Miehillä suuria vaikeuksia ymmärtää että naisillakin on ulkonäkökriteerejä
Tuntuu, että kyky asettua toisen mielenmaisemaan ja yleinen empatikyky/eläytymiskyky on isolla osalla suomalaisista miehistä nolla.
Aivan kuten tekään ette halua ketä tahansa 130kg siiliksi ajeltua "tonnikeijua", ei useimmat naiset tykkää siitä että miehellä roikkuu kolmoisleuka, pälvikalju paistaa ja ainoa urheilu mitä mies selvästi on koskaan tehnyt on penkkiurheilu.
Itse esimerkiksi haluan yksiselitteisesti että miehellä on kivat kasvot sekä hiukset tallella. Persoonaa tarkastellaan sitten kun tämä kynnys on ylitetty. Helppoa? No ei, koska jo tällaisen miehen löytäminen omasta ikähaarukasta on satojen pyyhkäisyjen takana.
Pituudesta en ole ronkeli kunhan on minua pidempi, mutta tykkään preferenssinä kyllä pitkistä miehistä.
Heti kun kertoo miksi on nirso, alkaa h-rittelu ja epäasiallinen äänensävy, jolloin keskustelu tyrehtyy. Ei iso osa miehistä tajua että ketään ei kiinnosta kellonne, autonne, rahaleveilynne ym.. iso osa miehistä vaan on rumia ja pään sisällä ei liiku muuta kuin yritys leveillä omaisuudella kun muutakaan ei ole.
Sanoisin että keksikää muuta tekemistä kuin mielenne pahoittaminen deittiäpeissä, mutta nämä tyypithän eivät ikinä luovuta vaan pyörivät siellä vielä viisikymppisenäkin ja haukkuvat naiset pystyyn netissä ja kavereilleen kun "mätchejä ei vaan tule". Niin miksi, no katso peiliin.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Muistuu mieleen viime toukokuun baarireissu, jossa 50v lihava, hikinen, rasvainen setä jahtasi mua koko illan, ei uskonut kun sanoin, kosketteli, ilmestyi joka nurkan takaa hivelemään ja veti lähemmäs. Kaveri sanoi hänelle suoraan omien sanomisteni ohella, että kuule kun tätä naista ei vaan kiinnosta sinä. Niin ei, ei mennyt jakeluun. Olen reilu 30v nainen. Kaverin kanssa sitten bongattiin tälle sedälle samaa ikäluokkaansa oleva nainen, ja ehdotettiin että katoppa minkälainen sievä nainen tuolla, lähdeppä puhuttaa, nii ei, oli liian vanha hälle ja ei kelvannu. Huokaus.
Huijaat. Olit otettu lähentelyistä ja päädyitty vessaan panoille. Mies siirsi stringisi sivuun ja nussisinua nopeasti ja tarmokkaasti, vittusi sykki miehen pienehkön peniksen ympärillä lujemmin kuin koskaan aiemmin. Annoit jopa miehen laskea sisääsi.
😜Lurpsis.
Jos naisilla olisi ulkonäkökriteerejä, niin minä en olisi koskaan ollut yhdenkään naisen kanssa. Mutta kyllä vain olen.
Vierailija kirjoitti:
asiaa ei kyllä auta se että netistä saa yksipuolisen kuvan tavis/rumien miesten käytöksestä. valtaosa on ihan asiallisia, ja vaikka hirveästi menekkiä ei ole naismarkkinoilla, löytää suhteeseen lopulta jonkun tyypin.
täällä pyörii pitkäaikaistyöttömiä ja todella raihnaisia persuja joiden ainoa hupi elämässä on keskikalja ja tubettavien ylilautalaisten seuraaminen. näiden mieli on jo myrkyttynyt viinan, aikuisviihteen ja negatiivisuuden seurauksena korjaamattomaan pisteeseen.
ei kannata ainakaan vauvan perusteella luulla etteikö tyypillinen ruma mies tajua miksei niitä matcheja ja tykkäyksiä tule, mutta jollekin mallimiehelle tulee tuhansia. kyllä minä sen tajusin jo kouluaikoina.
netissä pyörii rikkinäisimmät öyhöt. mielipiteet tulisi muodostaa reaalimaailman kautta, mutta kun ihmisiä pelottaa sielläkin vuorovaikuttaa nykyään, niin syntyy yhä lisää eristäytyneitä outoja hörhöjä.
Ihan ok kirjoitus, ihmettelen vain miksi luulet että kaikki naisvihaajat ja pitkäaikaistyöttömät on persuja? Jos puhuttaisiin ihan asiasta eikä käytettäisi tätäkin jonain ihme aasinsiltana jolla perusteettomasti liitetään persuihin kaikki mahdollinen negatiivinen mitä maailmasta löytyy. Et voi tietää niiden tyyppien poliittista suuntausta tai edes sitä että äänestääkö ne edes vaaleissa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että olet 28-35 mutulla.
Kivakasvoinen, tuuheahiuksinen ja pitkä mies jolla ei saa olla ylimääräistä painoa ei ole mikään tavis vaan siinä haarukassa ehkä top 1%.
Miltä itse näytät? Onko varaa vaatia?
Sehän vasta huvittavaa on kun tuollaiset Saara Särmän näköiset etsii tuollaista seksiseuraa sen sijaan että keskittyisivät toisiin pulleisiin ja rupsahtaneisiin.
Ja kirsikkana kakun päälle ovat ylimielisiä rumia miehiä kohtaan vaikka ovat itse naisena ihan samaa tasoa.
Olen ikäni urheilua harrastanut nainen ja ammatiltani liikunnanopettaja. Ns. naapurintyttömäinen, mutta hyvä vartalo. Ei olisi tullut koskaan mieleenkään lähestyä mitään huippumiestä, kun en ole ns. klassinen kaunotar.
Vierailija kirjoitti:
No, omien vanhempieni aikaan liki joka nainen oli vain vakituisen palkan perään miestä etsiessä kun hyviä töitä ei juuri ollut naisille ja jollain piti elää. Ihan sama vaikka se palkansaaja oli ruma läski.
Nykyään ketään alle 35 naista ei voisi vähempää kiinnostaa että olet joku koneasentaja tai key account manager, ja sen mainitseminen deittiprofiilissa aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.
Halutaan kiksejä, fiiliksiä, tunteita. Kokemuksia. Että mies aiheuttaa fyysisen reaktion, kipinän eli tinderin. Komeille miehille kertyy fiilisnaisten kanssa satoja yhdyntäkertoja kun se "rehti konemies" saa tasan nolla.
Jokaisella on tietenkin oikeus valita seuransa. Ongelmia seuraa siitä kun boomerivanhemmat eivät ymmärrä että maailma on muuttunut, ja ihmettelevät kun dippainssipoika on liki kokematon tai jopa neitsyt vielä päälle kolmekymppisenä.
Sitten kasaavat pojalle entistä enemmän paineita tai antavat typeriä neu
Luulen, että naiset hakevat etupäässä sitä, että heitä kohdellaan kuin ihmisiä. Muistan lapsuudestani, miten rumasti jotkut boomeri-miehet kohtelivat vaimojaan. Haukkuivat muiden kuullen ulkonäköä ja samalla vaimo palveli heitä kuin orja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että olet 28-35 mutulla.
Kivakasvoinen, tuuheahiuksinen ja pitkä mies jolla ei saa olla ylimääräistä painoa ei ole mikään tavis vaan siinä haarukassa ehkä top 1%.
Miltä itse näytät? Onko varaa vaatia?
Sehän vasta huvittavaa on kun tuollaiset Saara Särmän näköiset etsii tuollaista seksiseuraa sen sijaan että keskittyisivät toisiin pulleisiin ja rupsahtaneisiin.
Ja kirsikkana kakun päälle ovat ylimielisiä rumia miehiä kohtaan vaikka ovat itse naisena ihan samaa tasoa.
Olen ikäni urheilua harrastanut nainen ja ammatiltani liikunnanopettaja. Ns. naapurintyttömäinen, mutta hyvä vartalo. Ei olisi tullut koskaan mieleenkään lähestyä mitään huippumiestä, kun en ole ns. klassinen kaunotar.
Eli päätit tyytyä johonkin vähän epämielenkiintoisempaan, koska tasosi ei riittänyt? Onnea miehellesi.
Joo. Lisäksi miehen pitää tuoksua hyvältä (ominaistuoksun ja mahdollisten käyttämänsä hajusteiden osalta). Miten monta haisevaa ukkoa onkaan pitänyt unohtaa. Naisten ulkonäköpreferenssit aiheuttavat varmasti yhtä paljon paineita ja mielipahaa kuin miestenkin. Silti ne ovat olemassa ja se sallittakoon kaikille. Jokainen etsii suunnilleen yhtä viehättävää kumppania kuin itse on, paitsi sokeri-iskät ja -beibet, joiden ihmissuhteet perustuvat elatukseen ja kaupankäyntiin. Silloin niistä kellon ja veneen esittelyistä voi ollakin hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa jos naisille ja tytöille vaan opetettaisiin miehen biologia ja psykologia tämä ei tulisi yllätyksenä. Miehet eivät kykene rakkauteen niinkuin naiset. Se vaan on valitettava fakta.
Naiset ovat Suomessa korkeammin koulutettuja kuin miehet. Eiköhän tämä kerro osaamisesta kaiken olennaisen.
Vierailija kirjoitti:
Jos naisilla olisi ulkonäkökriteerejä, niin minä en olisi koskaan ollut yhdenkään naisen kanssa. Mutta kyllä vain olen.
Sinun kanssasi olleet naiset =/= kaikki naiset. Olet varmasti saanut pakkejakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset nyt haluaa seurustella top 0.1% miehistä
Niin, jos et ole pitkä ja komea täydellisellä hiusrajalla, varmaan turhaan tänä päivänä edes lähestyä naista.
Aina otetaan esille tämä täydellinen hiusraja. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se on. Taidanpa kysyä kampaajaltani.
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi ap:lle: pälvikalju on sairaus, eikä = miestyypin kaljuuntuminen. Miestyypin kaljuuntuminen voi alkaa missä tahansa elämän vaiheessa 12 ikävuoden jälkeen. Mikään ei takaa, että miehelläsi pysyy ikuisesti hiukset päässä, vaikka hänellä olisi hiukset päässä vielä 25-vuotiaana. Naisten ulkonäkökriteerit ovat ihan ok, mutta ne ovat usein hyvin epärealistisia parisuhteen tai oikeastaan minkään kannalta.
Kaljuuntumisen syy ei tee kaljuuntumista yhtään viehättävämmäksi ominaisuudeksi.

Jostain syystä jokainen minun naisistani on ollut minua huomattavasti viehättävämpi. Olen kalju, lihakseton, aivan totaalisen tavallinen suomalainen mies, jos sitäkään. Ei ole yksinkertaisesti yhtää rumaa naista, kuin minä olen miehenä, mutta silti vain olen onnistunut naisen jos toisenkin joskus löytämään.
Aloittajalla on vaikeuksia ymmärtää, ettei miehiä muiden kriteerit kiinnosta. Katsos, on ihan sama, mitä joku tai jotkin on sinusta mieltä. Löytyy miljarditolkulla muita, joilla voi olla eri näkemys. Kalastus jatkuu, kunnes tärppää. Siksi monella on vaimo Thaimaasta.
Naiset taas kyselevät Jodelissa ja foorumeilla, haittaako raskausarpi tississä, paksut reidet tai ulkonevat häppärit. Hulluutta. Siellä tulee ilmi korkeintaan miljardisosan mielipide. Mitä väliä sillä on? Miksi kysyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa jos naisille ja tytöille vaan opetettaisiin miehen biologia ja psykologia tämä ei tulisi yllätyksenä. Miehet eivät kykene rakkauteen niinkuin naiset. Se vaan on valitettava fakta.
Naiset ovat Suomessa korkeammin koulutettuja kuin miehet. Eiköhän tämä kerro osaamisesta kaiken olennaisen.
Kyllä, ja vaatimus itseä koulutetummasta miehestä yhdistettynä täydelliseen hiusrajaan, pituuteen ja lihaksiin = täysin epärealistinen kuva maailmasta ja itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi ap:lle: pälvikalju on sairaus, eikä = miestyypin kaljuuntuminen. Miestyypin kaljuuntuminen voi alkaa missä tahansa elämän vaiheessa 12 ikävuoden jälkeen. Mikään ei takaa, että miehelläsi pysyy ikuisesti hiukset päässä, vaikka hänellä olisi hiukset päässä vielä 25-vuotiaana. Naisten ulkonäkökriteerit ovat ihan ok, mutta ne ovat usein hyvin epärealistisia parisuhteen tai oikeastaan minkään kannalta.
Kaljuuntumisen syy ei tee kaljuuntumista yhtään viehättävämmäksi ominaisuudeksi.
Ei teekään, sen tietää kyllä varmasti jokainen mies, joka on kaljuuntunut. Mutta pälvikalju ei ole se kalju läikkä, minkä miestyypin kaljuuntuminen tekee päälaelle. Pälvikalju on sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset nyt haluaa seurustella top 0.1% miehistä
Niin, jos et ole pitkä ja komea täydellisellä hiusrajalla, varmaan turhaan tänä päivänä edes lähestyä naista.
Aina otetaan esille tämä täydellinen hiusraja. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se on. Taidanpa kysyä kampaajaltani.
Täydellinen hiusraja = hiusraja, joka ei ole lähtenyt vetäytymään yhtään. Kaikilla naisten ihannoimilla miesmalleilla, näyttelijöillä, muusikoilla ym. on täydellinen hiusraja. Myös ap tuo sen omissa preferensseissään esiin ja samoin nämä ketjun lukemattomat naiset, jotka sanovat, miten kalju on epäviehättävä ja tekee miehestä täysin epäkelvon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naisilla olisi ulkonäkökriteerejä, niin minä en olisi koskaan ollut yhdenkään naisen kanssa. Mutta kyllä vain olen.
Sinun kanssasi olleet naiset =/= kaikki naiset. Olet varmasti saanut pakkejakin.
En ole, koska en ole koskaan lähestynyt naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80% miehistä on naisten mielestä alle keskiverron. 00-luvun vaihteessa syntyneistä pojista iso osa on mustapilleröityjä, punapilleröityjä tms. ja tietävät meemisanat eli chad, íncel, "Se on ohi", sub-5 (tarkoittaa alle keskiverron miestä) jne.
"Ole vain itsevarma bro" aika oli 90-luvulla, jolloin yökerhoissa oli naisia.
Pikemminkin voisi kysyä tuleeko vielä olemaan miesten sukupolvia, jotka pitävät itseään kiinnostavina elleivät ole pituuskeisareita ja kasvomalleja?
Naiset ovat aina tienneet että hyvä ulkonäkö on todella tärkeä asia kumppaninhaussa. Miehille taas on syötetty täyttä skeidaa vuosikymmeniä ("riittää että luotat itseesi" yms. pa*kaa), ja miehet ovat vasta nyt alkaneet massoina tiedostaa että ilman hyvää ulkonäköä naismarkkinnoilla ei yksinkertaisesti pärjää.
On mielestäni pelkästään positiivista että m
Yleinen "miestensadun" juoni on se, että ruma mies saa kaunottaren. Esimerkkejä: Spider man, Notre Damen kellonsoittaja, oopperan kummitus jne. Skeidaa on siis syötetty vuosisatoja. Jos ruma nainen saa komean miehen, niin uusilla vaatteilla ja silmälasit poistamalla huomataan, että ruma onkin huippukaunotar.
Vierailija kirjoitti:
"Heti kun kertoo miksi on nirso, alkaa h-rittelu ja epäasiallinen äänensävy, jolloin keskustelu tyrehtyy. "
Mutta eihän sellaista kannata kertoa, jos on kyse ominaisuuksista joille mies ei voi mitään. Kohteliasta on silloin sanoa jotain mikä ei loukkaa kovasti, mutta tekee selväksi, että jatkotreffejä ei tule. Vaikka että ei tunne kemiaa miehen kanssa tms. Ei sitä näin naisenakaan haluaisi päin näköä kuulla listaa ulkonäköön liittyvistä asioista, miksi mies ei halua tavata toiste.
Olen samaa mieltä.
Mutta.. Juuri tämän takia ghostaus on niin yleistä, ja se pitäisi hyväksyä osaksi deittikulttuuria.