Syökö kaikki kaksi lämmintä ateriaa päivässä?
Näissä ruokarahaa per viikko/päivä aina lasketaan, että kaikki syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Onko tosiaan näin? Minä en ole sitten kouluaikojen syönyt näin, vaan töissä on se lounas päivän pääateria, ja sitten kotiintultua joku voileipä teen kanssa. En ole missään vaiheessa viikolla edes aatellut tarvitsevani toista lämmintä ateriaa. Meillä ei ole lapsia, ja mies on näiden ruokailujen suhteen samalla sivulla. Nyt vasta olen täältä lukenut, että aikuiset ihmiset, jotka eivät tee ruumiillista työtä, syövät kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Onko tämä todellisuutta vai onko mua vedätetty?
Ja joo, olen (aina ollut) normaalipainoinen enkä edes tykkää makeasta
Kommentit (132)
Fiiliksen mukaan, mutta kyllä syön vähintään 2 lämmintä ateriaa. En tykkää välipalanapostelusta.
En syö, lounas on aina kylmä ateria eli salaatti jossa on jotain hiilarin- ja proteiininlähdettä myös, leivän kanssa. Mutta siis ihan kunnon ruoka se on vaikkei lämmin olekaan. Pärjäisin varmaan parilla voileivälläkin, mutta haluan syödä kasviksia reilusti ja niitä on vaikea saada sitä puolta kiloa päivässä, jos syö vain yhden aterian.
Välillä syön ja välillä en. Syön kuitenkin aina aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Se, että onko joku lämmintä ei ole merkittävää. "Lämmin ateria" tarkoittaa kunnon ruoka-annosta, mutta lämmintä sen ei tarvitse olla.
Useimmiten kyllä. Syön myös aamupalan, aamukahvit töissä ja välipalan. Iltapala jää useimmiten väliin. Syön jos on nälkä. Oikeastaan riippuu siitä mihin aikaan päivä alkaa. Jos aamupala on jo kuudelta, niin tarvitsen kyllä vielä jotain pientä illalla. Jos aamupala on pari tuntia myöhemmin, niin muu ateriarytmi menee niin, että iltapalaa ei oikeastaan ehdi syödä. Tai ei ehdi tulla nälkä ennen nukkumaan käyntiä.
Ja normaali on paino, ikä keski-iässä ja työ on "puoli-istuvaa", eli sisältää sekä fyysistä puolta että kevyempää.
Mutta se tärkein asia Itselläni on ainakin aterioiden koko. En tykkää ahtaa hirveitä määriä kerralla, mieluummin syön useammin pienen määrän.
Järjetöntä korvata lämmin ateria jollain voileivällä.
Syön 3 lämmintä ateriaa päivässä eli klo 10.30, 16.00 ja 20.00
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on joku ikivanha "sääntö", joka on keksitty silloin, kun ihmisillä on oikeasti ollut pulaa ruoasta. Sama homma siinä "alkupala on tärkein ateria" -jankkauksessa sekä siinä, että maitoa ryystettiin litrakaupalla.
Voit syödä vaikka nolla lämmintä ateriaa vuodessa ja silti syödä terveellisesti.
Joillain tuntuu olevan joku pinttymä, että lämmin tarkoittaa samaa kuin "kunnon ateria" eikä sisällöllä ole niin väliä kunhan se on lämmintä :)
Niin no, lämmin ateria tarkoittaa kunnon ateriaa, mutta lämpötilalla ei oikeasti ole merkitystä. Se voi olla ruokaisa salaatti tai jauhelihakeittoa.
Vierailija kirjoitti:
Fiiliksen mukaan, mutta kyllä syön vähintään 2 lämmintä ateriaa. En tykkää välipalanapostelusta.
Aika erikoista, jos ruuan lämpötila vaikuttaa naposteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menis aikaa kokkaamiseen, jos kaksi söisi. Paitsi jos toisen söisi jossain ravintolassa.
Mulla menee ruuan laittamiseen n vartti.
Lopun aikaa 15min-4h ruoka muhii yksin hellalla tai uunissa??? En seiso vieressä huokailemassa:)
Ja joka toinen päivä sitten 2 min mikrossa kun lämmitän edellisenä päivänä tehtyä.
Ihan hirrrrveen raskasta!
Kaipaisin reseptejä vartin ruokiin, kiitos!
T. Kiireinen ruuhkavuosiäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän ihmetyttää kun ihmiset kuvittelee syövänsä terveellisesti kun syövät lämpimän ruuan ja ateria on esim. nuudeleita tai makaronilaatikkoa. Väitän että mun lounaaksi syömäni voileipä runsailla kasviksilla ja kananmunalla on terveellisempi. Eikä mulle jää nälkä. Tosin liikuntani on siellä suositusten alarajoilla ja olen hoikahko nainen (BMI 19, eli normaalipainoinen)
Lämmin ruoka ei ole sama asia kuin terveellinen ruoka. Eri asia jos se lämmin ruoka sisältää erilaisia lämpimiä kasviksia, hyviä proteiinin lähteitä ja sopivia rasvoja, silloin se varmaan voittaa mun voikkarin terveellisyydessään.
Juuri näin. Ruoan lämpimyys ei ole mikään tae terveellisyydestä. Terveellisen tai vähemmän terveellisen aterian voi koostaa kummalla tavalla tahansa. Paljon riippuu jo tuosta "voikkarin" laadustakin. Hyviä proteiineja on myös maitotuotteissa
Eipä tuo makaronilaatikko eroa leivästä, viljaa kumpikin. Voihan sen makaronilaatikon kanssa syödä kasviksia. Vain proteiinin lähde on eri, ja kananmunien ja naudanlihan terveellisyydestä voidaan kiistellä, mutta monipuoliseen ruokavalioon mahtuu kyllä molemmat.
En muista, milloin viimeksi olisin syönyt useammin kuin kerran vuorokaudessa enkä aina syö kertaakaan, vaikken varsinaisesti edes paastoa. Miksi syödä, jos ei ole nälkä? Varmuuden vuoksi vai? Viimeisin aamiaiseni on todella monen vuoden takana.
Miksi kiusata haimaansa yhtenään, ellei välttämättä halua kakkostyypin diabetesta? Miksi haluaisin verensokerini heittelehtivän kuin pörssikurssit tunkemalla itseeni hiilihydraatteja? Viljaa, hedelmiä ynnä muuta moskaa, jota kenenkään elimistö ei ole suunniteltu sulattamaan säännöllisesti. Jostain halvatun kuidusta nyt puhumattakaan.
Elämä karnivorina on erinomaisen helppoa.
Kananmunien ja naudanlihan terveellisyydestä ei ole mahdollista kiistellä. Ei varsinkaan näistä kahdesta. Molemmat ovat varsinaisia superruokia, jotka kuuluvat ihmisen luontaiseen ruokavalioon.

Etkö syö lihan kanssa ollenkaan hiilihydraatteja, edes kasviksista? Hiilihydraatti on se mikä käynnistää insuliinituotannon, ja se vaikuttaa myös veren rasvoihin. Jos insuliinia ei erity, lihan rasva jää lillumaan sinne ja menee helpommin suonten seinämiin.
Lämpötilalla ei ole väliä, esim eilen kaikki ateriat oli lämpimiä.
Arkisin aamukahvi, siis vain kahvi / vkl nukun - töissa lounas / vkl runsas aamupala - päiväruoka - iltapala.
Vierailija kirjoitti:
En muista, milloin viimeksi olisin syönyt useammin kuin kerran vuorokaudessa enkä aina syö kertaakaan, vaikken varsinaisesti edes paastoa. Miksi syödä, jos ei ole nälkä? Varmuuden vuoksi vai? Viimeisin aamiaiseni on todella monen vuoden takana.
Miksi kiusata haimaansa yhtenään, ellei välttämättä halua kakkostyypin diabetesta? Miksi haluaisin verensokerini heittelehtivän kuin pörssikurssit tunkemalla itseeni hiilihydraatteja? Viljaa, hedelmiä ynnä muuta moskaa, jota kenenkään elimistö ei ole suunniteltu sulattamaan säännöllisesti. Jostain halvatun kuidusta nyt puhumattakaan.
Elämä karnivorina on erinomaisen helppoa.
Punaisessa lihassa on aineita, jotka pilkkoutuvat suoliston soluille haitallisiksi yhdisteiksi, siksi lihaa ei kannata vetää jatkuvasti.
Välillä yhden, välillä en ollenkaan. Harvemmin 2.
En oikein ymmärrä näitä "pitää olla lämmintä" -tyyppejä. Kun olen kysynyt miksi, eivät osaa perustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menis aikaa kokkaamiseen, jos kaksi söisi. Paitsi jos toisen söisi jossain ravintolassa.
Mulla menee ruuan laittamiseen n vartti.
Lopun aikaa 15min-4h ruoka muhii yksin hellalla tai uunissa??? En seiso vieressä huokailemassa:)
Ja joka toinen päivä sitten 2 min mikrossa kun lämmitän edellisenä päivänä tehtyä.
Ihan hirrrrveen raskasta!
Kaipaisin reseptejä vartin ruokiin, kiitos!
T. Kiireinen ruuhkavuosiäiti
Ravioli burro&salvia, 10 min. Toki tuorepasta on eines, ainoa mitä käytän.
Kanakeitto: kattilaan kanaliemi kuumenemaan, pannulle kananfileestä leikatut palat ruskistumaan, mausta hyvin. Vaikka pussillinen pakaste suikalejuureksia kattilaan, kanat perään. Vielä lisää mausteita, anna kiehua 10 min. Lopuksi murenna pari levyä ezy cook nuudelia soppaan. Kun porukka on pöydässä nuudelit on jo kypsyneet liemessä.
Paistetut kalafileet tai broilerin ohutleikkeet 10 min. Toisella pannulla (samaan aikaan) vaikka sipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaspaghettia.
Pasta ja tonnikalakastike
Avokadopasta
Bratwurst ja kermahaudutettu hapankaali
Munakas
Onhan noita.
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien ja naudanlihan terveellisyydestä ei ole mahdollista kiistellä. Ei varsinkaan näistä kahdesta. Molemmat ovat varsinaisia superruokia, jotka kuuluvat ihmisen luontaiseen ruokavalioon.
Ihmisen luontaisessa ruokavaliossa on ollut myös hiilihydraatteja. On syöty hedelmiä, kasviksia, juuria yms.
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien ja naudanlihan terveellisyydestä ei ole mahdollista kiistellä. Ei varsinkaan näistä kahdesta. Molemmat ovat varsinaisia superruokia, jotka kuuluvat ihmisen luontaiseen ruokavalioon.
Terveellisyys ja ruokavalion luonnollisuus eivät muuten välttämättä ole sama asia, tästä on hyvä artikkeli netissä. Kasvissyöjillä esiintyy tutkitusti vähemmän iskeemisiä sydänsairauksia ja syöpää kuin sekasyöjillä, eli jotain he tekevät oikein.
Mulla lounaan jättäminen pois onnistuisi, jos söisin kunnon aamiaisen. Eli söisin vain aamiaisen ja päivällisen. Olen yrittänyt opetella aamiaiseen, mutta kun heti herättyä ei vaan oikein mene alas muu kuin kahvi. Viikonloppuisin ja vapaapäivinä onnistuu, kun syön aamiaisen noin klo 10 aikaan eli en heti herättyäni vaan vasta muutama tunti myöhemmin. Päivällisen syön yleensä noin klo 19 ja työpäivinä lounaan vaihdellen klo 11-14 välillä. Lounas saattaa olla vaikka kanasalaatti tms, mutta jos se on edelliseltä päivältä jäänyttä päivällistä, määrä on kuitenkin pienempi kuin mitä syön päivälliseksi. Jos jaksaisikin herätä pari tuntia ennen töiden aloittamista, saisi aamiaisenkin menemään alas. Yleensä en jaksa vaan ryömin peiton alta ylös vasta sitten, kun on aivan pakko. Joskus aikoinaan lähitöissä kävin työkavereiden kanssa lounasravintolassa syömässä tuhdin lounaan ja muuten vedin päivän ja illan aikana pelkkää kahvia. Pari pannullista meni ihan kevyesti. Siitä ei kauhean hyvää terveyden kannalta seurannut ja nykyisin olen rajoittanut kahvin juonnin vain 1-2 mukilliseen päivässä ja nämäkin aamupäivän aikana.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/