Yli 55-vuotias pitkäaikaistyötön pitäisi päästää eläkkeelle, työllistymismahdollisuudet täysin olemattomat
ETK:n tuoreetn tutkimuksen mukaan ei juuri mahdollisuuksia työllistyä enää yli 55-vuotiaalle työttömälle. Puhumattakaan jos on ollut jo pidempään työttömänä.
Ainoa järkevä vaihtoehto olisi päästää jollekin takuueläkkeelle kyseinen ikäryhmä.
Kommentit (373)
Vierailija kirjoitti:
Olen 49 vuotias työtön. Sain YT:ssä kenkää pankista jossa olin tehnyt pitkän uran. Kovapalkkaisena minun tilalle otettiin nuori, kokematon puolet pienemmällä palkalla.
Etsin yli 2 vuotta uutta työtä. Lopulta hain työtä hampurilasravintoloista, ravintolan tiskareista, siivoojana ja kaupan myyjänä ym mitä tahansa työtä! En saanut. Ja etsin siis koko PK seudulta, jossa on eniten avoimia työpaikkoja.
Ikä ja kokemus tekee sen, ettei kukaan minua palkkaa. Nyt opiskelen koulunkäynnin avustajaksi koska kuulin työkkäristä että niihin pääsee myös vanhemmat työntekijät töihin.
Miksi minua väitetään että olisin joku joka on kelarotta ja loinen kun olen hakenut satoihin paikkoihin töihin mutta en vain ole iän takia niitä saanut. Ottaisin työn jos sellainen minulle annetaan! Olen elättänyt itseni 16 vuotiaasta saakka.
En kyllä usko. Olet alle 50 vuotias. Itse vaihdoin työpaikkaa sinun ikäisenäsi. Vakituinen työ, jossa olen tällä hetkellä 58 vuotiaana töissä. Tosin epäilen, etten enää olisi mikään työelämän hottis, jos jäisin työttömäksi, koska kaikki ikäiseni työkaverit alkavat olemaan aika hajalla. Itselläni vielä kuntoa riittää ja viimeksi olin saikulla, kun sairastuin koronaan vuosi sitten
Vierailija kirjoitti:
Mänkee töihin!
Mene sinä itse monkey töihin.🐒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luin uutisen, että oliko se nyt S-ryhmä, hakee jopa seitsemänkymppisiä kesätöihin! Sinne siis hakemusta vetämään ja niri-nari-narinat pois!
Yhteen työpaikkaan tulee nykyään tuhansia hakemuksia. Luuletko tosissaan, että pääasiassa ottaisivat eläkeläisiä töihin? Olet ihan hassu?
Aina voidaan sanoa, että otetaan, mutta totuus voi olla ja onkin toinen.
S-ryhmä haluaa nimenomaan pitää sellaista mainetta, että kaikki heille kelpaavat, eivätkä syrji ketään. Halutaan vaan hyvä imago, tajuatko?
Tämä. Tuo on S-ryhmän mainostemppu. En ole ikinä nähnyt kaupassa iäkkäämpää henkilökuntaa. Kaikki ovat olleet ikäryhmässä 18-40 v.
Vierailija kirjoitti:
Hopi hopi, hoitokouluun kaikki työttömät!
Kuuleppas, hoitajakouluun on tiukat testit, ei sinne pääse toopet eikä teoreetikot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 49 vuotias työtön. Sain YT:ssä kenkää pankista jossa olin tehnyt pitkän uran. Kovapalkkaisena minun tilalle otettiin nuori, kokematon puolet pienemmällä palkalla.
Etsin yli 2 vuotta uutta työtä. Lopulta hain työtä hampurilasravintoloista, ravintolan tiskareista, siivoojana ja kaupan myyjänä ym mitä tahansa työtä! En saanut. Ja etsin siis koko PK seudulta, jossa on eniten avoimia työpaikkoja.
Ikä ja kokemus tekee sen, ettei kukaan minua palkkaa. Nyt opiskelen koulunkäynnin avustajaksi koska kuulin työkkäristä että niihin pääsee myös vanhemmat työntekijät töihin.
Miksi minua väitetään että olisin joku joka on kelarotta ja loinen kun olen hakenut satoihin paikkoihin töihin mutta en vain ole iän takia niitä saanut. Ottaisin työn jos sellainen minulle annetaan! Olen elättänyt itseni 16 vuotiaasta saakka.
Sinulla on käynyt tuuri. En minä valehtele, mitä syytä olisi valehdella?? Itse opiskelen nyt koulunkäynnin avustajaksi kun tiedän, että sinne otetaan myös iäkkäämpiäkin töihin. Joten pistän toivoni tähän uuteen alaan
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini opiskeli 54-vuotiaana uuden ammatin. Joten, jos ongelmat on muita kun asenne, niin tottakai voi työllistyä. Niin, siis hänhän työllistyi parin kuukauden harjoittelu jakson jälkeen. Koulutukseen vastaavaan ammattiin ja on tyytyväinen.
Pakko kysyä, että mikä sulla on se päälimmäinen ongelma? Jos, et halua opiskella uutta ja omassa ammatissasi ei ole työllistämismahollisuutta, niin mieti sitä.
Itse opiskelin 49 vuotiaana täysin uuden alan ammatin. Työllistyin heti ja viihdyn työssäni hyvin.
Laajentakaa sitä mahollisuutta, mille allalle voisitte työllistyä ja mitä voisitte opiskella. Älkää käpertykö iänne taakse.
Niin minäkin opiskelin uuden ammatin viisikymppisenä. Joiltakin se onnistuu. Mutta pitäisi silti ymmärtää, että ei uuden opiskelu yli 55-vuotiaana ole kaikkien kohdalla vaihtoehto. Uuden oppimisen kyky hidastuu iän myötä, ja vaikeuksia opiskelussa on etenkin jos ei ole aiempaa opiskeluhistoriaa.
Jos on taustalla lyhyt koulutus ja fyysisestä työstä aiheutuneita kremppoja, voi olla vaikea edes löytää sellaista uutta alaa, joka soveltuisi. Korkeakoulutettuna voisi päästä asiantuntijatöihin, mutta elämän ensimmäinen korkeakoulututkinto on harvoin realistinen vaihtoehto yli 55-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikä on sama kaikille. Työkyvyttömyyseläkettä voi toki yrittää.
Sitä ei saa kovin helpolla. Jalkainvalidikin voi tehdä istumatyötä. Muuten nivel-liikuntavamman omaava voi tehdä puhelintöitä.Kuten sokeakin.
Realismina on kuitenkin se että valuutusyhtiölääkärit ovat kaikkein etevämpiä ja pystyvät näkemättä tekemään kenestä tahansa analyysin joka on lähes aina henkilöstä todettu että on työkykykyinen.
Tällä saadaan kyseisen henkilön tulot pienemmäksi ja tuleva eläke jää lähes aina alle takuueläkkeen jonka seurauksena eläkeyhtiöt säästävät valtavia summia rahaa
Olen päälle 55v, työtön vaikka en vielä pitkäaikaistyötön, ja kannatan tätä. Toki eläkkeen pitäisi olla laskettu ja suhteutettu oman ansiotason mukaan eikä mikään kansaneläke. Kannatan asiaa siksi, että eläkkeellä voi tehdä vapaasti töitä kevytyrittäjänä ilman pelkoa tukiverkkojen ulkopuolelle jäämistä. Töitä on nykyään niin eri muotoisia, etenkin alustataloudessa. Parhaimmillaan on mahdollista tienata tuhansia euroja kuukaudessa tai muutamia satasia jos haluaa työskennellä vain muutaman tunnin viikossa. Tulot ovat kuitenkin epävarmoja eikä elämäänsä voi niiden varaan laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini opiskeli 54-vuotiaana uuden ammatin. Joten, jos ongelmat on muita kun asenne, niin tottakai voi työllistyä. Niin, siis hänhän työllistyi parin kuukauden harjoittelu jakson jälkeen. Koulutukseen vastaavaan ammattiin ja on tyytyväinen.
Pakko kysyä, että mikä sulla on se päälimmäinen ongelma? Jos, et halua opiskella uutta ja omassa ammatissasi ei ole työllistämismahollisuutta, niin mieti sitä.
Itse opiskelin 49 vuotiaana täysin uuden alan ammatin. Työllistyin heti ja viihdyn työssäni hyvin.
Laajentakaa sitä mahollisuutta, mille allalle voisitte työllistyä ja mitä voisitte opiskella. Älkää käpertykö iänne taakse.
Niin minäkin opiskelin uuden ammatin viisikymppisenä. Joiltakin se onnistuu. Mutta pitäisi silti ymmärtää, että ei uuden opiskelu yli 55-vuotiaana ole kaikkien kohdalla vaihtoehto. Uuden oppimisen kyk
Eikä noihin korkeakoulujen hyvin työllistäville linjoille niin vain mennä. Niihin pyritään, ja joku prosentti hakijoista voi päästä. Duunarihommissa itsensä rikkoneelle myöskään toinen duunarihomma ei ole enää mahdollinen, kun ihmisen kroppa ei vaan kestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen päälle 55v, työtön vaikka en vielä pitkäaikaistyötön, ja kannatan tätä. Toki eläkkeen pitäisi olla laskettu ja suhteutettu oman ansiotason mukaan eikä mikään kansaneläke. Kannatan asiaa siksi, että eläkkeellä voi tehdä vapaasti töitä kevytyrittäjänä ilman pelkoa tukiverkkojen ulkopuolelle jäämistä. Töitä on nykyään niin eri muotoisia, etenkin alustataloudessa. Parhaimmillaan on mahdollista tienata tuhansia euroja kuukaudessa tai muutamia satasia jos haluaa työskennellä vain muutaman tunnin viikossa. Tulot ovat kuitenkin epävarmoja eikä elämäänsä voi niiden varaan laskea.
Taitaisi tulla aika paljon yli 55-vuotiaita eläkeläisiä, jos tuo olisi mahdollista! Moni jäisi 55 täytettyään pois töistä ja alkaisi kevytyrittäjäksi, jos olisi mahdollisuus saada ansioihin suhteutettua eläkettä ja sen lisäksi vapaasti tienata kevytyrittäjänä. Minäkin jäisin. Mutta tosiaan olisi yhteiskunnalle kallis ratkaisu.
Miksi? Mitä haittaa olla työttömänä normieläkeikään saakka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luin uutisen, että oliko se nyt S-ryhmä, hakee jopa seitsemänkymppisiä kesätöihin! Sinne siis hakemusta vetämään ja niri-nari-narinat pois!
Yhteen työpaikkaan tulee nykyään tuhansia hakemuksia. Luuletko tosissaan, että pääasiassa ottaisivat eläkeläisiä töihin? Olet ihan hassu?
Aina voidaan sanoa, että otetaan, mutta totuus voi olla ja onkin toinen.
S-ryhmä haluaa nimenomaan pitää sellaista mainetta, että kaikki heille kelpaavat, eivätkä syrji ketään. Halutaan vaan hyvä imago, tajuatko?
Tämä. Tuo on S-ryhmän mainostemppu. En ole ikinä nähnyt kaupassa iäkkäämpää henkilökuntaa. Kaikki ovat olleet ikäryhmässä 18-40 v.
Samaa mieltä. S-ryhmä ei palkkaa ikääntyviä, myyjät on nuoria, ja työt muutenkin vähenee kun ottavat käyttöön automaattikassoja. Esimerkiksi Tokmannilla näyttäisi olevan töissä kaiken ikäisiä.
Menkää töihin...
Väkivaltarikoksilla voit työllistää itsesi vaikka heti.
Tähänhän se valtio ohjaa, joten ei ne kai ole enää kiellettyjä.
Täältä poistettiin viestini, jossa kerroin että olen hakenut kaupanalalle töihin 49 vuotiaana ja takana pitkä ura pankissa asiantuntijana ja kaupan alalta yli 10 vuoden kokemus eri tehtävistä. Osaan käyttää kassajärjrstelmiä, hyllyttää ja olla liha-kalatiskillä, jne. Puhun sujuvasti suomea,englantia, ruotsia.
Minua ei palkata koska saan kaikki lisät. Oikeasti kaupat haluavat palkata kokemattomia minimipalkalla. Tämä on oma syyni, miksi minä en saa töitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luin uutisen, että oliko se nyt S-ryhmä, hakee jopa seitsemänkymppisiä kesätöihin! Sinne siis hakemusta vetämään ja niri-nari-narinat pois!
Yhteen työpaikkaan tulee nykyään tuhansia hakemuksia. Luuletko tosissaan, että pääasiassa ottaisivat eläkeläisiä töihin? Olet ihan hassu?
Aina voidaan sanoa, että otetaan, mutta totuus voi olla ja onkin toinen.
S-ryhmä haluaa nimenomaan pitää sellaista mainetta, että kaikki heille kelpaavat, eivätkä syrji ketään. Halutaan vaan hyvä imago, tajuatko?
Tämä. Tuo on S-ryhmän mainostemppu. En ole ikinä nähnyt kaupassa iäkkäämpää henkilökuntaa. Kaikki ovat olleet ikäryhmässä 18-40 v.
Samaa mieltä. S-ryhmä ei palkkaa ikääntyviä, myyjät
Kyllä meidän S marketissa on montakin ylin 55v työntekijää ja muutama oikein kunnolla harmaantunut. Siellä on muutama vanhempi rouva otettu ihan viime aikoina töihin.
Vierailija kirjoitti:
Täältä poistettiin viestini, jossa kerroin että olen hakenut kaupanalalle töihin 49 vuotiaana ja takana pitkä ura pankissa asiantuntijana ja kaupan alalta yli 10 vuoden kokemus eri tehtävistä. Osaan käyttää kassajärjrstelmiä, hyllyttää ja olla liha-kalatiskillä, jne. Puhun sujuvasti suomea,englantia, ruotsia.
Minua ei palkata koska saan kaikki lisät. Oikeasti kaupat haluavat palkata kokemattomia minimipalkalla. Tämä on oma syyni, miksi minä en saa töitä
Psst minimipalkka on 9€ työkkärin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, jäi vähän epäselväksi, että mille eläkkeelle aiot mennä? Ja minkä ikäisenä?
Esim. takuueläkkeelle. Miksi turhaan pyöriä jossain TE-halllinnon koneistossa enää kun käytännössä ei mitään työllistymismahdollisuuksia?
Siellähän me vaan käytetään työkkärin resursseja jotka voitaisiin kohdentaa paremmin vaikka nuorempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömyydestä pitäisi antaa kunnon sanktio.
Kyllä, samaa mieltä. Tosin sanktion kohde ei ole työtön vaan yritykset, jotka eivät palkkaa työttömiä. Kuten tietää jokainen 50v rajapyykin ylittänyt.
Yrityksissä pitäisi olla kiintiö yli 50 vuotiaille, että pitää olla taitaa joutuu maksamaan sakkoja niin pitkään että työllistävät
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Mitä haittaa olla työttömänä normieläkeikään saakka?
Työttömänä joutuu kuitenkin hakemaan työpaikkoja, raportoimaan TE-toimistoon mitä on hakenut, ja osallistumaan kursseille korvauksien menettämisen uhalla. Ne työnhaut on turhauttavia, koska tietää, että ei sitä paikkaa kuitenkaan saa, ja kurssitkaan ei valitettavasti tuo yli 55-vuotiaan työttömän elämään lisäarvoa. Eivät lisää osaamista eivätkä tuo työpaikkaa. No, mutta voihan siellä verkostoitua, toisten työttömien kanssa.
Yli 55-vuotailla työttömillä oli tähän asti oikeus velvoitetyöhön ja joitakin muita ikääntyneiden etuja, mutta nykyinen uusliberaali persu-kokkari-kd oikeistohallitus poisti ne. Köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää...