Tekoäly vyöryy korkeakoulutettujen ja hyvätuloisten työpaikoille
Tekoälyn läpimurto mullistaa työmarkkinoita lähitulevaisuudessa. Hyvätuloisten työttömyys tulee lisääntymään enenemässä määrin.
Kommentit (122)
Kohta ei ihmistä tarvita kuin pesemään vessoja ja vanhusten pyllyjä, kun siihen hommaan on liian kallista rakentaa robottia. Tai eiköhän kohta Muskilta saa neuralinkin ja voi tulla superälykkääksi if you can't beat them join them.
Lähinnä olisin huolissani siitä, että pomot ja hallinto kuvittelevat tekoälyn tekevän kalliiden ammattilaisten työt halvemmalla ja näin saadaan säästöjä. Ammattilaisille annetaan lopputili ja lopputuloksena asiakkaat joutuvat haaskaamaan entistä enemmän aikaansa firmojen tekemien virheiden ja sekundalaadun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No nyt meni täysin reisille tuo, mutta siinä olet oikeassa että tekoäly tehostaa heidän työtään ja nopeuttaa rutiinihommien hoitoa jotta saadaan paljon suurempia potilasmääriä hoidettua.
95% kaikesta jurristien ja lääkärien työstä on täysin samanlaisena asiakkaasta ja vuodesta toiseen toistuvaa rutiinihommaa jonka 20v tuota työtä tehnyt hoitaa silmät kiinni kolmen promillen kännissä.
Tekoäly ei ainaostaan "tehosta" tämän 95% rutiinihomman hoitoa vapauttamalla nykyiset tekijät työmarkkinoiden käyttöön vaan se kykenee lisäksi siihen mihin tusinalääkäri tai jurristi ei: tunnistamaan ne erityistä hoitoa vaativat harvinaiset 0,1 promillen erikoistapaukset jotka menevät puuduttavassa työssä turtuneelta ihmiseltä ohi.
5% huippu juristeista ja lääkäreistä saa nauttia huippupalkoista ja nousujohteisesta urasta tulevaisuudessakin.
Ainoastaan keskinkertaisimman 50% kannattaa alkaa suunnitella plan B:tä ellei ole jäämässä eläkkeelle tämän vuosikymmenen aikana.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaikki on hyvä asia. Mutta talouden täytyy myös muuttua niin, että homma ei perustu enää työllään elämiseen ja työn verottamiseen. Kosja jatkossa tekoäly ja robotiikka tekee enenevässä määrin työt, mutta ihmisten pitää silti elää. Eli on jotenkin jaettava sitä tuotettua hyvää ihmisille, jotka eivät tee työtä. Käytännössä koko talouden mallin täytyy mullistua.
Vaan siinäpä se, että tällainen mullistus ei olisi hyvä. Siitä tulee joko kyttäysyhteiskunta, jossa kaikki ihmiset sijoitetaan minilooseihin tuijottamaan manipuloiva viihdettä valvonnan alaisina, tai sitten ne hyödyttömät yksinkertaisesti vaan siivotaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmh... tutustukaa ensin näiden suurten kielimallien toimintaperiaatteeseen ennen kuin innostutte. Vasara on huono mikroskooppi.
Ne, joiden työpaikoille tämä juurikin nyt vyöryy on keskiportaan pikkupomot, hallinnon ihmiset ja kaikki mahdolliset sisällöntuotantoon liittyvät ammatit (copyt, AD:t, graafikot, kääntäjät jne. jne.)
Juridiikka, tietty osa hoitotyötä, opetustyö, onhan noita lisääkin.
Juridiikassa tekoäly voi korvata ainoastaan sihteeritason hommia koska muu on juridisesti mahdotonta. Tämä jo pelkästään hallusinaatio-ongelman takia, jota ei nykyisessä teknologiassa pystytä korjaamaan, koska se on tämän teknologian toimintaperiaatteesta johtuva ominaisuus.
Opetustyössä ainoastaan itseopiskeluun sopiva väline.
Hoitotyössä ainoastaan terveyskeskuksen portinvartijan
Tekoälylle annettiin keskimääräinen NDA-soppari pohdittavaksi johon oli tehty tarkoituksella vieheitä.
Alle kahdessa minuutissa 93% tarkkuus virheiden löytämisessä. Paras ihminen 90 minuuttia, alle 90% virheistä.
Ensimmäisenä lähtee "monimitkaiset juristihommat", korkeintaan tarpeen vaatiessa konsulteiksi tekoälyfirmoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmh... tutustukaa ensin näiden suurten kielimallien toimintaperiaatteeseen ennen kuin innostutte. Vasara on huono mikroskooppi.
Ne, joiden työpaikoille tämä juurikin nyt vyöryy on keskiportaan pikkupomot, hallinnon ihmiset ja kaikki mahdolliset sisällöntuotantoon liittyvät ammatit (copyt, AD:t, graafikot, kääntäjät jne. jne.)
Juridiikka, tietty osa hoitotyötä, opetustyö, onhan noita lisääkin.
Juridiikassa tekoäly voi korvata ainoastaan sihteeritason hommia koska muu on juridisesti mahdotonta. Tämä jo pelkästään hallusinaatio-ongelman takia, jota ei nykyisessä teknologiassa pystytä korjaamaan, koska se on tämän teknologian toimintaperiaatteesta johtuva ominaisuus.
Opetustyössä ainoastaan itseopiskeluun sopiva väline.
Hoito
Olet 100% oikeassa, mutta muista, että suurin osa ihmisistä ei halua tunnustaa omaan hahmotuskykyynsä littyvää ylivertaisuusharhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaikki on hyvä asia. Mutta talouden täytyy myös muuttua niin, että homma ei perustu enää työllään elämiseen ja työn verottamiseen. Kosja jatkossa tekoäly ja robotiikka tekee enenevässä määrin työt, mutta ihmisten pitää silti elää. Eli on jotenkin jaettava sitä tuotettua hyvää ihmisille, jotka eivät tee työtä. Käytännössä koko talouden mallin täytyy mullistua.
Tulee vain se "melko pitkä" ja ikävä vaihe, kun robotiikka ja tekoäly korvaa töitä, mutta ihmiset pakotetaan väkisin tekemään jotain tyhmää ja turhaa hommaa, kun MUUTOIN EI VOIDA MAKSAA PALKKAA.
Näinhän nytkin tehdään kun jotain työttömiä insinöörejä jatkokoulutetaan johonkin bussikuskiksi karenssin uhalla.
Tämä on se ikävä asia, että me nyt työiässä elävät joudumme näkemään sen vaiheen, kun tekoäly, automatiikka ja robotiikka jo pystyy korvaamaan merkittävän osan työstä, ja alkaa korvatakin, mutta edelleen yhteiskunnat toimii vanhan maailman logiikalla, eli valtion tarvitsisi saada pääosa tuloistaan verottamalla kansalaisten työtä, kansalaisten pitäisi elää työstä saamalla palkallaan jne. Ja on paljon rahaa ja valtaa omaavia tahoja, jotka haluaa pitää kiinni tästä maailmanjärjestyksestä, koska monet näistä olisivat niitä automatisoitujen ratkaisujen omistajia, eivätkä he haluaisi maksaa sitten isoja veroja omistamansa automaation tuotoksesta, jotta elätetään "toimettomia" ihmisiä.
Elon Muskin ennustushan on, että ajan myötä homman on mentävä johonkin (mielenkiintoisella tavalla kommunismia muistuttavaan) systeemiin, jossa jotenkin yhteisesti omistetaan tuotantovälineet, ja sitten tuotos jaetaan ihmisille riippumatta työnteosta. Rinnalla voi olla jonkinlaiset sivutyömarkkinat tosin, niin että sen perustoimeentulon päälle voi saada tarvittaessa lisää tekemällä vielä ihmistyötä vaativia töitä. Mutta se on kaukana tulevaisuudessa. Saa nähdä millaiset kapinat siihen väliin mahtuu, kun vanha malli alkaa murtumaan, mutta uusiakaan ei vielä ole, ja työttöminä köyhtyvät massat käyvät raivokkaammaksi, samoin omaisuudestaan tiukasti kiinni pitävät varakkaat omistajat.
"Alle kahdessa minuutissa 93% tarkkuus virheiden löytämisessä. Paras ihminen 90 minuuttia, alle 90% virheistä."
Unohdit tärkeimmän. Tuon tason huippujuristi laskuttaa suomessakin 90 minuutista puoli tonnia + kulut.
Tekoäly kuluttaa sähköä 10 sentin edestä ja jauhaa 2 minuutin välein saman tasoisia analyysejä 24 tuntia vuorokaudessa 365 päivää vuodessa.
Tämä on se fakta joka tulee pyyhkimään keinotekoisesti luodut juridiset esteet tekoälyn käytölle həlvəttiin yhdessä yössä kun teknologia on saatu toimimaan luotettavasti.
Haluaisin vanhuksena oman robotin, joka vetäisi kaikkia turpaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaikki on hyvä asia. Mutta talouden täytyy myös muuttua niin, että homma ei perustu enää työllään elämiseen ja työn verottamiseen. Kosja jatkossa tekoäly ja robotiikka tekee enenevässä määrin työt, mutta ihmisten pitää silti elää. Eli on jotenkin jaettava sitä tuotettua hyvää ihmisille, jotka eivät tee työtä. Käytännössä koko talouden mallin täytyy mullistua.
Vaan siinäpä se, että tällainen mullistus ei olisi hyvä. Siitä tulee joko kyttäysyhteiskunta, jossa kaikki ihmiset sijoitetaan minilooseihin tuijottamaan manipuloiva viihdettä valvonnan alaisina, tai sitten ne hyödyttömät yksinkertaisesti vaan siivotaan pois.
Se voi myös olla paljon parempi maailma kuin tämä, sellainen jossa jokainen saa riippumatta työnteosta hyvän elintason, ja ihmiset voivat keskittyä ihan mihin ketäkin huvittaa. Vaikka rämpyttelemään kitaraa, lukemaan, runoilemaan, pelailemaan tietokoneella, hoitamaan puutarhaa, opiskelemaan huvikseen ja ilokseen - nauttimaan elämästä miten itse valitsee. Tämä uudistus voisi mahdollistaa tosiaan ihmiskunnan vapautumisen "työn kirouksesta" hyvin pitkälle. Se toki vaatii isoa muutosta, sitä ettei ole enää mitään semmoisia valtatahoja, jotka voisivat noin vaan päättää laittaa ihmiset minilooseihin tai siivota pois hyödyttömiä. Päättäminen olisi demokraattista, ja kaikki olisivat tasapuolisesti hyödyttömiä, joten ketään ei tarvi siivota pois.

Se voi myös olla paljon parempi maailma kuin tämä, sellainen jossa jokainen saa riippumatta työnteosta hyvän elintason, ja ihmiset voivat keskittyä
Mitä lottoat, käykö näin 😅
Realistisemmat skenaariot esim. scifissä, vaikka Scat Demonin tähdittämässä elysiumissa (pl. ne kiertoradan kaupungit).
User
Sinulla on 5 omenaa. Syön kaksi omena jotka ovat minun omia. Montako omenaa sinulla on?
ChatGPT
Sinulla on edelleen 5 omenaa, koska söin omia omeniani, ei sinun omeniasi.
User
Ethän sinä syönyt niitä vaan minä
ChatGPT
Olet oikeassa, anteeksi virheestä. Jos sinä söit kaksi omenaa, sinulla on nyt 3 omenaa jäljellä.
Hoh hoijaa, eipä todellakaan ole työpaikka uhattuna kun ulosanti on tuota luokkaa. Myös se koodi mitä se on minulle kirjoittanut on ihan päin mäntyä.
Lääkärin ja juristin työt ovat loistavia esimerkkejä koska molemmissa kyse on ihmisaivoille valtavien tietomäärien hallinnasta.
Jokaisen asiakkaan kohdalla pitää tunnistaa ja listata tietyt ominaispiirteet, etsiä näille vastaavuus jo olemassa olevasta datasta joka sitten tarjoaa niinikään valmiiksi tutkitun ratkaisun.
Tämä prosessi on niin suoraviivainen ettei sen siirtäminen vaivattomasti suunnattomia datamääriä hallitsevalle tekoälylle ole edes millään tavalla haastavaa.
Näin vuosi sitten tutkimuksen jossa teköälypohjainen kännykkäsovellus kykeni tunnistamaan luomesta otetusta valokuvasta ihosyövän luotettavammin kuin ihotautilääkäri joka tutki potilasta vastaanotolla.

Jos työsi edellyttää tämän tason älynlahjoja olisin sinuna huolissani siitä jos pomon 15-vuotias sukulaispoika tarvitsee kesätyöpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
User
Sinulla on 5 omenaa. Syön kaksi omena jotka ovat minun omia. Montako omenaa sinulla on?
ChatGPT
Sinulla on edelleen 5 omenaa, koska söin omia omeniani, ei sinun omeniasi.
User
Ethän sinä syönyt niitä vaan minä
ChatGPT
Olet oikeassa, anteeksi virheestä. Jos sinä söit kaksi omenaa, sinulla on nyt 3 omenaa jäljellä.
Hoh hoijaa, eipä todellakaan ole työpaikka uhattuna kun ulosanti on tuota luokkaa. Myös se koodi mitä se on minulle kirjoittanut on ihan päin mäntyä.
Tervemenoa kortistoon sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärin ja juristin työt ovat loistavia esimerkkejä koska molemmissa kyse on ihmisaivoille valtavien tietomäärien hallinnasta.
Jokaisen asiakkaan kohdalla pitää tunnistaa ja listata tietyt ominaispiirteet, etsiä näille vastaavuus jo olemassa olevasta datasta joka sitten tarjoaa niinikään valmiiksi tutkitun ratkaisun.
Tämä prosessi on niin suoraviivainen ettei sen siirtäminen vaivattomasti suunnattomia datamääriä hallitsevalle tekoälylle ole edes millään tavalla haastavaa.
Näin vuosi sitten tutkimuksen jossa teköälypohjainen kännykkäsovellus kykeni tunnistamaan luomesta otetusta valokuvasta ihosyövän luotettavammin kuin ihotautilääkäri joka tutki potilasta vastaanotolla.
Jep.
Eräs parhaiten palkatuista lääkärinhommista, radiologin pesti, häviää lähes kokonaan alle kahdessa vuodessa. Todnäk ensimmäisenä monista.
Niinhän ennenkin sanottiin. Koodareidenkin työt piti kadota tekniikan myötä kymmenessä vuodessa. Eiköhän ihmisille töitä keksitä. Pitäähän tuottavuuden jatkuvasti kasvaa.
En usko siihen. Työaikaakaan ei olla saatu lyhennettyä enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaikki on hyvä asia. Mutta talouden täytyy myös muuttua niin, että homma ei perustu enää työllään elämiseen ja työn verottamiseen. Kosja jatkossa tekoäly ja robotiikka tekee enenevässä määrin työt, mutta ihmisten pitää silti elää. Eli on jotenkin jaettava sitä tuotettua hyvää ihmisille, jotka eivät tee työtä. Käytännössä koko talouden mallin täytyy mullistua.
Vaan siinäpä se, että tällainen mullistus ei olisi hyvä. Siitä tulee joko kyttäysyhteiskunta, jossa kaikki ihmiset sijoitetaan minilooseihin tuijottamaan manipuloiva viihdettä valvonnan alaisina, tai sitten ne hyödyttömät yksinkertaisesti vaan siivotaan pois.
Se voi myös olla paljon parempi maailma kuin tämä, sellainen jossa jokainen saa riippumatta työnteosta hyvän elintason, ja ihmiset voivat keskittyä ihan mihin ketäkin huvittaa. Vaikka rämpyttelemään kitaraa, lukemaan, runoilemaan, pelailemaan tietokoneella, hoitamaan puutarhaa, opiskelemaan huvikseen ja ilokseen - nauttimaan elämästä miten itse valitsee. Tämä uudistus voisi mahdollistaa tosiaan ihmiskunnan vapautumisen "työn kirouksesta" hyvin pitkälle. Se toki vaatii isoa muutosta, sitä ettei ole enää mitään semmoisia valtatahoja, jotka voisivat noin vaan päättää laittaa ihmiset minilooseihin tai siivota pois hyödyttömiä. Päättäminen olisi demokraattista, ja kaikki olisivat tasapuolisesti hyödyttömiä, joten ketään ei tarvi siivota pois.
Eli kommunistinen utopia saavutetaan tekoälyn avulla.
Olisit kouluttanut teko äly asiantuntijaksi niin tuota ongelmaa ei olisi.
Ja miten ihmeessä varastotöissä on tiennanut yli 2x matalapalkka duunista? Eikös se juuri pitäisi olla noita matalapalkka duuneja...