Vainajien säilytystilat pursuilevat vainajia, hautajaiset lykkääntyvät ja työntekijänä tämä ärsyttää niin paljon!
Työskentelen hautajaisvarauksiin liittyvässä työssä ja olen nähnyt, kuinka hautajaiset ovat muuttuneet. Aiemmin omaiset varasivat hautajaiset pian kuoleman jälkeen. Hautajaiset menivät yleensä korkeintaan 2-3 viikon päähän. Ihmiset järjestivät asiansa niin, että pääsivät hautajaisiin. Nykyisin monet omaiset eivät saa enää aikaiseksi hautajaisten varaamista. Hautajaiset herättävät ikäviä ajatuksia, joten asiaa lykätään. Kun hautajaiset päästään varaamaan, niin alkaa valitus. Miksi ei ole vapaana tiettyä siunauskappelia juuri tiettynä lauantaina klo 12? Osalla hautajaiset menevät jopa lähemmäs parin kuukauden päähän, kun haluavat juuri lauantaiajan keskelle päivää. Toiset taas eivät meinaa saada sopivaa aikaa löytymään, kun ihmisillä on niin paljon "tärkeitä" menoja. Nämä menot ovat luokkaa lapsen koripalloturnaus, kaverin synttärit tms. Osa omaisista jää kokonaan hautajaisista pois noiden menojensa takia. Tekisi mieli sanoa, että nyt ihan oikeasti, kumpi on tärkeämpi, se koripalloturnaus/synttärit vai oman vanhempasi/sisaruksesi/muun sukulaisen tai ystävän hautajaiset. Ihmisillä on aivan hämärtynyt käsitys kuolemasta nykyisin, kun hautajaisistakin on tullut näin vaikea asia. Vainajien säilytystilat ovat ihan täynnä, kun näitä hautajaisia ei saada pidettyä. Tämä puolestaan aiheuttaa omat haasteensa.
Halusin tulla avautumaan, sillä nyppii tämä nykyinen kulttuuri niin paljon.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat ovat 1945-1950 syntyneet.. He ovat vielä kuolemattomia.
Suuria ikäluokkia syntyi n. 100 000 vuodessa. Heidän kuolleisuudestaan kertoo se että nyt on suurin elossa oleva ikäluokka 1983 syntyneet joita syntyi vajaat 67 000.
Liian moni jo pois , kertoo v. 1946 syntynyt.
Miksi te ette tarkista mitään tietoa vaan mutuna hoette jotain mieleen jäänyttä "suuret ikäluokat"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ruumiinsäilytys edes niihin hautajaisiin lopu. Esimerkiksi siskoni odotti krematorioon pääsemistä vielä hautajaisten jälkeen. Tuhkat sai muutaman viikon kuluttua hautajaisista.
Sekin on niin turha harrastus kun siinä on monen ihmisen tuhkat. Ne vaan ottaa jonkun verran, purkittaa ja antaa omaiselle. Siinä on sit vähän kaikkia sinä päivänä poltettuja.
Kyllä ne ihmiset ihan yksitellen tuhkataan ja tuhkat pidetään erillään.
Ihme ruumiin palvontaa. Ihmisten pitää tajuta että kuollut on kuollut, muistaa ja surra voi muuten kuin näissä vaivalloisesti järjestettävissä hautajaisissa, Vanhanaikaista, lähes pakanallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat ovat 1945-1950 syntyneet.. He ovat vielä kuolemattomia.
Suuria ikäluokkia syntyi n. 100 000 vuodessa. Heidän kuolleisuudestaan kertoo se että nyt on suurin elossa oleva ikäluokka 1983 syntyneet joita syntyi vajaat 67 000.
Liian moni jo pois , kertoo v. 1946 syntynyt.
Miksi te ette tarkista mitään tietoa vaan mutuna hoette jotain mieleen jäänyttä "suuret ikäluokat"
Kun suuret ikäluokat kuolevat ,se on 100 000 vuodessa. luonnollisesti poismenoa.
Kun suuret ikäluokat kuolevat ,se on 100 000 vuodessa. luonnollisesti poismenoa.
Miten sitten selviätte,kun jatkuu vuodesta toiseen?
Suuret ikäluokat ovat kovin harventuneet kun kerran vuonna 1983 syntyneet ovat suurin elossa oleva ikäluokka.
Aika tavallinen kuolinilmoitus on lehdessä suuriin ikäluokkiin kuuluva.
Ihan omakohtainen juttu, sisarukseni ja heidän puolisonsa, 40-luvulla syntyneet, ovat minua lukuunottamatta kuolleet, olen leski minäkin.
1920 ja 1930 -luvulla syntyneet sisarukseni ovat hyvässä kunnossa ikäisikseen ja elävät omissa kodeissaan.
Voipi olla aika KUOLLUT meno RUHAHAHAAA
Vierailija kirjoitti:
Kun suuret ikäluokat kuolevat ,se on 100 000 vuodessa. luonnollisesti poismenoa.
Miten sitten selviätte,kun jatkuu vuodesta toiseen?
Öö, suurista ikäluokista suuri osa on jo kuollut, ilmeisesti et ole huomannut.
Mehän täs bygataan keskitettyjä vainatiloja, toivottavasti sitten helpottaa.
https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/kaupunkisuunnittelu…
Norjassa homma pitää hoitaa 10ssä päivässä, Ruotsissa jopa 8ssa. Ja hautajaisia ainakin Norjassa on myös arkena. Huomennakin on erään tuttavani ystävän hautajaiset klo 11. Jotenkin ne työssäkäyvät ihmiset järjestää osallistumisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vähän riskillä joutuu hautausajan varaamaan, jos tehdään kuolinsyyn tutkinta. Siitä kun ei voi olla etukäteen varma, milloin hautauslupa tulee. Kahden viikon päähän ei missään tapauksessa kannata varata, kuukausi saattaa riittää.
Hautajaisia voidaankin alkaa varata vasta sitten, kun on saatu hautauslupa. Toki niitä voidaan suunnitella, mutta mitään päivää ei voi lyödä lukkoon, ennenkuin hautauslupa on saatu.
Ei siinä yleensä viikkokausia mene. Meillä se lupa tuli jo viikossa.
Sitten mentiin kirkkoherranvirastoon sopimaan päivästä. Siinä samalla käynnillä kun sovittiin päivästä, otettiin huomioon myös se, onko seurakunnalla tarjota tilaa muistotilaisuuden pitoon. Päiväksi sovittiin torstai, koska silloin oli vapaana myös pieni sali siihen käyttöön. Valittiin myös silloin vapaana oleva pappi. Ei siinä sen suurempia kommervekkejä tarvittu. Suntion paikallaolon hoitaa seurakunta, samoin kanttorin. Niistä ei tarvitse muiden huolehtia.
Sitten vain hautaustoimistoon, joka hoiti loput.
Vieraille vain ilmoitettiin hautajaispäivä. Keneltäkään emme ryhtyneet kyselemään, että sopiiko tämä päivä. Se joko sopii tai ei. Hautajaispäivä on lähiomaisille aina vapaapäivä. En ymmärrä tuollaisia koris-otteluita, jos kyse on lähiomaisesta. Mutta toki jääköön tulematta, jos se tärkeämpi on.
Normaaleissa tapauksissa se menee näin, mutta on tietysti joitakin poikkeustapauksis, esim. kuolemaan liittyvä rikosepäily tms., jolloin hautauslupaa ei ihan heti myönnetä. Ei niitä vainajia kuitenkaan määrättömän kauan voi missään tiloissa säilyttää. Meille kerrottiin seurakunnasta, että yleensä vainaja on saatava haudatuksi kolmen viikon kuluessa. Kuukausi on jo aika maksimi.
Vierailija kirjoitti:
meidän paikkakunnalla siunaustilaisuuksia pidettiin vain ma-pe, sillä la-su oli varattu jumalanpalvelukselle ja häille sekä kasteelle...
Eikö minkäänlaista siunauskappelia muka ole siellä teidän paikkakunnan seurakunnalla?
Monilla paikkakunnilla niitä on useampiakin, mutta eihän tietysti teidän....
Nuo mainitsemasi jutut tehdään kirkossa. Kasteita useimmiten seurakuntatalolla tai kirkkoherranviraston yhteydessä olevassa sille varatusta huoneessa, jossa myös vihitään avioliittoon.
Aika usein kastetilaisuus on lapsen kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ehkä tässä parempi sana olisi ollut läheinen. Ne lähiomaiset on lueteltu, joista saa sen palkallisen vapaan. Mutta jos on joku muu läheinen ihminen kyseessä, niin työnantajalla ei ole velvollisuutta antaa edes palkatonta vapaata."
Vaikka ei olisi velvollisuutta antaa sitä vapaapäivää, harva työnantaja sen kieltää. Vaikka työnantaja olisi minkälainen k*sipää tahansa, kyllä tällaisessa tilanteessa on aina joustettu. En kyllä ymmärrä, miksi kukaan työskentelisi sellaisessa paikassa, jossa pomo on niin narsisti, että kieltää vapaan tällaisessa tilanteessa.
Meillä kun on työvuorolista lyöty lukkoon niin se on ja pitää. Monet menot on pitänyt jättää väliin tai pitänyt ilman lupaa puljata työnantajan selän takana.
Ihan tottako? Pitääkö se lista myös sellaisessa tapauksessa, että joku siinä listalla oleva ottaa ja kuolee?
Tai jää auton alle ja viedään kuukaudeksi sairaalaan?
Tai jollekin ilmoitetaan koulusta, että tule hakemaan vakavasti sairastunut tai loukkaantunut lapsesi kotiin. Tai niin kuin juuri äskettäin, kun vanhemmat lähti koululle, jossa ammuskeltiin?
MIKÄÄN vuorolista ei ole lukkoon lyöty, kun tapahtuu jotain odottamatonta, ja sellaista työnantajaa ei olekaan, joka määrää työntekijänsä tulemaan töihin sinä päivänä, kun hänen omaisensa haudataan.
Montakin asiaa voi joutua peruuttamaan tai voi joutua jäämään pois paikalta työn takia, mutta ei hautajaisia, jos ne ovat lähiomaisen. Itse sain vapaapäivän, kun paras ystäväni haudattiin.
Ja kun työtoverimme menehtyi, koko porukka meni hautajaisiin ylintä pomoa ja alinta kesätyön tekijää myöten. Laitos oli sen päivän suljettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset tekevät asiat vaikeiksi? Ensinnäkin siunauksen ja hautauksen voi hoitaa vaikka ilman yhtään vierasta. Sen voi videoida ja esittää muistitilaisuudessa.
Muistotilaisuuden voi viettää kotona vapaamuotoisesti. Ei ole pakko olla seitsemää sorttia pikkuleipiä ja sitä edeltävää hirvikeittoa, vaan voi vaikka pitää nyyttärit ja katsoa sen siunausvideon.
Hirveän hitaasti ihmisten asenteet muuttuvat. Raskaat hautausseremoniat, joista kukaan ei pidä, ovat vanhojen ihmisten juttu.
Me tuhkattiin läheinen heti ja vietettiin uurnanlasku puoli vuotta myöhemmin ja sen jälkeen mentiin läheiseen raflaan syömään vainajan rahoilla pihvit ja ruokajuomat. Pöytävaraus oli tehty.
Jos ei vainaja ollut uskovainen, jos ei suku sitä ole, niin sen uskontohomman voi ihan unohtaa.
Me olemme kyllä va
Kyllä arkun voi tehdä itse ja vaikka pajusta punoa, mutta pitää huomioida, että polttohautaukseen ei käy mikä tahansa arkku.
Siihen on olemassa ihan määräykset, millainen paloarvo arkulla on oltava, että se kelpaa krematorioon. Arkun on voitava palaa riittävän hitaasti ja kehitettävä sellainen kuumuusaste, että se myös sytyttää vainajan ja myös polttaa tämän tuhkaksi asti. Ihmisruumiissa on nestettä eikä se pala yhtä herkästi ja samaa tahtia kuin puu.
Hautaustoimistot tietävät kyllä nämä asiat.
Tuhkaus on niin paljon kätevämpää, eikä mitään kappelia tai pappia edes tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ruumiinsäilytys edes niihin hautajaisiin lopu. Esimerkiksi siskoni odotti krematorioon pääsemistä vielä hautajaisten jälkeen. Tuhkat sai muutaman viikon kuluttua hautajaisista.
Eihän ne mitkään hautajaiset olleet, jos ei haudattu.
Tuo on muutenkin älytön järjestely. Ruumista hilataan edes takaisin ja säilytellään moneen otteeseen. Ei ihme jos on ruuhkaa.
Meidän suvussa vainajat on viety suoraan hautaustoimiston toimesta krematorioon. Uurna on sitten parin viikon sisällä saatu haudattua tai sen voi myös jättää toimitettavaksi uurnalehtoon taikka jos haluaa, haudata tai ripotella tuhkat luontoon.
Vierailija kirjoitti:
Säännöksellä tuostakin päästään. Viimeistään parin viikon päästä hautaus, eikä omaisten mukaan mennä olipa läheisiä tai kaukaisia. Toinen olisi säilytysmaksun korotus.
Ei onnistu jos on oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus.
Vierailija kirjoitti:
Tuhkaus on niin paljon kätevämpää, eikä mitään kappelia tai pappia edes tarvita.
En tiennytkään että suora tuhkaus on noin yleistä. Mutta krematorioonkin joutuu odottamaan, beibi.