Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi tänään ei suostunut millään pukemaan, ei päivävaatteita, ei ulkovaatteita. Rangaistus oli sitten se, ettei ehtinyt syödä aamiaista kotona, sehän se rangaistus juuri on! Kun hän ei tee niinkuin käsken, jää jokin loogisesti väliin.
Eli: kun ei suostunut pukemaan reippaasti, sanoin ettei sitten ehditä syömään aamiaista kotona (se on yleensä vain banaani tms).
MIKSI IHMEESSÄ alat jauhamaan "et ehdi syömään" kun kyse on pukemisesta!
"Vaatteet päälle nyt, aika alkaa lasken kolmeen kuka eka..."
Ei mitään lässytystä "jää aamupala"
KOMENNA hyvä ihminen AUTA jos tarvitsee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sovitaan yhdessä palkinto, teen siitä a4 tavoitetaulun jossa selkeät ruudut joihin laitetaan onnistuneesta tavoitteesta tarra, kun ruudut (aluksi vaikka 5kpl) ovat täynnä lapsi saa palkinnon. (Huom. Tarroja ei rangaistuksena oteta pois!!)
Teillä voisi olla tavoitteena "Puen itse viivyttelemättä""
Yritettiin erään äidin kanssa saada lasta luopumaan vaipoista. Ei suostunut millään. Joku kertoi tarrasysteemistä. Laitettiin vessaan tarrataulu ja aina kun kävi potalla, sai tarran.
Ei köynyt potalla, viis veisasi tarroista.
Eräänä päivänä sitten meni ja istui potalle ja siihen loppui vaivan pito. ( oli siis jo vähän isompi, ei ihan vauva)
Vierailija kirjoitti:
Tässä kaava, onko tämä jankkaamista?
Minä: syömään!
Lapsi: hyi yök en syö
Minä: tätä syödään tänään tai sitten ei mitään
Lapsi: työntää lautasen pois
Minä: ai et halua syödä? Selvä, laitetaan sitten ruoka pois etkä saa muuta ennen seuraavaa ateriaa. Korjaan lautasen pois, lapsi alkaa korvia vihlovan huudon ja riehuu, haukkuu tyhmäksi. Jatkan itse rauhallisesti syömistä
Toinen skenaario
Minä: nyt pukemaan ja lähdetään ulos leikkimään
Lapsi: jee, kivaa. Tulee eteiseen mutta pelleilee eikä ala pukea.
Minä: pue reippaasti, tai emme ehdi pihalle ollenkaan
Lapsi: tekee jotain muuta kuin pukee, vitkuttelee ja alkaa valittaa
Minä: Okei, sitten ei mennä pihalle kun et suostu pukemaan
Lapsi: alkaa huutaa korvia vihlovasti
Emme lähde pihalle, menen itse lukemaan sohvalle tai häärimään
Lapsella on haasteita toiminnanohjauksessa eli ei vaan osaa vaikka alkaa pukea. Painostamalla teet vaan vaikeammaksi asiat, lapsi ahdistuu. Meillä on siis samankaltainen lapsi, ja lempeydellä ja kärsivällisyydellä pääsee paljon pidemmälle kuin rankaisemalla.
Tämä lainattu lause kertoo enemmän kuin mikään muu.
Jos olettaa että 4 vuotias osaa hyvää käytöstä, ollaan hakoteillä.
Nyt tuntuu siltä että kasvattaja tässä kohtaa tarvitsee kasvatusta. Jääräpäinen äidin/isän tahdon toteuttaminen "silloin kun minä sanon" herättää ajattelevassa ihmislapsessa normaalin kapinan==> voimakkaan tunnereaktion.
Kun lapsella tunnemyrsky, siinä ei järjen äänellä ole mitään merkitystä. Siksi ratkaisut vaan pahentavat tilannetta. Kuten ap on huomannut.
Tunnemyrsky noin pienellä voi syttyä melkein mistä syystä tahansa. Väsymys, pakottaminen, äidin tunteet(lapsi näkee ja havaitsee kaiken), parisuhteen ongelmat, lapsen tahdon ja toiveiden ohittaminen, nälkä, yksinäisyys, mustasukkaisuus, pelot jne.
"huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu"
Onko teillä ollenkaan käytössä lause "tarvitsetko apua"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, kirjoitan siis epäselvästi. Rangaistus on juuri tuota syy-seurassuhteen opettamista, joka käsittääkseni kuuluu normaaliin kasvatukseen. Eli jos tekee näin, seuraa siitä tämä. Onko tuo sana rangaistus jotenkin väärä sitten? Ja kyllä minusta jo neljävuotiasta täytyy kasvattaa. En voi sietää huonokäytöksisiä ihmisiä ja monella heistä on juurikin vaillinainen kasvatus taustalla.
Rangaistus koskee aina käsillä olevaa asiaa. Ei syö ruokaa - lautanen pois ja ruokailu loppuu. Ei siivoa leikkejään - lelut jäähylle. Ei pue - emme lähde ulos tekemään kivoja juttuja. Piirtää lattiaan - piirtovälineet pois. Jne. Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee
Mielestäni aika jäykkä olet kasvattajana.
Vierailija kirjoitti:
Aamut ovat pikkulapsiperheissä usein täynnä stressiä. Moni lapsi inhoaa aamukiirettä ja lähtöä.
Ja 4 vuotiasta ei kyllä passaa panna jäähylle. Typerä supernannyn ohje josta ei ole useimmille lapsille muuta kuin haittaa. Lapsi jää yksin suurten tunteiden kanssa jäähypenkissä. Siinä sitten opitaan tukahduttamaan todelliset tunteet, mikä voi myöhemmin johtaa mt- ongelmiin.
Minä itse, vitkuttelevan raivopään äitinä, jäähytän itseäni vaikeina aamuina.
Jos huomaan, sanovani jo kolmatta kertaa lapselle, että nyt reippaasti me myöhästytään, vien itseni olohuoneeseen hangitän syvään ja mietin hetken mikä on vikana. Se oma hermostunut energia tarttuu lapseen, eikä helpota omaa tai lapsen käytöstä.
Sitten menen takaisen lapsen luo ja kerron, että äitiä hermostuttaa kun kello on niin paljon niin piti hetken rauhoittua. Ja sitten jatketaan, yleensä lapsikin on vastaanottavaisenpi hetken tauon jälkeen.
Ja siirryn jäähylle vaikka lapsi raivoaisi silläkin hetkellä, en pysty auttamaan lasta rauhoittumaan jos en itse ole rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhetyylisi on hyvin negatiivinen ja vaativa. (pue reippaasti, ei sitten, vai et halua jne.). Jätä tuollaiset ensin pois. Et itsekään halua kuulla väkivaltaista verbaalista uhkailua. Joka lauseessa tulee vaikutelma, että on mahdotonta täyttää asetettuja kriteereitä, ja että jo valmiiksi on epäonnistunut. Voit silti olla toiminnassasi johdonmukainen ja sanoa, mitä haluat. Siis pelkästään nämä viisastelut karsimalla voit rentouttaa tilannetta ja itseäsi. Vaatii asennemuutosta. Toimii.
Samaa mieltä. Hirveän vaativaa 4 vuotiaille!!!
"Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee hienosti. Useimmiten hän alkaa valittaa jostain jo matkalla kotiin (esim. kysyy mitä on ruuaksi ja ilmoittaa, ettei hakua syödä tekemääni ruokaa) ja tilanne eskaloituu, vaikka yritän pitää positiivista virettä. Kotona makaa eteisen lattialla eikä suostu riisumaan. Yleensä huutaa kiukkuaan. Lopulta ei suostu syömään ruokaa."
Minusta on järjetöntä sitoa herkun saaminen siihen, että osaa koko päivän käyttäytyä nuhteettomasti. Ja selvästihän tuo ei edes toimi, kun kerran melkein joka kerta lopputulos on se, että herkkupäivä perutaan.
Minä asettaisin ainoaksi vaatimukseksi herkun saamiselle sen, että ensin syödään ruokaa. Ja tässäkin tapauksessa olisin ymmärtäväinen sen suhteen, että lapsi on päiväkotipäivän jälkeen väsynyt, nälkäinen ja kaipaa läheisyyttäsi. Etkö voi auttaa lasta riisumisessa? Siinä hän saisi samalla läheisyyttä. Muutenkin yrittäisin päästä negatiivisuuden kierteestä vaikka väliaikaisesti vähän löyhentämällä kasvatusperiaatteitani.
Kolmen jo aikuisen lapsen äiti, joka kommentoi tähän ketjuun kerran aikaisemminkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lle on annettu tässä paljon hyviä vinkkejä ja huomioita siitä, mikä on pielessä. AP vaan jankuttaa silti omaa agendaansa. Lapsi parka.
Minä näin mitä vaativa kasvatus teki läheisilleni(serkut) joiden kanssa kasvoin. Saivat aina selkäänsä ja joskus täysin turhasta. Ankaraa ja kovaa oli kuri, rangaistuksia sateli jos ei heti tehty kuin vanhemmat määräsivät. Osasta tuli ikuisia kapinoijia, "vasemmistolaisia vapaustaistelijoita", osa masentui, yksi syrjäytyi täysin... vain yksi 7 serkusta on menestynyt ja voinut hyvin elämässään. Mutta hän on se nuorin jota ei niin paljon kuritettu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi osaa hyvin pukea.ja kyllä komensin häntä pukemaan, ensin hyvällä sitten tomerammin, kun ei totellut. Joskus pukee oma-aloitteisesti vaikka suosikkivaatteet, joskus vaan uhmaa, ettei suostu ottamn yöpukua pois. Arki-iltaisin hän saa valita seuraavan aamun vaatteet valmiiksi odottamaan.
Olen tehnyt hyvän käytöksen tarrataulun, ei toimi, ei kerta kaikkiaan.
Ja jos olenkin ankara, se johtuu siitä että oikeasti haluan vain kasvattaa lapsesta hyväkäytöksisen. Liikaa näkee niitä, joita ei ole kotona kasvatettu ja opetettu käyttäytymään pienestä pitäen.
Olen itse saanut kotona kokea kaikkea fyysistä rankaisua aikana, jolloin se on ollut jo lainvastaista Suomessa. Samoin mieheni. Pelkkä ajatus tuntuu kauhistuttavalta, joten käytämme mieluusti noita kasvatusalan asiantuntijoiden neuvoja. Niistä vaan ei ole hyötyä.
Ja varmasti kuulostan negatiiviselta. Kuten kirjoitin, olemme olleet tässä tilanteessa jo pitkään ja homma vaan pahenee. On tosi vaikea resetoida omaa suhtautumista kun kerta toisensa jälkeen vaste kaikelle kivalle ja hyvälle on kiukkuaminen ja huuto.
Minusta on aivan liikaa vaadittu 4-vuotiaalta, että KOKO päivä pitää käyttäytyä nuhteettomasti, jotta saa herkkua. Lapsi pinnistelee ja pinnistelee eikä uskalla näyttää negatiivisia tunteita ja sitten ne lopulta kuitenkin purkautuu. Herkut perutaan ja lapsi kokee olevansa epäonnistunut. Huh, järkyttävä ja aivan liian vaativa kasvatustapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, kirjoitan siis epäselvästi. Rangaistus on juuri tuota syy-seurassuhteen opettamista, joka käsittääkseni kuuluu normaaliin kasvatukseen. Eli jos tekee näin, seuraa siitä tämä. Onko tuo sana rangaistus jotenkin väärä sitten? Ja kyllä minusta jo neljävuotiasta täytyy kasvattaa. En voi sietää huonokäytöksisiä ihmisiä ja monella heistä on juurikin vaillinainen kasvatus taustalla.
Rangaistus koskee aina käsillä olevaa asiaa. Ei syö ruokaa - lautanen pois ja ruokailu loppuu. Ei siivoa leikkejään - lelut jäähylle. Ei pue - emme lähde ulos tekemään kivoja juttuja. Piirtää lattiaan - piirtovälineet pois. Jne. Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee
Olit itse samanlainen lapsena, ja nyt olet herkkä ja empaattinen? Etkö nyt ollenkaan näe, että lapsesikin on herkkä ja kaipaisi lempeyttä tuon käyttämäsi rankaisumenetelmän sijaan? Herkkä lapsi ahdistuu liian kovista vaatimuksista ja tunnesäätelyn kehittymättömyyden vuoksi se näkyy sitten raivoamisena, kun ei osaa ja kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi.
Kuka vanhempi edes kuvittelee että pieni lapsi käyttäytyy koko päivän "hyvin"???
Ehkä sellainen joka itse on täydellinen?(eli hirveän vaikea ihminen).
Vierailija kirjoitti:
Lapsi osaa hyvin pukea.ja kyllä komensin häntä pukemaan, ensin hyvällä sitten tomerammin, kun ei totellut. Joskus pukee oma-aloitteisesti vaikka suosikkivaatteet, joskus vaan uhmaa, ettei suostu ottamn yöpukua pois. Arki-iltaisin hän saa valita seuraavan aamun vaatteet valmiiksi odottamaan.
Olen tehnyt hyvän käytöksen tarrataulun, ei toimi, ei kerta kaikkiaan.
Ja jos olenkin ankara, se johtuu siitä että oikeasti haluan vain kasvattaa lapsesta hyväkäytöksisen. Liikaa näkee niitä, joita ei ole kotona kasvatettu ja opetettu käyttäytymään pienestä pitäen.
Olen itse saanut kotona kokea kaikkea fyysistä rankaisua aikana, jolloin se on ollut jo lainvastaista Suomessa. Samoin mieheni. Pelkkä ajatus tuntuu kauhistuttavalta, joten käytämme mieluusti noita kasvatusalan asiantuntijoiden neuvoja. Niistä vaan ei ole hyötyä.
Ja varmasti kuulostan negatiiviselta. Kuten kirjoitin, olemme olleet tässä
On ihan tavallista että tuon ikäinen ei vaan saa puettua vaikka periaatteessa osaisikin. Varsinkin aamuisin väsyneenä. Ei se ole uhmaa vaan lapsi tarvitsee apua, ainakin alkuun! Olet aivan liian vaativa.
Olen numero 43. Ei rangaistus-sanan käyttäminen ole väärin, ei myöskään rangaistuksen toteuttaminen. Mutta ruokit itse tilanteen kärjistymistä noilla fraaseillasi, jotka kannustavat lastakin lyömään hanskat tiskiin. Minäkin olen lapsena kiukutellut paljon ja lannistunut äitini vastaavasta puhetyylistä, joka oli toki hyvin normia silloin. Itkin välillä varttuneempana sitä, kun mikään ei riittänyt, ja hän puhetavallaan oletti, että suoritukseni ei mitenkään riitä ja että hän tietää jo etukäteen miten tulee käymään. Myöhemmin minusta tuli 'ammattikasvattaja', kokemusta koko elämänkaaresta ja omistakin lapsista. Lue väkivallattomasta kommunikaatiosta. Ilmoita selvästi, mitä haluat, ilman näitä arvostelevia lisäsävyjä puheessasi. Kyllä, se vaatii asennemuutoksen, joka kannattaa.
Lapsen tunteet ovat suuria ja hän kaipaa aikuisen apua niiden kanssa. Uhma on iso murroksen aika ja lapsi kaipaa sinun apuasi ja tukeasi tunteiden kanssa.
Moni lapsi rauhoittuu, kun sanoitat lapsen tunteita ja osoitat hänelle, että ymmärrät lapsen tunnemyrskyä. Onko hän väsynyt? Pettynyt? Vihainen?
Kuopukseni on neljä, kohta 5 ja tiedän hyvin, miten suuria pienten tunteet ovat. Olen jo kahden lapsen kanssa käynyt näitä myrskyjä läpi, joten tiedän yhtä sun toista niiden kanssa elämisestä. Yksi lapsistani on pienestä pitäen ollut tulinen luonne, eikä ole yhtään vähemmän tulinen myöhemminkään. Iän myötä hän on oppinut sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään paremmin itseään. Häneen ei rangaistukset olisi toimineet, ymmärrys kyllä. Olemme monesti nähneet, miten se nouseva raivo laantuu ja tyyntyy, kun olemme itse olleet tyyniä ja pyrkineet etsimään, että mikä on se syy lapsen käytöksen takana ja vaikuttamaan niihin. Osa meistä yksinkertaisesti menettää malttinsa nopeammin, osa toimii rauhallisemmin, osa tekee täsmälleen, mitä pitäisi tuosta vain.
Lapsesi tehtävä on myös opettaa ja kasvattaa teitä. Väsynyt vanhempi jaksaa uhmaa huonommin, joten teidän pitää myös pitää huolta itsestänne. Lapset arvostavat myös rehellisyyttä, jo pieni lapsi ymmärtää valtavasti asioita. Heille onkin hyvä sanoittaa asioita ja hyvin lapsen ja tilanteen tasoisesti.
Jos haluat lapsen syövän aamupalan, keskity siihen hetkeen ja tilanteeseen. Meillä lapset ovat saaneet vaikuttaa siihen, mitä syödään ja se on nopeuttanut aamuja. Tämä ei tarkoita, että lapset saavat mitä tahansa vaan saatan kysyä: haluatko paahtoleivän vai puuroa? tai laitanko leivälle kinkkua vai juustoa? En kysy, mitä haluat, vaan annan välillä mahdollisuuden vaikuttaa. Kun lapsi saa olla osa ratkaisua, se usein auttaa kummasti asioiden toimivuuteen. Annan uhmaikäiselle ruokaa, josta hän ei pidä muutenkaan ja oleta, että hän syö sen nopeasti, niin olet matkalla kohti katastrofia ja nopeasti.
Oletko sinä valmiina aamuihin? Oletko nukkunut itse? Valmistanut oman rutiinisi niin, ettet itse lietso kiirettä? Minä herään ennen muuta perhettä, jotta ehdin rauhassa tehdä omat rutiinini ennen kuin herätän lapset. Tiedän, että kuka herää nopeasti ja kuka tarvitsee aikaa nousuun. Olemme katsoneet vaatteet valmiiksi, katan pöydän valmiiksi, tiedän aamupalat. Tee asiat itsellesi helpoksi ja ota rento, iloinen mieli. Ehkä teitä auttaisi, että ohjaat aamun haluamaasi suuntaan osa kerrallaan? Esim. ensin kuntoon syöminen/pukeminen. Käy tilanne läpi ja mieti, että miten sinä voit tehdä siitä helpon. Kysy lapselta, että miten hän söisi nopeammin? Miten lapsi pukisi nopeammin? Ja pohtikaa yhdessä, että miten saatte tilanteet toimimaan. Huuto, raivo, hoputtaminen ja rangaistukset pois, ne eivät toimi. Teillä arki olisi jo helpottunut, jos jäähyt toimisivat. Ne pois. Keskity hyvään vaihteeksi ja kehu lasta, kun hän saa hanskan käteen, söi reippaasti jne. Kehu, kun hän yrittää, tsemppaa, toimii kuten haluat. Huomaa vaihteeksi hyvä.
"Ja kyllä, joku kirjoitti huumorista ja positiivisuudesta. Nämä olivat ensiksi meilläkin todella arvokkaassa asemassa olevia vireitä kaikessa tekemisessä. Vähitellen tilanne on luisunut tähän ja varmasti sillä on suuri syy miksi kaikki tuntuu olevan niin skeidaa arjessa nykyään. Mua ei enää kiinnosta, kun joka päivä on hirveä meteli ja taistelu ja vaikka aina kuitenkin kokoan itseni ja yritän keksiä kivoja juttuja, niin lapsen kiukuttelu "pilaa kaiken". Kehun häntä aina vuolaasti pienestäkin syystä, ihailen jos tekee pyytämättä asioita ja keskustelen mielelläni hänen mielenkiinnon kohteistaan ja esim. hoitopäivästään. Hänellä on vahva temperamentti ja on tosiaan hyvin jästipäinen. Mutta harmittaa, kun tuntuu että mikään ei ole hyvin ja aina vaan valittaa kaikesta".
Lapsi pilaa kaiken??? Ehkä yrität liikaa? Ehkä kaadat liikaa vaatimuksia lapsesi harteille? Onnistumisista? Kiltteydestä? Hyvästä käytöksestä?
Ei ihme että lapsi on ahdistunut! Ainoa keino purkaa on se mistä kerrot. Ja siitä seuraa lisää painetta ja rangaistuksia ja vaatimuksia.
Voisitko vähän hellittää?
Okei, kirjoitan siis epäselvästi. Rangaistus on juuri tuota syy-seurassuhteen opettamista, joka käsittääkseni kuuluu normaaliin kasvatukseen. Eli jos tekee näin, seuraa siitä tämä. Onko tuo sana rangaistus jotenkin väärä sitten? Ja kyllä minusta jo neljävuotiasta täytyy kasvattaa. En voi sietää huonokäytöksisiä ihmisiä ja monella heistä on juurikin vaillinainen kasvatus taustalla.
Rangaistus koskee aina käsillä olevaa asiaa. Ei syö ruokaa - lautanen pois ja ruokailu loppuu. Ei siivoa leikkejään - lelut jäähylle. Ei pue - emme lähde ulos tekemään kivoja juttuja. Piirtää lattiaan - piirtovälineet pois. Jne. Herkkupäivä herättää näköjään ihmetystä ja kuten kirjoitin, se myös perutaan ad hoc: lapsi kysyy aamulla, saako tänään suklaan. Sanon, että joo, jos aamu ja hoidosta tulo menee mallikkaasti niin saa. Iltapäivällä hakiessa kysyy uudelleen, saako suklaata, jolloin totean että toki, jos kotimatka ja riisuminen menee hienosti. Useimmiten hän alkaa valittaa jostain jo matkalla kotiin (esim. kysyy mitä on ruuaksi ja ilmoittaa, ettei hakua syödä tekemääni ruokaa) ja tilanne eskaloituu, vaikka yritän pitää positiivista virettä. Kotona makaa eteisen lattialla eikä suostu riisumaan. Yleensä huutaa kiukkuaan. Lopulta ei suostu syömään ruokaa.
Ja kyllä, joku kirjoitti huumorista ja positiivisuudesta. Nämä olivat ensiksi meilläkin todella arvokkaassa asemassa olevia vireitä kaikessa tekemisessä. Vähitellen tilanne on luisunut tähän ja varmasti sillä on suuri syy miksi kaikki tuntuu olevan niin skeidaa arjessa nykyään. Mua ei enää kiinnosta, kun joka päivä on hirveä meteli ja taistelu ja vaikka aina kuitenkin kokoan itseni ja yritän keksiä kivoja juttuja, niin lapsen kiukuttelu "pilaa kaiken". Kehun häntä aina vuolaasti pienestäkin syystä, ihailen jos tekee pyytämättä asioita ja keskustelen mielelläni hänen mielenkiinnon kohteistaan ja esim. hoitopäivästään. Hänellä on vahva temperamentti ja on tosiaan hyvin jästipäinen. Mutta harmittaa, kun tuntuu että mikään ei ole hyvin ja aina vaan valittaa kaikesta. Olin itse samanlainen lapsena (olen tästä äitini kanssa epätoivon hetkellä keskustellut ja hän sanoi, että kuulostaa ihan minulta pienenä). Nykyään olen säyseä, empaattinen ja hyvin kiltti ja herkkä luonne. Siksi varmaan menee ihon alle oman lapsen rankka käytös.