Parisuhde solmussa
Taustaa: Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja meillä on kaksi alakouluikäistä lasta. Elämä ei ole aina ollut helppoa, mutta kaikkine ongelmineen olen rakastanut jokaista yhdessä elettyä vuotta. Vaimoni on ollut kallioni koko parisuhteemma ajan, enkä voisi kuvitellakaan elämääni enää ilman häntä. Hän on hyväsydämisin ja välittävin ihminen mitä maa päällään kantaa.
Suurimmat ongelmat ovat olleet yhteisen ajan puute(ei tukiverkostoa lähellä), taloudelliset ongelmat(korona+sota+muuttuneet työkuviot ja yleinen hintojen nousu) ja seksi.
Mitään kolmansia osapuolia, väkivaltaa, päihteiden käyttöä tai vastaavaa suurta riitelyä parisuhteeseemme ei kuulu. Ja lapsetkin rakastavat, kun teemme asioita yhdessä. Myös läheisyyttä eli halailua, pusuttelua ja höpsöttelyä oli vielä muutama kuukausi todella paljon.
Vaikka näitä ongelmia onkin ollut, olen aina ajatellut että ne menevät ohi ajan kanssa. Lapset kasvaa, niin saadaan enemmän yhteistä aikaa ja seksiä siinä samassa. Taloudellinen tilanne on valtaosalla tällä hetkellä tiukka, joten sitäkään en ole pitänyt milään muotoa hälyyttävänä. Emme ole siis köyhiä, mutta tällä hetkellä vaimoni tienaa paljon minua enemmän, joten taloudellinen vetovastuu on ensimmäistä kertaa hänen harteillaan.
Ja kun mikään asia ei ollut niin pahasti pielessä, en koskaan kuvitellut olevani tilanteessa missä nyt olen tai miten nopeasti tilanne on muuttunut.
Eli syksy oli raskas koko perheelle ja tilanne kärjistyi joulun jälkeen kunnon riitelyksi. Vaimo tuntui todella etäiseltä, enkä muista milloin olisin edellisen kerran tuntenut oloani niin yksinäiseksi.
Keskustelimme asiasta kunnolla vasta uuden vuoden jälkeen, jolloin vaimo totesi että hänestä on alkanut tuntua, että olemme enemmän kavereita. Aloitimme pariterapian ja mietimme nyt jatkoa. Vaimon sanojen mukaan hän haluaa yrittää korjata asiat, mutta ei lupaa mitään. Muutenkin hän käyttäytyy jopa hämmentävän rauhallisesti, vaikka kyseessä on koko perheemme tulevaisuus.
Olen itse herännyt ja olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta saan pidettyä perheemme kasassa ja ihanan rakastavan vaimoni takaisin. Tämä vain on äärimmäisen kuluttavaa, sillä en tunnista vaimoani samaksi henkilöksi kenen kanssa menin naimisiin ja olen kaikki nämä vuodet elänyt.
Onko muilla neuvoja ja kokemuksia miten tässä tulisi toimia? Tilaa luonnollisesti täytyy antaa, mutta en halua mennä enempää kaverilinjalle, vaan elein ja pienin kosketuksin pitää yllä parisuhdetta. Voiko tunteet muuttua näin nopeasti? Onko kokemuksia intohimon palautumisesta? Todella surullinen ja hämmentävä tilanne elää ihmisen kanssa tällä hetkellä, joka vaikuttaa olevan vain kuori. Työt ja lapset hän hoitaa esimerkillisesti, mutta minun kanssa kommunikointi on todella kliinistä.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa harvinaisen orgasmikeskeinen erokeskustelu, kas kummaa miehen alullepanema keskustelu, en ihmettele vaimon eroaikeita.
Minä olen ap ja olen mies. En ymmärrä minkä takia joka toinen kommentti liittyy orgasmeihin tai seksiin. Seksin tärkeyttä yhtään vähättelemättä, monista kommenteista paistaa läpi, että se olisi jotenkin kaiken parantava ihmelääke.
ap
Sen takia kommenttimme liittyvät seksiin, että se on ainoa hyöty, mitä moni mies tuo suhteeseen. Se ainoa syy, mikä erottaa parisuhteen kaveruudesta. Ilman seksiä olisi parempi asua vaikka ystävän kanssa, luultavasti joku naiskämppis tekisi enemmän kotitöitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa harvinaisen orgasmikeskeinen erokeskustelu, kas kummaa miehen alullepanema keskustelu, en ihmettele vaimon eroaikeita.
Minä olen ap ja olen mies. En ymmärrä minkä takia joka toinen kommentti liittyy orgasmeihin tai seksiin. Seksin tärkeyttä yhtään vähättelemättä, monista kommenteista paistaa läpi, että se olisi jotenkin kaiken parantava ihmelääke.
ap
Suhteeseen kuuluu toki muutakin kuin seksi, mutta itse kerroit, että vaimosi ei ole aikoihin saanut orgasmia. Silloin kyseessä on jo vakava ongelma, eli vaimosi on jäänyt ilman seksuaalista tyydytystä. Ei kukaan halua seksiä, jossa ei ikinä laukea. Seksi ei ole ihmelääke, mutta tässä ei ole kyse siitä, vaan siitä, että vaimosi on jäänyt pidemmän aikaa ilman orgasmia ja kerroit ettei hän aikaisemminkaan aina saanut. Nuoletko? Saiko vaimosi huomattavan paljon harvemmin kuin sinä itse?
"En ymmärrä minkä takia..."
No juuri sen takia, että naisena ymmärrän, että jos ei laukea, niin suhde ei voi jatkua kovin kauaa! Nyt ihan oikeasti pitää laittaa tämä puoli kuntoon. En itse naisena olisi lähelläkään noin kärsivällinen huonon seksin suhteen mitä vaimosi. Hän on uhrannut todella paljon puolestasi ja sinä vingut nettipalstoilla.
Mitä sinä teit silloin loppuvuonna, kun vaimo vielä yritti kiehnätä kainalossa? Ehkä hän yritti vielä silloin saada suhteeseenne eloa, mutta luovutti sitten.
Mies menettää kiinnostavuuden kun se häärii kyokissa esiliinan kanssa ja kokeilee perunoita haarukalla. Raamatun ohje on että mies tuo rahat ja johtaa perhettä ja vaimo alistuu Ollen keittiössä kunnioittaa miestä. Mies on jalustalla ja vaimo on taustalla pitäen huolta kauneudestaan.
Sanot että nyt muuttuu elama. olen mies ja sinä kylkiluusta tehty. Sinä olet mies ja vaadit kunnioitusta. Sitten rakastelette kovaa että sänky natisee ja otat johdon tässäkin. Etkä vilkize netissä.

Nykyään naiset eivöt tarvitse miehen rahoja.
Siksi hyvä seksi on entistä tärkeämpää, mitä mies voi tarjota parisuhteessa.
En minäkään penetraatiolla saa annettua vaimolle orgasmia, mutta tyydytän sitten sormin hänet ja uskon että on ihan tyytyväinen. Muuten yritän olla hyvin huomaamaton koska hän ärsyyntyy hyvin helposti kaikista asioista mitä teen tai sanon.
Ap:n aloitusviestissä on jo vastaus, vaimo on sanonut että he ovat kavereita. Mikä erottaa parisuhteen kaverisuhteista, no seksi. Vaimosi ei ole saanut sinulta tyydyttävää seksiä, joten tähän on tultu. Se että vaimolla on ollut vähemmän haluja kuin sinulla kertoo myös epätyydyttävästä seksistä. Ei naista kiinnosta silloin jos se on huonoa. Haluja voi kylläkin olla..vaimo raukka, kuinka kauan hän on joutunut tekemään itselleen orgasmit?
Tuo yhtäkkinen käytöksen muutos voi johtua toisesta miehestä...
Ap et myöskään kuulosta kovin miehekkäältä, kun lässytät muiden asioiden olevan tärkeämpää kuin seksi. Tai no sulle näköjään seksi on oman orgasmin saamista... voi kun se sinulle merkkaisi vaimon tarpeiden tyydyttämistä.
Mut en siis ymmärrä miksi noita pitää edes alkaa laittaa tärkeysjärjestykseen.. ja kyllä se vaan niin voi olla että eroajatukset lähtee sillä käyntiin ettei seksi ole tarpeeksi tyydyttävää tai ei koe olevansa haluttu... ainakin itsellä seksi oli iso syy eroon.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloitusviestissä on jo vastaus, vaimo on sanonut että he ovat kavereita. Mikä erottaa parisuhteen kaverisuhteista, no seksi. Vaimosi ei ole saanut sinulta tyydyttävää seksiä, joten tähän on tultu. Se että vaimolla on ollut vähemmän haluja kuin sinulla kertoo myös epätyydyttävästä seksistä. Ei naista kiinnosta silloin jos se on huonoa. Haluja voi kylläkin olla..vaimo raukka, kuinka kauan hän on joutunut tekemään itselleen orgasmit?
Tuo yhtäkkinen käytöksen muutos voi johtua toisesta miehestä...
Ap et myöskään kuulosta kovin miehekkäältä, kun lässytät muiden asioiden olevan tärkeämpää kuin seksi. Tai no sulle näköjään seksi on oman orgasmin saamista... voi kun se sinulle merkkaisi vaimon tarpeiden tyydyttämistä.
Mut en siis ymmärrä miksi noita pitää edes alkaa laittaa tärkeysjärjestykseen.. ja kyllä se vaan niin voi olla että eroajatukset lähtee sillä käyntiin ettei seksi ole
Samaa mieltä. Itse kärvistelin monta vuotta suhteessa, jossa oli tosi vähän seksiä ja sekin miehen puolelta sellaista pakkopullaa. Ne harvat seksitoiveet mitä miehellä oli, yritin toteuttaa, mutta eipä häntä vastavuoroisuus kiinnostanut. Ja meilläkin ns.perhe-elämä ja arki oli toimivaa mutta parisuhteesta ei enää voinut puhua.
Olen ehkä samanlainen mies kuin AP. Lapsiluvun tultua täyteen, vaimo alkoi keskittyä itseensä, hän huomaa muut miehet ja huomaa miten miehet huomaavat hänet. En tiedä voiko tätä kehitystä pysäyttää. Minä en pystynyt. Tein juuri noin kuin AP, yritin auttaa kotona, että vaimo ei olisi niin väsyksissä lasten hoidon takia. Vaimo palkattiin esimieheksi. Vaimo pääsi piireihin hän kiinnosti valtasemassa olevat miehet. Lipsautti näistä kotona. Huomasin, kun kehui ystävällisiä pomoja. Tottakai kaikki ovat ystävällisiä kauniille naiselle. Jossain vaiheessa humalassa ilmeisesti petti, koska myöhemmin näkyi seksielämässä. Luultavasti sai intohimoista seksiä, jota kanssani ei ollut. Olin toki yrittänyt kaikella tavoin, mutta vaimo itse vaikeutti koko seksiin pääsyä kotona. Vaimo on myös se, joka ei puhu vaikeista asioista.
Varmaan se hyvä seksi jonkun kanssa sai vaimon etääntymään minusta. Siedin kauan huonoa käytöstä. Lopulta tiesin, että pettää minua. Kysyin miksi teet näin? Meillä on moni asia kunnossa kuin toisilla. Vaimo ei myöntänyt pettämisiä, mutta taisi käydä vuoden sisällä ajatusleikin itsekseen, että meillä on oikeasti asiat hyvin. Syyttely pettämisestä johti meillä intohimoiseen seksiin, kun vaimo vihdoin antautui. Meinasin silti erota ja menin Tinderiin. Huomasin kuinka paljon samanikäiset naiset etsii pysyvää parisuhdetta. Sain kolmessa päivässä 100 osumaa. Pari ihan 10/10 naista. Muutaman kanssa keskustelin syvällisiä parisuhteista. Vanhemmalla iällä naiset eivät enää löydä hyvää miestä. Kaikki ovat yleensä seksin perässä. Tajusin Tinderiin kautta myös oman arvoni, enkä lähtenyt pettämään. Sulatin vaimon pettämiset vaikka vaikeaa oli, ja olemme nyt yhdessä. Parisuhde toimii nyt ison kriisin jälkeen paremmin kuin koskaan. Seksikin toimii.
Tämä on todella outo keskustelu. Jankkaamista vaan seksistä. Joko ap vastailee itselleen tai joku on eilen pienessä sievässä pitänyt hauskaa.
Tuskinpa kriisinne vaimollesi on tullut yllättäen, hän on varmaan pohtinut asioita pitkään. Ihan kamalaa, kun toisen tunteet viilenee! Tsemppiä!
Kuulostaa siltä että sketsi ei toimi suhteessanne. Sinun täytyy vaatia vaimoltasi että on intohimoisempi sängyssä tai sinä etsit uuden kumppanin itsellesi. Tämä uhkavaatimus joko avaa vaimosi silmät ja hän antaa parempaa seksiä, tai päästää sinut etsimään uuden naisen. Älä anna naisen pompotella itseäsi. Me miehet ollaan kuitenkin se vahvempi osapuoli.

En usko että uhkailu toimii intohimon parantamiseksi.
Illanviettoon kahdestaan tai laivalle. Ostat kukkia ennen reissua. Kehut vaimoa kauniiksi. Kerrot hänelle miksi rakastuit häneen alunperin. Kerrot hänen hyvät puolet ja kerrot miten arvostat häntä.
Kerro miten haluat häntä. Osta vaikka viagraa ihan vaan varmuuden vuoksi.
Sitten illallallisella kehut häntä ja halaat ja suutelet kaulalle. Anna punaviinin toimia.
Yöllä sitten sänkyyn, kehu hänen kasvojaan, silmiään, kuinka et saa kotona sanottua näitä. Sanot kuinka paljon haluat häntä. Sen paineen pitää näkyä ja tuntua alapäässä vaimollesi. Sitten kun pääsette sänkyyn teet kaiken minkä osaat, nuolet suutelet, panet, nuolet ja panet. Tee jotain myös uutta, siten vaimo ei pidä sinua tylsänä. Aamulla uudestaan, aloitat hyväilyllä. Vaimot aamulla halukkaita uudestaan.
Vaimosi haluaa tuntea olevansa nainen, kaunis ja haluttu.
Mies, joka ei ymmärtänyt vaimon tarpeita ja jonka vaimo ei niistä osannut puhua.
ootko kokeillu ryyppäämistä?
alkoholi on kaikkien ongelmien alku ja loppu
hommaa sivusuhde nii alkaa vaimoonki tulla vauhtia
Laitoin aikaisemmin vastauksen. Haluan lisätä vielä. Voin sanoa jälkikäteen, että mikään määrä kotitöitä ei saa vaimoasi haluamaan sinua enempää. Minä kokeilin ja ei auttanut yhtään.
Meilläkin kotona arvostetaan tasa-arvoa, mutta kaikkien kriiseilyjen jälkeen, sillä ei ole mitään merkitystä kuinka paljon kotitöitä miehenä teet. Mieluummin sanot vaimolle kiitos tai kiitos kun siivosit. Näin huomaat hänet.
Naistenlehdissä sitä aina ehdotetaan, kun kriisiä pukkaa. Loppupeleissä sillä ei ole merkitystä. Naiset vaan eivät osaa sitä sanoittaa oikein mitä he oikeasti kaipaavat ja sitten yrittävät etsiä sitä parisuhteen ulkopuolelta. He haluavat olla miehelle jotain arvokasta, jota mies himoitsee.
tilaa maksullista seuraa kotiin kun vaimokin on paikalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että sketsi ei toimi suhteessanne. Sinun täytyy vaatia vaimoltasi että on intohimoisempi sängyssä tai sinä etsit uuden kumppanin itsellesi. Tämä uhkavaatimus joko avaa vaimosi silmät ja hän antaa parempaa seksiä, tai päästää sinut etsimään uuden naisen. Älä anna naisen pompotella itseäsi. Me miehet ollaan kuitenkin se vahvempi osapuoli.
En usko että uhkailu toimii intohimon parantamiseksi.
Illanviettoon kahdestaan tai laivalle. Ostat kukkia ennen reissua. Kehut vaimoa kauniiksi. Kerrot hänelle miksi rakastuit häneen alunperin. Kerrot hänen hyvät puolet ja kerrot miten arvostat häntä.
Kerro miten haluat häntä. Osta vaikka viagraa ihan vaan varmuuden vuoksi.
Sitten illallallisella kehut häntä ja halaat ja suutelet kaulalle. Anna punaviinin toimia.
Yöllä sitten sänkyyn, kehu hänen kasvojaan, silmiään, kuinka et
Vau, tässä on fiksu mies!
Ota oppia hänestä, ap.
Perhetutkimusten mukaan moni hyvässäkin suhteessa oleva nainen miettii lähes koko ajan eroa....siis sellainenkin joka monen muuttujan mukaan oman ilmoituksensa mukaan on onnellinen. Keskivertonainen siis miettii pakonomaisesti lakkaamatta eroa miehensä selän takana...hyvässäkin suhteessa. Mikä kyllä ainakin itsestä tuntuu tosi sairaalta. ...se kun vie pohjan vakavan parisuhteen solmimiselta. Miehen pitää tiedostaa tämä ja ei ainakaan ryhtyä mihinkään sitoviin Juttuihin naisen kaa....etenkin 40-kymppiset naiset ovat tutkimusten mukaan varsinaisia tuuliviirejä. Tämmöisten kaa... Ei avioliittoa. Ei lapsia. Ei omakotitaloja. Näin ero käy mahdollisimman helposti kuin puutarhalehden tilauksen lopettaminen. Järjellä ajatellen ja tutkimukset tuntien miehen pitää siis aina olla valmis naisen eroon. Tutkimusten mukaan miehet ottavat osumaa just eroissa toisin kuin naiset. Johtopäätös tästä että miehen kandee panostaa naiseen kortsupaketin verran... vastapeluri arvaamattomuudesta johtuen.
Vierailija kirjoitti:
tilaa maksullista seuraa kotiin kun vaimokin on paikalla
Eiköhän se mene tässä ap:n tapauksessa päinvastoin niin, että ap:n vaimo tilaa sitä maksullista seksiseuraa kotiin. Ap on jo moneen kertaan kertonut, että vaimo on tyytymätön seksielämään ja siihen, ettei ap anna hänelle orgasmia, eilä ap myöskään ymmärrä, miten tärkeää seksi on vaimolle.
En osaa muuta neuvoa kuin että kuuntele ja kuule aidosti mitä hän sinulle tilanteesfmta ja ajatuksistaan kertoo. Pysähdy kunnolla kuuntelemaan, älä väitä vastaan hänen tunteisiin ja ajatuksiin, älä vähättele niitä tai pidä niitä vääränlaisina vain siksi että itse tunnet ja ajattelet eri tavalla.