Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vastustatte kurinpitoa: eikö teidän mielestänne lapsi siis ole kurin tarpeessa jos hän esimerkiksi jatkuvasti haukkuu äitiään ja isäänsä tyhmäksi?
No. Nelivuotiaalta emme ehkä voi odottaa että hän sanoo "Äiti, haluaisin tuoda esiin että joustamaton toimintasi tuntuu minusta kovin epäreilulta ja kohtuuttomalta. Minulle tulee hätääntynyt ja hankala olo, jonka haluaisin sinulle ilmaista. Toivoisin sinulta näissä tilanteissa enemmän kärsivällisyyttä ja apua, ja aion toki itsekin yrittää parhaani mukaan toimia odotustesi täyttämiseksi."
Lapselle voi sanoa että ketään ei tyhmitellä, ja sitten antaa mallin miten muuten voisi asiansa ilmaista tai tilanteen ratkaista. Esim. "Ketään ei saa sanoa tyhmäksi. Mut huomaan kyllä että sua hermostuttaa kun hoputan. Annas kun minä autan ne rukkaset." Miten "Jaaha, nytpä meni lempparipehmo loppuillaksi hyllylle" lisää lapsen taitoja ilmaista itseään fiksummin?
Mihin on unohtunut se, että lapsella pitää olla halu toimia kunnolla? Pelkkä taito ei riitä. 4-vuotias on kykenevä nopeasti omaksumaan sen, että toisia ei saa nimitellä tyhmäksi. Sitä varten ei tarvita selitysmaratonia joka kerta, kun lapsi nimittelee jotakuta. Puhumattakaan tuosta sanoituksesta jota joidenkin mielestä pitää änkeä joka väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa enää pitkiä lainausketjuja. Ai mitä se vanhemman apu voisi olla? Esimerkiksi sitä, että vanhempi asettuu katsekontaktiin ja kehottaa pukemaan. Ei anna vaihtoehtoja. Ei joko-tai. Sellainen sekoittaa lapsen pään ja tekee hänet levottomaksi. Ei mitään joko teet niin tai sitten näin.
Et ole koskaan tavannut kovapäistä lasta jos meinaat, että pelkkä katsekontakti ja kehotus saisi lapsen kokemaan, että tottelemiselle ei ole vaihtoehtoja.
En meinannut, enkä siksi niin kirjoittanut. Luepa uudestaan ajatuksen kanssa.
Kuinka monta kertaa pitää muistuttaa, että ei se "johdonmukainen rankaiseminen" ole tuottanut tulosta vaan tilanne on aloittajan mukaan karmea? Mihin perustat ajatuksen, että rangaistus auttaa kun nimenomaan on kerrottu, että se ei auta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vastustatte kurinpitoa: eikö teidän mielestänne lapsi siis ole kurin tarpeessa jos hän esimerkiksi jatkuvasti haukkuu äitiään ja isäänsä tyhmäksi?
No. Nelivuotiaalta emme ehkä voi odottaa että hän sanoo "Äiti, haluaisin tuoda esiin että joustamaton toimintasi tuntuu minusta kovin epäreilulta ja kohtuuttomalta. Minulle tulee hätääntynyt ja hankala olo, jonka haluaisin sinulle ilmaista. Toivoisin sinulta näissä tilanteissa enemmän kärsivällisyyttä ja apua, ja aion toki itsekin yrittää parhaani mukaan toimia odotustesi täyttämiseksi."
Lapselle voi sanoa että ketään ei tyhmitellä, ja sitten antaa mallin miten muuten voisi asiansa ilmaista tai tilanteen ratkaista. Esim. "Ketään ei saa sanoa tyhmäksi. Mut huomaan kyllä että sua hermostuttaa kun hoputan. Annas kun minä autan ne rukkaset." Miten "Jaaha, ny
Se, että kertoo, ettei toisia saa nimitellä tyhmäksi ei ole mikään sanamaraton vaan ihan normaalia puhetta lapsiperheessä. Siinä ei kenenkään leukaperät puhumisesta uuvu.
Positiivinen vahvistaminen, kannustaminen, palkitseminen? Onko täysin tuntemattomia käsitteitä?
"No sitten ei mennä leikkimään kun et suostu pukemaan"
VAI
"Muistathan että päästään leikkimään sitten kun ollaan onnistuttu pukemaan"
Kumpi todennäköisemmin aiheuttaa vastarintaa, kumpi ripeämpää pukemista?
"En syö!"
- Muuta ei ole tarjolla, ota tai jätä
"En syö!"
- Kultapieni kun sinulle tulee nälkä jos et syö. Maistetaanko edes pieni pala?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Vierailija kirjoitti:
No. Nelivuotiaalta emme ehkä voi odottaa että hän sanoo "Äiti, haluaisin tuoda esiin että joustamaton toimintasi tuntuu minusta kovin epäreilulta ja kohtuuttomalta. Minulle tulee hätääntynyt ja hankala olo, jonka haluaisin sinulle ilmaista. Toivoisin sinulta näissä tilanteissa enemmän kärsivällisyyttä ja apua, ja aion toki itsekin yrittää parhaani mukaan toimia odotustesi täyttämiseksi."
Lapselle voi sanoa että ketään ei tyhmitellä, ja sitten antaa mallin miten muuten voisi asiansa ilmaista tai tilanteen ratkaista. Esim. "Ketään ei saa sanoa tyhmäksi. Mut huomaan kyllä että sua hermostuttaa kun hoputan. Annas kun minä autan ne rukkaset." Miten "Jaaha, nytpä meni lempparipehmo loppuillaksi hyllylle" lisää lapsen taitoja ilmaista itseään fiksummin?
Mihin on unohtunut se, että lapsella pitää olla halu toimia kunnolla? Pelkkä taito ei riitä. 4-vuotias on kykenevä nopeasti omaksumaan sen, että toisia ei saa nimitellä tyhmäksi. Sitä varten ei tarvita selitysmaratonia joka kerta, kun lapsi nimittelee jotakuta. Puhumattakaan tuosta sanoituksesta jota joidenkin mielestä pitää änkeä joka väliin."
Toki pitää halukin olla. Sen sopisi syntyä positiivisen vasteen palkitsevuuden, empatiskyvyn ja moraalin kehityksen myötä, ei pelkästä rangaistuksen pelosta. Jälkimmäisellä syntyy ihmisiä jotka eivät halua jäädä kiinni, ei ihmisiä jotka haluavat toimia oikein. Minä toivoisin kasvattavani niitä jotka haluavat toimia oikein.
En ole mitenkään absoluuttisesti rangaistuksia vastaan ja käytän niitä omien (kouluikäisten) lasten kanssa kapea-alaisesti ja ennakoitavasti. Saatan myös suuttua lapsilleni ja näyttää että heidän huono käytöksensä vaikuttaa minuun, herättää tunteita. Mutta joku lelun vieminen äidin tyhmittelystä tunnekuohussa on ihan vain aikuisen oikuttelua eikä kasvattamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edes tajua, miten ap saa noista asioista noin vaikeita. En ole ikinä uhkaillut lapsia jos pitää lähteä johonkin. Ap kertoo, että lapsi haluaa lähteä ja tulee itse eteiseen, mutta ei vaan ala pukea. Tuohan on siis lähtökohtaisesti hyvä tilanne.
Tuossa tilanteessa lähes kuka tahansa tajuaa, että uhkailu ei pientä lasta auta vaan se, että selkeästi ohjeistetaan ja autetaan pukemisessa. Nyt puetaan housut ja takki. Ojennetaan ne lapselle, autetaan vetoketjun laittamisessa, napakasti ja varmasti. Ei jäädä jossittelemaan.
Ei jäädä kiistelemään eikä tehdä valtataistelua tilanteesta.
Täsmälleen näin.
Näen paljon ap: n kuvaamia tilanteita työni puolesta. Harmi etten voi puuttua enkä neuvoa. Säälittää lasten epätoivo kun heitä ei auteta, on vaan vaatimusta ja uhkailua jos vähänkin poikkeaa esim pelleilemään tai hidastele
Mikä työ, ja mikset voi puuttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollaisten herkkien lasten mummu. Annan lasten pukea kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Saavat syödä rauhassa hoputtamatta ja syövät mitä jaksavat ja aina saa lisää jos haluaa. Meillä piirrellään ja askarrellaan, lattia on täynnä silppua ja kädet täynnä väriä jota voi olla kasvoissakin. Ei haittaa. Herkutellaan mansikoilla ja mustikoilla ja leivotaan yhdessä. Välillä mennään ulos ja lapset saavat juosta ja kiivetä ja sotata hiekkalaatikolla ja luonnossa. Ja papan kanssa lapsilla omat hassutteluhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu kun vanhemmat saapuvat hakemaan tenavia. Alkaa kauhistelu. Kun vaatteet sotkuiset, kengät täynnä soraa, naamassa väriliitua, keittiö järkyttävän näköinen ja olohuone täynnä leluja. Ja lapset ovat syöneet herkkuja! Lapset alkavat huutaa etteivät halua lähteä mummun ja papan luota pois, oli kivaa ja haluavat jäädä. Sovitaan että tulevat taas seuraavana viikonloppuna. Itkien lähtevä
Niin. Teitkös tuossa ohessa 8h työpäivän, siivosit kaikki jäljet lasten läsnäollessa, pohjilla 5-10 vuoden krooninen univaje? Koit vastuuta siitä miten lapset käyttäytyvät kavereiden luona ja päiväkodissa ja kannoit huolta siitä että löytyyhän siistiä päälle pantavaa ensi viikollakin vaikka rahat on tiukilla eikä jokaista maalitahravaatetta niin vain korvata uudella?
Vierailija kirjoitti:
"Vierailija kirjoitti:
No. Nelivuotiaalta emme ehkä voi odottaa että hän sanoo "Äiti, haluaisin tuoda esiin että joustamaton toimintasi tuntuu minusta kovin epäreilulta ja kohtuuttomalta. Minulle tulee hätääntynyt ja hankala olo, jonka haluaisin sinulle ilmaista. Toivoisin sinulta näissä tilanteissa enemmän kärsivällisyyttä ja apua, ja aion toki itsekin yrittää parhaani mukaan toimia odotustesi täyttämiseksi."
Lapselle voi sanoa että ketään ei tyhmitellä, ja sitten antaa mallin miten muuten voisi asiansa ilmaista tai tilanteen ratkaista. Esim. "Ketään ei saa sanoa tyhmäksi. Mut huomaan kyllä että sua hermostuttaa kun hoputan. Annas kun minä autan ne rukkaset." Miten "Jaaha, nytpä meni lempparipehmo loppuillaksi hyllylle" lisää lapsen taitoja ilmaista itseään fiksummin?
Toki pitää halukin olla. Sen sopisi syntyä positiivisen vasteen palkitsevuuden, empatiskyvyn ja moraalin kehityksen myötä, ei pelkästä rangaistuksen pelosta. Jälkimmäisellä syntyy ihmisiä jotka eivät halua jäädä kiinni, ei ihmisiä jotka haluavat toimia oikein. Minä toivoisin kasvattavani niitä jotka haluavat toimia oikein.
En ole mitenkään absoluuttisesti rangaistuksia vastaan ja käytän niitä omien (kouluikäisten) lasten kanssa kapea-alaisesti ja ennakoitavasti. Saatan myös suuttua lapsilleni ja näyttää että heidän huono käytöksensä vaikuttaa minuun, herättää tunteita. Mutta joku lelun vieminen äidin tyhmittelystä tunnekuohussa on ihan vain aikuisen oikuttelua eikä kasvattamista.
Halu syntyy mistä se kulloinkin syntyy. Sinä haluaisit, että halu syntyisi lähinnä positiivisuudesta sekä odottelemalla, että lapsi kasvaa isoksi. Mutta lapsi ei välttämättä toimi näin vaan saattaa tarvita paljonkin rangaistuksia ja jopa epäkorrekteja rangaistuksia eli muutakin kuin vain etuuksien poistamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollaisten herkkien lasten mummu. Annan lasten pukea kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Saavat syödä rauhassa hoputtamatta ja syövät mitä jaksavat ja aina saa lisää jos haluaa. Meillä piirrellään ja askarrellaan, lattia on täynnä silppua ja kädet täynnä väriä jota voi olla kasvoissakin. Ei haittaa. Herkutellaan mansikoilla ja mustikoilla ja leivotaan yhdessä. Välillä mennään ulos ja lapset saavat juosta ja kiivetä ja sotata hiekkalaatikolla ja luonnossa. Ja papan kanssa lapsilla omat hassutteluhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu kun vanhemmat saapuvat hakemaan tenavia. Alkaa kauhistelu. Kun vaatteet sotkuiset, kengät täynnä soraa, naamassa väriliitua, keittiö järkyttävän näköinen ja olohuone täynnä leluja. Ja lapset ovat syöneet herkkuja! Lapset alkavat huutaa etteivät halua lähteä mummun ja papan luota pois, oli kivaa ja haluavat jäädä. Sovitaan että tulevat taas seuraavana viikonloppuna. Itkien lähtevä
Ei voi mitään mutta voisivat nuoret vanhemmat ottaa vähän rennommin ja antaa lasten olla vapaammin. Elämä olisi paljon hauskempaa. Kaikille, ja varsinkin lapsille.
Yleensä se rentous tulee vasta lapsenlapsien kohdalla. On ihan eri asia olla se päävastuussa oleva vanhempi, kuin isovanhempi, joka saa pallutella ja pelleillä vaikka koko viikonlopun. Isovanhempana saa ottaa rusinat pullasta, ei ole kasvatusvastuussa, ei läksyjä, ei harrastusjuttuja, hyvä jos mitään rajoja tarvii vetää. Pelkkää hauskaa. Mutta niinhän se varmaan kuuluukin olla.
... Lisään vielä että nykypäivän nuoria vanhempia arvioidaan ihan jatkuvasti. Tämän päivän mantroja on mm "vanhemmat eivät osaa kasvattaa vaan ovat kaverivanhempia". "Ruutua on aina liikaa". "Nykylapset ovat liian levottomia". - - tätä taustaa vasten jos mietit, niin onko ihme, että ne teidänkin haluavat näyttää että kyllä he kasvattavat, eivät ole kaverivanhempia, on rajat, lasten ei anneta riehua (olla levottomia) jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollaisten herkkien lasten mummu. Annan lasten pukea kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Saavat syödä rauhassa hoputtamatta ja syövät mitä jaksavat ja aina saa lisää jos haluaa. Meillä piirrellään ja askarrellaan, lattia on täynnä silppua ja kädet täynnä väriä jota voi olla kasvoissakin. Ei haittaa. Herkutellaan mansikoilla ja mustikoilla ja leivotaan yhdessä. Välillä mennään ulos ja lapset saavat juosta ja kiivetä ja sotata hiekkalaatikolla ja luonnossa. Ja papan kanssa lapsilla omat hassutteluhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu kun vanhemmat saapuvat hakemaan tenavia. Alkaa kauhistelu. Kun vaatteet sotkuiset, kengät täynnä soraa, naamassa väriliitua, keittiö järkyttävän näköinen ja olohuone täynnä leluja. Ja lapset ovat syöneet herkkuja! Lapset alkavat huutaa etteivät halua lähteä mummun ja papan luota pois, oli kivaa ja haluavat jäädä. Sovitaan että tul
Yleensä se rentous tulee vasta lapsenlapsien kohdalla. On ihan eri asia olla se päävastuussa oleva vanhempi, kuin isovanhempi, joka saa pallutella ja pelleillä vaikka koko viikonlopun. Isovanhempana saa ottaa rusinat pullasta, ei ole kasvatusvastuussa, ei läksyjä, ei harrastusjuttuja, hyvä jos mitään rajoja tarvii vetää. Pelkkää hauskaa. Mutta niinhän se varmaan kuuluukin olla.
... Lisään vielä että nykypäivän nuoria vanhempia arvioidaan ihan jatkuvasti. Tämän päivän mantroja on mm "vanhemmat eivät osaa kasvattaa vaan ovat kaverivanhempia". "Ruutua on aina liikaa". "Nykylapset ovat liian levottomia". - - tätä taustaa vasten jos mietit, niin onko ihme, että ne teidänkin haluavat näyttää että kyllä he kasvattavat, eivät ole kaverivanhempia, on rajat, lasten ei anneta riehua (olla levottomia) jne.
Isovanhempien nuoruudessa kasvatus oli ylipäätään paljon rennompaa, koska silloin ei tarvinnut pelätä lasuja. Kaikenlaiset kasvatuslinjat olivat sallittuja eikä niitä kytätty tai väärinkasvattajista tehty ilmiantoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen pitää pienestä pitäen oppia kestämään myös pettymyksiä. Jos aina saa kaiken, niin diktaattorihan hänestä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa se lapsi tekee niillä leluilla, että niitä pitää jäähyttää?
Jos kyse on siitä, että lelu vain pitäisi laittaa pois ja siirtyä muuhun puuhaan mutta lasella on vielä leikki kesken niin kyllähän se raivostuttaa kun leikki viedään jäähylle.
Parempi olisi vain todeta lapselle esim. "Nyt syömään" ja jos ei onnistu niin ohjata se lapsi fyysisesti saattamalla pöytään. Ilman mitään uhkailushowta. Todeta vain "Ruuan jälkeen jatkat leikkiä".
Minä kyllä usein jos lapsi/lapset (oli 3 sisarusta) oli ihan intensiivisesti leikissä kiinni, annoin heidän leikkiä ja annoin ruuan sitten, kun tuli sopiva tauko.
Useinhan ruoan voi pitää lämpimänä tai lämmittää sitten sopivan määrän, kun lasta alkaa ruoka kiinnostaa, vaikka muut ovat jo syöneet. Nälkä on paras ruokahalun herättäjä sitäpaitsi. Lapset ovat leikkiessään usein sellaisessa luovuuden mielentilassa, että en halunnut sitä keskeyttää.
Kukin perhe tyylillään. :)
En myöskään koskaan herättänyt lapsia päiväunilta tai yöunilta, vaan annoin heidän herätä itse. (Olin kotiäiti, se mahdollisti tämän).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa se lapsi tekee niillä leluilla, että niitä pitää jäähyttää?
Jos kyse on siitä, että lelu vain pitäisi laittaa pois ja siirtyä muuhun puuhaan mutta lasella on vielä leikki kesken niin kyllähän se raivostuttaa kun leikki viedään jäähylle.
Parempi olisi vain todeta lapselle esim. "Nyt syömään" ja jos ei onnistu niin ohjata se lapsi fyysisesti saattamalla pöytään. Ilman mitään uhkailushowta. Todeta vain "Ruuan jälkeen jatkat leikkiä".
Minä kyllä usein jos lapsi/lapset (oli 3 sisarusta) oli ihan intensiivisesti leikissä kiinni, annoin heidän leikkiä ja annoin ruuan sitten, kun tuli sopiva tauko.
Useinhan ruoan voi pitää lämpimänä tai lämmittää sitten sopivan määrän, kun lasta alkaa ruoka kiinnostaa, vaikka muut ovat jo syöneet. Nälkä on paras ruokahalun herättäjä sitäpaitsi. Lapset ovat leikkiessään
Ihanan lapsentahtista. Ja heti tuli kaksi alapeukkua sulle ;D täällä on osa porukasta ihme missiolla kotiäitiyttä vastaan.
Niin ja olen eri, pitkään kotiäitinä myös, eikä ihan noin lapsentahtiin menty. Unirytmistä olin tarkka, jotta sain itse iltaisin omaa aikaa.
Niin. Teitkös tuossa ohessa 8h työpäivän, siivosit kaikki jäljet lasten läsnäollessa, pohjilla 5-10 vuoden krooninen univaje? Koit vastuuta siitä miten lapset käyttäytyvät kavereiden luona ja päiväkodissa ja kannoit huolta siitä että löytyyhän siistiä päälle pantavaa ensi viikollakin vaikka rahat on tiukilla eikä jokaista maalitahravaatetta niin vain korvata uudella?
Tämä kysymys minulle, mummulle, joka ottaa rennosti lastenlasten kanssa.
Totta on että isovanhemmilla riittää kärsivällisyyttä ja aikaa monesti enemmän kun lasten vanhemmilla. Olemme kuitenkin papan kanssa kasvattaneet 4 poikaa ja yhden sijaislapsen. Siinä sitä oppi mikä on elämässä ja arjessa tärkeintä ja miten olla läsnä kussakin hetkessä lähesisten kanssa. Meillä oli aina ovet ja sylit avoinna naapurin lapsille ja muillekin jotka halusivat tulla tuntojaan purkamaan jonnekin. Nyt tietenkin on kärsivällisyyttä vieläkin enemmän kun näitä pikkuihmisiä.
Olemme huomanneet miten nykyaika on vaativa ja kovin suorituskeskeinen. Suoritetaan myös vanhemmuutta. Pitää olla merkkivaatteet teineillä ja kalliit älypuhelimet. Täydellisyyden tavoittelu on huipussaan. Ja sitten se oma lapsi onkin hankala eikä toimi kaavan mukaan ja ollaan järkyttyneitä.
Voisin jatkaa vielä mutta turhaahan se on, jokainen taablaa tyylillään ja varmasti on ihan riittävän hyvä vanhempi sellaisenaan. Soisin vaan vähän vähemmän stressiä kaikesta ja enemmän rentoutta ja huumoria sinne arkeen lastenne kanssa.
Mummu
Kauheinta noin pienelle lapselle on että hylätään! Hylätään kokemaan yksin haasteita, hylätään tunteineen yksin, hylätään jäähylle kärsimään rangaistusta, hylätään selviämään kiireessä ja stressissä toimimaan 'oikein'.,.,.,. Se lapsen 'oikein' on monesti muuta eikä ole hänen syynsä että vanhemmat ovat stressaantuneita ja väsyneitä. Silti lapsi usein saa syytteet joko suoraan tai epäsuorasti. Ei ihme että pienet ihmiset oireilevat.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollaisten herkkien lasten mummu. Annan lasten pukea kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Saavat syödä rauhassa hoputtamatta ja syövät mitä jaksavat ja aina saa lisää jos haluaa. Meillä piirrellään ja askarrellaan, lattia on täynnä silppua ja kädet täynnä väriä jota voi olla kasvoissakin. Ei haittaa. Herkutellaan mansikoilla ja mustikoilla ja leivotaan yhdessä. Välillä mennään ulos ja lapset saavat juosta ja kiivetä ja sotata hiekkalaatikolla ja luonnossa. Ja papan kanssa lapsilla omat hassutteluhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu kun vanhemmat saapuvat hakemaan tenavia. Alkaa kauhistelu. Kun vaatteet sotkuiset, kengät täynnä soraa, naamassa väriliitua, keittiö järkyttävän näköinen ja olohuone täynnä leluja. Ja lapset ovat syöneet herkkuja! Lapset alkavat huutaa etteivät halua lähteä mummun ja papan luota pois, oli kivaa ja haluavat jäädä. Sovitaan että tulevat taas seuraavana viikonloppuna. Itkien lähtevä
Isovanhempina on helppo olla rennompi kun ei ole sitä arkea, painetta ehtiä töihin, jaksaa siivota siinä lastenhoidon ohessa jne. Voi ottaa rusinat pullasta ja keskittyä kaikkeen kivaan, ja se on tietenkin oikein. Kuulostatte oikein ihanille ja mahtaville isovanhemmille, lapset varmasti muistaa lämmöllä ja vanhemmat on kiitollisia avustanne :)
Toki pitää halukin olla. Sen sopisi syntyä positiivisen vasteen palkitsevuuden, empatiskyvyn ja moraalin kehityksen myötä, ei pelkästä rangaistuksen pelosta. Jälkimmäisellä syntyy ihmisiä jotka eivät halua jäädä kiinni, ei ihmisiä jotka haluavat toimia oikein. Minä toivoisin kasvattavani niitä jotka haluavat toimia oikein.
En ole mitenkään absoluuttisesti rangaistuksia vastaan ja käytän niitä omien (kouluikäisten) lasten kanssa kapea-alaisesti ja ennakoitavasti. Saatan myös suuttua lapsilleni ja näyttää että heidän huono käytöksensä vaikuttaa minuun, herättää tunteita. Mutta joku lelun vieminen äidin tyhmittelystä tunnekuohussa on ihan vain aikuisen oikuttelua eikä kasvattamista.
Tämä on minunkin ajatusmaailmani. Lapsi tulisi saada haluamaan toimia oikein. Lapsi ei ole lähtökohtaisesti paha eikä ilkeä eikä oikuttele tahallaan, siihen löytyy joku syy, jonka kautta voi myös löytyä ratkaisu siihen miten asia alkaakin sujua. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lapsi saa aina tahtonsa läpi, ei saa ja pettymyksiä joutuu sietämään ja sitäkin harjoitellaan millainen toiminta on ok kun suuttuu.
Ja kyllä tosiaan meilläkin lähtee vaikkapa tv:n kaukosäädin jäähylle jos sitä heitetään ja peli, jos sitä ei edes vanhemman kanssa yhdessä suostuta keräämään, jälkkäriä ei tule jos ei edes maista ruokaansa jne. Lapsetkin on toki jo vähän isompia ja ymmärtää paremmin niitä syy-seuraussuhteita. Eikä sen kiukkukohtauksen keskellä auta enää mennä uhkailemaan seuraamuksilla, siinä tunnekuohussa se vaan pahentaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on minunkin ajatusmaailmani. Lapsi tulisi saada haluamaan toimia oikein. Lapsi ei ole lähtökohtaisesti paha eikä ilkeä eikä oikuttele tahallaan, siihen löytyy joku syy, jonka kautta voi myös löytyä ratkaisu siihen miten asia alkaakin sujua. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lapsi saa aina tahtonsa läpi, ei saa ja pettymyksiä joutuu sietämään ja sitäkin harjoitellaan millainen toiminta on ok kun suuttuu.
Lapsi voi tehdä väärin tahallaan tai olla paha vähintään siinä missä aikuinenkin. Ei lapsuuden ja aikuisuuden välissä ole mitään rajapyykkiä missä kaikin puolin jalosta ja hyvää haluavasta lapsesta yhtäkkiä kuoriutuu itsekäs aikuinen.
Ja ihan ennen kaikkea lapsen ymmärryskyky ja empatiakyky ovat paljon aikuisia heikompia. Tämän vuoksi kaikenlainen selitys ja opettaminen on lasten kohdalla vaikeaa, ja lasten sosiaalinen paine hyvään käytökseen on myös paljon aikuisia heikompi. Onnistunut lastenkasvatus pohjautuu hyvin pitkälti pakon ja rangaistusten käyttöön, koska ei ole muutakaan keinoa.
Olen tuollaisten herkkien lasten mummu. Annan lasten pukea kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Saavat syödä rauhassa hoputtamatta ja syövät mitä jaksavat ja aina saa lisää jos haluaa. Meillä piirrellään ja askarrellaan, lattia on täynnä silppua ja kädet täynnä väriä jota voi olla kasvoissakin. Ei haittaa. Herkutellaan mansikoilla ja mustikoilla ja leivotaan yhdessä. Välillä mennään ulos ja lapset saavat juosta ja kiivetä ja sotata hiekkalaatikolla ja luonnossa. Ja papan kanssa lapsilla omat hassutteluhetkensä.
Mutta mitä tapahtuu kun vanhemmat saapuvat hakemaan tenavia. Alkaa kauhistelu. Kun vaatteet sotkuiset, kengät täynnä soraa, naamassa väriliitua, keittiö järkyttävän näköinen ja olohuone täynnä leluja. Ja lapset ovat syöneet herkkuja! Lapset alkavat huutaa etteivät halua lähteä mummun ja papan luota pois, oli kivaa ja haluavat jäädä. Sovitaan että tulevat taas seuraavana viikonloppuna. Itkien lähtevät ja samalla vanhemmat pahoittelevat kun tenavat nyt huutavat ja riehuvat ja sotkivat mummun ja papan kodin. Yritämme sanoa että meillä oli mukavaa ja ettei haittaa, kyllä me jaksetaan siivota, tärkeintä että lapset viihtyivät.
Ei voi mitään mutta voisivat nuoret vanhemmat ottaa vähän rennommin ja antaa lasten olla vapaammin. Elämä olisi paljon hauskempaa. Kaikille, ja varsinkin lapsille.