Lue keskustelun säännöt.
Positiivinen raskaustesti ja hirveä shokki, apua toivotaan
18.01.2024 |
Tein aamulla positiviisen raskaustestin, sellaisen digitaalisen varhaisen testin. Näyttöön ilmeistyi raskaana - ja olen aivan paniikissa.
Pelko ja shokki päällimmäisenä mielessä enkä pysty keskittymään mihinkään. Lapsi on ollut toiveissa, mutta siltikin olen kauhuissani.
Olemme olleet mieheni kanssa pitkään, yli 15 vuotta ja ehkä nelisen vuotta sitten aloimme vakavasti puhumaan, että haluaisimme kuitenkin lapsen, vaikka olimme pitkään sitä mieltä (tai minä olin), ettei ole meidän juttu. Noin 2 vuotta sitten aloin jo syömään foolihappoa, mutta pillerit jätettiin pois vasta puolisen vuotta sitten ja ovulaatiota tikutin kaksi kuukautta, ja tästä jälkimmäisestä tämä lopputulos.
Minä täytän tänä vuonna 35, mies pari vuotta vanhempi. Lisäksi minulla on paljon ylipainoa (veriarvot kuitenkin ihanteelliset ja liikun paljon) ja pelkään, että en saa hoitoa ja neuvola jättää minut yksin painoni takia.
Toisaalta tuntuu, että en ole valmis, mutta en halua myöskään kuvitella elämää ilman lasta vaikka kymmenen vuoden päähän.
Mieheni oli todella onnellinen testistä, ja kerroin asiasta äidilleni, joka suhtautui asiaan ehkä hieman eri tavalla kuin olisin toivonut.
Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistuu jotenkin, sillä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Mutta, olen itkuinen ja paniikissa, ja toivoisin kokeneempien ajatuksia ja mahdollisia tsemppejä.
Kiitos jo etukäteen jos joku viitsii vastata <3
Kommentit (26)
Koskaan ei ole oikea aika hankkia lasta, mutta asiat kyllä järjestyy lapsen saamisen jälkeenkin. Näin mulle (tuolloin lapsettomalle) sanoi opiskelukaverini, joka itse sai lapsen 20 vuotiaana. Uskaltauduimme mieheni kanssa hankkia lapsen 27 vuotiaana. Olin juuri valmistumassa opinnoistani ilman, että mulla oli tiedossa työpaikkaa... Mutta työllistyin kuitenkin sitten heti kun olin päättämässä äitiyslomaani. Ja olen itsekin myös ylipainoinen kuten aloittaja.
Hyvin se menee! Alussa muksu on kiinni äidissään, mutta muutaman vuoden päästä helpottaa ja saat koko ajan aikaa itsellesi taas. Äitinä ei pitäisi unohtaa itseään ja harrastuksiaan. Ylläpidä niitä edes jossain määrin niin hiljainen koti ei ole sitten suuri shokki kun lapsi muuttaa kotoa pois opiskelemaan.
Asennoidu niin, että vaikka olet äiti, olet myös se sama persoona kuin ennen äitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 40kg ylipainoa ja ihan hyvin kaikki meni. Teinini on hoikka ja urheilullinen eli ei perinyt lihavuutta.
Mutta sinun aivokapasiteettisi teini valitettavasti peri...
Miksi kiusaat?
Tämä on myötätunnon ilmaus. Ammattivalittaja suree täällä joka päivä heikkolahjaisuuttaan ja sitä, että poika on sen perinyt. Kurja juttuhan se on, mutta ei se valittamalla parane.
Ei tuo myötätuntoa ole vaan kiusaamista.
Onnittelut Pelko on turhaa. Painoosi voit vaikuttaa aloittamalla terveellisen, kevyen ruokailun ja liikunnan. Pääasia, että on hyvässä kunnossa ja jaksaa punnertaa, kun h- hetki koittaa. Reipas kävely on parasta liikuntaa raskaana ja myös kuminauhajumppa, helpot toteuttaa ja hapenottokyky paranee kävellessä.
Olin itse 35v kun sain kuopuksen, edellisestä raskaudesta oli jo 8v eli olin tottunut helpompaan perhe-elämään. Työ oli mieluista jne. Mietin miten sopeudun. Aluksi vaati totuttelua, mutta voi sitä onnea siitä pienestä pojasta. Hän oli aarre. Ei ollut kiire mihinkään. 3 vuotta hoidin häntä kotona.
Hän on edelleen rauhallinen ja äitiä auttava, esikoinen ei niinkään, tosin rakas samallalailla, mutta ylpeä luonne ja omat jutut.
Kuopuksen syntymää en ole katunut päivääkään.
Nyt vain positiivisia ajatuksia ja vauvahaaveita sinulle. Puhu neuvolassa peloistasi ja ystävien kesken. Käykää vaateostoksilla vauvalle, se oli aina yhtä kivaa.
Normaali reaktio. Itsekin järkytyin ja itkin monta tuntia tehtyäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Vaikka sitä oli toivottu, sillä hetkellä konkretisoitui että elämä todellakin muuttuu, ja ne kaikki asiat jotka oli käynyt läpi varmuuden vuoksi, olisivatkin kohta todellisuutta. Suvussani ei myöskään ollut ennestään pieniä lapsia, ja ystäväpiirissäkin hyvin vähän tai sitten jo teini-ikäisiä. Sekin kauhistutti, kun nyt kaikki muuttuisi, enkä tiennyt miten sosiaaliset suhteet siitä selviävät.
Minäkin olin ylipainoinen jo esikoista odottaessa. Kukaan ei aukonut terveydenhoidossa päätään aiheesta. Minulla pysyivät kaikki arvot koko ajan erittäin hyvinä, ja raskaudet ja synnytykset ovat menneet hyvin. Nythän ei sitten ole aika tietoisesti laihduttaa, vaika nettipalstoilla besserwisserit voivat sitä ehdotella.
Tottakai tuntematon saa pelottaa. Se kuuluu asiaan, ja menee varmasti ohi. Onneksi olkoon, tämä on iloinen päivä! Ajattele kaikkea mitä nyt näet ympärilläsi ja tunnet, koska tulet muistamaan tämän koko loppuelämäsi.
Joskus käy niin, että kun se kauan haaveissa ollut iso juttu toteutuu ja ihan kirjaimellisesti konkretisoituu ajatuksesta fyysiseksi, iskee paniikki ja pakokauhu. Oli se sitten se unelma työ, pitkään toivottu avioliitto, ensimmäinen oma koti, haaveiden ulkomaan matka tai lapsi.
Aivan normaalia, ei tarvitse pelästyä :)
Tämä on myötätunnon ilmaus. Ammattivalittaja suree täällä joka päivä heikkolahjaisuuttaan ja sitä, että poika on sen perinyt. Kurja juttuhan se on, mutta ei se valittamalla parane.