Yli 55-vuotias pitkäaikaistyötön pitäisi päästää eläkkeelle, työllistymismahdollisuudet täysin olemattomat
ETK:n tuoreetn tutkimuksen mukaan ei juuri mahdollisuuksia työllistyä enää yli 55-vuotiaalle työttömälle. Puhumattakaan jos on ollut jo pidempään työttömänä.
Ainoa järkevä vaihtoehto olisi päästää jollekin takuueläkkeelle kyseinen ikäryhmä.
Kommentit (373)
Suojaosa, lapsikorotukset ja aikuiskoulutustukikin poistetaan tänä vuonna. Köyhät kyykkyyn ja rikkaille entistä enemmän.
On niin naivia kuvitella, että yritykset palkkaa työttömiä, yli 50 vuotiaita, lukuun ottamatta hoitoalaa tai varhaiskasvatusta.
Pitää muistaa että Wolt kuskit, bussikuskit, siivoojat, tiskarit työllistetään pienipalkkaisilla maajanmuuttajilla.
Työttömyys myös antaa leiman. Firmat ajattelevat, että jos on saanut potkut niin siirtyy kakkosluokan työntekijäksi.
"En kannata kenenkään asuttamista yhtään mihinkään. Suomessa saa itse valita asuinpaikkansa ja hyvä niin. Toki on eri asia, kuinka kallista asumista tuetaan yhteiskunnan rahoilla. Mielestäni koko asumislisä tulisi lakkauttaa, tietysti harkitusti ja asteittain, ettei aiheuta katastrofitilanteita ja asunnottomuutta. Helsingissä voisivat jatkossakin vapaasti asua edelleen kaikki, mutta kun asuminen pitää itse maksaa, niin moni muuttaa ihan itse vapaaehtoisesti muualle. "
Tätä juuri tarkoitin taloudellisella ohjaamisella. Ei ole pakko, mutta en minäkään voi muuttaa Monacoon ihan vain koska siellä on kivaa ja paljon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Koulutus ja osaaminen mitätöityy iän myötä alasta riippumatta. Koulutus on ajan hukkaa paitsi jos olet superihminen joka kykenee hoitoalan fyysiseen työhön vielä yli 50v.
Hoitoalalla on korkeakoulutetuille paljon asiantuntija- ja esimiestöitä. Esimerkiksi osastonhoitajia eläköityy nykyään valtavia määriä. Eikä sairaanhoitajan työkään välttämättä kovin fyysistä ole, esimerkiksi ajanvarausvastaanotolla tai puhelimessa työ on enimmäkseen istumatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päälle 55v, työtön vaikka en vielä pitkäaikaistyötön, ja kannatan tätä. Toki eläkkeen pitäisi olla laskettu ja suhteutettu oman ansiotason mukaan eikä mikään kansaneläke. Kannatan asiaa siksi, että eläkkeellä voi tehdä vapaasti töitä kevytyrittäjänä ilman pelkoa tukiverkkojen ulkopuolelle jäämistä. Töitä on nykyään niin eri muotoisia, etenkin alustataloudessa. Parhaimmillaan on mahdollista tienata tuhansia euroja kuukaudessa tai muutamia satasia jos haluaa työskennellä vain muutaman tunnin viikossa. Tulot ovat kuitenkin epävarmoja eikä elämäänsä voi niiden varaan laskea.
Taitaisi tulla aika paljon yli 55-vuotiaita eläkeläisiä, jos tuo olisi mahdollista! Moni jäisi 55 täytettyään pois töistä ja alkaisi kevytyrittäjäksi, jos olisi mahdollisuus saada ansioihin suhteutettua eläkettä ja sen lisäksi vapaasti tienata kevytyrittäjänä. Minäkin jäi
Tässäpä onkin juuri selvä ristiriita kun töittä pitäisi jatkaa 65-70v ikäiseksi asti syntymävuodesta riippuen mutta työnantajat ei enää palkkaa sua töihin sen jälkeen kun olet täyttänyt 50v. Pyhällä hengelläkö sitä pitäisi elää ja laskunsa maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin että PK seudulla jossa riittää opiskelijoita niin kaupat palkkaavat tietenkin näitä pienipalkkaisia koska on, mistä valita.
Pikkupaikkakunnilla joissa hakijoita on vähemmän siis opiskelijoita ja nuoria on pakko palkata myös vanhempia.
Mun lähi Prismassa ja S-ryhmän kaupassa kaikki henkilö kunta on alle 45 vuotiaita. Ei yksikään näyttäisi olevan mikään selkeästi vanhempi..,
Sellaisella opiskelijoiden vieroksumalla pikkupaikkakunnalla kuin Tampere on Prisman kassalla ollut jo monta vuotta yksi sellainen setäikäinen setä, ja vieläpä varsin isolla vyötärönympäryksellä. Mutta eihän se yksi pääsky kesää tee tietenkään. Noin yleisesti ottaen POK vaikuttaa suosivan nuoria naisia, mieluiten vaaleatukkaisia.
Kaupan ala on kyllä yksi hankalimpia saada töitä. Kun varsinaisia pakollisia pätevyysvaa
Ei siivoojaksi pääse ilman laitosapulaisen koulutusta, sitäpaitsi käytännössä hommaan ei pääse kantis vaan mmuuttaja, tämä on jopa myönnetty ihan suoraan.
Ei eläkkeelle vaan porkkanoita työnabtajille, että päästään töihin!
Jaa. Olen 55v., opiskelen kahta tutkintoa ja teen osa-aikatöitä opiskelujen ohella. Valmistumisen jälkeen melko varma duuni tarjolla omalta alalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö se vanhalla iällä pitää alkaa jotain höpöheinää kasvattamaan, jos jää työttömäksi?
Siitähän se uusi ura urkenee, ja pääsee "hoitokotiin", jos jää kiinni.
Aika kultaa muistot. Tänään jos alat hiemankaan isommin höpöheinääsi kaupitella, niin oven takana on hyvin pian virkakoneiston sijaan muutama tummempi paukkurautaveijari tiemies. Mutta anna mennä vaan.
Sitten pitää varmaan ottaa selvää, kenellä on isompi paukkurauta ja kuka vetää nopeiten. Iän puolesta mulla on vähemmän menetettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vieraili kirjoitti:
Kansalispalkka olisi sivistysvaltion vastaus turhan koneiston kalliiseen pyörittämiseen virkailijoineen ja karensseineen. On aika vaikea uskoa että kyykytysyhteiskunta katoaisi täällä,- 5uomessa on lisäksi vaisu syntyvyys joten suomalaisia "poistuu" myös tätä kautta - vaikutus alkaa 15...20 v. päästä tuntua.
Kansalaispalkka on vihreiden märkä päiväuni. Kaikilel sosiaalitukea ilman mitään velvoitetta. Eipä kauan olisi varaa valtion maksaa kuin 200 euroa kuukaudessa, jos joku vielä sen verran vaivautuisi työpaiklle,
Kyllä sitä on miljoona kertaa kokeiltu monisa maissa, ja sille on syynsä, ettei se voi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päälle 55v, työtön vaikka en vielä pitkäaikaistyötön, ja kannatan tätä. Toki eläkkeen pitäisi olla laskettu ja suhteutettu oman ansiotason mukaan eikä mikään kansaneläke. Kannatan asiaa siksi, että eläkkeellä voi tehdä vapaasti töitä kevytyrittäjänä ilman pelkoa tukiverkkojen ulkopuolelle jäämistä. Töitä on nykyään niin eri muotoisia, etenkin alustataloudessa. Parhaimmillaan on mahdollista tienata tuhansia euroja kuukaudessa tai muutamia satasia jos haluaa työskennellä vain muutaman tunnin viikossa. Tulot ovat kuitenkin epävarmoja eikä elämäänsä voi niiden varaan laskea.
Taitaisi tulla aika paljon yli 55-vuotiaita eläkeläisiä, jos tuo olisi mahdollista! Moni jäisi 55 täytettyään pois töistä ja alkaisi kevytyrittäjäksi, jos olisi mahdollisuus saada ansioihin suhteutettua eläkettä ja sen lisäks
Kyllä, nimenomaan pyhällä hengellä, ja jos sillä ei pärjää, niin sitten kerjäät ja varastat. Kyllä hallitus pistää köyhät ruotuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö se vanhalla iällä pitää alkaa jotain höpöheinää kasvattamaan, jos jää työttömäksi?
Siitähän se uusi ura urkenee, ja pääsee "hoitokotiin", jos jää kiinni.
Aika kultaa muistot. Tänään jos alat hiemankaan isommin höpöheinääsi kaupitella, niin oven takana on hyvin pian virkakoneiston sijaan muutama tummempi paukkurautaveijari tiemies. Mutta anna mennä vaan.
Sitten pitää varmaan ottaa selvää, kenellä on isompi paukkurauta ja kuka vetää nopeiten. Iän puolesta mulla on vähemmän menetettävää.
Tämä on tietysti yksilöllistä. Useimmilla on iän puolesta juurikin enemmän menetettävää, perhe,.suku, lapset, lapsenlapset jne. Ja kuten modernista länsinaapurista jo tiedämme, se on silmänräpäys kun kepposet kohdistetaan isomman paukkurautakantiksen sijaan hänen lähiomaisiin.
Ei päästetä eläkkeelle koska tarkoituksella roikotetaan työttömänä ettei eläke kerry ja saa sitten minieläkkeen. Näin ratkoi eläkeyhtiöt eläkepommin. Liittyy se parku työvoimapulasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutus ja osaaminen mitätöityy iän myötä alasta riippumatta. Koulutus on ajan hukkaa paitsi jos olet superihminen joka kykenee hoitoalan fyysiseen työhön vielä yli 50v.
Hoitoalalla on korkeakoulutetuille paljon asiantuntija- ja esimiestöitä. Esimerkiksi osastonhoitajia eläköityy nykyään valtavia määriä. Eikä sairaanhoitajan työkään välttämättä kovin fyysistä ole, esimerkiksi ajanvarausvastaanotolla tai puhelimessa työ on enimmäkseen istumatyötä.
Mä en myöskään ymmärrä tuota, miksi hoitoalan töitä pidetään yleisesti jotenkin fyysisinä töinä. Lähihoitajan ja ensihoitajan hommat vaatii hyvää fyysistä kuntoa, mutta onhan hoitoalalla paljon muitakin töitä. Kun olet yhteydessä terkkariin, niin saikkari siellä yleensä chatissä tai puhelimessa on töissä.
Ehkä vaan noi vanhustyön lähihoitajat on olleet julkisuudessa ja siitä on muodostunut tuo kuva?
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini opiskeli 54-vuotiaana uuden ammatin. Joten, jos ongelmat on muita kun asenne, niin tottakai voi työllistyä. Niin, siis hänhän työllistyi parin kuukauden harjoittelu jakson jälkeen. Koulutukseen vastaavaan ammattiin ja on tyytyväinen.
Pakko kysyä, että mikä sulla on se päälimmäinen ongelma? Jos, et halua opiskella uutta ja omassa ammatissasi ei ole työllistämismahollisuutta, niin mieti sitä.
Itse opiskelin 49 vuotiaana täysin uuden alan ammatin. Työllistyin heti ja viihdyn työssäni hyvin.
Laajentakaa sitä mahollisuutta, mille allalle voisitte työllistyä ja mitä voisitte opiskella. Älkää käpertykö iänne taakse.
Työkaverini opiskeli hirmuisesta työvoimapulasta kärsivälle alalle. Uutisissa väittivät koulusta revitään töihin kesken opintojen kun on niin kova pula osaajista.
Ei saanut töitä, ei päässyt yhteenkään haastatteluun. Joutui tulemaan takaisin vanhaan työhönsä.
Yli 55-vuotias pitkäaikaistyötön pitäisi päästää eläkkeelle, työllistymismahdollisuudet täysin olemattomat
ETK:n tuoreetn tutkimuksen mukaan ei juuri mahdollisuuksia työllistyä enää yli 55-vuotiaalle työttömälle. Puhumattakaan jos on ollut jo pidempään työttömänä.
Ainoa järkevä vaihtoehto olisi päästää jollekin takuueläkkeelle kyseinen ikäryhmä.
Totta! Mutta tulee halvemmaksi roikottaa löysässä hirressä työttömyysturvalla. Siksi ei päästetä. Ei Suomessa mitään inhimillisyyttä saati järkevyyttä ajatella! Ainoa ratkaisu on keppi, kuritus ja kidutus työttömille, vaikka rakentavastikin voisi asiat järjestää.

Perustuslaissa lukee että valtion tulee turvata toimeentulo. Kun pidetään työttömänä liian kokeneena ja samaan aikaan haetaan työntekijät mieluummin vaikka toiselta puolelta maapalloa. Kun asenne on tämä päättäjillä, stub siitä työvoimapulasta viimeksi mässytti. Ei hyvällä tahdollakaan 590 euroa kuussa ole riittävä korvaus suomen hinnoilla, etenkään kun ei edes saa asumistukea 400 euroa. Korvaus edes köyhyysrajalle 1500 euroon.
Kun yhteiskunta kohtelee aikuista suomalaista näin törkeästi, ei aikuisella suomalaisella työttömälläkään ole yhtään mitään velvollisuuksia suomen valtiota kohtaan ja lain noudattaminen yhtä vitsi.
Suomalaiset työttömät on liian kilttejä. Kans alaisto ttelemattomuutta ja oman käden oikeutta kuten työttömiä kohdellaan.
Poliitikkojen ja yritysten viesti on selvä:
Ihmisro ska
Hallitus poistaa ikäsidonnaisuudet työttömyystuista eli 58-vuotiaana irtisanottu saa leikattua ansiosidonnaista 400 päivää ja sen jälkeen työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa.
Jotta pääsee takaisin leikatulle ansiosidonnaiselle pitää kilpailla nuorten kanssa 12 kuukautta työsopimuksista.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää vuoden päästä.
Yhtiölaina /rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumaan asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.