En ymmärrä nuorten näkemystä että mikä tahansa työ ei käy vaan se pitää olla se oma työ johon he soveltuvat yksilönä ja ihmisenä

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ihmiset vaativat ihan älyttömiä. Esmes kaikkea työtä pitäisi tehdä vaikkei haluaisi ja että esim. myyjän täytyy olla nöyrä! Miksi pitäisi olla nöyrä, eiköhän se riitä kun tekee työnsä ammattitaitoisesti ja rehellisesti?

Ei kukaan vaadi, että myyjän tulisi olla nöyrä. Sen sijaan nuoret vanhemmat vaativat, että päiväkoti kasvattaa heidän uniikista lumihiutaleestaan vielä uniikimman.

Vierailija kirjoitti:

Mä tein vajaa 30v. työtä mistä en tykännyt. Oli se yhtä helevettiä. Nyt on terveys mennyttä. Harva siltä alalta lähtee terveenä eläkkeelle. Mulla eläkeikä on vielä edessä.

Sama. Toki ekat 10-15 vuotta oli jopa kivaa mutta sitten ajat muuttuivat, titteleitä vaihdettiin, palkkaa alennettiin ja oli koko ajan paha olla. Lähin meneen ja en ole kyllä yhtään katunut, mielenterveys on rahaa tärkeämpi. Nyt onnellinen työtön ja onhan mulla toi aivan ihana osa-aikatyö. Liian pienellä tuntimäärällä tosin mutta parempi sekin kun ei mitään. 

Ymmärrän nuoria hyvin. Itse olen tehnyt koko elämäni työtä, joka ei minulle sovi. Nyt odotan innolla eläkkeelle pääsemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Kutsumus ei taida vetää imurin varteen?

Palkka voisi vetääkin, jotta imurin varressa ei tarvitsisi sitten niin paljon ollakaan.

Jotkin työt jossa oli vielä mukana  40-50 luvulla syntyneitä oli vielä leppoisia ja taas nykypolvilla  tunteisiin menevää tappelua päivästä toiseen.

Itse olen lähellä eläke ikää ja tähän ikään mennessä jo tajuaa, että olis ihan kauheeta pilata elämänsä tekemällä työtä joka ei kiinnosta tai on liian raskasta. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että valtaosa ei pysty töitänsä valkkaan,vaan on tehtävä kaikkia paska hommia,jollekkin ahneelle pikku yrittäjälle. Se onneks alkaa oleen jo menneen talven lumia että ihmisen arvo mitataan sillä paljonko pystyt ittees rääkkään työnteolla, josta itse ei hyödy mitään muuta kuin terveys menee jo nuorena. Nuoret nykyään fiksumpia,eivät anna kusettaa joka asiassa.

Olisinpa itsekin ymmärtänyt tuon parikymppisenä. Meni 30 vuotta hukkaan itseään etsiessä. Vasta nyt reilu viisikymppisenä olen unelma-ammatissani.

Vanhemmilta kun tuli aatos, että "se on pääasia, että on töitä". Eipä paljoa saanut opastusta eikä kannustusta etsiä omaa alaa.

Tätä yksilön soveltuvuutta luonteen ja ominaispiirteiden osalta toivotettiin hirveästi joskus kun olin juuri urani alussa. Se ajattelu saatiin sitten juurrutettua nuoriin ja kouluihin ja nyt kerätään sen hedelmiä. 

Samaa tuubaahan on generalisti hokemat nykyään. Ennen oli tiettyyn spesiaali asiaan vihkiytyneitä ja nykyään halutaan että osataan hieman kaikkea. Tästä hyvänä esimerkkinä on fullstack ja data engineer työpaikat, joiden toimenkuvat vaativat 10-vuotta sitten vielä useita eri asiantuntijoita.

Näitä trendejä tulee ja menee

Vierailija kirjoitti:

Työnantajalle niin hyvä kuin huonokin työntekijä on vain resurssi.

 

Parhaimmillaan just se sun työnon just sulle se sopiv ja kiva. Pääset hyvällä palkalla toteuttamaan itseäsi ja kiinnostuksesi kohteita. Kuinka monella on näin?

 

Kuinka monen kutsumusammatti on mäkkärissä, siivota vessoja tai jakaa mainoslehtiä? Tuskin monen. Työ on työtä, siitä saa rahaaelämiseen, yhteiskunta pyörii niinkuin sen on tarkoitettu pyörivän.

 

Ei Suomella ole varaa elättää tuilla eläviä ideologisia vapaamatkustajia. Jos soveltuvaa unelmaduunia ei löydy, voi itseään toteuttaa vapaa-ajalla. 

Itse asiassa aika monenkin unelmat voivat olla varsin arkisia. Itse olen todennut, että melkein mikä tahansa työ käy, kunhan saa haastaa itseään sopivasti, annetaan mahdollisuus tehdä työ hyvin, kohdellaan oikeudenmukaisesti ja työyhteisö on mukava.

Ongelma on se, että harvoin nämä perusparametrit toteutuvat. Esim. sairaanhoitajat ovat kovalla prosentilla kutsumusammatissaan, ja lähtevät siltä pääosin - väittäisin - ei palkkauksen vaan kamalien työolosuhteiden ja epäreilun kohtelun takia.

Nuoremmat ovat niin fiksuja, että vaativat hyvää kohtelua ja toivottavasti itsekin sitä muille tarjoavat. Vaikka yksilökohtainen vaihtelu on suurta iästä riippumatta, yleinen toimintakulttuuri ja se, mitä katsotaan hyväksyttäväksi, vaikuttavat paljon. Hyvä jos kaikkea p*skaa ei enää niellä kireä hymy huulilla.

Osa nuorista oppii mallin kotoa, kun edellisessäkin sukupolvessa raha on tullut seinästä. Osalle malli tulee somen kautta, kun siellä hehkutetaan "helppoa" elämäntapaa, jossa vaan chillaillaan ja tienataan rahaa omilla kuvilla, pelaamisella, blogeilla, seuralaispalveluilla tai muulla vastaavalla työllä, joka ei fyysisiä ponnisteluja tarvi. On luotu kuva, että elämä on pelkkää nauttimista varten ja ikäviä asioita ei tarvitse tehdä. Ihan jokaista työtä ei tarvitse kenenkään ottaa vastaa, mutta jos ei suostu kuin yhtä työtä tekemään ja ns. normitöistä ei mikään muu kelpaa, niin sitten ollaan jo väärillä teillä. Työmarkkinat ovat muuttuneet ja ihmisten tulee muuttua niiden mukana.

Mielestäni on ok elää millä tavalla tahansa, jos sen rahoittaa jotenkin muuten kuin sosiaalituilla. Suomen tukijärjestelmä on jo kauan tarvinnut uudistamista loisijoiden takia. Valitettavasti uudistuksessa kärsivät myös ne, jotka ovat tahtomattaan työttömiä tai työkyvyttömiä, mutta joka asiassa, niin tässäkin tulee ns. collateral damage.

Jaa millä vapaa-ajalla? Mulla täysin yhdentekevä työ vie 11 tuntia päivässä matkoineen ja aamuvalmisteluineen. 

Ehdotin töissä, et voisinko tehdä osa-aikasena kun ei hommiakaan oikein riittänyt 8,5 tunnin työpäiviin viitenä päivänä viikossa. Vaikka lyhyempää päivää tai kolme tai neljä päivää viikossa. 

Arvatkaas mitä mulle vastattiin?

Alentuva nauru, kuin hassuja puhuvalle pikkulapselle. "No en mä sua nyt osa-aikaiseksi päästä"

Ai et. No heippa sit!

Vierailija kirjoitti:

Tätä yksilön soveltuvuutta luonteen ja ominaispiirteiden osalta toivotettiin hirveästi joskus kun olin juuri urani alussa. Se ajattelu saatiin sitten juurrutettua nuoriin ja kouluihin ja nyt kerätään sen hedelmiä. 

Samaa tuubaahan on generalisti hokemat nykyään. Ennen oli tiettyyn spesiaali asiaan vihkiytyneitä ja nykyään halutaan että osataan hieman kaikkea. Tästä hyvänä esimerkkinä on fullstack ja data engineer työpaikat, joiden toimenkuvat vaativat 10-vuotta sitten vielä useita eri asiantuntijoita.

Näitä trendejä tulee ja menee

Itsestä tuntuu, että ei tarvitse olla edes fullstack-tyyppi, niin silti pitää osata kaikkea nykyään. Ennen oli ehkä yksi framework tai ohjelmointikieli, jonka osaaminen suunnilleen riitti. Nyt on teknologioita ja frameworkeja kymmenittäin ja täytyy osata kaikkia softan osa-alueita ainakin kohtalaisesti, eikä vain koodata jotain pieniä osasia omassa rauhassaan.

Tein 7 vuotta fyysisesti raskasta siivoustyötä elintarvikelaitoksessa. Palkka oli heikko, työajat perhe-elämään sopimattomat (työajat klo 16 eteenpäin) ja yleinen työn arvostus olematonta ihan lähiesihenkilöstä lähtien. Vapaa-ajallani en jaksanut tehdä mitään ja lopulta sairastuin. Pitkällä sairaslomalla päätin irtisanoutua ja opiskella paremman ammatin, nyt elämässä on kaikki paremmin.

Mielestäni oli hyvä piipahtaa kyseisessä työpaikassa, se antoi kyllä perspektiiviä työelämään, mutta jälkikäteen ajateltuna siitä työpaikasta olisi pitänyt lähteä jo paljon aiemmin.

"Nuorten perustelu on se että heidän mielestään se on ajanhukkaa sekä haittaksi työpaikalle ja työnantajalle jos tekeekin työtä johon ei sovellu, johon ei ole kykyjä ja jossa ei pärjää."



Minusta nuoret ajattelevat tuossa ihan oikein. Mitä hyötyä on työnantajalle työntekijästä, joka ei sovellu tekemäänsä työhön, jolla ei ole kykyjä tekemäänsä työhön ja joka ei selviä tekemästään työstä?

Mutta noin yleisesti aiheeseen. Uskoisin, että moni nuori haluaisi saada työstään muutakin kuin vain palkan. Maailmassa on paljon muitakin mielenkiintoisia asioita, joihin voisi aikansa käyttää eli työssä ei käydä sen vuoksi, ettei keksittäisi mitään muutakaan tekemistä. Työstä siis halutaan nykyisin palkan lisäksi onnistumisen kokemuksia, arvostusta, tunnetta että tekemällään asialla on jotain todellista merkitystä jne. 



Mä olen nuoresta lähtien tehnyt töitä ainoastaan palkan takia. On ollut työpaikkoja, jotka ovat olleet ihan ok ja niitä, jotka eivät ole olleet. Jälkimmäisistä olen lähteneyt menemään heti, kun uusi työ on löytynyt. Mutta en ole koskaan ajatellut, että mun pitäisi saada työstäni jotain sisältöä elämääni. Jos palkka on hyvä, voin vaikka siirtää pyyhekumia vasemmasta kädestä oikeaan ja taas vasempaan jne koko työpäivän ajan. Tällä hetkellä teen vain 3-päiväistä työviikkoa. Nykyiset työtehtäväni ovat pääsääntöisesti turhia. Kirjoitan sivukaupalla erilaisia dokumentteja, joita yrityksellä erilaisten viranomaismääräysten mukaan pitää olla. Tietäen, että kukaan ei tule koskaan lukemaan yhtäkään niistä dokumenteista. Ne vaan pitää olla tehtynä. Turhaakin turhempaa byrokratiaa, mutta hommasta maksetaan sen verran hyvin, että pärjään 3-päiväisen työviikon palkalla. Keksisin parempaakin sisältöä elämääni ja voisin tehdä asioita, joista olisi jollekulle oikeasti jotain hyötyäkin, joten ymmärrän hyvin, että nuorta ihmistä ei tällainen työ kiinnostaisi kuin korkeintaan just sen palkan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ihmiset vaativat ihan älyttömiä. Esmes kaikkea työtä pitäisi tehdä vaikkei haluaisi ja että esim. myyjän täytyy olla nöyrä! Miksi pitäisi olla nöyrä, eiköhän se riitä kun tekee työnsä ammattitaitoisesti ja rehellisesti?

Ei kukaan vaadi, että myyjän tulisi olla nöyrä. Sen sijaan nuoret vanhemmat vaativat, että päiväkoti kasvattaa heidän uniikista lumihiutaleestaan vielä uniikimman.

Asiakaspalautteissa on lukenut että myyjä ei ollut tarpeeksi nöyrä...

Nuori ihminen ei vielä ole kokenut asioita. Nuori elää oman mielikuvituksensa luomassa todellisuudessa. Nuori vertaa ajatuksiaan toisen nuoren ajatuksiin, jotka ovat yhtä vailla todellisuuspohjaa. Jos minä 40 vuoden työuran jälkeen, alkaisin heitä neuvoa, minua katsottaisiin suu auki, epäuskoisen näköisenä. Nuori ajattelisi, että tuolle pitää olla ystävällinen. Se on joko höperö tai hullu, eikä ymmärrä mitään nykyajan elämästä.

Itse olin nuorena ihan yhtä irrallaan todellisuudesta. Kuvittelin oikeasti esim. että ahkerasti tekemällä ja itseään kehittämällä, työnantaja "palkitsee" ylennyksellä tai vähintään palkankorotuksella. Olin varmaan jostain jenkkileffasta saanut tuollaisen hölynpölyajatuksen.

Samoin kuvittelin, että kun olin suusanallisesti neuvotellut siirtymisestä ns. päällikkötason vakanssille yrityksessä, niin se toteutuu. Tuohon samaan vipuun menin kaksi kertaa, kahdessa eri yrityksessä. Mutta siinä viittäkymppiä lähestyessäni, elämän raadollisuus alkoi olla hanskassani. Ei ihme ettei yli viisikymppisiä halutakaan palkata.

Mielekäs työ on tärkeä asia. En kuitenkaan hyväksy sitä, että heittäydytään yhteiskunnan elätiksi eikä mikään tarjolla olevista vaihtoehdoista kelpaa. 

Jotenkin sairasta myös kun noi jotkut sairaat kommari elukat lisääntyy vaikka ihmisiä ei tarvitsisi maapallolla ollenkaan. 

Suomi täynnä vaan jotain ihme nasseja, ainakin vastaantulijat,    

Suomesta puuttuu kunnon massamurha työpaikalla - se ikään kuin sanoittaisi työelämän tämänhetkisen tilan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret tajuaa, että jos viettää kolmaosan elämästään töissä niin sen pitää olla edes siedettävää, jotta vapaa-aika ei mene masentuneena.

Mutta miksi nuoret eivät tajua, että harva on unelma-ammatissaan, ja toisaalta mielekäs vapaa-aika ei onnistu ilman säännöllisiä tuloja?

Minun vapaa-aikani on kyllä aina mielekästä - vaikka olen pitkäaikaistyötön ja köyhä.

Eikä kukaan kuvittele tavallisen pulliaisen missään unelma-ammatissaan olevankaan, vaan tärkeintä olisi, ettei jok'ikinen arkiaamu olisi kirjaimellista itkua ja hammastenkiristystä töihin lähdöstä, tai ettei työpäivän jälkeen jaksa enää mitään muuta kuin vain kaatua sänkyyn ahdistuneena odottamaan seuraavaa aamua.

Eri