Ootteko huomannut, ettei ihmiset ymmärrä asioita, joita eivät ole kokeneet itse?

Voin myöntää, etten pysty samaistumaan tosi raskaisiin kokemuksiin. Kun ei ole omakohtaista kokemusta. 

Kaikkihan on pitkälle kiinni omista tunnetarpeista ja millaisia määriä odottaa muiden myötätunnolta. Jos asettaa riman korkealle, jolloin kokee saaneensa riittävästi ymmärrystä ,se voi samalla sokeuttaa  huomioimaan ne pienet, kömpelöt myötätunnon yritykset. Olisi tärkeää huomioida sekin, että jos jollakin on aikaa pysähtyä kuuntelemaan hänellä on oma tapansa käsitellä toisen vaikeuksia. Ei ole olemassa sääntöä, miten saa suhtautua .Ne  suhtautumiset tottakai vaihtelevat, mutta merkittävää on myös toisen tahto kuunnella ja siitäkin kannattaa olla tyytyväinen kuin kritisoida mitä toinen ymmärtää.



Olen kokenut todella ikäviä menetyksiä ja sairauksia elämässäni. Tehnyt sen havainnon, että myös minun tavassani puhua ja kertoa on oma haasteensa ja jolloin väärinkäsityksiä voi syntyä. Miten voisin syyttää toista, jos vain valitan koko ajan tai en kuuntele mitä toinen haluaisi väliin sanoa tai olen ainoa maailman marttyyri jne. Näen myös mahdollisuuksia hakeutumalla uusien ihmisten seuraan ja joista ehkä löytyy syvempää ymmärtämisen tarvetta. Aina pitää muistaa sekin, että läheisillekin minun ikävät elämäntilaneet aiheuttavat surua ja murhetta ja hekin tarvitsevat ymmärtäjän (ja johon minä en omissa liemissäni pystyisi olemaan).

 

Jotkuthan ihan tahallaan vähättelee muiden kokemuksia aiheuttaakseen pahaa mieltä ja alemmuutta. Sellaisia ovat jotkut ihmiset. 

Luulen, että osaltaan tämä johtuu myös siitä, että muiden vaikeudet horjuttaa omaa turvallisuudentunnetta ja aiheuttaa sitä kautta ikäviä tunteita. Ihminen haluaa viimeiseen asti pitää kiinni siitä ajatuksesta, että ikävät asiat ei tapahdu minulle. Jotta tämä oma ristiriita pystytään sivuuttamaan, aletaan vältellä vaikeuksia kokenutta ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vaatij älyä. Paljon lukeneet ihmiset ovat kehittäneet kykyään asettua muiden asemaan. 

Tunneälyä. Synnynnäinen ominaisuus jota voi kyllä kehittää, kenties hankkiakin. Mutta lukeneisuus itsessään ei ole tae empatiasta/muiden ihmisten tunteiden ymmärryksestä. Riippuu myös siitä mitä lukee.

Vierailija kirjoitti:

Vaatij älyä. Paljon lukeneet ihmiset ovat kehittäneet kykyään asettua muiden asemaan. 

Täällä on se Donnerin perilliset vml ketju. Jörn Donner oli erittäin lukenut mies mutta kuinka hyvin hän osasi tai halusi asettua muiden elämään?

Lämpö ja myötätunto eivät ole ihan ensimmäsiiä adjektiiveja jotka tulevat mieleen hänen kohdallaan.

Usein ne ihmiset joille on helppo samaistua muiden tunteisiin ja kokemuksiin koetaan erittäin turvallisina ja lohduttavina joilla on ilmiömäinen kyky löytää (lähes) aina oikeat sanat tilanteesen. Samat ihmiset voivat itse helposti kokea jäävänsä vaille muiden tukea koska olettavat helposti muiden olevan samanlaisia ja kokea saavansa jopa loukkaavaa ja kylmää kohtelua. Vaikka kyse on siitä että ihmisillä on eri ja eritasoisia vahvuuksia ja kykyjä.

On paljon ihmisiä, joita ei vain kiinnosta muut ihmiset, etenkään, jos nämä ovat tämän silmissä jotenkin "alempia". En oikein ole voinut tulla mihinkään muuhun tulokseen. On inhimillistä ja järkevää, että oma elämä kiinnostaa ensin, ja ettei ymmärrä kunnolla mitä ei itse ole kokenut. Kommunikaatiossakin on omat haasteensa, ja muiden haasteet aiheuttavat itsessäkin surua ja vaikeita tunteita. Mutta kaikesta tästä huolimatta on paljon ihmisiä, joiden kohdalla nämä syyt aikuisella ihmisellä kerta kaikkiaan ylittyvät, eikä jäljelle jää lopulta muuta kuin se, ettei vain kiinnosta. Esim. juuri tuo toisen ihmisen sairauksien täysi mitätöinti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se aika inhimillistäkin että ei täysin ymmärrä mitä toinen on joutunut kokemaan jos ei itse ole kokenut. Toki voi myötäelää ja olla avuksi mutta ei se ole samaa kuin vertaistuki kohtalotoverilta.

Mutta miksi ihmeessä kukaan ihminen kuvittelee tietävänsä paremmin kuin asian kokenut ja mitätöi toisen tunteita tai tilanteita? Sanoo asioita, joiden pointti on, että tuo ei mitenkään vaan voi olla totta.

Mut toisaalta ihmiset kokee asioita, joita ei ole olemassa. Tähänhän salaliittoteoriat perustuu. Tähän noitavainot perustui aikanaan. Se, että joku sanoo kokeneensa ufojen kaappauksen ja ihmiskokeet tai riivauksen ei vaan ole eikä voi olla totta.

Jos ihminen on harhainen, hän epäilee sellaisiakin asioita, jotka voidaan päteväs

Lieviä kipuja ei voi todistaa.

Olet huomattavan sinisilmäinen. Kannattaisi joskus kokeilla astua oman boksin ulkopuolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se aika inhimillistäkin että ei täysin ymmärrä mitä toinen on joutunut kokemaan jos ei itse ole kokenut. Toki voi myötäelää ja olla avuksi mutta ei se ole samaa kuin vertaistuki kohtalotoverilta.

Juuri näin. Ja toisaalta ihminen ei aina voi luottaa omiinkaan kokemuksiinsa, vaan saattaa tehdä vääriä johtopäätöksiä asioista.

Myötäelämisen taito kehittyy useimmilla omien kokemusten kautta. Menetykset ja kärsimykset lisäävät ymmärrys- ja empatiakykyämme muita kohtaan, joskaan ei aina ja monesti aidosti vasta sitten kun omat vaikeudet on kunnolla voitettu. 

On varsin tyypillistä, että emme osaa asettua syöpäsairaan asemaan kunnes ehkä itse saamme saman sairauden, silloin saatamme liittyä vertaistukiryhmiin jne ja ehkä jatkossa, mikäli selviydymme, haluamme jo auttaa muita vastaavassa asemassa olevia. 

Meillä on myös erilainen henkilöhistoria, persoona, temperamentti ja ihan älyllinenkin kapasiteetti käsitellä ja suhtautua vaikeisiin asioihin. Ei kaikista ole kovin syvälliseen pohdintaan, ei kaikki osaa pitää toista kädestä. 

Tapamme auttaa muita arjessa ja hädän hetkellä vaihtelee. Yksi osaa auttaa toiminnan kautta käytännöllisesti, toinen osaa istua vieressä ja kuunnella, kolmas osaa antaa neuvoja ja ohjausta, neljäs näitä kaikkia, viides ei vielä mitään näistä. 

Toiset osaavat suhtautua hyvin omiin vaikeuksiinsa, mutta eivät osaa vielä olla empaattisia muille kärsiville. Taas toiset osaavat olla empaattisia muille, mutta eivät osaa käsitellä omia ongelmiaan.

Kun ihmisellä on elämässään asiat hyvin ja onnellisesti, hän pyrkii monesti (hieman itsekkäästikin) pitämään kaiken kurjuuden ja murheen niin etäällä elämänpiiristään kuin mahdollista. Tämä on kovin inhimillistä, vaikkakaan ei moraalisesti oikein esimerkiksi yksin jätettyä sairastavaa sukulaista yms kohtaan, mutta ihminen on yleensä varsin mukavuudenhaluinen ja pyrkii suojelemaan omaa onneaan. 

Myös menetyksen kokeneiden tarpeet vaihtelevat, ei kaikki osaa tai halua puhua tunteistaan, osa saattaa ahdistua tai suuttua liiasta tuppautumisesta ja avusta, osa taas sitä kipeästi kaipaisi mutta ei osaa tai uskalla pyytää. 

Kovin suomalaista on myöskin tietty tilan antaminen ja häveliäisyys, annetaan ikään kuin omaa sururauhaa kovia kokeneille, tosin joskus kyllä olen miettinyt onko se todella sitä vai enemmänkin kulttuuritapojen taakse kätkeytymistä ettei tarvitsisi astua omalle epämukavuusalueelleen.

Täällä ei oikein ole sellaista kulttuuria, että mentäisiin lesken luokse ex tempore häntä piristämään ja palvelemaan pitkän aikaa menetyksen jälkeen, puhumattakaan että lesken luona asuisi viikko tai jopa kuukausikaupalla aina joku sukulainen tai ystävä häntä kuunnellen ja palvellen, ettei menetyksen kokenut joutuisi olemaan lainkaan yksin. 

Oma kokemukseni on, että suurin osa ihmisistä yrittää olla mukavia sillä tapaa kuin itse asiat ymmärtävät. Ja tahtomattaan ihan varmasti jokainen tulee loukanneeksi toista tai ohittaneeksi toisen. 

 

Mutta tunnen kyllä muutaman mukavan ja fiksun ihmisen, jotka silti aina onnistuvat yllättämään sillä miten huonosti pystyvät tajuamaan mitään muuta kuin omat kokemuksensa. Luulen että se on ennen kaikkea mielikuvituksen puutetta.

He ovat kaikki samaa tyyppiä: puuhakkaita perheenemäntiä joiden elämä menee siinä käytännön organisonnissa. Tuntevat ylpeyttä siitä kun elämä on hyvin suunniteltu. On työt, harrastukset, terveelliset ruoat ja pihakukat. Ovat poissa tolaltaan aina kun tulee jokin takaisku (puhutaan tasosta työttömyys tai vesivahinko, ei kuolema tai loppuelämän sairaus).

Ja mitään mitä eivät ole kokeneet itse, ei ole olemassa. Ei mitään.

Jos omilla lapsilla on ollut koliikki, niin se on ainoa ongelma joka voi olla. Siihen riittää empatiaa, ei muihin. 

Se että joku voisi kärsiä lapsettomuudesta, ei tule edes mieleen, kun ei itse ole kärsinyt. 

Jos joku eroaa, niin sen täytyy olla virhe, koska hänkään ei ole eroamassa (ja tämähän kerrotaan suoraan).



Kauhistellaan ja päivitellään muiden täysin tavallisia asioita kun ne eivät ole sitä mitä itse on valinnut/kokenut. Ihan naurettavan pieniä asioita. Ruoka tai harrastus tai toimintatapa. 

Eräs heistä on muutaman kerran jopa pyytänyt anteeksi joitakin kommenttejaan, kun itse myöhemmin kokenut saman asian ja hoksannut ajattelemattomuutensa. Mutta silti sama toistuu, koska mielikuvitus ei kasva iän myötä, vaikka kokemuksia kertyy.

Niin tietenkin on myös tällaisia miehiä, mutta he ovat sitten niitä mykkiä miehiä, siis niin epäsosiaalisia että puhutaan vain pakolliset, kun ei kiinnosta mikään muu kuin omat tekemiset.

Vierailija kirjoitti:

Myötäelämisen taito kehittyy useimmilla omien kokemusten kautta. Menetykset ja kärsimykset lisäävät ymmärrys- ja empatiakykyämme muita kohtaan, joskaan ei aina ja monesti aidosti vasta sitten kun omat vaikeudet on kunnolla voitettu. 

On varsin tyypillistä, että emme osaa asettua syöpäsairaan asemaan kunnes ehkä itse saamme saman sairauden, silloin saatamme liittyä vertaistukiryhmiin jne ja ehkä jatkossa, mikäli selviydymme, haluamme jo auttaa muita vastaavassa asemassa olevia. 

Meillä on myös erilainen henkilöhistoria, persoona, temperamentti ja ihan älyllinenkin kapasiteetti käsitellä ja suhtautua vaikeisiin asioihin. Ei kaikista ole kovin syvälliseen pohdintaan, ei kaikki osaa pitää toista kädestä. 

Tapamme auttaa muita arjessa ja hädän hetkellä vaihtelee. Yksi osaa auttaa toiminnan kautta käytännöllisesti, toinen osaa istua vieressä ja kuunnella, kolmas osaa antaa neuvoja ja ohjausta, neljäs näitä

Lainaus ei tullut kunnolla, mutta kommentoin loppua. Tunnen erään toisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen. Hänellä oli vauva-aikana vaikeuksia, ja eräs kaukainen sukulainen muutti heille muutamaksi kuukaudeksi auttamaan. 

Tuttavani on silti persoonaltaan hyvin epäempaattinen. Aivan hyvin hänkin saattaisi mennä auttelemaan jotain, mutta ei se tekisi hänestä empaattista. Luultavasti en haluaisi häntä kotiini jos olisin heikoilla.

Yritän siis sanoa, että kulttuurit ovat kulttuureita, ihmiset yksilöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatij älyä. Paljon lukeneet ihmiset ovat kehittäneet kykyään asettua muiden asemaan. 

Tunneälyä. Synnynnäinen ominaisuus jota voi kyllä kehittää, kenties hankkiakin. Mutta lukeneisuus itsessään ei ole tae empatiasta/muiden ihmisten tunteiden ymmärryksestä. Riippuu myös siitä mitä lukee.

Tämä on totta. Tunnen ihmisiä, jotka lukevat hyvin paljon, mutta joiden empatiakyky on osoittautunut hyvin rajoittuneeksi. He ikään kuin nostavat häntäänsä sillä perusteella, että ovat niin lukeneita ja tietävät näin ollen muita paremmin, miten ihmismieli toimii. Stalinkin oli erittäin lukenut mies. Toisaalta empaattisin tuntemani ihminen lukee myös paljon. 

 

Sama koskee montaa muutakin asiaa. Matkailu avartaa, mutta ei välttämättä. Eräs todella rajoittunut paasaaja oli koko ikänsä matkustellut ympäri maailmaa, myös turistikohteiden ulkopuolella. Kovat kokemukset elämässä voivat niinikään lisätä empatiakykyä, mutta yhtä hyvin ne voivat tehdä ihmisestä jähmeän ja itsekeskeisen. 

 

Ratkaisevaa on mielestäni kuuntelemisen taito. Se saattaa olla sisäsyntyistä, mutta sitä voi myös harjoitella. Jos ihminen ennakkoluulottomasti kuuntelee toista, myös niitä sanattomia viestejä, hän on uskoakseni empaattinen ja miellyttävää seuraa. Jos tällainen ihminen on vielä kaiken lisäksi karismaattinen, hän vetää muita puoleensa kuin magneetti. 

Kaikki haluavat tulla nähdyiksi. Välinpitämättömyys ja omahyväisyys on normaalia, ja siksi ne, jotka oikeasti pyrkivät näkemään toisen, erottuvat poikkeuksellisuudellaan. Itse pyrin tähän ja uskon, että tässä voi aina kehittyä lisää. Ohjenuorani on antiikkinen: Tiedän, että en tiedä. 

 

Ihan luonnollista,  ettei voi täydellisesti ymmärtää asiaa, jota ei ole itse kokenut. Ei se ole samaa kuin empatian puute.

Vierailija kirjoitti:

Ihan luonnollista,  ettei voi täydellisesti ymmärtää asiaa, jota ei ole itse kokenut. Ei se ole samaa kuin empatian puute.

Ihmisissä on silti isoja eroja. Osa kykenee ymmärtämään asioita joista ei ole omakohtaista kokemusta, tai ainakin suhtautumaan järkevästi. Osa taas kykenee hyvin huonosti. 

Olen, enkä siksi enää puhu omista kokemuksistani tai kommentoi muiden kokemuksia.

En edes tiedä, millä sanalla kuvailla sitä teurastusta, joka seurasi vanhempani väki valtaisuuden paljastuttua ja jatkuu tänäkin päivänä joidenkin ihmisten toimesta, vaikka vanhempani tuomittiin liudasta rikoksia ja todistin häntä vastaan. Osa ihmisistä, jotka osallistuivat tuohon touhuun, on joutunut muuttamaan suuntansa täysin jouduttuaan itse uhriksi ja pahoitellut käytöstään jälkikäteen, koska tietää minun puhuneen totisinta totta vanhemmastani.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että jokin kasvatuksessani meni pieleen, kun tajusin jo alle kouluikäisenä vanhemmassani olevan kaksi aivan eri puolta ja aloin olettaa, että kaikessa muussakin on puolia, joita en välttämättä näe. Varsinkin kun kyse on ihmisistä tuo reaktio, jonka itse sain osakseni, osoitti minulle, että mikä vain on mahdollista. 

        "Lieviä kipuja ei voi todistaa.

         Olet huomattavan sinisilmäinen. Kannattaisi joskus kokeilla astua oman boksin ulkopuolelle. "

En ole sinisilmäinen. On vain pienempi paha olla empaattinen ihmiselle, joka kertoo kivuista, vaikka se olisikin valetta kuin olla olematta empaattinen kipeälle ihmiselle.

Olen, niin omasta kokemuksesta kuin muidenkin osalta. Kaikkea ei voi vain ymmärtää ilman omaa kokemusta. En loukkaannu myöskään siitä jos toinen ei ymmärrä.

Ihmisiä tässä vain ollaan. Ei täydellisiä, vaan virheellisiä. Elämä on yksi hieno kasvutarina. Välillä mietin, millainen tämä maailma olisikaan jos meillä olisi heti synnytyyämme se viisaus ja elämänkokemus, mitä ihmisellä on elämänsä loppumetreillä.

Älyllisesti ja tunneälyltään vajavaisilta ei tosiaan onnistu toisen asemaan asettuminen tai myötätunto. Tämä palsta on täynnä rikkinäisiä, yksinkertaisia ihmisiä, eli täällä sitä saa todistaa ihan joka päivä.