Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suuri osa parisuhteista on aivan kauheita, vai mitä sanotte näistä?

Vierailija
22.01.2024 |

Olen todella tässä keski-ikäistyessäni alkanut miettiä, että useimmat parisuhteet taitavat olla enemmän tai vähemmän kauheita, jopa väkivaltaisia. On ihan kauhean tavallista, että kotityöt eivät jakaudu reilusti, ja yksi raataa kun toinen laiskottelee tai harrastaa, eikä välitä toisen uupumisesta ollenkaan. Ihmiset (varsinkin naiset) sietävät puolisoiltaan aivan järkyttävää käytöstä.

Kuulen lähipiiristä kamalia tarinoita koko ajan: kuinka mies ei viitsinyt hakea apteekista vaimolleen kuumelääkettä, vaan tämä joutui itse lähtemään 39 asteen kuumeessa, ja kävi siinä samalla kaupassa ja laittoi perheen ruoat. Kuinka puoliso ei syö kuin yhdenlaista ruokaa, ja yökkäilee toisen kokkauksille, mutta ei juurikaan itse vaivaudu hellan ääreen. Kuinka toinen tekee uraa, ja pitää toista lähinnä kotona odottavana huonekaluna. Kuinka toinen taantuu parisuhteessa aivan lapseksi ja ärsyttää puolisoaan tahallaan ihan kuin teki 5-vuotiaana pikkusiskolleen.

Viimeisimmästä on muuten hyvä esimerkki, jos olette katsoneet Sohvaperunoita. Jorma ja Soile on tää vanhempi pariskunta Rovaniemeltä. Jorma öhisee ja möhisee ja kieltäytyy normaalista kontaktista ja aikuisesta keskustelusta, ja sitten HÖRPPII sitä kahviaan valtavalla äänellä aivan tahallaan, kuten on tehnyt jo kymmeniä vuosia ihan vain siksi, että se ärsyttää vaimoa, ja se on jotenkin hänestä kauhean hauskaa kiusata omaa vaimoaan. Mikä ihmeen dynamiikka tämä on, ja miksi se on niin yleistä?

Miksi ihmiset haluaa olla parisuhteissa? En aidosti enää ymmärrä. Voittopuolisesti ne on ihan kauheita, ja toimii ainoastaan sillä, että väkisin siedetään toista, ja usein edellytyksenä on myös se, että heterosuhteessa nainen hyväksyy, että hänen roolinsa on olla se perheen aikuinen vastuunkantaja kuitenkin lopulta aina yksin.

Kommentit (257)

Vierailija
61/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen sinkku ja mulle sanotaan usein, että olen liian nirso (ei pidä paikkaansa). Haluaisin sanoa aika monelle sanojalle, että sun olisi kyllä kannattanut myös olla hieman nirsompi, kun tuota sinunkin ukkoas kattoo.

Ei ole pakko olla parisuhteessa vain siksi että on pakko olla parisuhteessa. Se ei ole mikään meriitti, että on päätynyt jonkun kanssa kimppaan.

Vierailija
62/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina kolmea eri makkaraa pöydässä, kun mun mies on insinööri. Rakastaa mua myös, usein takaapäin.

Sama täällä, mutta insinöörinä usein ihmettelee (rakastellessa), että tämä on fysiikan lakien vastaista koko touhu.

Ainoa osa joka liikkuu...seisoo.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon miesvaltaisella alalla ja se miten miehet puhuu vaimoistaan on niin järkyttävää. "Kotona kuulee pelkkää jäkätystä", "taas se vaimo ei anna" jne.

Minäkin olen miesvaltaisella alalla, enkä ole kuullut tuollaista puhetta. Oletko jossain wt ympäristössä? 

Vierailija
64/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon miesvaltaisella alalla ja se miten miehet puhuu vaimoistaan on niin järkyttävää. "Kotona kuulee pelkkää jäkätystä", "taas se vaimo ei anna" jne.

No voin kertoa, ettei paljon rakkauden sanoja kuule naisvaltaisella sosiaalialallakaan. Ihan hirveää kuunneltavaa.

Vierailija
65/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Ehkäpä ongelma on juurikin siinä, että yksinoloa pelätään. Ensin pitäisi hoitaa oma elämä ja suhde itseensä sellaiseen kuntoon, että yksinolo on aina parempi vaihtoehto kuin huono parisuhde."

Ei ole kovin realistista odottaa, että suomalaiset hoitaisivat jokainen itsensä täydelliseen fyysiseen/mentaaliseen kuntoon, ennen kuin kannattaa olla toisiin ihmisiin missään kontaktissa. Ei kenestäkään tule täydellistä ihmistä, vaikka miten meditoisi ja kävisi salilla.

Ei tietenkään ole realistinen odotus jos lähdetään siitä, että pitäisi olla täydellinen, kuten kirjoitat. Eihän kukaan ole täydellinen, joten koko lähtökohta on täysin absurdi.

Sen sijaan niiden omien epätäydellisyyksien kanssa voi aivan hyvin oppia tulemaan sen verran hyvin toimeen, että viihtyy paremmin oman epätäydellisen itsensä kanssa kuin huonossa suhteessa.

Vierailija
66/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhteista samaa mieltä. Olen itse 46-vuotias ja erosin vuosi sitten. Olen ollut tyrmistynyt siitä, että nyt eroni jälkeen ystävät, tuttavat ja työkaverit uskaltavat avautua ihan eri lailla oman suhteensa ongelmista. Niin paljon olen viimeisen vuoden aikana kuullut aivan yllättäviltä tahoilta, kuin pariskunnalla ei ole ollut vuosiin mitään seksielämää / toinen osapuoli pettää puoliavoimesti toista / puoliso kohtelee aivan törkeästi esim. kieltäytyy lainaamasta autoaan toiselle ihan vain kiusan takia tai yökkäilee toisen ulkonäölle tms / harkitaan vakavissaan eroa ja kulutetaan aikaa roikkumalla Etuovi.comissa / ollaan yhdessä vain raha-asioiden ja alaikäisten lasten takia ja lasketaan vuosia, että koskaan voidaan erota / riidellään jatkuvasti jostakin... 

Suomalaisissa parisuhteissa menee kyllä usein todella huonosti. Konsepti ei houkuttele. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että *nainen valitsee AINA miehen, ei koskaan toisin päin*. Naisen pitää ihan itse katsoa peiliin siitä millaisen miehen on itselleen valinnut! Ja jostain kumman syystä valitsevat ihan itse sen sovinistin. Itse olen 37v mies, joka aina on ollut sinkku, mutta minäpä siivoan, tiskaan, huollan auton yms., teen ruokaa aina ja sen sellaista. Mutta en ole sovinisti/jänn...ämies, niin eipä kelpaa naisille. Kunnolliset miehet eivät kelpaa naisille, he valitsevat aina mieslapsen. Naisten oma syy!

Itse oon ollut sinkku neljä vuotta koska miehet on aikaan saamattomia, tunteellisesti kyvyttömiä ja nimenomaan näitä mieslapsia. Taitaa omat lapset jäädä saamatta, koska tollaisen kaa niitä en pyöräytä.

Voin sp...rmata sinut, jos tehdään soppari, etten ole elatusvelvollinen. :D Tulisin kuitenkin aina laittamaan lapsen

Oon 22v nainen, sä et mua sp..ermaa :DD

 

Vierailija
68/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen niin, että jos parisuhteessa joku mun pieni tapa ärsyttää toista ihan jumalattomasti, kyllä mä voin sen lopettaa. Voin olla ryystämättä tai jättämättä sukkiani lattialle, jos se oikeasti tekee toisen onnelliseksi.

Näinhän sen pitäisi mennä, että tehdään kompromisseja tallaisissa pienissä asioissa vilpittömästä halusta tehdä toinen onnelliseksi.

Valitettavan usein tuollaisten pienten asioiden aiheuttama ärsytys on kuitenkin oire isommista ongelmista. Lattialle jätetty sukka ei ole vain lattialle jätetty sukka, vaan yksi asia millä kokee toisen alleviivan sitä kuika vähän arvostaa kumppaniaan. Näin esimerkin omaisesti.

Nimenomaan! Lattialle jätetty sukka, imuroinnin hoitaminen vuorollaan, tiskien korjaaminen. Mun ex-mies ei voinut uskoa, vaikka kuinka väänsin rautalangasta, että a) konkreettisesti mulla on aivan liian vähän lepoaikaa koska teen lähes kaikki kotityöt tai jankutan hänelle niiden tekemisestä ja b) musta tuntuu ettei hän arvosta mua ihmisenä, koska hän ei välitä siitä että mulla on liian vähän lepoaikaa. Hän kuittasi aina kaiken jankuttamisena ja oli vihainen kun tein meidän elämästä niin ikävää. Samalla hän kuitenkin hyvillä  mielin veti kaapista puhdasta vaatetta niskaan ja söi ruokaa, jonka olin keittiössä laittanut siivottuani sieltä ensin hänen sotkunsa. Ei mennyt jakeluun. Pistin pihalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo hei kiva teille kaikille, joilla on hyvä parisuhde. Niitä varmasti on myös. Älkää nyt jokainen kuitenkaan erikseen käykö tänne ilmoittautumassa, menee vähän tylsäksi keskustelu. Puhutaan siitä, mitä on yleensä ja keskimäärin. On tietenkin aivan selvää, ettei kaikilla ole niin.

Sinusta keskustelu on tylsää kun lukuisat ihmiset, joilla menee hyvin parisuhteessa osallistuvat keskusteluun. Haluat vain negatiivisia viestejä jotta voimme yhteisymmärryksessä todeta parisuhteiden olevan "yleensä ja keskimäärin" pelkästään täyttä kuraa. Tämänhän toki todistaa lukuisat puolisoa haukkuvat viestit. Kaikki ankeuttajat voivat erikseen tulla tänne ilmoittautumaan, jotta keskustelu ei vaan käy tylsäksi. 

Rauhaa ja rakkautta!

Vierailija
70/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteista samaa mieltä. Olen itse 46-vuotias ja erosin vuosi sitten. Olen ollut tyrmistynyt siitä, että nyt eroni jälkeen ystävät, tuttavat ja työkaverit uskaltavat avautua ihan eri lailla oman suhteensa ongelmista. Niin paljon olen viimeisen vuoden aikana kuullut aivan yllättäviltä tahoilta, kuin pariskunnalla ei ole ollut vuosiin mitään seksielämää / toinen osapuoli pettää puoliavoimesti toista / puoliso kohtelee aivan törkeästi esim. kieltäytyy lainaamasta autoaan toiselle ihan vain kiusan takia tai yökkäilee toisen ulkonäölle tms / harkitaan vakavissaan eroa ja kulutetaan aikaa roikkumalla Etuovi.comissa / ollaan yhdessä vain raha-asioiden ja alaikäisten lasten takia ja lasketaan vuosia, että koskaan voidaan erota / riidellään jatkuvasti jostakin... 

Suomalaisissa parisuhteissa menee kyllä usein todella huonosti. Konsepti ei houkuttele. 

Yökkäilee toisen ulkonäölle?? Toi on julminta, mitä olen hetkeen kuullut. Tuli tosi surullinen olo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen niin, että jos parisuhteessa joku mun pieni tapa ärsyttää toista ihan jumalattomasti, kyllä mä voin sen lopettaa. Voin olla ryystämättä tai jättämättä sukkiani lattialle, jos se oikeasti tekee toisen onnelliseksi.

Näinhän sen pitäisi mennä, että tehdään kompromisseja tallaisissa pienissä asioissa vilpittömästä halusta tehdä toinen onnelliseksi.

Valitettavan usein tuollaisten pienten asioiden aiheuttama ärsytys on kuitenkin oire isommista ongelmista. Lattialle jätetty sukka ei ole vain lattialle jätetty sukka, vaan yksi asia millä kokee toisen alleviivan sitä kuika vähän arvostaa kumppaniaan. Näin esimerkin omaisesti.

Nimenomaan! Lattialle jätetty sukka, imuroinnin hoitaminen vuorollaan, tiskien korjaaminen. Mun ex-mies ei voinut uskoa, vaikka kuinka väänsin rautalangasta,

Eli olit Maija Maskuliina, joka kantoi isoäitien taakkaa harteillaan: kun itse teet kaiken, niin olet hyvä äiti ja nainen. Kun itse tekee ja johtaa perhettä, niin kaikki sujuu. Teit tietysti vielä päivätyötä siihen oheen. Eli eihän miehellä mitään roolia edes perheessä olisi ollutkaan?

Vierailija
72/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo hei kiva teille kaikille, joilla on hyvä parisuhde. Niitä varmasti on myös. Älkää nyt jokainen kuitenkaan erikseen käykö tänne ilmoittautumassa, menee vähän tylsäksi keskustelu. Puhutaan siitä, mitä on yleensä ja keskimäärin. On tietenkin aivan selvää, ettei kaikilla ole niin.

Sinusta keskustelu on tylsää kun lukuisat ihmiset, joilla menee hyvin parisuhteessa osallistuvat keskusteluun. Haluat vain negatiivisia viestejä jotta voimme yhteisymmärryksessä todeta parisuhteiden olevan "yleensä ja keskimäärin" pelkästään täyttä kuraa. Tämänhän toki todistaa lukuisat puolisoa haukkuvat viestit. Kaikki ankeuttajat voivat erikseen tulla tänne ilmoittautumaan, jotta keskustelu ei vaan käy tylsäksi. 

Rauhaa ja rakkautta!

No tehdäänkö silleen että kaikki joilla on hyvä parisuhde yläpeukuttaa nyt tämän viestin, niin jokaisen ei tarvitse erikseen käydä täällä kertomassa että moi mä oon 25 v ja mulla on 3 lasta ja tosi kiva omakotitalo ja mun mies on di ja meillä on tosi onnellinen suhde.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä ootte tuosta Jorman hörppimisestä? Mulle tulee siitä mieleen NIIN monta vanhempaa pariskuntaa jotka tunnen. Miksi ukot on tuommosia? Miksi tuollaisen kanssa pitäisi elää, että toinen tahallaan ärsyttää vuosikymmenestä toiseen, ja toinen sitten nalkuttaa? Ei se ole hauskaa. Miksi puolisot ei voi käyttäytyä kivasti toisiaan kohtaan, ja etsiä sen huumorin jostain muualta kuin tuollaisesta alakoulun välitunti lällällää-asetelmasta?

Asiaa voi katsoa myös Jorman näkökulmasta. Miksi se Soili niin ärsyntyy? Onko pakko aina kontrolloida muiden tekemisiä? Onko Jorma Soilin persoonan jatke? Ryystäminen on Jorman häpeä, jos sitä nyt pitää hävetä.

Eikö Jorma ymmärrä, että tekemisillään ja etenkin tekemättä jättämisillään hän kontrolloi Soilia.

Fiksujakin Jormia on, toivottavasti Soilit löytänyt heidät.

-ohis

Vierailija
74/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksisuhteet ja kaverisuhteet ovat aina parempia kuin parisuhde.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen niin, että jos parisuhteessa joku mun pieni tapa ärsyttää toista ihan jumalattomasti, kyllä mä voin sen lopettaa. Voin olla ryystämättä tai jättämättä sukkiani lattialle, jos se oikeasti tekee toisen onnelliseksi.

Näinhän sen pitäisi mennä, että tehdään kompromisseja tallaisissa pienissä asioissa vilpittömästä halusta tehdä toinen onnelliseksi.

Valitettavan usein tuollaisten pienten asioiden aiheuttama ärsytys on kuitenkin oire isommista ongelmista. Lattialle jätetty sukka ei ole vain lattialle jätetty sukka, vaan yksi asia millä kokee toisen alleviivan sitä kuika vähän arvostaa kumppaniaan. Näin esimerkin omaisesti.

Nimenomaan! Lattialle jätetty sukka, imuroinnin hoitaminen vuorollaan, tiskien korjaaminen. Mun ex-mies ei v

Joo, kokopäivätöissä olin tietenkin, ja pitkät työmatkat.

En osaa ajatella, että parisuhde on mikään nollasummapeli, jossa molempien tulee saada ja antaa yhtä paljon, mutta kyllä siinä varmaan on kuitenkin joku katkaisuraja, että missä kohtaa olosuhteet eivät vaan enää ole toiselle kannattavat. Kyllä mä ainakin poistun paikalta aika vikkelään, jos huomaan olevani toiselle piika. Yksin on mielettömän paljon helpompi elää kuin miesvauvan kanssa.

Vierailija
76/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suhde on hyvä. Odotan kolmatta lastamme.

Mies tulee ja rakastaa minua sekä lapsia. On DI.

Meillä se ei ees tule :(

Asuuko työpaikalla yms.? 

Vierailija
77/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seksisuhteet ja kaverisuhteet ovat aina parempia kuin parisuhde.

Joo! Kunpa aikuiset ihmiset pitäis ennemmin kavereita ykkösprioriteettina eikä aina sitä parisuhdetta.

 

Vierailija
78/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seksisuhteet ja kaverisuhteet ovat aina parempia kuin parisuhde.

Ja ainakin minulle miehenä eniten tavoittelemani suhdemalli on juuri vapaan seksisuhteen malli. Mihinkään sitoutumiseen tai monogamiaan en tähtää enää ikinä.

Vierailija
79/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset ei edelleenkään osaa erota. Yksin tallustaminen voittaa huonon parisuhteen joka ikinen kerta.

Vierailija
80/257 |
22.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksisuhteet ja kaverisuhteet ovat aina parempia kuin parisuhde.

Joo! Kunpa aikuiset ihmiset pitäis ennemmin kavereita ykkösprioriteettina eikä aina sitä parisuhdetta.

 

Muuttavatko ystävänne teidän mukana, kun muutatte opiskeluiden ja töiden perässä toiselle paikkakunnalle? 

Arki eletään usein perheen ja töiden kanssa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi seitsemän