäänsä/kurkkuviipaleita meidän muiden kanssa. Ainut asia, jota en yhtään siedä ja josta moitin lasta kovasti, on jos hän lyö tai puree.
Uhmaikä menee jossain välissä ohi. Lapset haluaa olla yhteisön jäseniä, joten eiköhän hän tule ruokapöytäänkin pahimman uhman haihduttua. Ja päiväkodissa hän näyttää sopeutuvankin ihan hyvin. En stressaisi kauheasti enkä rankaisisi kauheasti. Hän on vielä aika pieni.
Rankaiset lastasi aivan liikaa. Unohda jäähdyt ja rangaistukset. Yritä vain siirtää huomio reippaasti seuraavaan asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jaa kyllä minä autan omaa 4-vuotiastani lähes joka aamu pukemaan. Jos pukee itse, ohjailen mitä pukee ensin ja mitä sitten. Näin lapsella pysyy helpommin fokus asiassa. Päivähoitopäivän jälkeen lapsi saattaa olla kuormittunut. Tehdään monesti ennen syömistä jotain rauhallista yhteistä (luetaan sylikkäin, tehdään palapeliä, piirretään) eli tavallaan palautetaan yhteys päivän eron jälkeen. Sen jälkeen sanon, että menen laittamaan ruuan ja lapsi jatkaa puuhiaan.
Joskus jos lapsi on väsynyt, saattaa pyytää syöttämään. Olen näissä tilanteessa syöttänyt, vaikka lapsi osaa itsekin syödä. Jos lapsi vaikuttaa levottomalta eikä pysy penkissä, olen laittanut kaurapussin jalkojen päälle ruokapöydässä. Lapsi joskus myös itse sanoo, että "jalat on levottomat en saa syötyä" ja pyytää kaurapussin.
Joskus lapsi ei suostu laittamaan ulos hanskoja. Sitten otan hanskat mukaan ulos ja kohta lapsi itse pyytää ne käteen. Eli ulos
Sivusta komppaan, että näin toimin minäkin 4-vuotiaani kanssa. Tottakai sitä pientä lasta pitää tarvittaessa auttaa! Sitten hän oppii luottamaan paremmin myös omiin kykyihin ja uskaltaa aloittaa esim. sen pukemisen, kun tietää, että saa tarvittaessa apua.
Vierailija kirjoitti:
Okei, kirjoitan siis epäselvästi. Rangaistus on juuri tuota syy-seurassuhteen opettamista, joka käsittääkseni kuuluu normaaliin kasvatukseen. Eli jos tekee näin, seuraa siitä tämä. Onko tuo sana rangaistus jotenkin väärä sitten? Ja kyllä minusta jo neljävuotiasta täytyy kasvattaa. En voi sietää huonokäytöksisiä ihmisiä ja monella heistä on juurikin vaillinainen kasvatus taustalla.
Rangaistus koskee aina käsillä olevaa asiaa. Ei syö ruokaa - lautanen pois ja ruokailu loppuu. Ei siivoa leikkejään - lelut jäähylle. Ei pue - emme lähde ulos tekemään kivoja juttuja. Piirtää lattiaan - piirtovälineet pois. Jne. Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee
Suklaa-asiaan: Koko päivän lapsi odottaa sitä suklaata. Sinulle asia näyttäytyy kahtena aika mitättömänäkin asiana, jotka lapsen "pitäisi" hoitaa mallikkaasti saadakseen palkinnon. Lapselle asia on isompi ja vaikuttaa varmasti koko päivän kulkuun. Kannattaa pilkkoa palkinnon saaminen pienempiin osiin.
Sanot, että sinun on vaikea irtaantua negatiivisuudesta koska hankala tilanne on kestänyt alta vuoden.
Asetu nyt lapsen kenkiin. Hänelle teidän negatiivinen tilanne on kestänyt hänen koko elämänsä. Koko sen ajan jonka hän pystyy muistamaan (säilömuisti on vasta hänellä kehittymässä) häntä on rankaistu siitä, ettei hän pysty täyttämään epärealistisia tavoitteita jotka hänelle on ulkopuolelta asetettu.
Jos et pysty tähän menetät tuon. Sen himoitsemasi palkinnon menetät jos mokaat kerrankin. Se että toimit hyvin ja skarppaat päiväkodissa ei paina vaakakupissa mitään kun et väsyneenä pysty toimimaan niinkuin käsketään.
Et saa harjoitella oman tahdon ilmaisua, sinulle ei kerrota, että on ok olla kiukkuinen se pitää tukahduttaa vaikka se on sinulle mahdotonta ja tiedät jo että epäonnistut.
Viisas lapsi, turha tuhlata aikaa miellytämiseen kun ei siitä kuitenkaan mitään hyvää seuraa kun kerrankin mokaa.