Olenko ainoa, jolla ei ole aavistustakaan, ketä äänestää presidentinvaaleissa?
Yksikään ehdokkaista ei tunnu siltä, että tuo se nyt on.
Aaltola -omahyväinen ja epäaito. Siinä Tommolan ohjelmassa puhui ihan aiheen vierestä, pelkkiä kliseitä joiden varmaan ajatteli kuulostavan hyvältä ja presidenttimäiseltä. Ei ikinä tämmöistä oman edun tavoittelijaa pressaksi.
Jallis -venäläisten bulvaani ja ihme kiukuttelija vanhaksi mieheksi. Joka paikassa kädet puuskassa (niin muuten on Aaltolakin). Naama nurinpäin joka paikassa, ei mitään käytöstapojakaan.
Rehn -tönkkö, hajuton, mauton.
Halla-aho -en osaa kuvitella häntä presidentiksi, en mitenkään. Antaa jotenkin autistisen (anteeksi te diagnosoidut) kuvan itsestään. Häiritsevän passiivisagressiivinen ja uhriutuva.
Essayah -ei.
Urpilainen -en tiedä, ehkä mutta en tiedä. Ehkä vähiten aiheuttaa sellaista "ei ikinä"- fiilistä, kuten ylläolevat.
Andersson -häntä olen äänestanyt useasti, mutta en tiedä sitten olisiko kuitenkin liian kantaa ottava presidenttinä. Kun ei sekään ole hyvä, että presidentti puuttuu asioihin jotka ei hänen toimivaltaan kuulu.
Haavisto. Häntä äänestin edellisillä kerroilla, mutta en tiedä miksi nyt en ole enää varma hänestäkään. Mahtaisiko Antonio kasvaa rooliinsa presidentin puolisona?
Ahistaa. Haluan toki äänestää, mutta kun en tiedä ketä. Varmaan joku kolmesta alimmasta listaamastani. Mutta kuka? Joko te kaikki muut tiedätte, ketä äänestätte?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Rehnillä on paras setti.
Ärsyttävä puhetapa, painottaa sanan loppua ja jotenkin hidas
Vierailija kirjoitti:
Ja EI Haavistolle...
Susipari kättelemässä linnassa, ei kiitos
Arajärvi ja Halonen oli susipari... Muistaakseni vasta menivät presidenttiyden jälkeen naimisiin.
Ikinä en ole ollut näin epävarma ehdokkaastani kuin nyt
Aluksi ajattelin, että Stubb on mun ykkönen. Nyt en ole enää niin varma
Toisena vaihtoehtona pidin Haavistoa, mutta en jotenkin siitäkään ole vakuuttunut
Aaltolaa pidin yhtenä vaihtoehtona mutta ei ole vakuuttanut nyt vaalitenteissä
Olli Rehniä en ollut ajatellut vaihtoehtona ollenkaan mutta on esiintynyt tosi hyvin monessa haastattelussa ja nostanut osakkeitaan mun silmissä tosi paljon
Menisin mielelläni äänestämään ennakkoon, mutta en voi kun en tiedä ketä äänestäisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestä Sinäkin Stubbia. Komein ja paras.
Ei ikinä. Suomessa ei ole "mies missikisoja". Ja tuskin pärjäisi niissä mittelöissä vaikka olisikin, paremmuudesta puhumattakaan!
Ei tietenkään "missi"-kisoja ole miehille, koska miss tarkoittaa neitiä, josta missi-sana juontuu. Mutta on miehille omat kisat. Vielä v. 2022 Mr. Finland-kisa oli. Ja muitakin Mister-kisoja on (ollut).
No tota ehdokasta vois verrata jopa "neitiin".
Ritaritekari lopetti Suomen armeijaakin aikoinaan.
On sivari ja ylioppilas, ei siis mikään pressaksi sopiva
Pekasta ei voi ikinä tulla presidenttiä näiden syiden tähden:
Pelkkä ylioppilas ja elämänkoulu
Armeijaa ei ole käynyt, ei voi olla armeijan ylipäällikkö
Homona ei pääse vierailemaan 66:een maahan, koska eivät hyväksy homoja
Todella nolo ja tuhoisa Carunamöhläys
Toi Al-holista terrorismiin syyllistyneitä isisnaisia laittomasti ja salaa
Kiusasi alaisiaan ja antoi potkut alaiselleen, joka ei suostunut al-hol laittomuuteen
Kaahaili Helsingin keskustassa aiheuttaen hengenvaarallisia tilanteita liikenteessä
Tapaillut Teini-ikäistä "tiernapoikaa", vaikka ollut naimisissa miehen kanssa
Rehn on eniten koko kansan pressa ja sellaista tähän aikaan todella tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
No mieti siltä kannalta kenen et ainakaan halua tulevan presidentiksi. Jos haluat mielummin Haaviston kuin Stubbin, äänestät Haavistoa. Muut äämestysvalinnat käytännössä johtavat Stubbiin.
Niin jos uskoo gallupeihin. Ne ovat mielipiteitä, ei annettuja ääniä. Tutustukaa ehdokkaisiin itse ja ajatelkaa omilla aivoilla.
Näin tein ja äänestin Rehniä.
Äänestät Rehniä. Mitä makua kaipaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen vaalikone ehdotti Hjallista ja IS Stuppia.
Vaikea valinta , äänestin sitten kasia kun Hjallis ei pääse toiselle kierrokselle eikä Jutta eikä Li.
Mulle vaalikone näytti Halla-ahoa ja häntä myös tulen äänestämään.
Mulle vaalikone näytti Juttaa. Äänestin Olli Rehniä.
Tänään pressatentti klo20 mtv3, mainoksessa luvattiin mennä myös ehdokkaiden persoonaan, arvoihin yms.
Aion katsoa vaikka oma ääni menikin jo Rehnille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehnillä on paras setti.
Ärsyttävä puhetapa, painottaa sanan loppua ja jotenkin hidas
Oliko Niinistökin "hidas"?
Vierailija kirjoitti:
Ikinä en ole ollut näin epävarma ehdokkaastani kuin nyt
Aluksi ajattelin, että Stubb on mun ykkönen. Nyt en ole enää niin varma
Toisena vaihtoehtona pidin Haavistoa, mutta en jotenkin siitäkään ole vakuuttunut
Aaltolaa pidin yhtenä vaihtoehtona mutta ei ole vakuuttanut nyt vaalitenteissä
Olli Rehniä en ollut ajatellut vaihtoehtona ollenkaan mutta on esiintynyt tosi hyvin monessa haastattelussa ja nostanut osakkeitaan mun silmissä tosi paljon
Menisin mielelläni äänestämään ennakkoon, mutta en voi kun en tiedä ketä äänestäisin
En myöskään ajatellut Rehniä etukäteen. Luulin jo, ettei ole ketään, jota voisi äänestää. Sitten huomasin, että Olli Rehniä voi äänestää ja niin tein.
Etukäteen ei ollut mitään mielipidettä hänestä ja keskustapuoluetta en äänestä. Presidentiksi äänestin siihen sopivaa henkilöä.
Yle vastustaa Halla-ahoa koska Jussi haluaa leikata Ylen tukia
Noihin vaalikoneisiin ei kannata kyllä 100%:sti luottaa. Välillä joku kysymys voi olla vähän eri tavalla ymmärretty, tai eroavaisuuksia voi tulla kysymyksistä, joilla ei ole itselle niin suurta painoarvoa.
Vaalikoneesta tulee vastaus sinulle sopivasta presidentistä, mutta on myös hyvä muistaa, että tässä valitaan presidenttiä koko Suomelle. Vaalitenteistä saa parhaiten irti. Kannattaa kiinnittää huomiota ihmiseen.
Esim. mun mielestä Hjalliksen yksittäistentti meni hyvin, mutta noissa ryhmätenteissä se mölisee omiaan ja on epäkohtelias, kun on muita erimieltä olevia ihmisiä ympärillä.
Rehnin yksilötentti oli myös vahva, ryhmätenteissä hän on ehkä vähän hiljaisempi, mutta itselle siitä tulee vaan se fiilis, että hän oikeasti kuuntelee muita, eikä pyörittele silmiään tai naureskele muiden vastauksille niinkun esimerkiksi H-A ja Stubb.
Itse äänestin Rehniä - helppo valinta lopulta - en oikeen keksi mitään syytä miksei hän olisi hyvä presidentti :) Tasapainoinen ja sydämellinen ihminen. Juuri presidenttimäinen.
Muistakaa, että tässä valitaan presidenttiä, eikä mitään viihdealan staraa.
Ihan shovta on nämä kisat. Siksi en äänestä.
CV:n perusteella ääneni menee joko Olli Rehnille tai Jussi Halla-aholle. Olli Rehn olisi kuitenkin enemmän koko kansan presidentti, mutta millä saataisiin hänet 2. kierrokselle?
Siinä on niin pätevä mies mutta osaako tuoda itseään tarpeeksi esille, vähän sellainen tunne että suomalaiset eivät itsekään osaa arvostaa Ollia tarpeeksi korkealle. Ihme juttu sitten että joku Stubb - kaikella kunnioituksella - on noin korkealla gallupeissa. Mutta - money talks.
Mielestäni kannattaa äänestää Rehniä koska hän voi myös pärjätä 2. kierroksella. Rationaalisesti tarkastellen.
Rehnillä on paras setti.