Asiantuntijoiden arvio: Rehnin tv-esiintyminen oli särmikäs ja presidentillinen, moitteeton ja tyylipuhdas
Ylen maanantai-iltaisessa presidentinvaalitentissä esiintyi presidentillinen Olli Rehn, näkevät Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja, apulaisprofessori Markku Jokisipilä ja politiikan toimittaja emerita Riikka Uosukainen.
Rehniä on kuvailtu kampanjan aikana harmaaksi vaihtoehdoksi, mutta Jokisipilä sanoo, ettei hän halunnutkaan keksiä itseään uudelleen.
Sanoisin, että presidentillisenä esiintymisenä se oli varsin moitteeton ja tyylipuhdas, hän arvioi televisiotenttiä Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/arvio-ylella-rehnin-esiintyminen-oli-s…
Todellakin olen samaa mieltä, eilinen esiintyminen oli erittäin vahvaa, koko suoritus moitteeton ja tyylipuhdas. Ei haparointia, kaikki osa-alueet kunnossa. Rehn piti ohjaksia, ei antanut toimittajan keskeyttää vaan sanoi sanottavansa loppuun. Asiallisesti, rauhallisesti. Hänellä on valtava tietotaito, osaaminen, paineensietokyky, joten hän ei hämmentynyt yhdenkään kysymyksen edessä.
Talous, turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka, Suomi, suomalaiset, venäjä, Kiina... selkeät hyvät mielipiteet, napakka ote. Realismia, inhimillisyyttä muttei vähääkään sinisilmäisyyttä.
Tässä meillä on uusi presidentti.
Kommentit (82)
Täälläkin annettu nyt ääni Rehnille!
Kävin jo äänestämässä Rehniä.