Haluaisin kevytversion parisuhteen

Vierailija kirjoitti:

No sitähän tässä ketjussa kaivataan. Toinen ei saa olla siinä arjessa tiellä.

Tahdon hoitaa omat arkiset työni omassa kodissani kuten se minulle sopii. Toinen saa tehdä samoin.

Joskus on kiva laittaa ruokaa molemmille tai auttaa jossain. 

Vierailija kirjoitti:

En itse määrittele parisuhdettani kevytversioksi, yhdessä ollaan oltu seitsemän vuotta aika lailla aloituksessa kuvatulla mallilla. On omat asunnot, yhdessä vietetään 2-4 yötä viikossa, viikonloput ja lomat yleensä vietetään aika tiiviisti yhdessä. Meillä on omat rahat, ja kumpikin hoitaa kotinsa, taloutensa ja hankintansa oman mielensä mukaan. Olemme kyllä toistemme tukena myös taloudellisesti, jos tarve vaatii, autamme toisiamme käytännön asioissa ja suunnittelemme tulevaisuutta yhdessä. Suhteemme on monogaminen, eikä meillä ole lapsia. Lasten kanssa tällainen ei varmaankaan onnistuisi, tai olisi ainakin hämmentävää ja epäkäytännöllistä. Parisuhteestamme puuttuvat rahankäyttöön, siisteysstandardeihin ja kotitöiden jakamiseen liittyvät konfliktit kokonaan, emmekä kaipaa tai tarvitse arjen jakamista yhteisasumisen ja kaiken ajankäytön yhtenäistämisen kautta. Meille tämä sopii hienosti. 

Olen lukenut perheestä, joka elää kahdessa kodissa ja se pitää heidät yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vai pitäis sitä taas saada vaan rusinat pullasta, saahan sitä haluta, mutta sitoutumiskammosta, kehnoista parinvalintataidoistahan ja käsittelemättömistä mt ongelmistahan tässä pohjimmiltaan puhutaan.

Näitö pitäis käsitellä terapiassa pitkän aikaa ennenkun edes harkitaan pariutumista tai se ei ole reilua.

Kateus on ehtymätön luonnonvara. 

Oletteko ajatelleet, että sodanjälkeiset avioliitot pysyivät koossa pitkälti juuri tällä systeemillä?

Mies lähti viikoksi muualle töihin. Nainen sai järjestää olonsa lasten kanssa parhain päin. 

Kun aikaa oli kulunut ja pahimmat traumat parantuneet, saatettiin elää yhdessä. Usein tähän samaan saatiin myös elinkelpoiset olosuhteet, parempi asunto ja elintaso. 

Siis tuohan ei ole mikän parisuhde vaan hengailusuhde mitä esim teinit harrastaa. Nähdään kun jaksetaan ja jos ei niin ihan mitä sille toiselle kuuluu minähän teen mitä lystää. Miksette vaan pysy sinkkuina ja käy panemassa jotain baaritähtöstä tai huo*issa?

Minun ideaalisuhteeseen kuuluisi kuitenkin päivittäinen yhteydenpito, puhelu jossain välissä ja aamulla hyvän huomenen viestit ja illalla hyvät yöt. Pari kolme kertaa viikossa näkeminen ok ja öitä ei tarvitse viettää yhdessä.  Onkohan tämä jo ihan tavallista seurustelua, eikä mikään kevytsuhde?

Mä haluaisin kans samanlaisen. Haluaisin miehen muuttavan eri osoitteeseen, vois tulla kahdeksi illaksi mun luokse, tms vastaavaa. Olis ihanaa kun olis joskus omaa aikaa ja tilaa. En halua nähdä miehen sotkuja, tavaroita, ja sitä että aina kun hän on kotona niin pitää lopettaa kaikki muu ja viihdyttää. Seksistäkin tulis niin paljon kivempaa kun olis oikeasti ikävä toista. Meillä on lapsia niin mies kokee että pitäis asua yhdessä, itse taas uskon että kaikki hyötyisi kun ei asuttais yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toiminut minulla. Asuttiin 2 vuotta juuri tuollaisessa suhteessa 500 km välimatkalla. Joka toinen viikonloppu vietettiin yhdessä ja joka ilta puhuttiin puhelimessa. Jo alussa sovittiin, että yhteen ei muuteta.

Jotenkin siihen latautui aina odotuksia, että kun ollaan yhdessä, tehdään jotain mukavaa, laitetaan hyvää ruokaa tai käydään syömässä tai risteilyllä. Minusta tuntui, että yhteistä arkea ei ollut ollenkaan. Kumpikin hoiteli siivoukset ja pyykinpesut, kauppareissut ja muut silloin kun oli yksin, eli siinä mielessä meillä ei ollut yhteisiä arjen touhuja.

Lomailu yhdessä oli kyllä mukavaa. Käytiin Espanjassa ja Kreikassa viikon reissuilla. Minusta ei olisi lähtemään yksin, joten oma kumppani on tärkeä, eikä se ole ollenkaan sama asia jos lähtee vaikka siskon perheen kanssa reissuun, kun eri tavalla joutuu huomioimaan mitä yhdessä porukalla halutaan tehdä tai nähdä. 

Eläkkeelläkin se on kivaa siihen asti, kun toinen alkaa vanheta ja sairastella, ellei todella tahdo hoitaa toista.

Pitää ajatella myös omaisuuden kannalta. Ainakin tehdä oikeat paperit valmiiksi, koska kärkkyvää perikuntaa löytyy aina. 

Vierailija kirjoitti:

Siis tuohan ei ole mikän parisuhde vaan hengailusuhde mitä esim teinit harrastaa. Nähdään kun jaksetaan ja jos ei niin ihan mitä sille toiselle kuuluu minähän teen mitä lystää. Miksette vaan pysy sinkkuina ja käy panemassa jotain baaritähtöstä tai huo*issa?

Ikävä, ettei sinua rakasteta.

Vierailija kirjoitti:

Minun ideaalisuhteeseen kuuluisi kuitenkin päivittäinen yhteydenpito, puhelu jossain välissä ja aamulla hyvän huomenen viestit ja illalla hyvät yöt. Pari kolme kertaa viikossa näkeminen ok ja öitä ei tarvitse viettää yhdessä.  Onkohan tämä jo ihan tavallista seurustelua, eikä mikään kevytsuhde?

Parisuhdehan tuo on, jos siihen on sitouduttu. Vähän outoa miten paljon täällä mietitään yhdessä vietetyn ajan määrää. Että jos nyhjätään joka päivä niin toki se on parisuhde. Jos nähdäön kerran viikossa niin sitten se ei ole. Höpö höpö! Mites parit joista toinen tai molemmat on vaikka kauempana töissä ja viikot pois kotoa jne?

Eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Jos ei halua sitoutua vaan hengata, se on kevytsuhde/tapailua. Jos taas sitoudutte toisiinne, luotte yhdessä suhteen raamit ja rakennatte tätä päivää ja tulevaa yhdessä, se on parisuhde. Se on sitten se ja sama ja jokaisen parisuhteen sisäinen asia, miten asutaan, kuinka usein nähdään, mennäänkö naimisiin, tehdäänkö lapsi, misdä käydään töissä jne. 

Ei tämä sen vaikeampaa ole. 

 

Ap:n ja kaltaistensa kannattaa vaan siinä parinhaussa avoimesti kertoa nuo toiveensa niin löytyy ehkä sopiva kumppani joka ei myöskään kovin sitoutunutta suhdetta kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuohan ei ole mikän parisuhde vaan hengailusuhde mitä esim teinit harrastaa. Nähdään kun jaksetaan ja jos ei niin ihan mitä sille toiselle kuuluu minähän teen mitä lystää. Miksette vaan pysy sinkkuina ja käy panemassa jotain baaritähtöstä tai huo*issa?

Ikävä, ettei sinua rakasteta.

Miten tämä minuun liittyi? En harrasta mitään teinisuhteita.

Yksi läheiseni on elänyt tuollaisessa suhteessa jo pari kymmentä vuotta eikä ole edes esitellyt kumppaniaan muille kuin lapsilleen ja ovat tyytyväisiä elämäänsä näin. Ehkä se onkin hyvän suhteen säilymisen salaisuus, että ei jaeta koko elämää ja kaikkea tekemistä ja olemista vaan eletään yhteistä elämää ja omaa vain itselle kuuluvaa elämää siinä määrin kuin se molemmille osapuolille sopii. 

Vierailija kirjoitti:

Minun ideaalisuhteeseen kuuluisi kuitenkin päivittäinen yhteydenpito, puhelu jossain välissä ja aamulla hyvän huomenen viestit ja illalla hyvät yöt. Pari kolme kertaa viikossa näkeminen ok ja öitä ei tarvitse viettää yhdessä.  Onkohan tämä jo ihan tavallista seurustelua, eikä mikään kevytsuhde?

Minä nyt mietin tätä, niin olen niin itsekäs että miehen pitäisi tulla minun luo. Jos minä matkustaisin puolet, niin sitten voisimme nähdä korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Kerran viikossa voisin ajaa kylään koirat mukana. Sekin tuntuu nyt ajatuksena kovin raskaalta. Yhdessäasuminen olisi kätevintä ajankäytöllisesti ja taloudellisesti, mutta sitten pitäisi olla iso asunto, jossa pääsee omaan rauhaan. Siihen asti suhteessa on kuitenkin vaikea edetä jos haluaa vain kökkiä kotonaan kuten minä. Tuskin minusta enää on suhteeseen.

Eli halut parisuhteen ja parisuhteen edut mutta et halua parisuhteen velvollisuuksia?

Poissa silmistä, poissa mielestä...  Useinhan tällaisillä pareilla jossa ollaan pidempään erossa on toinen perhe siellä jossain

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut seitsemän vuotta sitoutuneessa parisuhteessa, jossa me kumpikin asutaan omissa kodissamme samassa kaupungissa. Olen ihan tottunut jo vuosia sitten kuulemaani sanaan erillissuhde enkä koe sitä loukkaavaksi. Minusta on vain käytännöllistä, että on keksitty sana kuvaamaan kahden kodin parisuhdetta. Onko juuri "erillissuhde" paras sana siihen, siitä voi toki väitellä, mutta hyvä että joku sana on, kyllä "kevytsuhde" kuulostaisi minusta vähättelevämmältä. 

Jos mitään sanaa kahden kodin parisuhteelle ei ole eikä sellaisista suhteista puhuta, käy kuten tässä ketjussakin, eli osa ihmisistä luulee että ellei asuta yhdessä kyseessä on aina pelkästään seksi- tai fwb-viritys ilman tunteita tai sitoutumista.

Yhden asujan talouksista käytetään yhteiskunnallisessa keskustelussa usein nimitystä sinkkutalous, mikä luo helposti vaikutelmaa että kaikki yksinasujat ovat sinkkuja myös parisuhdestatukseltaan, vaikka näinhän ei t

Ymmärrän pointtisi, etenkin tuosta sinkkutaloudesta mikä itseänikin ärsyttää, mutta pysyn silti kannassani. En ymmärrä miksi on tärkeää nimittää parisuhdetta eri tavalla omien asuntojen takia. Se juurikin luo mielikuvan ei oikeasta suhteesta. Asialle annetaan liikaa painoarvoa. Parisuhde on parisuhde - mitä väliä miten asuu? Se eri termin keksiminen ja käyttäminen on juurikin eristävää, eriarvoistavaa, ja kertoo juuri siitä oletuksesta, jossa ajatellaan että kuuluu asua yhdessä jos on suhteessa. Tosi ummehtunutta. Mietin vaan milloin suuri yleisö herää tähän, eihän enää ihmetellä tai osoitella sitäkään jos jotkut ei mene naimisiin.

En muista olenko jo kommentoinut tähän ketjuun mutta kommentoin kuitenkin. 

Itse elin pitkään, melkein kymmenen vuotta, erillissuhteessa. Se oli aivan tavallinen parisuhde, jossa tehtiin ihan tavallisia asioita ja oltiin kuin ihan kuka tahansa tavallinen pariskunta. Me ei vaan jaettu osoitetta tai taloutta. Se sopi siihen suhteeseen tosi hyvin, koska meillä oli joissain asioissa hyvin erilaisetkin tavat ja näkemykset. Silloinen kumppanini esim. oli äärimmäisen pihi, itse tykkään panostaa esim. ruokaan ihan eri tavalla. En olisi koskaan voinut jakaa taloutta hänen kanssaan, eikä hän varmasti minun. Lisäksi mun tunteet ei koskaan olleet kovin syvät. Olin toki kiintynyt kuten vuosien varrella nyt käy, mutta en koskaan rakastunut tai rakastanut. Se oli sellainen kädenlämpöinen - paitsi seksi oli hyvää ja se mut siinä varmaan pitikin niin pitkään. Ajattelin aina että se oli sellainen rusinat pullasta -suhde. Sain kaikki parisuhteen plussat ilman mahdollisia miinuksia. 

Suhde kuitenkin loppui kun rakastuin, toiseen mieheen. Ja kun rakastuin, huomasinkin haluavani ihan kaiken. Koko pullan. Herätä tämän ihmisen vierestä joka aamu ja nukahtaa siihen joka ilta. Halusin yhteisen talon jota voidaan laittaa yhdessä. Halusin yhteisen arjenkin, siis kerta kaikkiaan halusin vaan kaiken. Ja onnekseni hän halusi kaikkea sitä myös. 

Ja mun pointti ei ole se että ei voisi olla ihmisiä jotka rakastavat syvästi ja haluavat silti viettää paljon aikaa erillään. Varmasti voi. Itse vaan olinkin toisenlainen ja sen opin itsestäni vasta rakastuttuani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sen termin jo ketjussa mainitsikin, mutta vakiintunut termi on jo olemassa pariskunnille jotka eivät asu yhdessä, ja se on erillissuhde. Sitä käytetään ihan yleisesti lehtijutuissakin. Ei tarvi alkaa lanseerata mitään kevytsuhde-sanaa sitä varten.

Parisuhde, jossa asutaan omissa asunnoissa ja kevytsuhde EIVÄT ole sama asia!

Kun parisuhteesta otetaan seksi niin se on kevennetty parisuhde eli kevytkenkäisten suhde.

Mitä ihmettä oikein selität?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sen termin jo ketjussa mainitsikin, mutta vakiintunut termi on jo olemassa pariskunnille jotka eivät asu yhdessä, ja se on erillissuhde. Sitä käytetään ihan yleisesti lehtijutuissakin. Ei tarvi alkaa lanseerata mitään kevytsuhde-sanaa sitä varten.

Lehti juttujen termistö on huono malli sillä siellä käytetään mm. "lapsi" termiä yksilöstä joka ei ole juridisesti tai biologisesti lapsi. Myös toisinpäin. Aikuisia nimitetään lapsiksi vaikka ei ole.

Myös "avoliitto" ei ole mikään liitto vaan parisuhteen muoto jossa ei haluta jakaa rahaa mutta muuten kaikki vähemmän tärkeä.

Olet muuten oikeassa, mutta kyllä avoliitossakin monet jakaa rahansa.

Tässäpä se just nähdään, että sitoutunut suhde on aina parisuhde asumismuodosta ym. riippumatta. Kaikki muu on vaan tilpehööriä, josta jokainen pari päättää sitten keskenään.

Minä haluaisin 🍑perspillua eri asennoissa. 

Olen samaa mieltä kun kirjoittaja tuolla ylempänä että vasta sitten rakastaa toista kun hänen kanssaan haluaa jakaa ihan kaiken, ilot kuin surutkin eikä vain noukkia ne rusinat pullasta.