Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Itse kiltteydyin muksuna heti kun äitini uhkasi antaa minut kiertäville mustalaisille. Tämä on muuten totta eikä mikään vitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kiltteydyin muksuna heti kun äitini uhkasi antaa minut kiertäville mustalaisille. Tämä on muuten totta eikä mikään vitsi.
Nykyään tuollaisesta uhkauksesta tulisi lasu.
Lainaukset ei oikein täällä toimi.
Olikohan tämä kysymys minulle?
"Mikä sun ratkaisu tähän on? Olla sanomatta mitään?"
Mulla siis lapsi jota ei saanut ulos päiväkodissa.
Mä tein tarrataulun ja palkinto oli niin mahtava, että kun päiväkodissa tästä muistutettiin ennen pukemistilanteita, lapsella oli ihan eritavalla motia pukea :)
Vierailija kirjoitti:
Itse kiltteydyin muksuna heti kun äitini uhkasi antaa minut kiertäville mustalaisille. Tämä on muuten totta eikä mikään vitsi.
Tämän saman uhkauksen on kuullut lähes kaikki tietyn ikäluokan lapset. Se, miten paljon se on kiltteyteen vaikuttanut on sitten kysymysmerkki. Mun äiti uhkasi tehdä meistä lastensuojeluilmoituksen, kun ei keksinyt miten estää meitä tappelemasta. En tiedä miten se ois käytännössä toiminut kun äiti itse oli sen pikkupaikkakunnan lastensuojelussa sossuna 🤔
Ihan jo MLL:n sivuilla (kuinka komentaa lasta) neuvotaan niin, että jos lapsi ei tottele ruokapöydässä, loppuu se ruokailu siihen. Aivan kuin ap on tehnytkin. Edelleen toi rangaistus sanana on jollekin vajakeille vaikea käsittää. Se on sama asia kuin seuraamus. Ihan oppikirjaesimerkki: jos perseillään, sillä on seuraus. Ja on ihan liian myöhäistä opettaa tällaista jollekin yli 4-vuotiaalle vasta. Kyllä se kasvatustyö pitää aloittaa jo aiemmin tai peli on menetetty.
Ja kyllä siellä vakassa komennetaan ja siirretään pois jos joku vaikka häiriköi muita. Se on se rangaistus, anteeksi, seuraamus huonosta käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuo ikiaikaiset uhkailut ole mistään kotoisin. Paremmat konstit pitää olla 4-vuotiaan kanssa toimimiseen. Nyt puhuttiin lapsesta, joka on täyttänyt juuri neljä vuotta.
Uhkailu vähemmälle, koska se ei noin pienen kanssa toimii. Myöhemmin ehtii tehdä ehdottomia sääntöjä tyyliin "jos et nyt usko, niin menee puhelinaikaa tai muuta tärkeää". Lapsi on liian pieni hallitsemaan itseään ja tottelemaan ohjeita ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Vanhaan aikaan kasvatus oli helppoa. Jos lapsi ei totellut, niin haettiin remmi tai vitsa ja piiskattiin kunnes lapsi lupasi totella.
Ei ollut sellaista loputonta vänkäämistä ja tappelua ja erilaisten kasvatusaatteiden temmellyskenttää niin kuin kasvatus on nykyään.
Onko kasvatuksen tavoite saada lapsi tottelemaan tänään, vai lapsi kasvamaan itsenäiseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi?
Ei niistä piiskatuista kasvanut yhtään sen fiksumpia aikuisia, vaikka miten olivat lapsena tottelevaisen oloisia satuttamisen pelossa.
Puhut luultavasti niistä, jotka ovat nyt 50-60 vuotiaita (sitä nuorempien lapsuusvuosina fyysinen kuritus kiellettiin). Siellä on alkoholismia, mt-ongelmia, paniikkihäiriötä ja masennnusta (nämä kaikki juontaa paskasta, autoritäärisestä lapsuudesta, toki geeneilläkin osuutensa).
Miksi siis piiskata? Mitä sillä saavuttaa pitkällä tähtäimellä? Katkeria, mt-ongelmaisia aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja on ihan hyvä kasvattaja. Ei varmaan täydellinen mutta keskivertoa parempi. Moni kun ei ollenkaan aseta rajoja lapselle ja lapsesta tulee rikollinen.
Jatka samaa AP. Toi on ihan normaalia perus perheen elämää. Toiset lapset vaan on haastavia. Minäkin olin pienenä ja minun lapsi myös! Ei vaan osattu hallita tunteita. Huudettiin lattialla. Ja se voi kestää vuosia mutta kyllä se menee parempaan päin.
Anna lapselle aikaa raivota ne tunteet ulos. Älä kiellä lapsen tunteita mutta älä myöskään anna periksi. Lapsi saa huutaa. Sitä ei voi kieltää. Älä yritä saada lasta rauhoittumaan. Hän rauhoittaa itsensä ja sitten on hyvä sauma jutella ja lapsi on vastaanottava. Ei pidä koko ajan kontrolloida lapsen joka elettä. Hänellä on täysi oikeus tunteisiinsa. Eikä pidä tukahduttaa niitä lapsen tunteita vaan antaa tilaa käydä ne läpi. Sitten sen jälkeen jutellaan kun on ensin rauhoittunut. Pahin eskalaatio on mennä siihen tarttumaan lapseen tai lähietäisyydelle hönkimään. Se ei ole se hetki halata. Sitten kun on rauhoituttu niin halataan. Näin se meillä ainakin toimi.
Tuetko lasta tarpeeksi? Koita pehmentää otetta, käyttää huumoria.
Muista, että sinä olet aikuinen ja hän on lapsi. On sinun vastuullasi varmistaa, että teillä on tarpeeksi läheisyyttä ja aitoa yhteyttä. Anna enemmän huomiota silloin kun lapsi leikkii tai haluaa kertoa juttujaan.
Ole kärsivällinen, opettele itsesi rauhoittamista.
Teille on tullut paha kierre ja vain sinä aikuisena voit sen katkaista ottamalla vastuun omista tunteistasi ja alkamalla ottaa pieniä askeleita kohti parempaa yhteyttä ja hauskempaa ja rennompaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhaan aikaan kasvatus oli helppoa. Jos lapsi ei totellut, niin haettiin remmi tai vitsa ja piiskattiin kunnes lapsi lupasi totella.
Ei ollut sellaista loputonta vänkäämistä ja tappelua ja erilaisten kasvatusaatteiden temmellyskenttää niin kuin kasvatus on nykyään.
Onko kasvatuksen tavoite saada lapsi tottelemaan tänään, vai lapsi kasvamaan itsenäiseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi?
Ei niistä piiskatuista kasvanut yhtään sen fiksumpia aikuisia, vaikka miten olivat lapsena tottelevaisen oloisia satuttamisen pelossa.
Puhut luultavasti niistä, jotka ovat nyt 50-60 vuotiaita (sitä nuorempien lapsuusvuosina fyysinen kuritus kiellettiin). Siellä on alkoholismia, mt-ongelmia, paniikkihäiriötä ja masennnusta (nämä kaikki juontaa paskasta, autoritäärisestä lapsuudesta, toki geeneilläkin osuutensa).
Nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet samaa tahtia kuin ruumiillinen kuritus on harvinaistunut. Erityisesti syrjäytyminen on nykyisin todella paha ongelma ja se uhkaa koko yhteiskunnan rakenteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on muuttunut mentyään hoitoon, lähtisin hakemaan syytä siitä taholta. Onko hoidossa olo hänelle hyvin kuormittavaa ja oireilee siksi kotona? Voisiko olla jotain neuroepätyypillisyyttä tuossa tulee mieleen.
Ensisijaisesti kasvattajana kiinnittäisin huomiota omaan toimintaan. Tässä äiti (?) kertoo rankaisevansa lasta. Ihmettelee, kun se ei toimi, vaikka toistaa samaa. Se ei toimi, koska toimintatapa on väärä.
Äiti saa lapsen puolelleen olemalla liittolainen, joka haluaa myös ulos. Kun siirtymätilanteet on vaikeita, pitää niissä auttaa. Lasta voi auttaa pukemisessa, motivoida ja vaikka kysyä, mikäs vaate seuraavaksi laitetaan. Sanoa, että kun puetaan, päästään pulkkamäkeen.
Mistä näitä kasvattajia oikein tulee jotka luulevat, että lapsi aina vastaa hyvällä hyvään? Lapsia on rangaistu vuosituhannet siitä yksinkertaisesta syystä, että se on toimiva keino pitää kuria vastahakoiselle lapselle ja samalla opettaa lapselle se, että kielletyistä teoista joutuu kärsimään. Kannattaisi jättää tuo ideologinen ajattelu vähemmälle ja mennä ihan oikeiden lasten pariin katsomaan, että miten ne käyttäytyvät ja että miten niiden käytökseen voi vaikuttaa.
Lapsen kasvattaminen pelkän puhumisen voimin on yhtä toivotonta kuin se, että kokoomuslainen menisi vasemmistoliiton puoluekokoukseen ja yrittäisi käännyttää siellä kaikki kokoomuslaisiksi. Sitä lasta ei vaan suurelta osin jaksa kiinnostaa ne kasvattajan puheet ja vähintään yhtä usein se ei edes ymmärrä niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut kuunnella sitä lasta? Saa kieltää, vaatia, rajoittaa ja tarkoin harkiten rangaistakin, mutta lapsihan huutaa jos hän ei tiedä miten muuten tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Oletko kokeillut koiramaisen kouluttamisen lisäksi osoittaa myötätuntoa, auttaa rauhoittumisessa, miettiä lapsen kanssa miksi kuppi menee nurin ja mitä silloin voisi tehdä? Ohjata ja auttaa, eikä odottaa että nelivuotiaan itsesäätely riittäisi siihen että käskemällä toimii kuin robotti?
Vierailija kirjoitti:
Ihan jo MLL:n sivuilla (kuinka komentaa lasta) neuvotaan niin, että jos lapsi ei tottele ruokapöydässä, loppuu se ruokailu siihen. Aivan kuin ap on tehnytkin. Edelleen toi rangaistus sanana on jollekin vajakeille vaikea käsittää. Se on sama asia kuin seuraamus. Ihan oppikirjaesimerkki: jos perseillään, sillä on seuraus. Ja on ihan liian myöhäistä opettaa tällaista jollekin yli 4-vuotiaalle vasta. Kyllä se kasvatustyö pitää aloittaa jo aiemmin tai peli on menetetty.
Ja kyllä siellä vakassa komennetaan ja siirretään pois jos joku vaikka häiriköi muita. Se on se rangaistus, anteeksi, seuraamus huonosta käytöksestä.
Seuraamus on se että ruokailu keskeytetään siksi että häiritsee muita, sotkee tms. oikeasti keskeytystä vaativaa (ei siksi että äitiä ärsyttää kun syö hitaasti). Rangaistus on se että otetaan lelu pois koska ei tottele, eli ei ole suoraa seurausta toiminnasta vaan vanhemman keksimä irrallinen ikävä seuraus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteista rankaiseminen saattaa olla aika huono valinta lapsen tulevaisuuden kannalta.
Koivunoksa sinne hyllyn päälle ja näytät sitä tarvittaessa mitä tulee jos ulina jatkuu. Pari räpsäytystä kintuille tekee namia ja alkaa ihmeellisesti käytöstavat paranemaan.
Oksa on hyvä olla siellä näytillä ja muistutuksena, sitä ei tod. näk. tarvi enää käyttää toista kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä kaava, onko tämä jankkaamista?
Minä: syömään!
Lapsi: hyi yök en syö
Minä: tätä syödään tänään tai sitten ei mitään
Lapsi: työntää lautasen pois
Minä: ai et halua syödä? Selvä, laitetaan sitten ruoka pois etkä saa muuta ennen seuraavaa ateriaa. Korjaan lautasen pois, lapsi alkaa korvia vihlovan huudon ja riehuu, haukkuu tyhmäksi. Jatkan itse rauhallisesti syömistä
Toinen skenaario
Minä: nyt pukemaan ja lähdetään ulos leikkimään
Lapsi: jee, kivaa. Tulee eteiseen mutta pelleilee eikä ala pukea.
Minä: pue reippaasti, tai emme ehdi pihalle ollenkaan
Lapsi: tekee jotain muuta kuin pukee, vitkuttelee ja alkaa valittaa
Minä: Okei, sitten ei mennä pihalle kun et suostu pukemaan
Lapsi: alkaa huutaa korvia vihlovasti
Emme lähde piha
Tulee mieleeni myös, että onko lapsen mielestä ruoassa jotain epäilyttävää tai pahan näköistä, jos hän ei halua syödä? Oletko kysynyt, mistä ruoasta hän tykkää ja mistä ei? Ja miksi pitää pukeutua ennen aamiaisen syömistä?
Olin
Vierailija kirjoitti:
Tunteista rankaiseminen saattaa olla aika huono valinta lapsen tulevaisuuden kannalta.
Teille tunnekasvattajille kaikki lapsiin liittyvä on yhtä tunnetta.
Ja se, että "jos et pue reippaasti niin ei ehditä ulos": miksi pitää olla niin kova kiire ulos, että pitää pukeutua reippaasti tai muuten ei ehditä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Tässä kaava, onko tämä jankkaamista?
Minä: syömään!
Lapsi: hyi yök en syö
Minä: tätä syödään tänään tai sitten ei mitään
Lapsi: työntää lautasen pois
Minä: ai et halua syödä? Selvä, laitetaan sitten ruoka pois etkä saa muuta ennen seuraavaa ateriaa. Korjaan lautasen pois, lapsi alkaa korvia vihlovan huudon ja riehuu, haukkuu tyhmäksi. Jatkan itse rauhallisesti syömistä
Toinen skenaario
Minä: nyt pukemaan ja lähdetään ulos leikkimään
Lapsi: jee, kivaa. Tulee eteiseen mutta pelleilee eikä ala pukea.
Minä: pue reippaasti, tai emme ehdi pihalle ollenkaan
Lapsi: tekee jotain muuta kuin pukee, vitkuttelee ja alkaa valittaa
Minä: Okei, sitten ei mennä pihalle kun et suostu pukemaan
Lapsi: alkaa
Lainaukset menee päin honkia, mutta voi että kuulostaa kylmältä ja joustamattomalta tämä toimintatapa. Ei johdonmukaisella tai edes jämäkällä kasvatuksella tarkoiteta tällaista "tee tasan niin kuin haluan tai alan uhkailla ja oikkuilla".
Miten olisi "Hei, ruuasta ei saa sanoa hyi. Mut tääkö nyt ei ollut sulle mieleistä? Okei. Mut sähän et oo vielä maistanut. Istu nyt ainakin seurana hetki, kuuluu hyviin käytöstapoihin. Oliks teillä tänään päiväkodissa jumppa salissa...? ... Tää ei muuten oo hullumpaa tää kastike, tää paprika on tässä ihan kiva lisä. Vai mitä mieltä oot?"
Tai ihan ystävällisellä äänellä "Tulehan tänne nyt. Hei, silmät ja korvat äitiin päin! (tarvittaessa pysäyttää lapsi asettamalla kädet olkavarsille niin että saa katsekontaktin) Me ollaan nyt lähdössä ulos, ihan ekana puetaan haalari, tästä, jalkaa tänne päin, hyvä, kiitos. Saatko itse vetskarin." (jos yrittää karata/jumittaa, uusi katsekontakti, "hei, me ollaan nyt pukemassa että päästään ulos ja pulkkamäkeen, tänään taitaakin olla tosi hyvät mäet, laitahan tästä haalari")
Ihan liian iso vastuu 4-vuotiaalle jos hänen epäluulonsa tai toiminnanohjauksen keskeneräisyyden takia jää ruuat syömättä ja ulkoilut käymättä, sun tehtävä on kannatella lasta läpi niiden tilanteiden. Tietenkään pakko-pakko ei ole syödä, mutta auttaa sen verran että vastahakoisesta ensireaktiosta huolimatta saa mahdollisuuden syödä.
Kuulostaa että teitä on siellä kaksi nopeasti ja vahvasti reagoivaa ihmistä, joista toiselta voi kuitenkin odottaa kypsyyttä, reflektiokykyä ja itsesäätelyä niin että hommat sujuu.
Vitkutteleminen indikoi minusta, että tietyt jutut ovat lapselle vaikeita. Siirtymiset, aamut, päiväkotiin lähtö kenties. Rauhallisuus tilanteissa, riittävästi aikaa ja joka päivä täysin samanlaisina toistuvat rutiinit voisi auttaa. Sanon näin henkilönä, jolle siirtymät on aina olleet vaikeita.