Naisystävän pukeutuminen ja ruoat
Olen tapaillut muutaman kuukauden erästä naista. Vaikuttaa mukavalta ja tuntuu olevan järki päässä. On rauhallinen.
Mutta hän pukeutuu kotonaan maastokuvioisiin trikoisiin, huppariin ja villasukkiin. Ruoaksi tekee aina jotain kanaa kasviksilla tai kalaa kasviksilla. Liikkuu paljon. Jotenkin liian aktiivinen nainen. En ole kehdannut sanoa hänen kotivaatteista, että ovat jotenkin nolot mun mielestä.
Naisella ikää 45 vuotta, lapsia ei ole. Mulla on ikää 48 vuotta, 2 aikuista lasta. En vaan pidä tämän naisen kotivaatteista yhtään. Miten tähän kannattaisi suhtautua??
Kommentit (55)
Jättää varmaan kesällä ne villasukat pois, joten ei huolta.
Ap itse lihava, ei lainkaan mukava, ei osaa kokata ja syö vain pikaruokaa, hengästyy parilla portaalla. Mutta kotona on puku päällä, se on ainoa asia josta saada jotakin omanarvontuntoa.
Siihen tarrautuen sitten.
Et tykkää, lopeta tapailu.
Kertomasi petusteella hänessä ei ole vikaa, mikä pitäisi jotenkin korjata, vaan Sinun mieltymyksesi vain suuntautuvat johonkin erilaiseen. Sinä et tykkää.
Et voi muokata erilaisista ihmisistä mieltymyksiäsi vastaavia, vaan Sinun pitää etsiä sellainen kumppani, joka omana itsenään vastaa mieltymyksiäsi.
Miten mulla sattuukin olemaan apn mainitsemat vaatteet päällä just nyt. 🤣 Huppari, maastokuvioiset kalsarit/leggarit, villasukat. T. 41v äiti
Ps. Vielä siniset aamutossut jaloissa myös
Tuollaisena lapsia tehneenä eronneena sinä olet epäonnistunut suhteissasi ja sinua pitäisi hävettää. Ihmettelen kuinka sinä olet hänelle kelvannut kun olet alinta tasoa markkinoilla.
Missä ap. Mitä pitäisi olla päällä.
Pysy vaan ihan omassa kotonasi ap. Eipä häiritse muiden pukeutumiset pientä päätäsi.
Apn naisessa on ainakin yksi iso vika. Se että on tapaillut apn kaltaista täysurpoa.
Toista ei voi muuttaa, voi vaan päättää oman suhtautumisensa asioihin. Ja yhdessä oleminen on vapaaehtoista.
Jos tämä ei ole provo, niin sanoisin että ongelma on sinun päässäsi. Tee palvelus koko maailmankaikkeudelle, etsi tasoistasi (matala) seuraa muualta ja vapauta tuo kultakimpale sellaiselle, joka arvostaa häntä sellaisena kuin hän on.
Ap olet väärä mies tälle naiselle, et kelpaa hänelle.
Camokuosi nyt on vähän weetee. Siinä mielessä ymmärrän aloittajaa, mutta muuten en.
Ehkä aapee on joku oman elämänsä nallewahlroos, joka pönöttää nojatuolissa tupakkatakki päällä, tohvelit jalassa, mirri kaulassa ja konjakkilasi käden ulottuvilla.
Kotona ollaan mukavissa, puristamattomissa, rennoissa kotivaatteissa. Korkokenkänaiset lienevät vähemmistö...
Eiköhän se mene niin, että kotona ihan muuta kuin töissä.
Se on ap hyvä jo tässä vaiheessa suhdetta tietää jatkaako vai ei. Ihan vaikka mitättömänkin asian takia, jospa se täydellinen kumppani löytyykin. Siis täydellisempi kuin itse täydellisyys. Hih. Sit ihmetellään mikä meni vikaan kun on 95v ja yksin edelleen. Itse vanhenee ja kumppanin pitäisi edelleen olla se 19v-22v. Hih heh. Juna meni jo.
Kaffebulla kirjoitti:
Pitäisi olla kauluspaita kotonakin ja prässihousut sekä nutturakampaus.
Eiku varmaan minihame.
Siis ei hyvää päivää, etkö muuta valittamista keksinyt? Saankohan mää ees kirjottaa tänne kun mulla on froteemekko, villatakki ja villasukat?;)
Kuin ka te olette eksyneet yhteen, jos olette kovin erityylisiä? Ehkä ette vain ole oikeat ihmiset toisillenne.
Niiden jotka ei vaihda kotivaatteita, kodeissa on enemmän likaa.
ap.n mielestä kotivaatteet pilaa sexyn vaikutelman, ymmärrän asian näin. ehkä voit viedä naisen shoppailemaan ja ostat naiselle kauniita kotivaatteita. joku ylellinen kauppa sopis tähän tarkoitukseen.asian voi myös kauniisti ostaa lahjapaketissa ,ei tarvi sanoa mitään. annat kauniin oloasun lahjaksi.
jos ihminen on muuten mukava mutta jäätävä pukeutumistyyli. asiasta voi sanoa kauniisti esim.toivoisin että pitäisit kotona (sitten tyylitoive) se korostaisi paremmin kauneuttasi, kuin maastokuosi vaatteet ,jotka koen miesten vaatteiksi tms. kyllä naisetkin saattaa toivoa että miehellä on puhtaat vaatteet ja muut kuin verkkarit treffeillä.
No joo, onko leopardikuvioinen t paita.