Ootteko huomannut, ettei ihmiset ymmärrä asioita, joita eivät ole kokeneet itse?

Jo Voltaire aikanaan kirjoitti, että liekö kukaan niin viisas, että oppisi toisen kokemuksista. Eipä taida vielä tänäkään päivänä kovin montaa sellaista olla. Onneksi sentään nykyään jo osataan puhua esim. mentalisaatiosta taitona - jokainen voi harjoituttaa itseään asettumaan toisen asemaan, vaikka se ei sisäsyntyisesti kaikille niin luontevaa olekaan.

Vielä pahempaa on, jos joku alkaa heti kerskua, että hänellä onkin asiat paremmin, kun kuulee toisen vastoinkäymisestä.

Jaksan aina yllättyä siitä, kuinka harva ihminen osaa keskustella. Moni osaa kyllä puhua, mutta keskustelun taito on olematon.

Aidosti empaattinen, toisen ihmisen asioista kiinnostunut ihminen kysyy kysymyksiä. Miltä sinusta tuntuu? Mitä aiot tehdä seuraavaksi? Väliin voi tulla joitakin myötätuntoisia kommentteja, mutta empaattisella ihmisellä ei ole tarvetta päästä pätemään omilla asioillaan.

Kuitenkin tällainen taito on erittäin harvinaista. Monille keskustelu on sitä, että pääsee mahdollisimman pian kertomaan omia asioitaan. Monien silmistä oikein näkee, etteivät he todellisuudessa edes kuuntele toista vaan odottavat vain tämän lopettavan juttunsa, jotta he itse pääsisivät ääneen. Monet eivät edes jaksa odottaa.

Harvaa asiaa voi ymmärtää, jos ei jaksa edes kuunnella. Ei voi ymmärtää toisen surua vanhemman menettämisen keskellä, jos on pakko päästä jauhamaan kuolleesta koirasta. 

Vierailija kirjoitti:

Jaksan aina yllättyä siitä, kuinka harva ihminen osaa keskustella. Moni osaa kyllä puhua, mutta keskustelun taito on olematon.

Aidosti empaattinen, toisen ihmisen asioista kiinnostunut ihminen kysyy kysymyksiä. Miltä sinusta tuntuu? Mitä aiot tehdä seuraavaksi? Väliin voi tulla joitakin myötätuntoisia kommentteja, mutta empaattisella ihmisellä ei ole tarvetta päästä pätemään omilla asioillaan.

Kuitenkin tällainen taito on erittäin harvinaista. Monille keskustelu on sitä, että pääsee mahdollisimman pian kertomaan omia asioitaan. Monien silmistä oikein näkee, etteivät he todellisuudessa edes kuuntele toista vaan odottavat vain tämän lopettavan juttunsa, jotta he itse pääsisivät ääneen. Monet eivät edes jaksa odottaa.

Harvaa asiaa voi ymmärtää, jos ei jaksa edes kuunnella. Ei voi ymmärtää toisen surua vanhemman menettämisen keskellä, jos on pakko päästä jauhamaan kuolleesta koirasta. 

Jollekin se koiran kuolema on yhtä iso juttu kuin toiselle vanhemman kuolema. Varsinkin jos on kokenut elämässään empatiakyvyttömyyttä ihmisiltä, joiden olisi pitänyr olla empaattisia.

Olen samaa mieltä, että tuo, että jotkut vain odottavat vuoroaan päästä puhumaan on loukkaavaa ja törkeää, mutta voisiko siinä olla joissakin tapauksissa kyse siitä, että nämä ihmiset ovat yksinäisiä ja heidän on saatava puhua mielensä tyhjäksi, koska heillä ei välttämättä ole kovin montaa hetkeä elämässään, jossa joku kuuntelisi heidän asioitaan. Ongelmaksi tässä toki muodostuu se, että heitä ei välttämättä kuunnella yhtä suurella empatialla kuin jos he olisivat malttaneet kuunnella tätä toista osapuolta.

Kommunikointi on tämän takia juurikin hyvin haastavaa.

Hyvää uutta vuotta kaikille :)

T. Karvainen setämies

Vierailija kirjoitti:

Jaksan aina yllättyä siitä, kuinka harva ihminen osaa keskustella. Moni osaa kyllä puhua, mutta keskustelun taito on olematon.

Aidosti empaattinen, toisen ihmisen asioista kiinnostunut ihminen kysyy kysymyksiä. Miltä sinusta tuntuu? Mitä aiot tehdä seuraavaksi? Väliin voi tulla joitakin myötätuntoisia kommentteja, mutta empaattisella ihmisellä ei ole tarvetta päästä pätemään omilla asioillaan.

Kuitenkin tällainen taito on erittäin harvinaista. Monille keskustelu on sitä, että pääsee mahdollisimman pian kertomaan omia asioitaan. Monien silmistä oikein näkee, etteivät he todellisuudessa edes kuuntele toista vaan odottavat vain tämän lopettavan juttunsa, jotta he itse pääsisivät ääneen. Monet eivät edes jaksa odottaa.

Harvaa asiaa voi ymmärtää, jos ei jaksa edes kuunnella. Ei voi ymmärtää toisen surua vanhemman menettämisen keskellä, jos on pakko päästä jauhamaan kuolleesta koirasta. 

Joskus se omien asioiden kertominen voi olla empaattista. Siihen vertaistukikin perustuu. Jos joku kokee surua läheisen kuolemasta, voi empaattinen ihminen kertoa miten itse on kohdannut kuoleman ja millaisia tunteita itse silloin koki ja miten selviytyi. Itse olen aina kokenut tällaisen vertaistuen tosi terapeuttisena ja tukevana, ja vähän hämmentynyt joskus kun joku on tulkinnut että "siinä se vain alkoi itsekkäästi jauhaa omista asioistaan". Toki voi tällöin sanoa, että haluaisin että keskitymme nyt minun kokemuksiini, mutta oikeasti siitä voi saada jotain jos kuuntelee samantyyppisiä asioita kokeneita. Mielellään sitä ajattelee, että omat kokemukset on niin uniikkeja ettei toisen vastaavista ole apua, mutta joskus voi ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia. Jotkut ovat myös herkempiä kokemaan toisten käytöstä ja sanoja ns. vähättelynä. Törmäsin juuri tilanteeseen, jossa eräs ihminen pelkäsi tiettyä tilannetta ja väitti että kyseinen asia on vaarallinen. Toinen henkilö sanoi, ettei vaaraa ole ja todisti tämän tekemällä asian itse turvallisesti. Toinen sai tästä raivokohtauksen ja koki että häntä ja hänen kokemustaan on vähätelty.

Nykyään vaaditaan äärimmäistä sensitiivisyyttä toisten kokemuksia kohtaan, mutta sillä voi tehdä paljon hallaa. Jos toisen kokemusta pidetään aina pyhänä ja horjuttamattomana, se vahvistuu. Onko se aina hyvä asia jos kokemus on rajoittava ja negatiivinen? 

Vähän hassusti kerrottu kun et sano mikä teko oli kyseessä. Miehelläni on todella paha korkeanpaikankammo, eikä se että joku menee näköalatorniin ja sen jälkeen patsastelee että katsos nyt, ei mitään pahaa tapahtunut, saa tuota kammoa häneltä pois. Täydellistä ymmärtämättömyyttä eli tyhmyyttä vain osoittaisi moinen käytös.

omalle kohdalle on sattunut kaikentietävä hiihtäjä, joka yritti pakottaa minua, aikuista ihmistä laskemaan jyrkän mäen vaikka sanoin ettei selkäni kestäisi kaatumista siinä. Kuulemma mäessä ei voi kaatua ja pelkään turhaa, että huomaisin tämän itsekin kun uskaltaisin laskea, että sukset vain takaisin jalkaan ja mäenlaskuun. Mistään pelosta tosin ei ollut tietoakaan, otin vain suksia siinä pois jalasta jotta voisin kiertää mäen. Niin joo, ja olen kaatunut tuossa mäessä usein, joten täyttä sontaa suolsi tuon hiihtoniilon suu.

Vierailija kirjoitti:

Jaksan aina yllättyä siitä, kuinka harva ihminen osaa keskustella. Moni osaa kyllä puhua, mutta keskustelun taito on olematon.

Aidosti empaattinen, toisen ihmisen asioista kiinnostunut ihminen kysyy kysymyksiä. Miltä sinusta tuntuu? Mitä aiot tehdä seuraavaksi? Väliin voi tulla joitakin myötätuntoisia kommentteja, mutta empaattisella ihmisellä ei ole tarvetta päästä pätemään omilla asioillaan.

Kuitenkin tällainen taito on erittäin harvinaista. Monille keskustelu on sitä, että pääsee mahdollisimman pian kertomaan omia asioitaan. Monien silmistä oikein näkee, etteivät he todellisuudessa edes kuuntele toista vaan odottavat vain tämän lopettavan juttunsa, jotta he itse pääsisivät ääneen. Monet eivät edes jaksa odottaa.

Harvaa asiaa voi ymmärtää, jos ei jaksa edes kuunnella. Ei voi ymmärtää toisen surua vanhemman menettämisen keskellä, jos on pakko päästä jauhamaan kuolleesta koirasta. 

Mitä ihmettä tämä AIDOSTI empaattinen tarkoittaa?? Ihminen joko on empaattinen tai ei ole, miksi noin typerästi pitää kirjoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia. Jotkut ovat myös herkempiä kokemaan toisten käytöstä ja sanoja ns. vähättelynä. Törmäsin juuri tilanteeseen, jossa eräs ihminen pelkäsi tiettyä tilannetta ja väitti että kyseinen asia on vaarallinen. Toinen henkilö sanoi, ettei vaaraa ole ja todisti tämän tekemällä asian itse turvallisesti. Toinen sai tästä raivokohtauksen ja koki että häntä ja hänen kokemustaan on vähätelty.

Nykyään vaaditaan äärimmäistä sensitiivisyyttä toisten kokemuksia kohtaan, mutta sillä voi tehdä paljon hallaa. Jos toisen kokemusta pidetään aina pyhänä ja horjuttamattomana, se vahvistuu. Onko se aina hyvä asia jos kokemus on rajoittava ja negatiivinen? 

Vähän hassusti kerrottu kun et sano mikä teko oli kyseessä. Miehelläni on todella paha korkeanpaikankammo, eikä se että joku menee näköalatorniin ja sen jälkeen patsastelee että katsos nyt, ei m

Joo, vähän hassusti kerrottu, kun kyseessä oli vähän monimutkainen ja spesifi asia, jota en jaksanut selostaa. Pointti oli kuitenkin se, että henkilö väitti pelkäämäänsä asiaa vaaralliseksi itsensä lisäksi muille, ja koki tulleensa vähätellyksi kun sanottiin ettei näin ole. Vertailuna sinun esimerkkiisi olisi se, että korkeanpaikankammoinen olisi alkanut syyttää näköalatornin henkilökuntaa siitä että he päästävät ihmisiä vaaralliseen paikkaan. Hän kokee näköalatornin vaaralliseksi, ja siksi sinne ei pitäisi päästää muitakaan vaan henkilökunta pitää laittaa vastuuttomuudestaan syytteeseen. Muut ympärillä sanovat, etteivät he pelkää korkeita paikkoja vaan käyvät siellä mielellään katsomassa maisemia ja torni on täysin turvalliseksi todettu. Tästä henkilö kokee oman kokemuksensa tornin vaarallisuudesta tulleen vähätellyksi ja ohitetuksi.

Mulla on monin tavoin traumaattinen lapsuus, koin monenlaista väkivaltaa ja eräs entinen luokkalainen totesi, että vieläkö sinä nuita vatvot, eikö kannattaisi päästä jo yli? Tyyppi ei oo koskaan elämässään kokenu mitään vakavaa ja minun olisi pitänyt päästä omista kokemuksistani yli tuosta noin vaan. Aloin opiskeluaikana saamaan voimakkaita traumatakaumia ja sairastuin sekä fyysisesti että henkisesti. Uniongelmat ovat edelleen vaivana ja näitäkään ei ihmiset ymmärrä. Kun senkun vain painaa päänsä tyynyyn ja laittaa silmät kiinni niin kyllä sitä tarpeeksi väsyneenä nukkuu. Kun ei nuku!

Eihän jokaikistä toisen kokemaa asiaa voi toki ymmärtää, mutta silti jokainen voisi edes yrittää ymmärtää toista ja olla siten jollain tapaa tukena, eikä kylmästi vähätellä tai kieltää asian olemassaoloa. 

Empaattisuus toisia kohtaan tuntuu muutenkin pitkälle maailmasta kadonneen, sitä löytyi vielä menneinä vuosina kansainvälisestikin, oli säännöllisesti mm. konsertit hätääkärsiville, keräyksiä, monissa lauluissa laulettiin köyhistä lapsista, haluttiin auttaa huonompiosaisia jne.

Tilalle tullut toisten pilkkaaminen, naureskelu, syyttely, vähättely, joka lisääntynyt siitä lähtien kun somet ja muut yleistyi. Silloin monen elämästä tuli minä-minä-elämää jonka pitää olla kivaa ja helppoa, siihen ei kuulu ikävät asiat eikä sellaisia haluta edea ajatella. 

Pahimpia ovat he, jotka kuvittelevat tietävänsä jonkun toisen kokemuksesta, jota eivät ole itse edes kokeneet, enemmän kuin kokija itse. Esim. tuttavani väitti kivenkovaan tietävänsä millainen lääkitys minulla täytyy olla sairauteni vuoksi ja kun hänellä on vähän samanlainen sairaus (täysin eri mekanismi ja eri sairaus), johon tämä lääkitys toimii. Ei uskonut, kun sanoin, ettei minulla ole samanlaista lääkitystä tähän vaivaan. 

En usko, että aina kyse vain empatian puutteesta. Jos ei itse kärsi jostain sairaudesta, on todella hankala kuvitella, mihin kaikkeen se elämässä vaikuttaa.

Tervejalkaisena kuvittelen tietäväni, mitä haasteita pyörätuolissa istuvalla on, mutta luultavasti en osaa edes ajatella puoliakaan tapauksista, jotka pyörätuolissa istuva kokee hankalaksi.

Ihanaa mennä hotellissa valmiiseen aamiaispöytään - no ei ole, jos kärsii useammasta ruoka-aineallergiasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ja se tuntuu todella oudolta, koska itse olen aina osannut ottaa oppia esim. toisten virheistä, tai muutenkin asettua toisen asemaan hyvin helposti. En voi käsittää miten kaikki ihmiset eivät osaa samaa. Se tuntuu niin yksinkertaiselta taidolta.

Toisaalta olet itse aika jäävi arvioimaan omaa toimintaasi. Joku toinen saattaisi olla kyvyistäsi eri mieltä, et voi mitenkään tietää, miten kukin kohtaamasi ihminen on sinun käytöksesi kokenut, näistä kun ei yleensä ääneen sille loukkaajalle valiteta. Et osaa asettua ainakaan sellaisen ihmisen asemaan, jolle ei mielestäsi ole suotu samanlaista empatiakykyä, kuin sinulle.

Enpä voi sanoa että voisin rakkautta tai seksiä ymmärtää kun en ole kumpaakaan kokenut.

Itsellä krooninen sairaus ja monet eivät tunnu tajuavan, että koska en näytä sairaalta en voi olla sairas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ja se tuntuu todella oudolta, koska itse olen aina osannut ottaa oppia esim. toisten virheistä, tai muutenkin asettua toisen asemaan hyvin helposti. En voi käsittää miten kaikki ihmiset eivät osaa samaa. Se tuntuu niin yksinkertaiselta taidolta.

Toisaalta olet itse aika jäävi arvioimaan omaa toimintaasi. Joku toinen saattaisi olla kyvyistäsi eri mieltä, et voi mitenkään tietää, miten kukin kohtaamasi ihminen on sinun käytöksesi kokenut, näistä kun ei yleensä ääneen sille loukkaajalle valiteta. Et osaa asettua ainakaan sellaisen ihmisen asemaan, jolle ei mielestäsi ole suotu samanlaista empatiakykyä, kuin sinulle.

Totta. Tähän liittyy se, etteivät ihmiset itse tunnu ymmärtävän miten vähän ymmärtävät