Vainajien säilytystilat pursuilevat vainajia, hautajaiset lykkääntyvät ja työntekijänä tämä ärsyttää niin paljon!
Työskentelen hautajaisvarauksiin liittyvässä työssä ja olen nähnyt, kuinka hautajaiset ovat muuttuneet. Aiemmin omaiset varasivat hautajaiset pian kuoleman jälkeen. Hautajaiset menivät yleensä korkeintaan 2-3 viikon päähän. Ihmiset järjestivät asiansa niin, että pääsivät hautajaisiin. Nykyisin monet omaiset eivät saa enää aikaiseksi hautajaisten varaamista. Hautajaiset herättävät ikäviä ajatuksia, joten asiaa lykätään. Kun hautajaiset päästään varaamaan, niin alkaa valitus. Miksi ei ole vapaana tiettyä siunauskappelia juuri tiettynä lauantaina klo 12? Osalla hautajaiset menevät jopa lähemmäs parin kuukauden päähän, kun haluavat juuri lauantaiajan keskelle päivää. Toiset taas eivät meinaa saada sopivaa aikaa löytymään, kun ihmisillä on niin paljon "tärkeitä" menoja. Nämä menot ovat luokkaa lapsen koripalloturnaus, kaverin synttärit tms. Osa omaisista jää kokonaan hautajaisista pois noiden menojensa takia. Tekisi mieli sanoa, että nyt ihan oikeasti, kumpi on tärkeämpi, se koripalloturnaus/synttärit vai oman vanhempasi/sisaruksesi/muun sukulaisen tai ystävän hautajaiset. Ihmisillä on aivan hämärtynyt käsitys kuolemasta nykyisin, kun hautajaisistakin on tullut näin vaikea asia. Vainajien säilytystilat ovat ihan täynnä, kun näitä hautajaisia ei saada pidettyä. Tämä puolestaan aiheuttaa omat haasteensa.
Halusin tulla avautumaan, sillä nyppii tämä nykyinen kulttuuri niin paljon.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Seurakuntien kannattaisi katsoa peiliin. Meillä hautajaiset olisi voitu järjestää vaikka viiden päivän kuluttua, mutta kirkon ja papin varaaminen venytti hautajaisia neljään viikkoon.
Onko se seurakunnan vika, että kirkkorakennukset ovat kirkkoon kuulumattomien käytössä tai että papillakin on työaika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ehkä tässä parempi sana olisi ollut läheinen. Ne lähiomaiset on lueteltu, joista saa sen palkallisen vapaan. Mutta jos on joku muu läheinen ihminen kyseessä, niin työnantajalla ei ole velvollisuutta antaa edes palkatonta vapaata."
Vaikka ei olisi velvollisuutta antaa sitä vapaapäivää, harva työnantaja sen kieltää. Vaikka työnantaja olisi minkälainen k*sipää tahansa, kyllä tällaisessa tilanteessa on aina joustettu. En kyllä ymmärrä, miksi kukaan työskentelisi sellaisessa paikassa, jossa pomo on niin narsisti, että kieltää vapaan tällaisessa tilanteessa.
Meillä kun on työvuorolista lyöty lukkoon niin se on ja pitää. Monet menot on pitänyt jättää väliin tai pitänyt ilman lupaa puljata työnantajan selän takana.
On menoja, kuten hautajaiset ja akuutit sairastumiset ja on menoja, kuten saunavuorot ja harrastukset ja synttärikutsut. Jälkimmäiset voi työnantaja velvoittaa olemaan töissä työvuorolistan mukaan, mutta ensimmäisistä ei kovin moni työnantaja lähde vapaata kieltämään, vaikka kuinka on vuorot sovittuna. Ne lähiomaisen hautajaiset on vaan kerran ja jos sinne ei töiden puolesta pääse, niin eiköhän se ole työntekijä itse joka on päättänyt priorisoida työnsä hautajaisten edelle. Työnantajan ei tarvitse pitää tilanteesta, mutta se on hänen ongelmansa. Voin olla väärässäkin, mutta ainakin kaikki johonkin ammattiyhdistykseen kuuluvat ovat oikeutettuja hautauspäivänä palkalliseen vapaaseen. Jos ei kuulu yhdistykseen ja työnantajalla on pokkaa kieltää vapaa, niin mahtaa olla melko harvinaislaatuinen yhteensattuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurakuntien kannattaisi katsoa peiliin. Meillä hautajaiset olisi voitu järjestää vaikka viiden päivän kuluttua, mutta kirkon ja papin varaaminen venytti hautajaisia neljään viikkoon.
Onko se seurakunnan vika, että kirkkorakennukset ovat kirkkoon kuulumattomien käytössä tai että papillakin on työaika?
Onko se omaisten vika?
Onneksi ennakovasti Suomeen tilattiin runsaasta 2019v. ruumispusseja.
Onpas yksipuolinen näkemys. Seurakunnassa pitäisi ymmärtää, että ne seurakunnan puolesta olevat kirkko tai kappeli sekä pappi on vain yksi osa hautajaisjärjestelyissä. Lisäksi on yleensä muistotilaisuuspaikka, sekä sinne usein pitopalvelu. Niin ja tietenkin pitää valita sellainen päivä että kaikki lähiomaiset sekä mahdollisimman moni kutsutuista vieraista pääsee paikalle. Lisäksi vaikuttaa se, miten paljon aikaa menee esimerkiksi vainajan kuolinsyyselvityksessä jos sellaisen tarvitsee ja milloin hautausluvan saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurakuntien kannattaisi katsoa peiliin. Meillä hautajaiset olisi voitu järjestää vaikka viiden päivän kuluttua, mutta kirkon ja papin varaaminen venytti hautajaisia neljään viikkoon.
Onko se seurakunnan vika, että kirkkorakennukset ovat kirkkoon kuulumattomien käytössä tai että papillakin on työaika?
Tuskin se omaistenkaan vika on jos seurakunnan kalenterista eka vapaa aika löytyy vasta viikkojen kuluttua.
Eihän se ruumiinsäilytys edes niihin hautajaisiin lopu. Esimerkiksi siskoni odotti krematorioon pääsemistä vielä hautajaisten jälkeen. Tuhkat sai muutaman viikon kuluttua hautajaisista.
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on kun 80% ihmisistä uskoi Marin ex viisikko hallintoa ja että jopa lapsille ja nuorille pitää antaa koronarokotteita...
Kuolleisuus on lisääntynyt koronarokotteiden myötä ja samaan aikaan lääketehtaat tekivät valtavasti rahaa rokotteilla ja Marin ex viisikko hallinto sai sitten lääketehtailta omat palkkionsa koronarkotetteiden kauppaamisesta...
Sekoitit sitten tähänkin aloitukseen koronarokotteet. Rokotevastaisten pitää päästä joka paikassa ääneen. Pitäisköhän munkin ruveta pauhaamaan rokotteiden puolesta joka kissanristiäisissä.
Olimme sopimassa hautajaisiin aikaa pari tuntia toisen vanhempani kuoleman jälkeen. Reilun 3 viikon päähän meni silti. Kyseisellä paikkakunnalla hautauskappeli oli käytössä vain pe ja la aamupäivisin. Kirkoissa hautajaisia ei tällä paikkakunnalla järjestetty, ainoastaan ko. kappelissa.
14vrk ja pitäis olla oikeus tuhkata vainaja.
meidän paikkakunnalla siunaustilaisuuksia pidettiin vain ma-pe, sillä la-su oli varattu jumalanpalvelukselle ja häille sekä kasteelle...
Tuossa joku esitti asiallisen syyn, tuhkaukset ovat yleistyneet ja sitten sinne uuniin pitää vielä jonottaa. Kylmässä sekin jonotus.
Lisäksi, näyttää että monella paikkakunnalla on joku krematorio kunnostuksen takia kiinni. Ja myös kylmäsäilytystilat, esim Helsingissä jonkun paikan lopetettua on sitten tungosta muissa.
Asian ohi, ei ole hautajaisia ollut kuin 2020, ei silloinkaan ylikuolleisuuden takia tai tuon yhden kommentoijan esittämän syyn takia ees kukaan saanut "haittoja. "
2020 ei ollut ylikuolleisuuta. Silloin oli Suomessa Euroopan alhaisin kuolleisuus.
Miten se tuhkauksen lisääntyminen lisää kuolleisuutta?
Vierailija kirjoitti:
2020 ei ollut ylikuolleisuuta. Silloin oli Suomessa Euroopan alhaisin kuolleisuus.
Miten se tuhkauksen lisääntyminen lisää kuolleisuutta?
Kylmätilojen tarvetta, niistähän se puute on.
Niin, ei ole sukua eikä tuttuja ylikuollut kiska viimeksi 2020.
Kyllä ,kyllä kylmätilojen puutetta kun vainajia tulee ovista ja ikkunoista.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ruumiinsäilytys edes niihin hautajaisiin lopu. Esimerkiksi siskoni odotti krematorioon pääsemistä vielä hautajaisten jälkeen. Tuhkat sai muutaman viikon kuluttua hautajaisista.
Sekin on niin turha harrastus kun siinä on monen ihmisen tuhkat. Ne vaan ottaa jonkun verran, purkittaa ja antaa omaiselle. Siinä on sit vähän kaikkia sinä päivänä poltettuja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ,kyllä kylmätilojen puutetta kun vainajia tulee ovista ja ikkunoista.
Niin ja odottavat kahteen kertaan, ensin hautajaisia, sitten tuhkaamista.
Aika on elää ja kuolla, jokaisella on vuoronsa, kellä aikaisemmin, kellä myöhemmin.
Tällä viikolla vouhkasivat ylikuolleesta 50 näyttelijästä, eivätpä ole oikaisseet vaikka ampui ihtensä. Se jäi lehtiä lukemattomalle niinkuin guru kertoi.
Suuret ikäluokat ovat 1945-1950 syntyneet.. He ovat vielä kuolemattomia.
Ja mä luulin, että mulla on ongelma, kun kaapit pursuilee lankoja!
Tästähän voisi tehdä säädöksen, että jos 14 vrk:n aikana eivät käytännön järjestelyt ole selvät, vainaja haudataan viimeistään 21 vrk:n kohdalla viranomaisjärjestelyin heidän määräämänään ajankohtana, tulee omaiset sitten paikalle tai ei. Kyllä ne perunkirjoitukseen kuitenkin ilmestyy, muistelkoot sitten siellä, jos muistelevat.