Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa uupuvaa lukiolaista?
Lukion ekalla oleva tyttäremme on alkanut vaikuttaa uupuneelta ja masentuneelta. Ei saa aloitettua koulutehtäviä, pienienkin tehtävien tekeminen kestää tosi kauan ja huutaa ja karjuu, että ei tajua mitään, ei pysty tekemään. Ei innostu enää kivoistakaan asioista, kuten harrastuksista. Itkee paljon.
Haluaa apua suunnileen kaikkiin koulutehtäviin. Tuntuu hyötyvän erityisesti fyysisestä rauhoittelusta. Siis esim. silittämisestä tai jalkojen hieromisesta. On ihan ylikierroksilla ja sanoo, että ei pysty keskittymään mihinkään.
Ei missään nimessä halua mennä esim. koulupsykologille, olen kyllä ehdottanut. Oman masennuksen ja työuupumuksen kokeneena itselläkin olisi vinkkejä toipumiseen, mutta niistä tytär ei halu kuulla.
Kommentit (321)
Vierailija kirjoitti:
Minä tuossa vastaavanlaisessa tilanteessa pyysin äitinä apua nuoren lukiosta. Opo tarttui ongelmiin heti ja jutteli nuoren kanssa heti samana päivänä ja seuraavalle päivälle järjestyi jo ensimmäinen koulupsykologiaika, jonka luona on käynyt juttelemassa jo puolen vuoden ajan.
Nyt on asiat paremmin ja koulunkäynti sujuu hyvin.
Hyvin tehty. Hyvin ratkaistu.
(Jossain on opojen ja psykologien resurssit kunnossa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy ostamassa tytölle selkäranka.
Jos se ei selviä edes lukiosta uupumatta (harva nainen selviää) niin onhan se nyt selvää että jatko-opinnot ja työelämä tulee olemaan täysin mahdotonta.
Pitääkö sinne lukioon ängetä jos ei siellä tahdo pärjätä? Miksi naisilla on noin heikko henkinen kantti?
Olisikohan oikeasti amis parempi vaihtoehto? Ei ne opinnot nimittäin ainakaan helpotu jatkossa.
Tunnistan joitain kohtia, esimerkiksi tehtävien aloittamisen vaikeus ja niiden loppuunsaattaminen. Tässä on ehkä käynyt niin, että tärkeitä tehtäviä on paljon ja ne pitää palauttaa suurinpiirtein kaikki samaan aikaan. Kaikki vaativat paneutumista ja itsenäistä työskentelyä ja kun niitä tehtäviä on tusinan verran niin se vaan kaatuu päälle.
Itse tein tällaisissa tilanteissa to do -listan, eli listasin A4:lle tehtävät ja palautuspäivät. Sitten valitsin tehtävän, esim. laajin ja vaikein. Tein sen ja viivasin yli, tehdyksi. Kun konkreettisesti näkee, että tehtävät vähenee, vähenee myös stressin määrä. Pelkästään sen inhottavan tehtävän poistuminen listalta vapautti paljon energiaa ja vähensi stressiä.
Myöhemmissä opinnoissa on helpottanut päätös, että esimerkiksi lauantaina käytän 4 h tehtäviin ja lopun päivän pidän vapaata. Neljä tuntia tehokasta työskentelyä on parempi kuin rääpiä arki-iltoina väsyneenä tekstiä ruudulle.
Kannattaa muistaa, että kukaan ei tule sitä historian numeroa kyselemään enää sen jälkeen kun kurssi on suoritettu. Toki koenumerot kertovat onko asia sisäistetty ja opiskeltu mutta jos sitä ei aio edes kirjoittaa, niin kannattaako kurssiin käyttää kaikkea energiaa?
En ole käynyt lukiota ja miten olisin edes auttanut. Kannustin ja jne. Poika kävi lukion ja kirjoitti loistavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukiolainen hoitaa koulunsa itse. Vanhemmat eivät auta millään tavalla.
Aina voi kannustaa, motivoida jne . Ottaa selville mihin ammattiin tähtää ja sen mukaan otetaan kursseja jne
Mun tyttärellä samaa. On ärtynyt stressaa ja laskee tehtävien määrää. Osaa kyllä, kun aloittaa, mutta joo, uupumusoireita on. Käy lukion neljään vuoteen. Nyt suunnittelee muuttamista keskustaan, jotta matkat eivät uuvuttaisi, kun niihin menee kolme tuntia päivässä. Yritän olla tukena, mutta oon käynyt vain amiksen, en osaa konkreettisesti auttaa paljonkaan. Onneksi isoveli osaa paremmin.
Mut on tämä aikamoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukio on niin erilainen kuin yläaste. Vaatimustaso on paljon korkeampi.
Yläasteella hyvät numerot tulevat toisille helposti ja juurikaan ponnistelematta. Niin on ehkä käynyt monelle koko peruskoulun ajan, koska peruskoulun oppisisällöt ovat älykkäälle oppilaalle pääasiassa suht helppoja. Lukiossa pitääkin sitten alkaa tehdä töitä, jos aikoo pitää numeroissa saman tason kuun yläasteella oli. Toisille ajatus työnteosta koulun eteen on vieras.
Ap, nuoresi luultavasti yrittää pitää numeroissan samaa korkeaa tasoa kuin hänellä on ennenkin ollut. Hän on stressantunut aiheesta ja muuttuu aloitekyvyttömäksi. Hänen täytyisi nyt ymmärtää, että on ihan ok, jos arvosanat eivät ole enää aina 9 tai 10. Hän vaatii itse niitä edelleen itseltään ja kuvittelee ehkä myös kotiväen vaativan entistä erinomaista tasoa. Sanokaa nuorelle, että te ette odota hänen saavan aina kiitettäviä tai erinomaisia. Kasi tai seiska ei ole katastrofi. Elämä jatkuu niidenkin jälkeen.
On hyvä, että koti tukee nuorta valinnoissa. Läksyjen tekeminen yhdessä lukiolaisen kanssa kuulostaa oudolta. Toisinaan toki voi auttaa. Henkinen tuki ja silittely kannattaa, jos ne auttavat nuorta. Lukion ekaluokkalainen ei ole vielä aikuinen.
Kun lukiolainen karjuu aloittaessaan tehtäviään ja on ihan paniikissa, stressi on korkealla. Tavoitetasoa pitää madaltaa ja katsoa sitten, miten mielenterveys sen jälkeen voi. Tavoitetasoa voi koittaa madaltaa aluksi jossain aineessa ja katsoa, miten se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Kaikki illat ei saa kulua läksyjen tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan oikeasti amis parempi vaihtoehto? Ei ne opinnot nimittäin ainakaan helpotu jatkossa.
Oppilas, joka on saanut peruskoulun päättotodistukseen kympin kaikista aineista, pitkästyy kuoliaaksi amiksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa lukea et nykyään ei teinit jaksa ees lukioo ilman et romahtaa! Näistä pitäis sit tulla yhteiskunnan tukipilareita, ei hyvin mee...
Vierailija kirjoitti:
Adhd-tutkimuksiin.
Jos oman toiminnan ohjaus ja asioiden loppuun vieminen on olut aina heikkoa ikätasoon nähden, voi kyseessä olla adhd.
Jos vitkastelu ja ahdistus alkavat lukiossa, on kyseessä pikemminkin loppuun palaminen tai masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos missä tahansa on ns flippaaminen lähellä, niin pitää miettiä onko tavoite päästä läpi vai onko tavoite päästä läpi jollain tietyllä arvosanalla. Sitten palastelisin sellaisiin osasiin, että pääsee läpi ja korotellaan sitten myöhemmin jos on tarvetta. Lisäksi on huomattava että aallonpohjalta tai laaksosta on huono näköala. Eli jos haukkaa liian ison palan, voi sen aina sulkäistä pihalle. Ponnistuksen osoittautuessa ylivoimaiseksi ei kannata hajata päätä seinään. Kukaan ei kysele miksi jätit lukion kesken joskus 40 v sitten. Nyt se on tietysti se maailman isoin asia, mutta keskeytysvaihtoehtoakaan ei kannata sulkea pois. Aina voi myöhemmällä iällä hyökätä uudelleen. Tuo vaikeus aloittaa jotain tehtävää ja se, että tehtävä on tervanjuontia voi olla merkki siitä että haasteet ovat väärän tyyppisiä.
Kun ihminen on stressaantunut ja paniikissa, hänestä tuntuu, ettei hän tajua mitään. Pitäisi rauhoittua, niin asiat sujuisivat helpommin, mutta paniikissa oleva ihminen ei pysty rauhoittumaan.
Ensimmäisenä paniikkiin kannattaa koittaa rauhoittavaa hengitystä. Hermosto ja sen "pakene!"-tila täytyisi saada pois päältä. Rauhallinen hengitys auttaa rauhoittumaan. Netistä löytyy paljon aiheeseen liittyviä lyhyitä hengitysharjoituksia. Kannattaa ainakin koittaa.
Myöhäisilta ja yö ovat usein ihmisille niitä aikoja, jolloin pienetkin asiat tuntuvat suurilta vuorilta. Silloin ei kannata työskennellä. Jos jokin homma on sillloin kesken, homma kannattaa kirjata itselle ylös esim. vihkoon, että hoidan tämän huomenna ja nyt saan levätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kertoa perfektionistille, että yksittäisellä huonolla numerolla ei ole mitään merkitystä ja myös sen, että perhe ei odota kymppejä. Usein tulee kehuttua lasta niistä kympeistä ja nyt luulee, että vanhemmat näitä odottaa. Ei tarvitse olla kympin tyttö elämässä pärjätäkseen. Ehkä luulee tällä hetkellä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan oikeasti amis parempi vaihtoehto? Ei ne opinnot nimittäin ainakaan helpotu jatkossa.
Oppilas, joka on saanut peruskoulun päättotodistukseen kympin kaikista aineista, pitkästyy kuoliaaksi amiksessa.
Jos nuo aloittajan kertomat arvosanat olisivat totta, opiskelu lukiossa tuskin olisi tytölle niin vaikeaa. Ellei hän sitten ole jostain syystä saanut hyviä numeroita niitä ansaitsematta. On edelleen olemassa ns. pärstäkerroinnumerot, ja toisaalta joissain kouluissa yleinen taso on niin huono, että muualla kasin oppilas on siellä heittämällä kymppi.
Meidän tytöllä oli tuollainen vaihe ysillä. Kävi psykologin juttusilla, muttei kokenut saavansa siitä apua. Meni lukion alkaessa ihan itsestään ohi.
Kirjoittajalla 46/55 oli hyviä ohjeita asioiden listaamisesta ja niiden tekemisestä kiireellisyys- tai tärkeysjärjestyksessä. Kun asia on tehty ja sen saa vetää listasta yli, lukiolainen näkee konkreettisesti, että olen saanut työn tehtyä ja pystyn tähän. Se tuottaa mielihyvää. Se on omien tekemistensä ohjaamista ja kontrollointia. Pieni vaiva ja iso merkitys. Kannattaa koittaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan oikeasti amis parempi vaihtoehto? Ei ne opinnot nimittäin ainakaan helpotu jatkossa.
Oppilas, joka on saanut peruskoulun päättotodistukseen kympin kaikista aineista, pitkästyy kuoliaaksi amiksessa.
Jos nuo aloittajan kertomat arvosanat olisivat totta, opiskelu lukiossa tuskin olisi tytölle niin vaikeaa. Ellei hän sitten ole jostain syystä saanut hyviä numeroita niitä ansaitsematta. On edelleen olemassa ns. pärstäkerroinnumerot, ja toisaalta joissain kouluissa yleinen taso on niin huono, että muualla kasin oppilas on siellä heittämällä kymppi.
Ei vaan tyypillinen suorittaja. Yläasteella ilman tuskaista pänttäämistä 8,5 oppilas. Lukee tuskassa ja opettelee ulkoa... lukiossa se ei toimi niin. Se 8,5 oppilas ei saa enää pelkkiä kymppejä lukemalla. Myös taito- ja taideaineet vääristää peruskoulussa.
Perfektionisti on erittäin ankara itselleen. Hän vaatii itseltään täydellistä suoritusta. Hän myös kuvittelee usein muidenkin vaativan itseltään täydellisyyttä, vaikkei kukaan olisi edes sanonut mitään.
Perfektionisti on saanut kymppejä ja huomannut miten vanhemmat tulevat iloisiksi hyvistä arvosanoista. Hän kuvittelee, että muut ovat pettyneitä häneen, jos arvosana ei olekaan ysi tai kymppi. Hän suorittaa itseään ja muita varten. Pitää myös muistaa elää.
Perfektionistin kotiväki, muistakaa kertoa nuorellenne, että te ette odota häneltä kiitettävää ja erinomaista. Sanokaa se ääneen nuorelle ja sanokaa se useammin kuin kerran. Sanokaa se myös uskottavasti.
No enpä tiedä. Vielä lukiossa pystyy menemään paljolti mekaanisella laskemisella. Lähinnä kehittyy tarkkaavaisuus.
Luin yliopistossa filosofian lyhyenä sivuaineena, ja siihen kuului yhtenä osa-alueena logiikka. Siellä tuli osittain samoja kaavoja kuin matematiikassa, tai ainakin siihen aikaan tuli. Ja se kyllä kehitti ajattelua ja opetti huomaamaan argumentaatiovirheet.